Suomen ensimmäiset siilihavainnot ovat 1800-luvulta Ahvenanmaalta. On epätodennäköistä, että pulleat piikkipallerot olisivat pystyneet tekemään pitkän merimatkan Keski-Euroopasta omin avuin. Niinpä Suomen siilikanta on luultavasti saanut alkunsa siirtoistutuksista.

Siilejä istutettiin moniin paikkoihin siinä toivossa, että ne hävittävät tuhohyönteisiä ja kotiloita puutarhoista. Suomen kartanoihin tuotiin siilejä Venäjältä ja Ruotsista, koska niiden uskottiin tappavan hiiriä, rottia ja käärmeitä.

Varsinainen käärmeentappaja siili ei ole, vaan sen ravinto koostuu pääasiassa hyönteisistä ja muista selkärangattomista eläimistä. Siili kylläkin voi pärjätä kamppailussa kyylle, sillä sen piikit toimivat tehokkaana suojana ja siilin veressä on myrkylle vastustuskykyisiä aineita. Yleensä käärmeet luikertelevat siiliä karkuun.

Siili elää suuressa osassa läntistä Eurooppaa: Ruotsin ja Norjan eteläosissa sekä kaikkialla Vanhalla mantereella Saksan itärajasta länteen Brittein saaria, Italiaa ja Portugalia myöten. Etelän vuoristoniityillä siili voi asustaa jopa kahden kilometrin korkeudessa.

Siilejä on myös Venäjällä Karjalankannaksen alueella sekä Virossa, mutta ei muualla Itä-Euroopassa. Suomessa siili esiintyy suunnilleen Oulu–Joensuu-linjan eteläpuolella painottuen kuitenkin eteläisimpään Suomeen, mistä kertoo siilin valinta Uudenmaan maakuntaeläimeksi.

Siilejä näkee tavallisimmin ihmisen muokkaamassa ympäristössä, kuten talojen pihoilla. Siili viihtyy kulttuurimaisemissa, eikä se ole mikään erämaan asukki, vaikka toisaalta siili ei ole kovin kranttu elinympäristönsä suhteen.

Nykyisin siilit ovat suosittuja pihaeläimiä, joista on tullut monille miltei lemmikkejä. Niitä ruokitaan ja hoidetaan, ja niille värkätään pesiä ja talvehtimislaatikoita. Sympaattisempaa otusta saa hakea.

Alkukesän iltahämärässä voi päästä seuraamaan erikoista näytelmää: siilit kulkevat pihanurmikolla ympyrää toistensa perässä nuuhkutellen ja tuhisten. Siili on kosintapuuhissa, jotka voivat kestää tuntikausia. Välillä naaras päästää aivastusta muistuttavia ääniä ja hypähtelee ilmaan.

Koiras kiertää naarasta kuin kissa kuumaa puuroa. Välillä eläimet pysähtyvät paikalleen, kyyhöttävät somasti poski poskea vasten ja sitten taas jatkavat pyörimistä ja tuhahtelua. Jos piirittäminen tuottaa tulosta, onnekas uros pääsee jatkamaan sukuaan. Parittelun jälkeen uros ja naaras lähtevät eri teille.

Siilin piikit ovat oikeastaan kovettuneita karvoja. Niitä on yhdellä yksilöllä tuhansittain, ja ne suojaavat luontaisilta vihollisilta, kuten huuhkajilta, ketuilta ja mäyriltä sekä putoamiselta – siilihän voi mennä vaaran uhatessa pallomaiseen muotoon ja vaikka pyöriä pois paikalta. Auton renkaiden puhkaisemiseen siilin piikit eivät kuitenkaan riitä, ja autoliikenne lienee tätä nykyä siilin pahin vihollinen.

Useimpien nisäkkäiden tavoin siili on aktiivisimmillaan yöaikaan, ja se saattaa puuskuttaa ravinnonhakumatkoillaan jopa kilometrien taipaleita.

Vaikka asuttu ympäristö on aina ollut siilille mieleen, nykyiset tehokkuutta tavoittelevat asuinalueet alkavat olla sen makuun liian tiiviitä ja steriilejä. Siilien määrän onkin arvioitu vähentyneen viime vuosina.

Siili on Suomessa rauhoitettu, mutta uhanalaiseksi se ei ole joutunut ainakaan tällä tietoa. Suojelutyötä vaikeuttaa se, että siilien lukumäärästä ja kuolleisuudesta ei ole tarkkoja tietoja.

Siilien ruokinta kannattaa aloittaa keväällä huhti-toukokuun vaihteessa. Se on sitä aikaa, kun siilit alkavat liikkua. Sopivaa siilin ruokaa ovat esimerkiksi kissan ja koiran kuivamuonat sekä purkkiruuat ja makkarat. Myös rouhitut maapähkinät sekä kypsennetty suolaton kala tai liha maittavat piikkipallerolle. Vahvasti maustettujen ruokien tarjoamista siilille tulee välttää.

Siilin elimistöstä puuttuu laktoosia hajottava entsyymi, joten sille tarjotun maidon tulee olla laktoositonta. Tärkeintä siilille on riittävän runsasenergiaisen ravinnon saaminen, koska loppukesällä sillä alkaa massakausi.

Vararavinnon kerääminen on siilille elinehto. Syksyä kohden siili ahmii murkinaa minkä ehtii, jotta se olisi mahdollisimman pönäkässä kunnossa talvilepoa varten. Eläimen paino voi jopa kaksinkertaistua kesän herkuttelun aikana.

Toisaalta pitää varoa, ettei ihminen ylenpalttisella ruokatarjoilulla lihota siiliä liian aikaisin, koska sitten sen on vaikea liikkua ja elää normaalia elämää.

Hyönteissyöjän hampailla varustetulle siilille maittaa lähes kaikenlainen ruoka: menuun mahtuu niin etanoita, kotiloita ja kastematoja kuin sammakoita ja sisiliskoja sekä lintujen, hiirien ja myyrien poikasia. Raadotkin kelpaavat. Tammenterhot, sienet ja marjat täydentävät monipuolista ruokalistaa.

Lokakuussa siilit käyvät talvilevolle ja vaipuvat syvään horrokseen, jossa ruumiinlämpö laskee muutamaan asteeseen ja hengitys hidastuu. Hereillä ollessa siilin sydän jyskyttää noin 190 kertaa minuutissa, kun taas horroksen aikana pulssi painuu parinkymmenen kieppeille.

Mutta eipä siinä mene montakaan kuukautta, kun siili on jälleen valmiina uuteen kevääseen ja toukokuussa alkavaan kiima-aikaan.

Siilin poikaset syntyvät kesä-heinäkuun vaihteessa. Naaraalla on viisi paria nisiä, joten se pystyy imettämään kerralla jopa kymmenen pikkusiilin katrasta. Vastasyntynyt siili on vaaleanpunainen pieni pallero, mutta jo muutaman tunnin iässä piikit alkavat nousta esiin ihon läpi.

Aluksi piikit ovat pehmeitä, mutta ne kovettuvat vähitellen. Jo vajaan kuukauden iässä siilit alkavat olla valmiita itsenäiseen ruuanhakuun pesän ulkopuolella.