Vuosituhannen vaihteen jälkeen on maailma mullistunut tavalla, joka hakee vertaistaan sivilisaation historiassa. Tämän mullistuksen vaikutukset ja seuraukset eivät ole vielä ihmiskunnalle kirkastuneet. Se ei ole ihme. Muutos on niin suuri, että siihen sopeutuminen vaatii vielä vuosikymmenten, vuosisatojenkin opettelua.

Kyllä, tarkoitan teknologian mahdollistamaa tiedon saatavuuden ja vuorovaikutuksen vallankumousta. Sen merkitys saattaa olla vielä käänteentekevämpi kuin Gutenbergin 1400-luvulla keksimän kirjoitusmerkkien monistusmenetelmän eli painokoneen.

Ihmislaji on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa vallanpitäjä tai viranomainen ei voi päättää, mitä tietoa kansalaiset saavat tietoisuutensa rakennusaineeksi ja erityisesti, mitä tietoa kansalaiset eivät saa. Eikä tässä kyllin. Olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa vallanpitäjä tai viranomainen ei voi päättää, millaisia viestejä kansalaiset toisilleen välittävät.

Vuorovaikutus on vapautunut ennakkovalvonnasta. Totta kai jälkiseurauksia saattaa tulla, jos joku esimerkiksi loukkaa toisen kunniaa tai paljastaa valtio- salaisuuksia, mutta ne ovat jälkiseurauksia.

Tiedon saatavuus ja viestien välittäminen ovat siirtyneet ihmisyhteisöjen omavalvonnan piiriin. Tämä omavalvonta – yhteisten käyttäytymissääntöjen sopiminen – on vielä aivan alkutekijöissään.

Hyvä esimerkki tästä harjoittelusta on suhtautuminen sosiaaliseen mediaan. Moni tuskailee somen “toksisuuden” ja aggressiivisuuden, jotkut keskustelun huonon tason kanssa – ikään kuin kyse olisi jonkin mediatalon tuottamasta ohjelmasta, josta voisi jollekin valittaa.

Se ohjelmantuottaja olemme me, sinä ja minä ja hän. Me päätämme aivan itse, keitä sosiaalisessa mediassa seuraamme ja emme seuraa ja kenen puheenvuoroja haluamme nähdä ja kenen estää. Me päätämme aivan itse, mitä julkisesti nähtäväksi päivitämme ja kommentoimme.

Totta kai ne salakavalat algoritmit tuovat nähtäväksemme sisältöjä ja viestejä sen mukaan, millaisia sisältöjä ja viestejä olemme aikaisemmin lukeneet ja kommentoineet, mutta eivät ne päätä vastauksiamme puolestamme.

Uudet viestintäalustat tuovat ulottuvillemme koko ajan kiihkeämmän uutis- ja viestivirran. Uudet uutiset hautaavat vanhat alleen, kohut seuraavat toistaan, tänään otsikoissa olevat nimet ovat huomenna jo unohtuneet. Vauhti kiihtyy eksponentiaalisesti.

Mutta ettei totuus unohtuisi: ihminen ei ole muuttunut yhtään miksikään. Ihmisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä hallitsevat yhä samat tunteet kuin inhimillisen tietoisuuden aamunkoitossa ja kielen kehkeytyessä yhteyden luomisen välineeksi.

Ne tunteet ovat kaikille tuttuja. Toiveet, pelot, ilot, surut, syyllisyys ja häpeä, kiukku ja katkeruus, tyytyväisyys ja tyytymättömyys, unelmat ja kaipuu. Eivät ne ole kuohuvassa viestitulvassa hävinneet mihinkään eivätkä tule mihinkään häviämään, keksi ihminen millaista uutta teknologiaa hyvänsä.

Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat edelleen itkemään ja nauramaan, pettymään ja innostumaan, kokemaan yhteyttä ja yksinäisyyttä. Niitä tunteita kannattaa suojella ja vaalia läpi viestikosken kohinan.

Niiden varassa, kas, säilyy ihmisyys.