Poliisin uudet tehtävät
Puheenaiheet
Poliisin uudet tehtävät
Yrjö Rautio: "Tieteellisen pätevyyden arvioinnin voi ottaa hoitaakseen se Putin-merkinnän tehnyt KRP:n tutkija, jos saa potkut nykyisistä tehtävistään. Hän on ilmetty filosofi. Ei hänenkään ajatuksenjuoksustaan saa mitään tolkkua."
17.4.2013
 |
Apu

Taisi olla lopultakin hyvä, että Keskusrikospoliisi kirjasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin salaiselle rikollisten listalleen. Nyt selvisi ainakin se, että tällaisia listoja yleensä laaditaan.

Se ei selvinnyt, millä perusteella ihminen voi sille joutua.

Ilmeisesti ihan kuka tahansa ihan millä perusteella tahansa, Putinin tapauksesta päätellen.

Töppäys saattoi johtua vain kahdesta syystä: jollakulla oli huono huumorintaju tai sitten hän oli umpityhmä. Tutkinta on kesken, mutta jo nyt on käynyt ilmi, ettei se ainakaan huumoria ollut.

Juttu ei olisi tullut julkisuuteen, ellei joku poliisi olisi vuotanut tietoa MTV3:lle.

Tämä kertoo, että poliisissa elää yhä vanha hyvä käytäntö: puolet ajasta jahdataan rosvoja, puolet juonitellaan toisia poliiseja vastaan.

Poliisiasiat kuuluvat tomerasti esiintyvälle sisäministerille Päivi Räsäselle (kd). Hän voisi kokeilla poliisiin eheyttämistä, jos vaikka se menetelmä toimisi tällä elämän alueella, kun ei oikein sillä toisella.

Ohjausta ja valvontaa

Poliisista on muutenkin kuulunut kummia viime aikoina. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ehdottanut kansalaispartioita järjestystä valvomaan. Viimeksi hän ehdotti, että poliisi vapautettaisiin pienten rikosten, kuten polkupyörävarkauksien ja automurtojen, tutkinnasta ja nämä tehtävät siirrettäisiin vakuutusyhtiöille. Eihän niitä nytkään tosin kukaan tutki.

On pakko keksiä säästökohteita, kun määrärahoja karsitaan. Yhteistä Paateron esityksille vain on, että ne heikentäisivät kansalaisten oikeusturvaa. Poliitikkojen on vastattava kysymykseen, tätäkö he todella haluavat.

Mutta myös poliisihallinnossa näyttää olevan moni asia korjauksen tarpeessa. Putin-töppäys on tästä muistutus.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma vaati Suojelupoliisille parlamentaarista valvontaelintä.

Saattaa sekin olla tarpeen, mutta parempaa ohjausta ja valvontaa tarvitsee koko tuuliajolle joutunut poliisitoimi.

Uusia tehtäviä

Toisaalta poliisi on saamassa yhä enemmän tehtäviä, jotka eivät ole sille ennen kuuluneet.

Tuomarit pitivät ennen yllä kuria ja järjestystä jääkiekkokaukalossa.

Enää se ei riitä, vaan poliisin ja oikeuslaitoksen on vihellettävä yhä useammin korkeat mailat ja matalat käytös­tavat.

Ennen lasten opettaminen ja järjestyksen pito kouluissa kuuluivat opettajille ja opetusviranomaisille. Nyt nekin on siirretty poliisille ja oikeuslaitokselle.

Ennen filosofia ja muu korkea tutkimus kuuluivat korkeakouluille. Ennen valtioneuvosto päätti itse, keneltä ja mihin hintaan tutkimuksia tilaa. Nyt näitä asioita selvittävät jo oikeuskansleri ja perustuslakivaliokunta. Pian päädytään siihen, että poliisi joutuu selvittämään, mikä on oikeaa tutkimusta ja filosofiaa, mikä joutavaa sanahelinää, mistä kannattaa maksaa 700 000 euroa ja mistä satanenkin on liikaa.

Tieteellisen pätevyyden arvioinnin voi ottaa hoitaakseen se Putin-merkinnän tehnyt KRP:n tutkija, jos saa potkut nykyisistä tehtävistään.

Hän on ilmetty filosofi. Ei hänenkään ajatuksenjuoksustaan saa mitään tolkkua.

******

Heittolaukauksia

1 Filosofia on tieteenala, joka tutkii, ovatko Pekka Himanen ja Jyrki Katainen ystäviä vai eivät.

2 Alkoholimainonta sallitaan jatkossa vain siellä, mihin se kuuluukin – urheilukilpailuissa.

3 Urheilu ilman viinaa on teeskentelyä.

4 Citius, altius, fortius – nopeammin, enemmän, väkevämpiä.

5 Pikajuoksuun tulee alkoholihyvitys: jokaisesta promillen kymmenesosasta vähennetään sekunti ajasta.

6 Maratonilla kymmenesosasta vähennetään minuutti ajasta, jokaisesta täydestä promillesta tunti.

Kommentoi »