Näyttelijä Pilvi Hämäläinen odottaa jo koronarajoitusten hölläämistä.
– Sitten kun ei tarvitse pelätä koronaa enää ollenkaan, aion halata tuttuja ja vähän tuntemattomiakin, näpeltää omaa naamaani julkisilla paikoilla, sekä klähmiä ovenkahvoja ja kaiteita oikein antaumuksella.
Hän toivoo myös pääsevänsä pian takaisin töihin.
– Parin sarjan kuvaukset on siirretty syksyyn, mutta ilahduttavasti pystymme tekemään yhden kuvauspäivän turvallisesti jo kesällä.
Gracias levyttää nyt suomeksi
Räppäri Gracias julkaisi vappuna ensimmäisen suomenkielisen albuminsa.
– Suomeksi sanoittaminen on intiimimpää kuin englanniksi. Olo on alastomampi, kun käytössä on kieli, jota kuulijan ei tarvitse kääntää päässään.
Rohkealla albumilla Graciasi LP kongolaislähtöinen artisti kertoo avoimesti itsestään.
– Halusin käsitellä syvällisiä ja vaikeita aiheita, kuten isä- ja äitisuhdettani.
Zaida Bergroth: Pariisin matka peruuntui
Elokuvaohjaaja Zaida Bergroth leikkaa Tove-elokuvaa.
– Huhtikuun lopulla meidän piti lähteä Pariisiin kuvaamaan muutama kohtaus, mutta se ei onnistunut. Onneksi saimme tehtyä Pariisin Suomeen. Elokuvahan on illuusiota!
Tove nähdään ensi-illassa lokakuun alussa.
– Siihen asti arkea tahdittaa kuusivuotias poikani, joka on poissa päiväkodista.
Mert Otsamolta uusi mallisto
Työmyyränä tunnettu muotisuunnittelija Mert Otsamo vietti ennen koronaa hektistä elämää.
– Nyt olen hengähtänyt ja keskittynyt elämän tärkeisiin asioihin. Olen kokeillut uusia harrastuksia, taiteillut ja kokkaillut.
Otsamo julkisti myös uuden Personal Matrix -malliston.
– Kokosin sen työhuoneeltani löytyvistä materiaaleista. Syksyllä olen jälleen kiireinen juhlapukujen kanssa, sillä isot gaalat siirtyivät sinne keväältä.