Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja Tiia Forsström pitää #metoo-kampanjaa pääsääntöisesti positiivisena: se on nostanut yhä vaietun aiheen laajasti näkyviin.
– Häirinnästä puhutaan ääneen, ja kynnys avautua kokemuksista on toivottavasti laskenut. Kampanja on poikinut oikeaa tietoa lisääviä puheenvuoroja, asia-artikkeleita ja kannanottoja, hän kertaa.
Haittapuoli on tuttu sosiaalisen median ja 24/7 julkisuuden aikakaudelta.
– Vähintään arveluttavaa on liian innokas lynkkausmieliala. Some ei ole paras tai oikein paikka häirintäsyytösten käsittelylle. Ihmisen täytyisi saada olla syytön, kunnes toisin todistetaan. Tarvittaisiin tehokkaita ja oikeudenmukaisia rakenteita epäilyjen ja syytösten käsittelyyn esimerkiksi työpaikoilla, Forsström huomauttaa.
Hänelle tuli hieman yllätyksenä, miten vähän tietoa monilla on seksuaalisesta häirinnästä, sen erilaisista muodoista ja rajapinnoista seksuaalirikosten suuntaan. Se, ettei jokin ole rikos, ei tarkoita, että käytös olisi hyväksyttävää.
Reaktiot kampanjaan ja sen myötä paljastuneisiin asioihin sekä julkinen keskustelu ovat vaihdelleet suurestikin eri maiden välillä. Yhdysvalloissa ja osin Englannissa on menty voimakkaasti syytös- ja hyllytyskäytäntö edellä. Ruotsissa keskustelu on vellonut voimakkaana viikkokausia, ja siihen ovat osallistuneet kaikki merkittävät kulttuuri-instituutiot.
– Kulttuuriset tavat määritellä – ja sietää – häirintää vaihtelevat. Tapakulttuurit ja sukupuoleen liittyvät roolit, normit ja odotukset ovat erilaisia eri yhteiskunnissa. Ei ole olemassa itsestäänselvää universaalia häirinnän rajaa, Tiia Forsström muistuttaa.
Myös Suomessa keskustelu on ollut vilkasta, ja esiin on noussut eri alojen konkreettisia ahdistelu- ja häirintätapauksia – ja jopa käytäntöjä. Toisaalta aihetta on myös vähätelty ja ihmetelty tyyliin ”eikö enää saa flirttaillakaan”.
– Keskimäärin suomalaiset tietävät, missä rajat menevät, ja kunnioittavat niitä. Suurin osa häirintään tai ahdisteluun syyllistyneistä tietää ylittäneensä rajan tai olleensa lähellä sen ylittämistä. Seurauksien ymmärtäminen on toinen asia; suhtautuminen vaihtelee ja vähättely on tavallista, Forsström sanoo.
Kampanjaa on kritisoitu vain naisiin kohdistuvaan häirintään keskittymisestä. Sitä esiintyy eniten, mutta Forsström myöntää, että myös häirintää kokeneiden sukupuolivähemmistöjen ja miesten kokemukset olisi tärkeää saada esille – ja tiedostaa kokemusten vakavuuden skaala kaikissa tapauksissa.
– Sekä asenteet että toimintatavat ovat kehittyneet paljon vuosikymmenten kuluessa, mutta yhä tarvittaisiin enemmän laadukasta seksuaalikasvatusta, joka pitää sisällään tunne- ja turvataidot – varhaiskasvatuksesta lähtien. Sillä tuetaan omien rajojen tunnistamista ja toisen kohtaamista. Kyse on viime kädessä poliittisista valinnoista.
– Yksilötasolla kampanjassa tärkeintä on varmasti rohkaisu ja vertaistuki, yhteiskunnan tasolla keskustelun laajeneminen ja syveneminen. Mitä enemmän asioista puhutaan oikeilla käsitteillä ja kokemuksia sekä asiantuntijapuheenvuoroja kuunnellen, sitä varmemmin puhe johtaa tekoihin ja muutoksiin.
Teksti: Susanna Luikku
Lue myös:
