Eletään maaliskuista pakkaspäivää 2013. Mies ajaa ambulanssin perässä läpi Helsingin ja repii melkein hiukset päästään, kun ambulanssi pysähtyy punaisiin valoihin. Eikö pitäisi huudattaa sireeniä, ajaa punaisia päin?

Vain pari tuntia aikaisemmin rutiininomainen neuvolakäynti oli muuttunut sairaalareissuksi. Vaimolla oli raskausmyrkytyksen oireet. Tila vahvistettiin Kätilöopistolla, josta vaimo lähetettiin ambulanssilla Naistenklinikalle. Laskettuun aikaan on vielä 2,5 kuukautta.

Naistenklinikalla vaimon tilanne pahenee tunti tunnilta, ja lopulta lääkärit joutuvat tekemään hätäsektion. Alkuillasta mies näkee ensimmäisen kerran tyttärensä, ”Pirpanan”, joka siirretään Lastenklinikan teho-osasto K7:lle. Tyttö painaa syntyessään vain 875 grammaa, ja lapsen koko käsi on pienempi kuin isin pikkurillin sormenpää.

Siinä vaiheessa kukaan ei osaa edes aavistaa, että lapsi antaa pian kasvot keskoskeskustelulle sekä Lastenklinikoiden riittämättömälle julkiselle rahoitukselle.

Alusta lähtien miestä on kutsuttu nimellä Superisi, nimi tuli vaimon antamasta t-paidasta. Anonyyminä hän istui niin aamutelevision kuin lehtien haastatteluissa. Tämä on ensimmäinen haastattelu, jossa Tomi Takamaa tulee nimellään esiin.

Kun Pirpanaksi kutsuttu tytär aloitteli elämäntaipalettaan Lastenklinikan keskoskaapissa lämpöä eristävässä steriilissä pussissa, Tomi perusti ystävilleen Facebook-ryhmän, koska ei jaksanut päivittää kaikille erikseen vauvan kuulumisia. Hän teki sivusta myös julkisen, koska olisi ollut liian työlästä hyväksyä erikseen jokaista ryhmään.

Tyrmistys oli kohtalaisen suuri, kun ensimmäisenä iltana sivustolla oli 500 tykkääjää, joista suurin osa oli täysin tuntemattomia. Seuraavana päivänä sivulla oli jo 3 000 tykkääjää, ja tieto ryhmästä alkoi levitä Facebookissa kuin kulovalkea.

– Hyvin nopeasti siitä tuli vertaistukiryhmä niin meille Pirpanan kuin muille keskosten vanhemmille, jotka alkoivat jakaa siellä omia kokemuksiaan, Tomi kertoo.

”Muiden vanhempien lähettämistä tarinoista ja kuvista kävi lohduttavasti ilmi, että Pirpanaakin pienemmät keskoset olivat selvinneet rankasta alusta huolimatta ja kasvaneet normaaleiksi aikuisiksi ilman ongelmia.” Tosin kaikki sivulla kerrotut tarinat eivät päättyneet hyvin.

Pelkkä hissimatka K7-osastolle muistutti Tomia joka kerta siitä, että monilla lapsilla on asiat huonosti – kerrosta alempana olivat näet lasten syöpähoito-osastot K10 ja S10. Pirpanan kanssa samalla osastolla ollut keskosvauva pääsi kotiin vasta 204 sairaalavuorokauden jälkeen, ja sairaaloissa on lapsia, jotka eivät välttämättä koskaan pääse kotiin.

Kun sivusto sai 13 000 tykkääjää, Tomi alkoi miettiä, että näin suuren ryhmän voimalla voisi saada aikaiseksi jotain hyvää Suomen kaikille lapsipotilaille. Hän pyysi ihmisiä lahjoittamaan rahaa Kummeille ja ”auttamaan pieniä yksi sairaala kerrallaan”, vaikka vain yhdellä eurolla.

Yhteistyössä Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa Tomi aloitti laitekeräyksen, jonka suojelijaksi lähti Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck, Tomin tuttu ja treenikaveri. Kaksi päivää kampanjan aloituksen jälkeen tehohoidon laitetoimittaja Algol Diagnostics lahjoitti 875 grammaa -sivuston nimissä keskoskaapin Turun lastenklinikalle. Siinä vaiheessa ryhmä oli kerännyt jo 65 000 seuraajaa.

Lukuisat yritykset ja yksityishenkilöt lähtivät sivuston innoittamana mukaan tukemaan pitkäaikaissairaiden lasten perheitä. Kauneushoitolat tarjosivat hoitoja, ja Scandic-, Hilton- sekä Omenahotelliketjut yöpymisiin alennuspaketteja. Yksityishenkilö Tytti Kalavainen järjesti hyväntekeväisyyskirppiksen, joka tuotti kampanjalle 7 095,50 euroa. Lahjakortteja ja tuntuvia alennuksia alkoi tulla muun muassa urheiluhierojilta, fysioterapeuteilta, ravintoloilta, joogaopettajilta, parturi-kampaajilta sekä lukemattomilta muilta.

”Miten ripsienpidennys, jooga tai kasvohoito auttaa lapsiperhettä? Sitä voi tietysti kysyä äidiltä, joka on kuukauden nukkunut joko sairaalan lattialla tai nojatuolissa.”

Tänään, seitsemän kuukautta myöhemmin, sivustolla on jo 117 000 seuraajaa. He ovat keränneet hieman alle 130 000 euroa Kummeille.

Joulun alla Gummerus julkaisee Tomin kirjoittaman kirjan 875 grammaa – Pirpanan tarina. Kirja kertoo Facebook-sivuston synnystä, hyväntekeväisyyskampanjasta sekä keskoshoidosta Lastenklinikan K7-osastolla. Mukana on myös keskosperheiden haastatteluja.

Kirjassaan Tomi kertoo siitä avuttomuudesta ja hämmennyksestä, mihin vanhemmat tilanteessa joutuivat. Miten sairaalan arjesta tulee perheen arki, miten pienin askelin edettiin hetki kerrallaan. Hän kertoo takapakeista, mutta myös onnistumisen hetkistä ja rautaisen ammattilaisesta hoitohenkilökunnasta, joka seisoi vierellä kaikissa kriiseissä.

Tomi kirjoittaa: ”Keskoskaapissa olevaa pikkukeskosta ei ole kauhean helppo katsoa – kanyylit, infuusiopumput, aivotoimintaa mittaavat piuhat, verikokeita ja jatkuvaa verenpaineseurantaa varten laitettu arteriakanyyli, saturaatio-ja hengitystiheysmittarit sekä syvävenaksi kutsuttu kestokanyyli saivat vauvan näyttämään enemmän julmassa ihmiskokeessa käytetyltä uhrilta kuin oikealta elävältä lapselta. Se oli kuitenkin todellisuus, eikä se mennyt pois, vaikka olisi katsonut muualle.”

– Tällaisessa tilanteessa hoitohenkilökunta tekee kaikkensa, vanhempien tehtävänä on olla siinä mukana ja luottaa, Tomi miettii.

Kaiken tuen ja yhteisöllisyyden keskellä muutamille lapsiaiheisille keskustelupalstoille alkoi ilmestyä happamia kommentteja, joissa 875 grammaa -sivustoa luonnehdittiin sensaatiohakuiseksi sosiaalipornoksi.  Ikävimmät palautteet tulivat suurimmaksi osaksi äideiltä, jotka tuomitsivat lapsen tunkemisen julkisuuteen: ”Sairas lapsi, jonka kuvia postataan päivittäin, ja jossainhan sen rajan pitää mennä, mitä aletaan tehohoitaa.” Harva kritisoijista muisti, että sivuston alkuperäinen ajatus oli vain kertoa kuulumisia tutuille. Kun seuraajien määrä alkoi nousta kymmeniintuhansiin, Tomi tajusi tarttua tilaisuuteen.

Ryhmä herätti myös yhteiskunnallista kritiikkiä. Monissa keskusteluissa mietittiin sitä, että kaikkien maksamiemme verojen jälkeen joudutaan edelleen keräämään rahaa julkisen sairaanhoidon tukemiseksi. Miksi? Siihen tuskin osaa vastata edes valtiovarainministeri.

Pirpanan loppuaika tehohoidossa ei sujunut ilman komplikaatioita. Koska Tomi halusi pitää Facebook-sivustonsa positiivisena ja voimaannuttavana, vasta kirjassaan hän kertoo sellaisiakin asioita, joilla ei aikanaan halunnut huolestuttaa sivuston seuraajia.

19 tehohoitopäivän jälkeen kilon ja risat painava Pirpana siirrettiin jatkohoitoon Kätilöopistolle. Sitä kuvaa katsottiin Facebookissa yli 300 000 kertaa.

Tarinassa on monta ihmettä: ihme lapsen selviytymisestä, ihme ihmisten hyvyydestä, vilpittömästä auttamisenhalusta, yhteisöllisyyden vahvasta heräämisestä.

– Tosiasiassa Pirpanan pelasti raskausviikkojen määrä. Suomen lastenklinikoilla on tälläkin hetkellä todennäköisesti pienokainen, joka on syntynyt alle 500-grammaisena. Se pienokainen ei välttämättä jää henkiin. Jos hän selviää, siinä on se todellinen ihme, jonka monet ajattelevat Pirpanan olevan, Tomi sanoo.

Pirpanaa kutsuttiin joissain kommenteissa jopa Jeesuksen Kristuksen pelastamaksi. Kirjan mukaan Tomilla oli monesti kiusaus kirjoittaa, että toki Pirpanan pelasti valkopartainen mies – osastonylilääkäri Sture Andersson ja hänen opetuslapsensa K7:lla.

Perhe elää tällä hetkellä tavallista vauvaperheen arkea vaipanvaihtoineen ja päiväunineen. 31-vuotias, fysioterapeutiksi valmistunut vaimo on äitiyslomalla, Tomi kokoaa ja päätoimittaa kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää ProBody-nimistä kuntoiluaiheista lehteä. Hän jatkaa myös 875 grammaa -sivuston päivittämistä ja odottaa kirjan julkaisemista. Suurin osa sen tuotoista ohjataan Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.

Pirpana on täyttänyt seitsemän kuukautta. Neitosen paino neuvolassa oli 5 950 grammaa ja pituus 61 senttiä.

Sairauksien ja vammojen riski on erityisen suuri hyvin pienillä keskosilla, mutta Pirpana voi isänsä mukaan ”paremmin kuin hyvin”. Keskosuudesta ei ole jäänyt jälkiä.

– Pirpana on iloinen tyttö, tosin kiukkuisena todella kiukkuinen. Hän seuraa asioita katseellaan, tarttuu tavaroihin, viime viikolla kääntyi vatsalleen ja nukkuu yli kymmenen tunnin unia.

Pian superisi viettää myös ensimmäistä isänpäivää ja miettii virne suupielessä, ettei vielä tiedä, millainen siitä tulee. Kaiketi kotona olemista sekä hyvää ruokaa.

– Millainen on hyvä isyys? Olen ollut vasta niin vähän aikaa isä. Hyvä isä rakastaa ja välittää, voiko tuohon muuta sanoa?

Tomin kirjoittama kirja on omistettu vähemmän onnekkaille perheille ja ennen kaikkea ”sille viereisen huoneen pikkuenkelille, jolle luettiin teho-osastolla hätäkastetta samaan aikaan, kun tytärtämme puettiin söpöön pinkkiin nuttuun”.

Kursiivit Tomi Takamaan kirjasta 875 grammaa – Pirpanan tarina (Gummerus).

*****

875 grammaa

Lastenklinikoiden Kummit ry

teksti Eve Hietamies,

kuvat Timo Pyykkö