Yli metrisen hangen keskeltä avautuu puolen metrin levyinen ura, joka on avattu ja tampattu pyöräilijöitä varten moottorikelkalla. Lumen peittämien puiden takaa siintää Ylläksen Äkäskero.

Aamun 15 asteen pakkanen tuntuu poskissa. Sormien suojaksi on vedetty pyörien sarviin huput. Tunnelma on jännittynyt.

– Reitin pituus on kahdeksan kilometriä, jonka aikana pidetään taukoja. Perillä on toinen pienempi kota, jossa järjestämme pidemmän mehu- ja voileipätauon. Sen jälkeen ajetaan samaa uraa takaisin, Hidden Trails Lapland -nimisen ohjelmapalveluyrityksen vetäjä Marko Kiviranta kertoo sveitsiläisryhmälle ja vähentää pyörien ilmanpaineen kullekin pyöräilijälle sopivaksi kunkin painon mukaan.

– Yleensä pumppaan edellisenä iltana kumit täyteen. Ilmaa on nopea laskea, kun näkee pyöräilijän, hän kertoo.

Kiviranta katsoo vielä, että jokaisella on kaikki kunnossa, kuten kypärä oikein päässä ja remmi leuan alla kireällä.

Kolme sveitsiläispariskuntaa on saapunut Ylläkselle ja odottaa jännittyneenä lähtöä reitille, josta osa kulkee vanhojen metsien suojelualueella, jossa on runsaasti keloja ja ikimetsää.

Sveitsiläispariskunnat eivät entuudestaan tunne toisiaan. Pyörämatka on varattu netistä, matkanjärjestäjän kautta tai paikallisesta majoitusliikkeestä. Kiviranta on hakenut matkailijat lähtöpaikalle hotelleilta pakettiautollaan.

Kotkassa Ahlströmin lasikuitutehtaalla vuosia työskennellyt ja alamäkiajoa harrastanut Kiviranta päätti muuttaa Lappiin, kun hän huomasi maastopyöräilyn suosio kasvaneen.

– Päätös vahvistui, kun markkinoille tuli riittävän hyviä, pohjoisen ankarissa talviolosuhteissa toimivia sähköpyöriä, Kiviranta kertoo.

Marko Kiviranta hankki muutama vuosi sitten Ylläksen matkailualueen pohjoispuolelta 18 hehtaarin laajuisen metsäpalstan. Sinne hän rakensi talvipyöräilysafarien lähtöpaikan, jossa on lämmin kota turistien pukeutumista ja neuvontaa varten. Lisäksi hän vuokrasi Metsähallitukselta metsää omaa yksityistä talvipyöräilyreittiä varten.

– Sillä varmistan, että reitti on hyvässä kunnossa, jotta matkailija saa vastinetta rahoilleen. Noin viisi tuntia kestävä pyöräretki maksaa 180 euroa per henkilö.

Kiviranta ajaa moottorikelkan perässä vedettävällä lanalla reitin lumisateen jälkeen auki. Reitille pääsee vain hänen ryhmiään. Ylläksen seutu on Kivirannalle tuttu, sillä hänen vanhemmillaan on ollut siellä vuosikymmenet kesämökki.

Vain kerran safari on Kivirannan mukaan epäonnistunut. Kyseessä oli talvinen pimeäpyöräilyretki otsalamppuineen samassa maastossa. Sille osallistui yksi perhe Hollannin Amsterdamista.

– Perheen täysi-ikäinen tyttö alkoi muutaman kilometrin jälkeen pelätä pimeää metsää ja hän sai hysteerisen paniikkikohtauksen. Pysähdyimme. Muut perheenjäsenet jäivät rauhoittelemaan häntä sillä aikaa, kun pyöräilin takaisin lähtöpaikkaan ja hain moottorikelkan. Otin tytön ja hänen veljensä kelkan kyytiin. Kurvailin heidän kanssaan kelkalla puuterilumessa.

– Tilanne rauhoittui, ja kelkkailu olikin tytölle reissun kohokohta. Muut perheenjäsenet pyöräilivät takaisin.

Yllättävä tilanne oli jotenkin pelastettu, Kiviranta kertoo.

Aurinko alkaa Äkäslompolossa nousta pakkassumun takaa. On aivan hiljaista. Vain lintujen pyrähdysten ääni kuuluu hiljaisuuden läpi, sillä pihan laidalla on lintujen ruokintapaikka. Talia ja siemeniä on syömässä yksi kuukkeli ja useita hömötiaisia.

Sveitsiläisessä lääketehtaassa testaajana työskentelevä Liliane Bammatter ojentaa avoimen, paljaan kämmenensä kohti lintuja. Hetken kuluttua yksi hömötiaisista lennähtää Lilianen kämmenelle ja katsoo häntä uteliaana.

– Linnut eivät täällä pelkää ihmisiä, Kiviranta sanoo englanniksi.

– Ehkä lintu aisti, että Liliane pitää eläimistä, hänen puolisonsa, sovellusasiantuntijana työskentelevä Markus Studer sanoo.

Pariskunta on Suomessa kahdeksatta kertaa ja Kivirannan vetämällä safarilla jo kolmatta kertaa.

– Tulimme pyöräilemään ja nauttimaan lumisesta talvestaa. Sveitsin laaksoissa ei ole vuosiin ollut kunnon talvea. Lumi on vesisohjoa. Oikeaa lunta löytyy korkealta vuoristossa, jossa voi vain lasketella. En kuitenkaan viihdy Alppien ruuhkaisissa laskettelukeskuksissa, Studer sanoo.

– Pyöräily koskemattomien hankien keskellä kaukana asutuksesta on aivan fantastista, Bammatter sanoo.

– Lausannessa ei ole seitsemään vuoteen ollut lunta, kertoo it-alalla töissä oleva Christophe Waber. Hän on opettajapuolisonsa Florian Waberin kanssa Suomessa ensimmäistä kertaa.

Ensikertalaisia ovat myös Zürichissä asuvat it-suunnittelija Fabio Sciuscio ja lastentarhassa työskentelevä Lea Volkart.

He kävivät eilen huskysafarilla, mutta pyöräily on heille ykkösjuttu.

– Isoäitini on harrastanut maastohiihtoa, ja hän on patistanut minuakin, mutta en pidä siitä, koska hiihtäessä tulee hiki, Lea naurahtaa.

Maastopyöräilyn suosio on kasvanut maailmalla ja Suomessa rajusti. Viitisen vuotta sitten kolmessa Suomen kunnassa oli yhteensä seitsemän maastopyöräilyreittiä. Nyt reittejä on 60 kunnassa yhteensä 100, kertoo Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.

Kymmenen vuotta sitten ei olisi voinut kuvitella, että Ylläksellä olisi vuokrattavana lähes sata paksurenkaista maastopyörää, ”läskipyörää”, joista sähköavusteisia on 40. Yksi sähköavusteinen pyörä maksaa noin 3 000 euroa, sanoo Äkäslompolossa sijaitsevan Sport Cornerin myymäläpäällikkö Johanna Lyly.

– Läskipyörät ja talvireitit ovat muuttaneet pyöräilyn Lapissa ympärivuotiseksi, Lyly kertoo pyörävarastossa.

– Vuonna 2010 Suomessa kirjattiin noin 300 000 maastopyöräilyn harrastajaa. Sen jälkeen määrä on noussut vähintään 10 000 harrastajalla joka vuosi. Moni on hankkinut oman pyörän, Karlsson kertoo.

Sähköavusteisuus on avannut Ylläksen vaativatkin talvipyöräilyreitit tavallisille tai jopa huonokuntoisille turisteille. Yhä harvempi ulkomaalainen turisti osaa enää hiihtää. Ilman pyörää Lapin upea luonto jäisi kokematta.

– Turistit ovat jo vuosia hiihtäneet, kävelleet ja liikkuneet maastossa lumikengillä, mutta niillä ei pääse kauas. Nyt Ylläksen kuuluisa latukahvilaverkosto on myös maastopyörillä saavutettavissa, sanoo Metsähallituksen Tunturi-Lapin palvelupäällikkö Timo Karinen.

Reittien ja latujen ylläpidosta valtion maalla vastaavat Ylläksen alueen matkailuyrittäjät.

Ylläs Ski Resortin rinnetoimintajohtaja Tuomo Poukkanen kertoo, että Ylläksellä kaavaillaan ensi talveksi pyörille omaa reittiä tunturin huipulta alas. Ylös noustaisiin tietysti hissillä.

– Suunnitelmissa on myös ohjattuja pyöräretkiä lähistön hissittömille tuntureille, jonne mentäisiin sähköavusteisilla pyörillä ja lasketeltaisiin suksilla alas, Poukkanen sanoo.

Myös Levillä mietitään talvipyöräilijöille uusia aktiviteetteja, kertoo Levin hissiyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaari. Levin vuokraamossa on tarjolla 148 maasto-, läski- tai alamäkipyörää.

– Pelkästään hiihtokeskus ei turistille enää riitä. Pitää olla ohjelmaa ja monenlaista tekemistä, kertoo entinen vapaalaskija Jari ”Kide” Kiiskinen, joka on perustanut

Lappiin Kide Adventure -nimisen yrityksen.

Kiiskinen oli vastikään oikeana kätenä kuudelle liikemiehelle, joista yksi oli suuren jenkkifirman toimitusjohtaja.

– He lensivät Leville Houstonista. Eilen ajoimme

E-fateilla eli sähköläskipyörillä Levin ja Ylläksen välisessä maastossa, jonka jälkeen vein heidät saunaan ja avantoon. Edellispäivänä he saivat testata uusimpia suksimalleja, Kide kertoo ja nostaa sähköpyörää pakettiauton takakonttiin, jossa on läjäpäin niin sanottuja carvingsuksia.

– Viime talvena järjestin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin henkilökunnalle maastopyöräilytapahtuman. Samassa letkassa oli 102 pyöräilijää. Keräsin kaikki Ylläksen ja Levin vuokraamot tyhjäksi maastopyöristä, hän kertoo.

Suomen talviseen luontoa saapuneiden matkailijoiden käyttäytyminen on muuttunut.

– He haluavat nyt itseohjautuvaa tekemistä. Pyöräily soveltuu siihen hyvin, kertoo yli 30 vuotta Äkäslompolossa turisteja majoittanut yrittäjä Mauri Kuru.

Lapin suurimman hotelliketjun Lapland Hotelsin omistaja Pertti Yliniemi uskoo, että maastopyöräilystä tulee vielä suuri juttu.

– Sillä saadaan Lapin matkailu todella ympärivuotiseksi, Yliniemi sanoo.

Esimerkiksi Iso-Syötteen rinnekeskus aikoo ensi kertaa pitää lähes kaikkina kesäviikonloppuina yhden hiihtohissin auki.

– Se palvelee maastopyöräilijöitä, toimitusjohtaja Jorma Terentjeff sanoo.

Myös Saariselän Kiilopäällä on suuria suunnitelmia maastopyöräilyn laajentamiseksi. Kiilopäätä on Ylläksen tavoin pidetty maastohiihdon mekkana.

Maastopyöräilystä on muodostunut tärkeä bisnesmahdollisuus myös monille lumipulasta kärsiville Etelä-Suomen hiihtokeskuksille.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors on nähnyt tilanteen muutoksen.

Pyöräilyyn ovat hänen mukaansa panostaneet muun muassa Sappee Pälkäneellä, Teijo Salossa ja Nuuksion Solvalla Espoossa.

– Suomen eteläisimmässä rinnekeskuksessa Påminnessa on ollut myös talvipyöräilyrata. Lisäksi Klaukkalan Tornikeskus on luopunut kokonaan laskettelusta, ja siitä on tullut ympärivuotinen vauhtikeskus alamäkipyöräilyratoineen, Lindfors kertoo.

Hän ei silti usko, että Etelä-Suomen rinnekeskukset luopuisivat täysin laskettelusta, vaikka talvi on ollut vähäluminen. Samaa viestiä kertoo puhelimitse tavoitettu Teijon rinneyrittäjä Tapani Kakko.

– Jotain pitää keksiä laskettelun lisäksi, sillä rinne saatiin  avattua vasta helmikuussa. Rinnepäivien määrä jää 20–30:een riippuen kevään tulosta, Kakko sanoo.

Hän kertoo, että Teijolle avataan toukokuussa Bikepark. Nuorina yrittäjinä aloittavat Jani Salminen ja Valtteri Vainio.

Alamäkiratoja tulee aluksi yksitoista, joista osa on loivia.

– Ylös noustaan kuten laskettelusuksilla eli hissikapula laitetaan pepun taakse. Itse tykkään seistä pyörän selässä, nuori yrittäjä Vainio kertoo.

Pakkaslumi narisee, kun kuuden sveitsiläisen matkailijan ryhmä polkee läskipyörillään Ylläksen kumpuilevassa tunturimetsässä. Kaukaa katsottuna ryhmä näyttää kuin peräkanaa jolkuttelevalta susilaumalta korkeiden hankien keskellä. Sähköavusteiset pyörät viilettävät lumiuraa pitkin suorastaan kiitolaukkaa. 

– Pitäkää riittävän pitkä väli edellä ajavaan, huikkaa omalla pyörällään ryhmää opastava Hidden Trails Lapland -ohjelmapalveluyrityksen vetäjä Marko Kiviranta.

Ylläksen yleisillä talvipyöräilyreiteillä olosuhteet voivat olla huonot, jos on satanut paljon lunta eikä reittejä ole ehditty aurata. Myös runsas käyttö heikentää reitin ajettavuutta.

– Silloin matka menee helposti pyörän työntämiseksi eikä se ole turistille kivaa, hän sanoo.

Kiviranta pysäyttää jonon tasaisin väliajon ja kertoo Lapin luonnosta, kuten ketuista ja jäniksistä.

Sähköavusteisella läskipyörällä ei tule kumpuilevassa maastossa hiki, kun malttaa polkea rauhallisesti. Sähköapu antaa potkua polkemiseen.

Ohjaustangosta on pidettävä kuitenkin tiukasti kiinni, sillä takarengas muljahtelee välillä mutkaisella lumipolulla, joka on melko kapea mutta syvä ura lumessa.

Kaatuminen puuterilumeen ei tee kipeää, mutta syvästä lumesta ei pääse pois kuin uimalla ja ryömimällä.

Osa matkailijoista heittäytyy tahallaan lumeen, kun seisahdumme tauolle. Kaikkia naurattaa.

Runsaan tunnin polkemisen jälkeen saavumme määränpäähän, soistuneeseen metsään, jossa seisoo puolittain lumeen hautautunut hirsiseinäinen nuotiokota ja sen vieressä puusee.

Marko Kiviranta tarjoaa kodassa ennen paluumatkaa lämmintä mehua ja poronlihaleipiä. Tunnelma on hilpeä. Kaikki kehuvat Lapin luontoa ja valtavaa lumen määrää.

– Saammeko ajaa paluumatkalla railakkaammin omaan tahtiin, kysyy kokenut pyöräilijä Markus Studer.

– Sopii, sillä tulen viimeisenä. Reitin loppupuolella on vaativampi sivulenkki, jolla on runsaasti lunta ja vaikeita mutkia. Siellä voi tehdä pyörällä kuperkeikan, mutta pumpulilumi vaimentaa, Kiviranta kertoo.

Kaikki sveitsiläiset valitsevat paluumatkalle vaativan sivulenkin.