Niin kuin koko muukin Suomi, Lappi on enimmäkseen alavaa metsä- ja suomaisemaa. Kitukasvuisten mäntyjen ja koivujen peittämällä tasamaalla näköalapaikat ovat harvassa.
Siksi Pyhä-Luoston kansallispuisto on niin vaikuttava. Jyrkkäpiirteiset tunturit nousevat satojen metrien korkeuteen kuin tyhjästä. Erityisen komea näkymä avautuu kulkijalle, joka lähestyy kansallispuistoa kaakosta, Kemijärven suunnasta: Pyhätuntureihin kuuluvan Kultakeron rinne kohoaa jyrkkänä metsäisenä vuorimassiivina, ja ylemmäs mentäessä sen rinteet käyvät puuttomiksi.
Kultakeron ja sen naapuritunturi Ukonhatun välissä avautuu Suomen jylhimpiin kuuluva maisema, jopa 220 metrin syvyinen Isokuru.
Isokurun pohjalla, rosoisten kallioseinämien kupeessa sijaitsee 12 metrin syvyinen Pyhänkasteenlampi. Siihen puolestaan laskee kaunis vesiputous. Paikka on ollut metsäsaamelaisten muinainen palvonnan kohde, ja 1600-luvulla siellä suoritettiin saamelaisten joukkokaste.
Ylempänä sijaitsee Uhriharju, jolla on aikanaan uhrattu peuroja paremman metsästysonnen toivossa.
Lapissa on lukuisia seitoja eli saamelaisten luonnonuskontoon kuuluvia palvontapaikkoja. Ne ovat useimmiten erikoisen muotoisia kivenlohkareita, kalliopaaseja tai ihmisen pystyttämiä kivirakennelmia tai puupaaluja.
Suuri osa Pyhä-Luoston kansallispuistosta on vanhojen naavapartaisten kuusikoiden peittämä. Se on kuukkelin valtakuntaa.
Pyhä-Luoston kansallispuiston korkein huippu, 540 metriin merenpinnasta kohoava Noitatunturi, on tunnettu seita. Ympäröivästä maastosta dramaattisesti erottuva, mystisen muotoinen vuori herättää kunnioitusta nykyihmisessäkin.
Voi kuvitella, miten vaikuttavana se on koettu aikana ennen tieteellistä vallankumousta ja länsimaisen, materialistisen maailmankuvan tuloa.
Noitatunturi tunnettiin aikaisemmin nimellä Seitatunturi. Retki tunturin laelle kävellen tai suksilla kuuluu Pyhä-Luoston kansallispuiston ikimuistoisiin elämyksiin.
Kansallispuiston tunnetuimpia nähtävyyksiä on myös Lampivaaran ametistikaivos. Se on maailmassa harvinainen jalokivikaivos, sillä vierailijat ovat tervetulleita. Vierailijat voivat kaivaa itselleen ametistin.
Suosituimmat kohteet ja jylhimmät maisemat löytyvät puiston kaakkoisosasta Pyhätuntureiden puolelta, mutta myös pohjoisempana Luoston suunnalla on luonnonystävälle tarjolla mannaa mahan täydeltä.
Luostolla sijaitsevat tienoon komeimmat aarniometsät, joihin kirves ei ole koskenut jopa 400 vuoteen. Ukko-Luoston laelta pääsee ihailemaan avaria Lapin maisemia.
Pyhä-Luoston kansallispuistoa halkova parinkymmenen kilometrin pituinen, 12 huipun tunturiketju on geologisesti ainutlaatuinen. Tunturit koostuvat kvartsiitista, joka on kerrostunut muinaisen meren pohjahiekasta. Mukana on tulivuorenpurkauksissa syntyneitä kivilajeja.
Pyhätuntureilla on ikää jopa kaksi miljardia vuotta. Aikanaan vuorenhuiput ovat olleet Alppien ja Himalajan kaltaisia teräviä poimuvuoria, mutta veden, jään ja tuulen muodostama eroosio on kuluttanut niitä tasaisemmiksi.
Tunturien kvartsiitti on kovempaa kuin niiden ympärillä olevat kivilajit. Siksi tunturit ovat kuluneet hitaammin ja jääneet ikivanhan vuoriston muistomerkeiksi. Ilmiö on samankaltainen kuin vanhassa puulattiassa, jossa oksankohdat ovat jääneet koholleen pehmeämmän puuaineksen kuluessa niiden ympäriltä.
Koska kivilajit ovat kovia, maiseman yleisilme on hyvin karu. Tunturit ja kurut ovat kauttaaltaan jään ja rapautumisen ruhjomien lohkareiden eli rakan peitossa.
Kasvillisuus tuntureilla on niukkaa. Alarinteiden kosteista sammalikoista kohoavat kynttiläkuusikot vaihtuvat rinnettä noustessa mäntyihin. Noin 400 metrin korkeudessa merenpinnasta kasvaa enää tunturikoivuja.
Ylempänä kivikossa viihtyvät enää sellaiset vähään tyytyvät Lapin kasvit kuin riekonmarja, kurjenkanerva, tunturilieko ja sielikkö.
Eläimistö on tyypillistä metsä-Lapin lajistoa. Kuukkeli on tuttu seurallinen vieras laavujen nuotiopaikoilla ja naavapartaisissa ikikuusikoissa. Myös pohjantikka, huuhkaja, korppi sekä kurujen yllä saalista tähyilevä maakotka sopivat hyvin tähän karun erämaiseen ympäristöön.
Pyhä-Luoston kansallispuisto tunnettiin aikaisemmin Pyhätunturin kansallispuistona, joka perustettiin jo vuonna 1938. Tähän Suomen vanhimpaan kansallispuistoon liitettiin vuonna 2005 pohjoisempana sijaitseva Luoston alue, jolloin puiston pinta-ala kasvoi komeasti 142 neliökilometriin. Kansallispuisto sijaitsee kolmen kunnan alueella: Kemijärvellä, Pelkosenniemellä ja Sodankylässä.
Vuodenaikojen vaihtelut ovat Lapissa jyrkkiä. Talvipakkasilla jopa kuuluisa Pyhänkasteenputous jäätyy.
Kansallispuiston laajennus on osoitus siitä, että luonnonsuojelua on haluttu ja halutaan edistää Suomessa. Nykyään noin yhdeksän prosenttia Suomen pinta-alasta on luonnonsuojelualueita, Lapissa osuus on vielä suurempi.
Lapissa suojelu on ollut helpompaa kuin Etelä-Suomessa, koska Lapissa on vähemmän asutusta ja paljon valtion maita. Etelä-Suomessa maanomistus on paljolti yksityisillä.
Etelä-Suomen vanhojen metsien ja järvialueiden suojelussa onkin eniten kehitettävää.
Suhteellisesti parhaiten Suomen luonnonsuojeluverkosto kattaa maamme tunturialueet, mistä Pyhä-Luoston kansallispuisto on oiva esimerkki. ●
Teksti Juho Rahkonen, kuvat Hannu Vallas / Lehtikuva ja Juho Rahkonen
