Ollaan Kolarissa. Lapin kesien lämpeneminen näkyy konkreettisesti täällä metsärajalla Yllästunturin naapurissa Kukastunturin laella, jonne on yllättäen varttumassa uusi puusukupolvi.

Taimet ovat saaneet siemenensä tunturin laella kasvavista noin 250-vuotiaista ikimännyistä, jotka tuottavat edelleen hämmästyttävän runsaasti käpyjä.

– Toivottavasti suotuisat kasvuolot jatkuvat tunturiylängöllä, jotta taimet selviytyvät hengissä. Pari seuraavaa vuosikymmentä ovat selviytymisen kannalta kriittisiä, kertoo metsäntutkija Mauri Timonen Luonnonvarakeskus Luken Rovaniemen toimipaikasta.

Samanlaista tunturien lakialueiden taimettumista on havaittu muuallakin Lapissa.

Lämpimät lounaistuulet levittivät 1750-luvulla männyn siemeniä alempana etelärinteellä sijainneesta metsästä ylös tunturin huipulle.

Tämä lyhyt kymmenen vuoden pituinen lämmin ajanjakso synnytti tunturin laelle merkillisen metsän, joka voi edelleen hyvin. Tämän lakimetsän ja nykyisen alempana sijaitsevan talousmetsän välissä on suuri korkeusero.

– 1750-luvulla Suomessa oli poikkeuksellisen lämmin ilmastojakso, joka kesti vuosikymmenen verran, Timonen sanoo.

Lämmin ilmastojakso näkyy myös silloisen Turun Akatemian lämpötilan mittaussarjassa sekä poikkeuksellisen kuivasta kesästä kertovassa historiatiedossa.

Pohjoisessa mänty kasvaa jopa 800-vuotiaaksi.

Lustojen paksuuksia vertailemalla Luke on yhdessä Joensuun ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa rakentanut lustokalenterin, metsänrajan ilmastohisto­rian, joka ulottuu 7 600 vuoden päähän.

Se on edellyttänyt, että koko tältä ajanjaksolta on löytynyt puita, joiden ikä on voitu määrittää. Lisäksi Lapin järvien pohjista on löytynyt riittävästi subfossiilipuita.

Esimerkiksi kesien 1695 ja 1696 alkukesän ankarat hallat aiheuttivat suuret katovuodet, jolloin kolmasosa Suomen väestöstä kuoli nälkään. Lustokalenterista nähdään, että osassa puista lustonkasvu jäi noin puoleen normaalista.

Puun vuosikasvun paksuudesta muodostuva vuodentarkka lukujono, lustokalenteri, kertoo ajasta, jolta puu on peräisin. Myös vanhojen hirsitalojen hirren ikä voidaan selvittää vertaamalla sen vuosilustojen leveysvaihtelua puuhun, jonka elinvuodet ovat selvillä.

– Männyn uudistumista rajoittaa Lapin metsänrajalla heinäkuun keskilämpötila, jonka on oltava vähintään 12,2 astetta, Timonen sanoo.

Saman voi sanoa myös näin: Jotta mänty tuottaisi siemeniä, on kukkimista edeltävän ja sitä seuraavan vuoden lämpösumman ylitettävä 880 dd (degree days).

Lämpösumma tarkoittaa kasvukauden aikana yli viisi lämpöastetta ylittävien vuorokautisten keskilämpötilojen summaa.

Näin on nyt käynyt valtavan pitkän ­tauon jälkeen Kukastunturin huipulla sekä muualla Lapissa, kuten Levin huipulla, jossa kasvaa myös 1700-luvun puolivälissä kasvunsa aloittaneita tuulen tuivertamia tunturimäntyjä.

Tutkija Timonen kairaa Kukastunturin kilpikaarnaisesta aihkista eli ikivanhasta männystä noin neljä milliä paksun tikkumaisen lustonäytteen.

Sen lustoista voi laskea puun rinnankorkeusiän, joka on 250 vuotta. Puun todellinen ikä on 10–20 vuotta pidempi, sillä puulla kestää kasvaa jopa 30 vuotta 1,3 metrin korkuiseksi. Kairaus ei vioita puuta, vaan se kasvaa edelleen hyvin.

– Vuosilustosarja kertoo meille yllättävän paljon kunkin vuoden ilmastohistoriasta. Esimerkiksi vuodet 1837 ja 1902 olivat Lapissa niin kylmiä, että kasvu jäi puoleen. Mänty kasvaa Lapissa vain kesä- ja heinäkuussa. Toisaalta 1800-luvulla ja 1930-luvulla Lapissa oli lämpimiä kesiä, jolloin puihin muodostui paksuja lustoja eli vuosirenkaita, Timonen kertoo.

Timonen muistuttaa, että lustoissakin näkyvä noin 65 vuoden pituinen ilmaston syklisyys kiihdyttää tai hidastaa metsänkasvua: 1930-luvulla oli lämmintä, 1960-luvulla kylmää ja vuosituhannen vaihteessa jälleen lämpimämpää.

– Tämä seikka tahtoo jäädä piiloon ilmastokohun alle. Myös merivirtojen viilentymisestä aiheutuva viilentyvä ilmasto voi tulla joillekin yllätyksenä, Timonen lisää.

Kylmän ilmastojakson voi Timosen mukaan aiheuttaa esimerkiksi suuri tulivuorenpurkaus.

Tällöin metsien kasvu voi taantua koko Suomessa. Voi käydä myös toisin päin.

– Utsjoella kasvoi 5 000 vuotta sitten järeitä petäjiä, joita on löytynyt hyvin säily­neinä järvien pohjaliejusta. Nyt samankokoisia mäntyjä kasvaa yli sata kilometriä ete­lämpänä, Timonen kertoo.