Oma poika sai Stigin lopettamaan tupakoinnin: "Parvekkeen oven kieltomerkkiä olen noudattanut"
Puheenaiheet
Oma poika sai Stigin lopettamaan tupakoinnin: "Parvekkeen oven kieltomerkkiä olen noudattanut"
Vain elämää -ohjelmassa kaudella 2020 hauskuttanut Stig kertoi Avun haastattelussa keväällä 2015, mikä sai hänet lopettamaan tupakoinnin. Toiveuusinta.
19.11.2020
 |
Apu

Apu.fi 23.4.2015:

Olet tehnyt kappaleita puumista ja nyt Roy Orbisonista. Miten kappaleesi syntyvät?

– Kaikki syntyvät eri tavalla. Roy Orbisonin kertosäkeen keksin imuroidessani. Uudella levyllä ei ole niin paljon pikkutuhmuuksia tai rellestyskappaleita kuin aikaisemmilla. Tuli lopulta aika hempeä levy, jossa on myös miehen tuskaa ja rakkautta. Perheellistymisen myötä olen huomannut, että itsesensuuri on iskenyt päälle biisejä tehdessä. Toki kappaleissa on yhä pikkutuhmaa huumoriakin.

Olet kahden lapset isä ja keikkaileva muusikko. Millaista arkesi on?

– Minulla on muihin vanhempiin nähden käänteinen viikkojärjestys. Olen arkena vapaalla ja viikonloput töissä. 5-vuotias esikoinen on päiväkodissa, joten yritän mennä päivisin studiolle. Puolisoni on 1-vuotiaan kanssa kotona. Saatamme järjestää viikolla viikonloppumaista tekemistä. Pidämme leffaillan tai lähdemme kesällä muutamaksi päiväksi mökille. Esikoinen osaa jo tarhaviikon päätteeksi toivotella minulle hyvät viikonloput ennen kuin olen pakannut laukkuja.

"Motivaatio syttyi, kun vanhempi poikani teippasi parvekkeen oveen omatekemänsä kieltomerkin, jossa on yliruksattu tupakan kuva jonka yläpuolella lukee isi."

Olit mukana Tähdet tähdet -ohjelmassa. Oletko seurannut ohjelmaa nyt?

– Sitä on ollut hauska katsoa ja todeta että se on oikeasti hyvä ohjelma. Itse jännitin ja kauhistelin omia suorituksiani, että kokonaisuus jäi silloin huomiotta.

Lopetit kolme kuukautta sitten tupakanpolton. Mikä motivoi ja mikä on ollut lopettamisessa vaikeinta?     

– Motivaatio syttyi, kun vanhempi poikani teippasi parvekkeen oveen omatekemänsä kieltomerkin, jossa on yliruksattu tupakan kuva jonka yläpuolella lukee isi. Vaikeinta on ollut keikkamatkoilla. Pitkät automatkat ja keikan odottelu on hetkiä jolloin tupakka tulee herkästi mieleen. Olen pari kertaa sortunutkin, mutta parvekkeen oven kieltomerkkiä olen noudattanut.

Kolme asiaa, jotka haluat tehdä elämässäsi?

– Kasvattaa lapseni hyviksi ihmisiksi. Tehdä pitkän uran muusikkona. Utopistisin haave on tehdä kansainvälinen hittibiisi. Kappale voisi olla hyvin suoksikin. Gangnam Style ja muut ovat näyttäneet, ettei kansainvälisen hitin tarvitse olla aina englanniksi laulettu.

Stig, eli Pasi Siitonen julkaisi nimeään kantavan albuminsa 24.4.2015

Päivitetty 19.11.2020 – Ilmestynyt 23.4.2015.

Kommentoi »