Pölyisen hiekkatien päässä metsän siimeksessä on monttu, jossa on kirkasta vettä. Vaikka päivä on kuuma, ei pulikoiminen houkuttele, sillä kyltti montun äärellä varoittaa menemästä uimaan. Välillä ilmassa leijuu rikin haju.
Jari Rissanen ottaa veden pinnasta näytteen pH-mittarillaan. Se ilmoittaa veden olevan hyvin hapanta. Kuoppa, jonka äärellä Rissanen käyskentelee, on suljetun Särkiniemen kaivoksen avolouhos, josta kaivettiin nikkeliä vuosina 2007–08. Sen jälkeen Finn Nickel -nimisen yhtiön pyörittämä kaivos meni konkurssiin.
Mukana kaivosalueella on Rissasen serkku Jarkko Räsänen, jolla olisi kuopalle uutta käyttöä. Kyseeseen tulisi esimerkiksi kylpylä tai lohenkasvatusallas.
– No mitäs ne lohet siihen happamuuteen sanoisivat, Rissanen virkahtaa leppoisaan sävyyn.
Rissanen ja Räsänen ovat syntyjään savolaisia, eikä Leppävirralla sijaitseva Särkiniemen kaivos ole kovinkaan kaukana heidän kotikonnuiltaan Kuopiosta. Molemmat ovat työskennelleet rakennusalalla, tosin Räsänen on hiljattain opiskellut uuden ammatin. Nyt hän on energia- ja ympäristötekniikan insinööri.
Suljettujen kaivosten kiertäminen on serkusten yhteinen harrastus. Heitä ajaa kaivoksiin uteliaisuus, mutta toisaalta myös ammatillinen kiinnostus. Räsänen on uuden ammattinsa myötä kiinnostunut erilaisista vedenpuhdistuksen tekniikoista.
Asbestikaivoksen hylätyt siilot
Rissanen pyörittelee kädessään kaivosalueelta löytynyttä kiveä, jossa on häivähdys kiiltävää. Kultaako? Tuskin, enemmänkin katinkultaa. Kivet joka tapauksessa kiinnostavat myös.
Yhteensä Rissanen ja Räsänen kertovat nähneensä noin sata kaivosta ympäri Suomea. Pohjoisin on Pahtavaaran kultakaivos Sodankylässä, eteläisin Jussarön rautakaivos Tammisaaressa. Ajokilometrejä on kertynyt noin 20 000.
Kaivostutkijoiksi itsensä nimittäneet Räsänen ja Rissanen aloittivat harrastuksensa Tuusniemellä sijaitsevasta Paakkilan asbestikaivoksesta vuonna 2017. Asbestia käytettiin 1990-luvulle asti rakennusmateriaaleissa muun muassa lujuuden ja palamattomuuden vuoksi.
– Kartasta sen vaan sattumalta löysin. Luulin Outokummun kaivokseksi, mutta kun rupesin googlaamaan, se paljastui asbestikaivokseksi, Rissanen selittää.
1970-luvulla tieto asbestin terveyshaitoista alkoi levitä. Kaivos lopetti toimintansa kannattamattomana 1975. Monet Paakkilan kaivoksen työntekijät olivat sairastuneet asbestoosiin, joka aiheuttaa hengenahdistusta. Asbesti aiheuttaa myös keuhkosyöpää.
– Meni parikymmentä vuotta ennen kuin kaivoksen jälkiä alettiin peitellä, Rissanen sanoo.
Nähtyään asbestikaivoksen hylätyt siilot ja tehdasrakennukset harmaine pölykerroksineen Rissasta ja Räsästä epäilytti.
Heistä tuntui, että jälkitoimet eivät edelleenkään ole tarpeeksi huolellisesti tehtyjä. Kaivostutkijat perustivat blogin, jonne he ryhtyivät kirjaamaan ja kuvaamaan retkiään autioille kaivoksille.
Lammikko täynnä ruosteenpunaista puuroa
Kierros Särkiniemen suljetulla kaivoksella jatkuu. Avolouhoksen lähellä on lammikko, jonka väri pistää silmään. Se on ruosteenpunaista, lähes oranssia puuroa. Vesi purkautuu lammikkoon avolouhoksesta. Ruosteenruskea väri tulee liuenneesta raudasta. Yleensä Rissanen on kaivostutkijoista se, joka kurkottelee avolouhoksiin ja lammikoihin mittareiden kera.
– Koska Jarilla on uimamaisterin paperit, Räsänen hekottelee ja vihjaa, että serkkumies on joskus tahattomasti kastautunut lietealtaassa.
Oranssia lammikkoa ei Rissanen kuitenkaan ilkeä mittailla. Kaivostutkija epäilee, että mittausvälineet menevät pilalle.
Kaivostutkijoilla on kohteissaan tietyt rutiinit. He havainnoivat silmin ja haistelevat. Vesi voi olla kauniin kirkasta, kuten Särkiniemen louhoksessa, mutta näköhavaintoon ei voi aina luottaa. Siksi kaivostutkijat mittaavat veden happamuuden.
Tänään Rissanen saa Särkiniemen avolouhoksen veden pH-arvoksi 3, joka tarkoittaa hyvin hapanta. Kaivostutkijat kuitenkin myöntävät, että heidän mittausvälineensä tai menetelmänsä eivät täytä tieteellisiä standardeja.
Vankempaa taustaa antaa Suomen ympäristökeskuksen Kajak-tutkimushanke, joka käsittelee suljettujen kaivoksien ympäristövaikutuksia. Kajak-raportin mukaan vuonna 2016 Särkiniemen avolouhoksen veden pH on ollut 3,42.
Mutta miksi veden happamuus on niin kiinnostava tieto?
Kaivoksilla syntyy sivukiveä ja rikastushiekkaa, jotka päätyvät pääasiassa jätteeksi kaivosalueille. Kun varastoitu kiviaines on kosketuksissa veden ja hapen kanssa, saattaa alkaa prosessi, jonka tuloksena syntyy metallipitoista ja hapanta valumavettä.
Hapan vesi ja haitta-aineet saattavat kulkeutua jätealueelta vesistöihin. Viime kädessä hapan vesi saattaa tehdä vesistön elinkelvottomaksi joillekin eliöille ja rajoittaa veden käyttöä esimerkiksi löyly- tai uimavetenä.
Ketään ei saada vastuuseen
Kajak-raportti kertoo, että Särkiniemen lisäksi Suomessa on useita muitakin puutteellisesti suljettuja kaivoksia, joista päätyy ympäristöön happamia vesiä. Hyvin lähellä Särkiniemeä on Kotalahti. Muita ovat esimerkiksi Ruostesuo, Kangasjärvi, Outokumpu ja Hällinmäki. Kaivoksia, joista voi koitua ympäristölle haittaa, on kaikkiaan 31.
Kaivoslain mukaan kaivosalue pitäisi toiminnan jälkeen saattaa ihmisille ja ympäristölle vaarattomaan kuntoon. Osassa vanhoja kaivoksia on tietysti niin, että aikanaan hyväksi katsotut sulkemistoimenpiteet eivät täytä nykyisiä vaatimuksia. Joissain kaivoksissa on kuitenkin ollut toimintaa vielä 1990-luvulla.
Räsäsellä ja Rissasella ei ole retkiensä perusteella kovin hyvää sanottavaa Suomen suljetuista kaivoksista. He kritisoivat niin viranomaisten kuin kaivosyhtiöidenkin toimintaa.
– Kyllähän siellä tiettyä juttua on, että jätetään hommat puolitiehen, kun saadaan hyöty ensin irti. Kuka valvoo sitä, että kaivosalue pitäisi saattaa kahden vuoden kuluessa sulkemisesta kuntoon? Ely-keskus, periaatteessa, Räsänen sanoo.
– Mutta kun ketään ei saada vastuuseen mistään, Rissanen pistää väliin. Vastuuasiat näyttävät olevan sekaisin myös Särkiniemen kaivoksessa.
Epäily ympäristöluvan rikkomisesta
Särkiniemen kaivostoimintaa pyörittänyt Finn Nickel Oy ajautui konkurssiin vuonna 2009. Sen jälkeen Vulcan Kotalahti Oy osti kaivosoikeudet Finn Nickeliltä, mutta sekin ajautui konkurssiin 2015. Finn Nickel ei koskaan virallisesti lopettanut kaivostoimintaa Särkiniemessä, vaan keskeytti sen.
Vulcan Kotalahti teki ympäristöluvan tarkastushakemuksen vuonna 2015. Samaiseen hakemukseen oli liitetty Ramboll Oy:n tekemä hydrologinen selvitys, joka herätti kaivoksia valvovan viranomaisen eli ely-keskuksen huomion.
– Ajateltiin, että ei tämä voi pitää paikkaansa. Miten Särkiniemestä voi tulla tällaisia haitta-ainepitoisuuksia? Pohjois-Savon ely-keskuksen ympäristönsuojelun erityisasiantuntija Jorma Lappalainen kertoo.
Särkiniemen kaivosalueella oli toiminnan keskeytyttyä sijoitettu kiviainesta useaan eri paikkaan. Sivukiveä oli sijoitettu avolouhoksen pohjalle, sillä hapettomassa tilassa se ehkäisee hapon muodostumista. Sivukiveä oli myös maisemoitu ja peitelty moreenilla. Lisäksi alueelle oli jätetty murskekasoja.
Hydrologisen selvityksen perusteella ely-keskus epäili, että kaivosyhtiö oli toiminut ympäristöluvan vastaisesti. Lupaa rikottiin elyn mukaan siinä, että maisemoitu sivukivi olikin happoa tuottavaa.
Murskekiveä, jota oli 12 000 tonnia, ei olisi saanut jättää nykyisille sijoilleen. Ely oli teettänyt Ramboll Oy:llä lisäselvityksen, jossa oli todettu murskekasat happoa tuottaviksi. Näköhavaintojen perusteella murskekiveä oli käytetty myös kaivosalueella olevalla tiellä, noin yhdeksän kilometrin pätkällä.
Lappalaisen mukaan alkuperäisessä ympäristölupapäätöksessä on selväsanaisesti mainittu, että happoa muodostavat kiviainekset on vietävä louhokseen. Heinäkuussa 2016 ely-keskus teki poliisille tutkintapyynnön Finn Nickelin toiminnasta.
Ely: Finn Nickel vastuussa ympäristöhaitoista
Esitutkintaan liittyvästä paperista käy ilmi, että Pohjois-Savon ely-keskuksen ympäristöylitarkastaja Jussi-Pekka Järvinen näki Finn Nickel Oy:n vastuulliseksi ympäristöhaitoista, sillä Vulcan Kotalahdella ei ollut varsinaista toimintaa alueella. Järvisen mukaan Finn Nickel hyötyi 370 000 euron verran laiminlyömällä ympäristöluvan noudattamista.
Poliisi kuulusteli Finn Nickelin työntekijöitä, jotka kertoivat, että lupapäätösten noudattamisen valvonnasta oli vastuussa Finn Nickelin toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilä. Penttilä puolestaan kertoi, että yhtiön hallitus osallistui myös päätöksentekoon ja että hallituksen puheenjohtaja David Pym antoi ohjeita ja määräyksiä hyvinkin pienistä asioista.
Kuulusteluissa Penttilä sanoi myös, ettei ollut havainnut ympäristön turmeltumista eikä kaivostoiminnalla turmeltu ympäristöä.
Miksi tutkinta keskeytettiin?
Sitten tapahtui asia, joka kismittää ely-keskuksen Jorma Lappalaista vieläkin.
– Poliisi tutki ja teki kuulusteluja jonkin aikaa. Suoraan sanoen olimme äärettömän pettyneitä syyttäjänviraston ratkaisuun, kun tutkinta keskeytettiin. Kiusallista on, että teimme ison työn todistelussa ja siitä koitui kovat kulut. Ei sellainen kyllä innosta viranomaisia tekemään tutkintapyyntöjä.
Esitutkinnan lopettamisen perusteena oli ensisijaisesti se, että ely olisi tarvinnut puolelleen vielä laajempia tutkimuksia, mutta siihen ei ollut tarpeeksi aikaa eikä rahaa. Olisi pitänyt tilata useita selvityksiä, joissa olisi tutkittu murskekasojen, maisemoidun sivukivialueen ja tien pintaan sijoitetun kiven määrää ja laatua.
Lopettamista perusteltiin myös sillä, että poliisi yritti tavoitella Finn Nickel Oy:n ulkomaisia hallituksen jäseniä siinä onnistumatta. Ulkomailta kuulusteluihin saaminen olisi ollut hyvin hidasta.
Ympäristön turmeleminen on rikos, joka vanhentuu kymmenessä vuodessa. Poliisi ei olisi ehtinyt saattaa tutkimuksia loppuun ennen vuoden 2018 lokakuuta, joka oli tekoajan vanhenemisajankohta.
Hallituksella ei muistikuvia ympäristöluvasta
Pohjois-Savon ympäristökeskus oli tehnyt kaivosalueella keskeyttämistoimenpiteiden tarkistuksen 2009, jossa ei havaittu puutteita. Ely-keskus heräsi ympäristöongelmiin kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 2015. Miksi tutkintapyyntöä ei tehty aikaisemmin?
– Niin hassulta kuin se kuulostaa, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia aina varmentaa toiminnanharjoittajan kertomaa. Lähtökohtaisesti kuuluu uskoa, mitä toiminnanharjoittaja kertoo, Lappalainen sanoo.
Finn Nickelin hallituksen viimeisimpään kokoonpanoon kuuluivat puheenjohtaja David Pym ja hallituksen jäsen Toby Strauss. Melko pikaisella verkkohaulla selviää, että he toimivat konsultteina Merlin Consulting -nimisessä yhtiössä. Sen toimipaikka on Irlanti.
– Poliisi ei ole koskaan ollut yhteydessä minuun tai David Pymiin. Kuten näet, meitä ei ole kovin vaikea löytää, Toby Strauss vastaa sähköpostiin.
– Hallitus ei käsitellyt Finn Nickel Oy:n jokapäiväisiä asioita, vaan oli enemmänkin vastuussa yhtiön suurista linjoista. Hallitus vaati, että lupia noudatetaan. En todellakaan muista, että hallitukseen tietoon olisi koskaan saatettu mitään, mikä olisi liittynyt jätekiveen ja ympäristölupaan, Strauss jatkaa.
Finn Nickelin entinen toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilä on nykyisin eläkkeellä ja osakkaana Finn Cobalt Oy:ssä. Häntä ei tavoitettu haastatteluun.
Hapanta vettä purkautuu vesistöihin
Särkiniemen kaivoksella on tällä erää tutkittu tarpeeksi. Paarmat pyörivät vinhasti kävijöiden ympärillä, ja aurinko paahtaa armottomasti. Räsäsellä riittäisi vielä juttua kenties loppupäiväksi, mutta Rissasella nälkä kurnii jo. Kaivostutkijoiden auto kaasuttaa hiekkatietä kohti ruokapaikkaa ja jättää taakseen parempaa tulevaisuutta odottelevan kaivoksen.
Särkiniemen kaivoksen jälkihoitotoimenpiteet ovat kustannusarvion mukaan suurimmillaan miljoonan euron luokkaa. Riskiarvioinnin mukaan Särkiniemen happamista vesistä kärsivät eniten Arkkuselän syvänteiden pohjaeläimet. Kalojen nikkelipitoisuuksia ei ole tutkittu.
Myös Särkiniemen lähistöllä sijaitsevasta Kotalahden kaivoksesta purkautuu happamia vesiä Arkkuselälle. Toiminta Kotalahden kaivoksella loppui yli 30 vuotta sitten.
Finn Nickel Oy:n kanssa sovittu vakuus, 120 000 euroa, ei riitä alueen kunnostamiseksi. Tällä erää jälkihoitotoimenpiteiden lasku olisi tulossa Leppävirran kunnan kontolle, sillä se on maanomistaja.
Jorma Lappalainen toivoo kuitenkin, että Särkiniemen suljettu kaivos saataisiin mukaan valtion kunnostusprojektiin, jota hoitaa Pirkanmaan ely-keskus.
Laskun maksajaksi siinäkin tapauksessa jää – kuten Rissanen ja Räsänen sen sanovat – Oy Veronmaksaja Ab.
Kaivoslaki uudistuu, lisääntyykö vastuu?
Ympäristöministeriön verkkosivuilta löytyy lista käytöstä poistetuista tai hylätyistä kaivoksista, joista voi aiheutua ympäristölle haittaa. Niitä on kaikkiaan 31.
Merkillepantavaa on, että moni niistä on ollut valtion omistaman Outokumpu Oy:n pyörittämiä. Outokumpu luopui suurelta osin kaivostoiminnasta 2000- luvulla. Nykyinen Outokumpu Oyj on keskittynyt ruostumattoman teräksen valmistamiseen, ja sen tytäryhtiö louhii kromia Kemissä.
Oma lukunsa ovat konkurssiin menneet kaivokset, joiden ympäristöongelmat ovat kaatuneet yhteiskunnan maksettavaksi. Särkiniemen lisäksi tunnetuimmat tapaukset ovat Talvivaara ja Nivalassa sijaitseva Hitura, jossa jälkiä siivotaan yli 21 miljoonalla eurolla.
Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) kaivosasiantuntija Jari Natusen mukaan viranomaisten osaamista pitäisi vahvistaa jo lupaprosessissa, jotta vastaavilta tilanteilta vältyttäisiin.
– Kaivos- tai ympäristöviranomaiset eivät ymmärrä tai tarkista uusienkaan kaivosyhtiöiden teknistä ja taloudellista uskottavuutta riittävästi, Natunen sanoo.
Työryhmän puolueettomuutta epäilty
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) valmistelee parhaillaan uutta kaivoslakia.
Lakia valmistelee työryhmä, johon kuuluu 18 sidosryhmää, esimerkiksi MTK, Saamelaiskäräjät, Kaivosteollisuus ry ja SLL. Hallituksen esitys kaivoslain uudistamisesta annetaan eduskunnalle joulukuussa.
Kaivoslain uudistaminen perustuu hallitusohjelmaan, jonka mukaan pyrkimyksenä tulee olla sellainen vakuussääntelyn kehittäminen, että ympäristölliset vastuut hoidetaan kaikissa tilanteissa. Tavoitteena on myös vahvistaa paikallista hyväksyttävyyttä.
Kaivoskriittiset ryhmät ovat kuitenkin epäilleet kaivoslakiuudistusta valmistelevan työryhmän puolueettomuutta. Jukka Leppänen, Kaivoslaki NYT -kansalaisaloitteen vireillepanija, ja Miisa Mink, Saimaa ilman kaivoksia -ryhmän perustaja, ovat heinäkuussa jättäneet asiasta kantelun oikeuskanslerille.
Leppänen ja Mink perustelevat kantelua sillä, että työryhmän ja sen sihteeristön jäsenissä on useita entisiä ja nykyisiä edustajia kaivosyhtiöistä ja niiden etujärjestöstä. TEM on kiistänyt jääviyden: ”Lain valmistelu toteutetaan avoimena ja osallistavana”, ministeriön verkkosivuilla kerrotaan.
Mitä maksaa Saimaan puhdas imago?
Kaivoskriittiset ryhmät eivät ole muutenkaan tyytyväisiä uuden kaivoslain luonnokseen, jonka TEM julkisti elokuussa. Luonnos ei vastaa hallitusohjelman tai kaivoslaki NYT -kansalaisaloitteen tavoitteita.
– Luonnoksessa arvokkaita luontoalueita ei olla jättämässä malminetsinnän ja kaivostoiminnan ulkopuolelle, Miisa Mink sanoo.
Kaivoslakityöryhmän luonnokseen on kirjattu, että malminetsintälupaa ei saisi myöntää alueelle, jossa luvan mukainen toiminta aiheuttaisi merkittävää haittaa muulle paikkakunnan asutus- tai elinkeinotoiminnalle. Mink näkee, että ehdotus jättää edelleen muut elinkeinot heikompaan asemaan suhteessa kaivostoimintaan.
– Ei voida katsoa vain paikallisia haittoja esimerkiksi Juvalla, vaan on katsottava Saimaan aluetta kokonaisuutena. Matkailuyrittäjät niin Rantasalmella kuin Mikkelissä kärsisivät puhtaan Saimaan imagon menetyksestä. Jos kaivos tulee, on mahdoton yhtälö rakentaa matkailua ja virkistystoimintaa, joka pitkälti perustuu kauniiseen ja puhtaaseen luontoon. ●
Artikkeliin on haastateltu myös Itä-Suomen aluesyyttäjä Heikki Yli-sirniötä ja Leppävirran kunnanhallituksen puheenjohtaja Aino Kanniaista. Kaivostutkijoiden blogi löytyy osoitteesta kaivostutkijat.blogaaja.fi.
Päivitetty 7.5.2021 – Ilmestynyt 26.8.2020
PuheenaiheetKaivos Savukoskelle vai ei? – "Ehkei tämä Suomen Kongo ole, mutta kovia se on kokenut"
PuheenaiheetKaivosyhtiöt valtaavat Lappia – ”yhtiö maksaa haitasta korvausta 20 euroa hehtaarilta”
PuheenaiheetSoklin kaivoshanke puhuttaa – Tutkija: ”Ei ainakaan edistä vesistöjen hyvinvointia”
PuheenaiheetKaivoslain uudistus: Valtausoikeudet kuriin ja yhtiöt vastuuseen vahingoista – Mikä todella muuttuu?
