Virinneen erähiihtoharrastukseni kautta olen päässyt tutustumaan paremmin yhteen pohjoisen tunnusomaiseen asukkiin, riekkoon. Muistan elävästi jokaisen kerran, kun olen päässyt tekemään läheisempää tuttavuutta tämän lumen ja jään linnun kanssa.

Riekot voidaan jakaa kahteen eri porukkaan: tuntureilla ja metsissä eläviin. Tunturi-Lapissa riekko elää tunturikoivikoissa ja nousee puuttomille paljakoille keväällä soidinaikaan. Metsä-Suomessa sen luontaiset elinalueet ovat metsien ja soiden rajamaastot.

Alle sata vuotta sitten tämä nykyään Lapin lintuna pidetty laji eli koko maassa.

Etenkin toisen maailmansodan jälkeen alkaneet mittavat soiden ojitukset hävittivät riekkojen kotiympäristöt laajoilta alueilta, ja kanta taantui rajusti.

Sittemmin laji on kadonnut suurimmasta osasta metsä-Suomea.

Luonnonvarakeskus Luken tutkimuspäällikkö Markus Melin selvitti yhdessä muiden tutkijoiden kanssa, miltä riekon tilanne näyttää Etelä-Lapissa ja sen eteläpuolella. Tulos oli karu.

– Kannat olivat taantuneet kymmeniä prosentteja vain kahdessa vuosikymmenessä 2000-luvun alusta, Melin kertoo.

1980-luvun jälkeen suo-ojituksista on pääosin luovuttu. Luken tutkimuksen mukaan Lapin eteläpuolen metsäriekkokantojen taantumisen taustalla on ilmaston lämpeneminen.

Riekko on naamioasuspesialisti, jonka selviytyminen nojaa näkymättömäksi tekeytymiseen. Lämpiävässä maailmassa suojaväristä on tullut huomioväri. Petolintu, kuten kanahaukka, havaitsee helposti valkopukuisen riekon tummaa metsää vasten. Kun lumi sulaa yhä aiemmin, valkoinen riekko on helppo saalis.

– Jo yksi lumeton huhtikuun päivä aiheutti reilun kolmen prosentin laskun riekkokannassa. Viisi lumetonta päivää leikkasi petolintuja vastaan suojatonta riekkokantaa 15 prosenttia. Lumettomana huhtikuuna kanahaukat voivat verottaa suuren osan koko alueen riekkokannasta, selittää Markus Melin.

Kanta-arvioiden mukaan riekolla menee melko hyvin Ylä-Lapissa, missä vuodenaikojen vaihtelut ovat vielä toistaiseksi pysyneet vakaampina.

– Kannat ovat taantuneet rajusti, mutta riekkoja on vielä esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Soiden ennallistaminen on toimivaa suojelua. Tutkimusten perusteella riekko hyväksyy ennallistetut suot elinympäristökseen.

Riekosta on tullut synonyymi Lapin linnustolle, vaikka luonnon aikajanalla mitattuna riekko oli vielä vartti sitten koko maassa elävä laji.

Riekon kaltaisista lajeista, jotka ovat riippuvaisia luontaisista vuodenaikojen vaihteluista, on tullut ilmastokriisin ja luontokadon symboleita. Näiden lajien kautta voimme löytää kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Suojelemalla metsäriekkoa ennallistamalla soita ja luomalla ekologisia käytäviä parannamme koko suoluonnon ja sen monipuolisen lajiston tilaa.

Avun Luontomies Kimmo Ohtonen seuraa ympäristön tapahtumia ja kertoo, mitä luontohavaintojen taustalla piilee.