Käsitys siitä, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, vahvistuu jatkuvasti. Tulijoiden toivotaan ratkaisevan hoitajavaje, työvoimapula ja jopa maaseudun asuttaminen.

Mutta samaan aikaan, kun tilastot kaipaavat tänne satojatuhansia uusia asukkaita, niin itse ulkomaalaiset ihmiset esitetään uhkana.

Tämä näkyy esimerkiksi mielipidekyselyissä. Niissä selvitetään asenteita maahanmuuttoa kohtaan. Kyselyn lähtökohta on, että maahantulijaa pelätään. Esimerkiksi Euroopan unionin tekemä Eurobarometri kysyy, huolettaako maahanmuutto. Aiemmin on muotoiltu, kuinka iso uhka tai ongelma maahanmuutto on. Onneksi muiden ihmisryhmien kohdalla ei kysellä asenteita heihin. Suvaitsetko vasenkätisiä? 1930-luvulla olisi varmaan kysytty, kuinka iso uhka juutalalaiset ovat.

Vielä räikeämpää pelottelu oli vuoden 2015 aikaan, kun satojatuhansia ihmisiä pakeni Lähi-idästä. Silloin Taloustutkimus selvitti Iltalehden piikkiin, uskoivatko vastaajat turvapaikanhakijoiden tuovan mukanaan rikollisuutta.

Kyselyiden maailmankuva muokkaa asenteita. Minä esimerkiksi vastailisin mielellään kyselyihin, pidänkö liharuuan tarjoamista kouluissa epäterveellisenä, onko mainonta mielestäni haitallista tai ovatko yksityisautoilijat itsekkäitä.

Myös politiikassa maahanmuuttoon suhtaudutaan ristiriitaisesti.

Petteri Orpo (kok.), kannatusmittausten perusteella seuraava pääministeri, sanoo, että Suomen on pakko saada joka vuosi kymmeniätuhansia maahanmuuttajia. Tästä huolimatta Orpo ja puolueensa kokoomus tukivat välikysymystä, jossa katujengi-ilmiöstä syytettiin ”Suomessa vuosikymmenet harjoitettua löyhää maahanmuuttopolitiikkaa”. Eduskuntakeskustelussa kokoomus vaati tiukentamaan ehtoja tulijoille.

Kaksinaamaisuuteen vaikuttaa tietenkin perussuomalaisten kannatus. Sen vuoksi muutkin oikeistopuolueet haluavat olla vähän muukalaiskammoisia.

Todellisuudessa Suomi ei ole koskaan harjoittanut väitettyä löyhää maahanmuuttopolitiikkaa. Tänne muuttaminen on tehty vaikeaksi. Ja niinpä ulkomailla syntyneiden osuus on Suomessa Euroopan pienimpiä.

Mitään uutta ei Suomen jakomielitautinen suhde maahanmuuttoon ole. Sitä nähtiin myös vuoden 2015 turvapaikkakriisissä. Silloin ulkoministeriön viestintäosastolla tehtiin kahta kampanjaa. Toinen oli perinteistä maakuvatyötä, jolla houkuteltiin ihmisiä Suomeen, mutta toinen oli uutta: karkotuskampanja, joka varoitti muun muassa irakilaisia ja afganistanilaisia, ettei Suomeen kannattanut pyrkiä.

Haave ehkä oli, että Suomen ihanuudesta pystyisi kertomaan taajuudella, jonka vain valkoiset korvat kuulevat.

Suomessa kuvitellaan, että kaikki tunkevat tänne, ellemme ole rajoilla tiukkoina esittämässä ehtoja. Maahanmuuttotutkija Pasi Saukkonen on huomauttanut, että oikeasti Suomen vetovoimatekijät ovat heikot. Työvoimapula vaivaa monia muitakin Euroopan maita. On vaikeaa houkutella ihmisiä juuri tänne.

Hommaa tuskin auttaa, jos tieto Suomesta Euroopan rasistisimpana maana kiirii potentiaalisten tulijoiden korviin.

Mutta miten kääntää asenteita työperäiseen maahanmuuttoon sen jälkeen, kun vuosikymmeniä on demonisoitu ”vain taloudellisista syistä” maahan pyrkiviä. Keskustelu maahanmuutosta on kietoutunut sen ympärille, kuka on ”oikeasti hädänalainen”. Populistien perusväite on, että muukalaiset vievät työt. Nyt töiden perässä tulijoita tarvittaisiin.

Onneksi asenteista on myös rohkaisevia esimerkkejä. Suomesta on vajaan vuoden aikana hakenut turvaa yli 45 000 ukrainalaista. Se on vain pieni osa maansa jättäneistä 7 miljoonasta ukrainalaisesta, mutta Suomen aiempaan maahanmuuttoon verrattuna paljon.

Tällä kertaa lehdistö ei puhu pakolaistulvasta, vaikka ukrainalaisia on tullut puolitoista kertaa niin paljon kuin turvapaikanhakijoita vuonna 2015. Tuolloin poliittinen reaktio oli aggressiivinen ja hätääntynyt, nyt tulijoihin on suhtauduttu myötämielisesti.

EU kehitti nopeasti oleskelu­lupajärjestelmän, jolla ihmiset pääsevät töihin ja opiskelemaan. Suomalainen byrokratia on joustanut, ja ukrainalaisille lapsille on löytynyt nopeasti koulupaikat. Vastaanottokeskuksia kohtaan ei ole hyökätty mielipidekirjoituksilla eikä polttopulloilla.

Tekstiä varten on haastateltu tutkija Lena Närettä.