- Heitit sitten pitkälle. Onnea…
- Joo! Minä katoin ensin, että mihin se oekeen lähti, mutta kato kun juoksu alko lopulta kulkemmaan, minä…
Loppu Antti Ruuskasen puhetulvasta hukkuu hälyyn matkalla palkintojakoon, mutta kädet heiluvat ja suu käy, kun ennätyksellään 88,98 miesten keihään voittanut savolainen selittää kisan kakkoselle Tero Pitkämäelle.
Suomen yleisurheilun ykkösmiehet ovat hyvin erilaisia ja toistensa kovimpia kilpakumppaneita, mutta myös ystäviä. Kumpikin on kärsinyt pikkuvammoista, mutta kokonaiskuva on keihään tason kivikovuudesta huolimatta sellainen, että kaksi kirkkaintakin mitalia MM-Pekingistä on täysin mahdollista – jopa todennäköistä.
- Alku oli semmosta toheltamista ja ryntäilyä, mutta kun sain vauhdin kohdilleen, tunsin että nyt lähtee pitkälle. Pitää vaan olla toheltamatta jatkossakin ja jökittää Pielaveellä, eikä eikä ajella turhia kilsoja. Kolmekymppisen ei enää kannata höseltää, Ruuskanen selitti suu korvissa.
Vaikka Ruuskanen korjasi potin Porissa, Tero Pitkämäen kaikki tekeminen on jo pitkään ollut sen näköistä, että sitä voi kuvailla vain tasaisen tappavaksi – positiivisessa mielessä. Eteläpohjalaisesta huokuu sen sortin tekninen, henkinen ja fyysisen tasapaino, että aina tyynesti esiintyvä Pitkämäki tuntuu joutuvan haastatteluissa ja muissa julkisissa tilaisuuksissa suorastaan pidättelemään pilkettä silmäkulmassa ja tyytyväistä virneenkaretta.
Mitään ei toki vielä ole tehty saati voitettu – mutta Pitkämäki tietää missä mennään, ja nauttii sekä elämästä että heittämisestä silmin nähden.
Siihen nähden yksi napsahdus pakarassa tai Suomen mestaruuden karkaaminen Ruuskaselle ei ole paha juttu, mutta vakavampi Pitkämäki oli kisan jälkeen kuin aikoihin.
- Kattotaan ny rauhas, mitä siellä pakaras on vai onko mitään. Hieno kisa, en mä tykännyt jättää viimeistä heittoa väliin, mutta nyt ei auta riskeerata, Pitkämäki pudotteli.
Aivan kunnossa tuskin on kolmannen kisapaikan neljännellä sijalla Toni Sirviön jälkeen ottanut Teemu Wirkkalakaan – vaikka takaisin arvokisakuvioihin taistellut mies todennäköisesti antaisi repiä jalkansa irti ennen kuin kieltäytyisi lähtemästä.
- Nivunen vaan on lievässä kramppitilassa. Sitä pitäisi päästä pikaisesti ravistelemaan ja hieromaan auki, Wirkkala kuittasi.
Vakiokuvio eli sähellys miesten keihäsvalinnoissa on siis periaatteessa paketissa, mutta SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen jätti silti takaoven terveystilanteiden vuoksi raolleen.
- Sanotaanko, että jos urheilija ei ole terve, emme voi luottaa vain hänen sanaansa. Pikkukrempat kuuluvat keihäänheittoon, mutta johdolla ja minulla henkilökohtaisestikin on vastuu siitä, missä kunnossa ihmiset lähtevät kisoihin, Kemppainen muotoili.
Keihään takanakin tapahtuu, myös kansainvälisellä tasolla. Minna Nikkanen oli jo hypännyt itsensä Pekingiin, mutta varhain aikuistunut urheilija alkaa vasta kolkutella rajojaan 27-vuotiaana. Uusi SE-tulos 456 ylittyi Porissa komeasti.
Nikkanen on parantanut ennätyslukemia tänä kesänä kahdesti: kesäkuun alussa Lappeenrannassa meni 455.
- Kisa lähti takkuisesti liikkeelle, ja ajattelin liikaa tekniikkaa ja kaikkea muutakin. Mutta kun luottaa omaan tekemiseen ja juoksu kulkee, niin kyllä se tulos sieltä tulee. Nämä ovat joskus niin pienestä kiinni, Nikkanen sanoo.
Naisten seiväs on vakiinnuttanut paikkansa seurattujen huippulajien joukossa, ja kansainvälisen kärjen tulostaso huitelee parhaimmillaan yli 480:ssä.
- On siinä ja siinä, pääseekö omilla hypyilläni Pekingissä finaaliin, mutta en minä sinne karsiutumaan lähde, Nikkanen kommentoi.
Myös estejuoksija Sandra Eriksson sekä vasta 17-vuotias naisten 10 000 metrin debytanttivoittaja Alisa Vainio esiintyivät edukseen Kalevan Kisojen päätöspäivänä.
Jorma Kemppainen toivoo Suomen kisajoukkueeseen täydennystä ainakin keihäsnaisilta Kuortaneen ja Espoon viimeisten näyttöpaikkojen jälkeen ensi viikolla.
Lue lisää miesten ja naisten keihästilanteesta, Kalevan Kisojen ratkaisujen taustoista ja MM-kisojen ennakko-odotuksista ensi viikon Avusta.
