Reijo Rautio räknäilee talouslukuja.

– Niin... Havupuun keskihinta on noin 40 euroa kuutiolta… Sellupuusta taas maksetaan 23 euroa kuutio ja sahatukista 65–70 euroa kuutio… Harvennuspuusta, joka matkaa lämpölaitokseen, maksetaan 15–18 euroa kuutio…

Siinä on osa yhtälöä, jonka mukaan Rautio metsänhoitoaan pohdiskelee.

– Metsästä ei saa pikavoittoja niin kuin teknologiaosakkeilla. Metsästä tuotto otetaan pitkällä tähtäimellä. Tämänkin kuusikon istutin 25 vuotta sitten. Nyt pisimmät kuuset ovat 13 metriä korkeita. Puuta on noin 5 000 kappaletta hehtaarilla. Puun keskihinta on noin 40 euroa kuutio, Rautio laskee ja kävelee istuttamassaan tiheässä kuusikossa.

Kuusikko näyttää miltei läpipääsemättömältä. Aluskasvillisuus on niukka. Tunnelma on kuin Saksan metsissä. Rautio haluaa selvittää, jatkaako kuusi paksuuskasvua, jos metsää ei harvenna kuten hän on tähän saakka tehnyt. Nyt vankimpien kuusien ympärysmitta on 30 senttiä.

Hän on ollut alusta saakka itse mukana metsäkaupoissa ja metsiensä hoidossa, vaikka käyttääkin asiantuntijoita ja urakoitsijoita. Hän myy puuta sekä pysty- että hankintakauppana, mutta valvoo kaupat loppuun saakka.

– Viime vuonna auton mittariin kertyi noin 70 000 kilometriä, pääasiassa metsäteitä ajamalla. Omia penkka- eli metsäteitä on 120 kilometriä. Metsätilat ovat hajallaan 18 kunnan alueella Ylivieskan ja Iin välillä. Pyrin käymään metsissäni vähintään kerran vuodessa. Minulla on ollut oma päätoiminen taimikonhoitaja 20 vuotta, Rautio kertoo.

Reijo Rautio levittää Oulaisten Piipsjärvellä sijaitsevan oma­kotitalon olohuoneen pöydälle seudun tonttikartan. Siihen hän on värittänyt punaisella omistamansa metsät. Piipsjärven ympäristössä punaista väriä on 2 200 hehtaaria, siellä on myös Raution suvun maita.

Monet hänen muualta hankkimansa metsäpalstat ovat kapeita, kapeimmillaan 20 metriä, mutta pituutta metsälohkolla on viisi kilometriä. Hän on yrittänyt ostaa kaikki kapeat lohkot, jotta niistä voisi yhdistää järkeviä metsäkokonaisuuksia. Aina hän ei ole siinä onnistunut.

– Osassa kohteista on ollut riitainen perikunta. Metsäkaupasta ei ole tullut mitään, Rautio sanoo.

Rautiosta metsäkauppa on muuten aika turvallista, sillä yleensä ihmiset eivät pyydä niistä ylihintaa.

– Minua ei ole myöskään koskaan huijattu. Metsä on aina ollut metsää, vaikka aina en ole ennättänyt metsää tarkemmin tutkia, kun kaupanteolla on ollut kiire. Kilpaostajat ovat hengittäneet niskaan, Rautio naurahtaa.

Hän on vuosien mittaan nähnyt omin silmin, miten hänen metsänsä ovat kasvaneet nopeammin puuta kuin mitä hän on hakkauttanut. Hän laskee käyttäneensä metsien ostoon vuosikymmenien aikana noin viisi miljoonaa euroa.

Rautio omistaa metsiä noin 4 500 hehtaaaria. Näiden metsien kasvu oli viime vuonna 23 000 kuutiometriä. Niissä on puuta yhteensä 380 000 kuutiota. Hakkuurästejä on noin 30 000 kuutiota.

– Tärkeä syy kasvun kiihtymiseen on ilmastonmuutos ja metsien hoito.

Metsä on Rautiolle kuin Roope Ankan rahasäiliö.

– Jos sitä osaa oikein käyttää, hakata ja hoitaa, pääoma ei vain säily vaan se myös koko ajan kasvaa. 1990-luvulla metsiä sai niin edullisesti, että kun hakkasi neljänneksen tai pienen kulman pois, metsä oli maksettu. Nyt on myyjän markkinat. Metsien hehtaarihinta on noussut noin tuhannesta eurosta 2 500–3 000 euroon hehtaarilta, Rautio kertoo.

Metsäpiireissä on laskettu, että nelihenkinen perhe elättää itsensä Etelä-Suomessa 500 hehtaarin metsäomaisuudella. Pohjoisessa metsien kasvu on hitaampi kuin Etelä-Suomessa ja tuotto alhaisempi.

Raution omistamien metsien arvo on nyt karkeasti arvioiden vähintään kymmenen miljoonaa euroa.

Metsistä on vaikea luopua, koska Reijo Rautio viihtynyt metsässä lapsesta saakka.

– Vanhemmillani Esteri ja Lauri Rautiolla oli noin 500 hehtaarin metsäomaisuus, josta jäi jokaiselle kymmenelle lapselle kohtuullinen metsäpala.

Armeijan jälkeen hän suunnitteli lähtöä Ruotsiin, jonne velipoikia oli lähtenyt työn perässä. Hän kävi vuoden kokeilemassa Gävlessä massatehtaalla. Silloinen heila, nykyinen vaimo muutti suunnan.

– Sanoin silloin, että olen äidin tyttö enkä muuta Ruotsiin. Niin Reijo tuli takaisin Suomeen, Maija-Liisa Rautio kertoo.

Silloin Reijo osti täkäläisestä leipomosta leipiä ja kävi myymässä niitä autolla Kemiä ja Kajaania myöten.

– Myöhemmin ostimme Kokkolasta ensimmäisen vähittäiskaupan. Toiminta laajeni ja rakensimme aivan uuden myymälä Kokkolan Halkokariin ja sitten keskustaan Kokkomarketin. Lopulta olimme myynnillä mitaten Suomen kolmanneksi paras K-market, Reijo Rautio muistelee.

Päätoiminen metsänomistaja hänestä tuli, kun hän myi vaimonsa Maija-Liisa Raution kanssa menestyneen Kokkomarketin Kokkolan keskustasta vuonna 1987.

Saamillaan rahoilla Rautio alkoi ostaa metsiä palsta kerrallaan.

– Ostettuani metsiä yhteensä tuhat hehtaaria huomasin, että puun myynnillä tuli toimeen, kauppahommia ei tarvinnut enää tehdä, Rautio kertoo.

Metsät ovat tulikuumia keskustelunaiheita Suomessa ja Euroopassa.

– Viime aikoina yhä useampi taho haluaisi sanella metsänomistajan puolesta, mitä hänen metsässään saisi tehdä, Rautio puuskahtaa.

EU:n komission hiljattain hyväksymässä metsästrategiassa korostetaan kansallista päätäntävaltaa ja hyvää metsänhoitoa. Sen sijaan hyvää metsänhoitoa siinä ei määritelty tarkemmin.

Paljon puhutaan myös avohakkuista ja jatkuvan kasvatuksen hakkuista. Jälkimmäisellä menetelmällä on Suomessa kaadettu ja hoidettu metsää vasta noin 12 000 hehtaaria sen jälkeen, kun metsienhoito liberalisoitui vuonna 2014. Sitä ennen väärästä, harsinnaksi haukutusta hakkuusta saattoi joutua oikeuteen tai metsä asetettiin käyttökieltoon. Sitä valvoivat paikalliset metsäkeskukset.

Viime vuonna jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus oli vain 2,7 prosenttia kaikista hakkuista, käy ilmi metsäkeskuksiin toimitetuista metsänkäyttöilmoituksista. Ilmoitus on jätettävä ennen hakkuun aloittamista. Vallitseva menetelmä on yhä avohakkuu.

Reijo Rautiolle metsänhoito tarkoittaa pääsääntöisesti avohakkuuta, koska tasarakenteisessa metsässä korjuukustannukset ovat alhaisemmat kuin jatkuvassa kasvatuksessa. Rautio ihmettelee puheita, joiden mukaan heitteille jätetty luonnontilainen metsä olisi paras hiilinielu.

– Tuntuisi omituiselta, jos metsänomistajalle eli minulle maksettaisiin hiilinielukorvausta siitä, kun en tekisi metsälle mitään, Rautio ihmettelee.

Hyvällä metsänhoidolla metsästä voidaan kuitenkin tehdä entistä parempi hiilinielu, hän tuumailee. Kaikkein tehokkain hiilinielu on hänen mukaansa sellainen metsä, joka on runsaspuustoinen, terve ja kasvaa hyvin. Nuoret ja varttuneet kasvatusmetsät sitovat parhaiten hiiltä.

– Siksi olen avohakkuun kannattaja, sillä peitteinen eli jatkuvaan kasvatukseen perustuva metsänhoito ei sovi joka paikkaan. Karuilla mäntykankailla se ei onnistu ollenkaan.

Erilaiset metsärahastot ja kasvottomat kansainväliset yritykset ovat nyt liikkeellä ja ostavat nyt suomalaisia metsiä.

– Minullekin on ruotsalaisfirman edustaja soitellut Iistä monta kertaa. Lisäksi Oulaisissa sijaitsevan kiinalaisten omistama kivifirman toimitusjohtaja olisi halunnut ostaa minulta louhosalueen ja samalla koko metsäomaisuuden, mutta en myynyt, Rautio sanoo.

Kiinalaiset kertoivat Rautiolle, että heiltä löytyy miljoonia metsän ostoon. Kiinalaisten omistamalla Oulaisten Kivellä on kiinalainen johto ja myös suurin osa työntekijöistä on kotoisin Kiinasta.

Metsämaille on muitakin tulijoita. Oulaisiin on rakenteilla Karahkan tuulivoimapuisto, jonka tuulivoimaloista viisi sijoittuu Raution omistamaan metsään.

– Yhdestä tuulivoimalasta saan tuulivoimayhtiöltä vuokratuloa 8 000–12 000 euroa hehtaarilta. Lisäksi Haapavedelle on suunnitteilla kaksi tuulivoimapuistoa, joiden voimaloista viisi sijoittuisi alustavan suunnitelman mukaan minun metsääni.

Vuokratuloa tärkeämpi asia Rautiolle on tuulivoimayhtiön rakentama luja metsäautotieverkko, jonka pitää kantaa jättivoimaloiden kuljetukset metsiin.

– Siinä mielessä eletään metsänomistajan kulta-aikaa. Hyvästä metsäautotieverkosta kiittää myös metsäyhtiö, joka maksaa kesäleimikoiden puusta metsänomistajalle paremman hinnan, lisätaksa on keskimäärin kolme euroa kuutiolta. Metsäteiden rakentaminen ja ylläpito on todella kallista, jos metsät sijaitsevat soiden takana.

Maija-Liisa ja Reijo Rautio pohtivat jo perinnönjakoa.

– Suomessa metsistä maksettava perintövero on kohtuuton, toisin kuin Ruotsissa. Kahdelle lapselle ja neljälle lapsenlapselle lankeaisi maksettavaksi perintöveroa yli miljoona euroa. Perintöveroon voi onneksi saada huojennusta, jos perilliset sitoutuvat maanviljelijöiksi vähintään kymmenen vuoden ajaksi.