Kapea uuma, leveä lantio. Iso pyöreä pehmeä peppu. Se oli Crista Jaatisen kauneusihanne teini-ikäisestä asti.
Omakin peppu näytti ihan hyvältä, ei siinä ollut mitään vikaa. Mutta kun täysi-ikäisyys alkoi lähestyä, Jaatinen teki päätöksen. Eräänä talvisena päivänä lähes kolme vuotta sitten hän meni äitinsä luokse ja kertoi, että oli päättänyt ottaa pakaroihinsa implantit. Leikkaus oli varattu kuukauden päähän liettualaiselle klinikalle.
Jaatinen uskoi, että hänen unelmapeppuaan olisi mahdotonta saavuttaa kuntosalilla. Kun ihminen treenaa, lihas kasvaa mutta rasva palaa. Pyöreäksi treenattu pylly on kova, pelkkää lihasta. Sellainen takapuoli näyttää Jaatisen mielestä luonnottomalta. Siksi hän halusi kirurgin veitsen alle.
Pakaramania on villinnyt suomalaiset naiset: peppuja rääkätään kuntosaleilla ja muovataan kauneusleikkauksilla. Muoti-ilmiö alkoi näkyä plastiikkakirurgien vastaanotoilla seitsemän vuotta sitten, kun seurapiirikaunotar Kim Kardashian perheineen tuli julkisuuteen ja alkoi postata Instagramiin kuvia hurjista, kauneuskirurgian avulla hankituista kurveistaan. Uutisissa annettiin treenivinkkejä:
”Nämä liikkeet antavat sinulle Kim Kardashianin kurvit”, kirjoitti naistenlehti Eve elokuussa 2012.
Kim Kardashianin treeniohjelma: Näin teet pepustasi isomman, kirjoitti sivusto PopWorkouts 2012.
Yhä useampi teki kuitenkin niin kuin Crista Jaatinen: hankkiutui plastiikkakirurgin vastaanotolle. Aluksi asiakkaat halusivat mahdollisimman ison pepun, kertoo Helsingin Cityklinikan plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim. Nykyään kaikki koot ovat muodissa, mutta eniten naiset tavoittelevat sileää, tasaista ja treenatun näköistä peppua, jossa ei ole kuhmuja tai epätasaisuuksia. Sellaisia Veltheim muotoilee nykyisin muutaman kuukaudessa.
Muhkean pepun saavuttaminen on Veltheimin mukaan pohjoismaalaisille anatomisesti hankalaa, sillä skandinaavinen vartalo on muodoltaan suora. Naisten vyötäröt ovat myös leveämpiä kuin ennen, koska olemme huomattavasti terveempiä ja lihaksikkaampia kuin esiäitimme. Otsikot kertovat muunneltua totuutta: kardashianmaisia kurveja on mahdotonta saavuttaa luonnollisin keinoin, vaikka kyykkäisi kuntosalilla kuin kaistapäinen.
Pakaroihin voidaan asentaa silikoni-implantit, kuten rintoihinkin. Pakaraimplanttien ottajat ovat Veltheimin mukaan iältään 25–55-vuotiaita, mutta eniten niitä laitetaan 30–40-vuotiaille naisille, usein raskauden ja imetyksen jälkeen. Jotkut haluavat implantit muotoillakseen pepun uudenlaiseksi ja toiset kaipaavat kohotusta, koska pylly on litistynyt esimerkiksi vanhenemisen tai painonpudotuksen takia.
Takapuoleen voidaan siirtää leikkauksessa myös oman kehon rasvaa. Toimenpide on nimeltään Brazilian butt lift eli bbl, suomalaisittain brasilialainen pyllynkohotus. Vuonna 2016 Kansainvälinen plastiikkakirurgialiitto ISAPS (The International Society of Plastic Surgery) listasi bbl:n maailman kymmenen suosituimman kauneusleikkauksen joukkoon. Ristiriitaista, sillä tutkimusten mukaan kyseessä on myös kaikkein vaarallisin kauneusleikkaus.
Joka kolmastuhannes potilas kuolee, ja suuri osa bbl-potilaista kärsii vakavista komplikaatioista, kuten tulehduksista, verenmyrkytyksistä ja veri- tai rasvatulpista, jotka voivat kulkeutua verenkierron mukana esimerkiksi keuhkoihin tai sydämeen. Turvallisuussyistä suomalaisilla klinikoilla siirretään rasvaa yleensä korkeintaan puoli litraa kerralla. Ulkomailla tilanne on toinen ja kirurgit saattavat ottaa suurempia riskejä.
Unelmien pyllystä ollaan valmiita maksamaan neli- tai jopa viisinumeroisia summia. Esimerkiksi Cityklinikalla pakaraimplantit maksavat melkein 7 000 euroa.
Peppu on nyt bisnestä, ja kauppa käy.
Muodokas takapuoli ei ole ensimmäinen kauneusihanne ihmiskunnan historiassa.
Jo renessanssin ja barokin aikaiset maalaukset kuvastivat reheviä naisia, jotka olivat oman aikansa kaunottaria. Teosten nimetkin olivat ylistäviä: Venuksen syntymä. Kolme sulotarta.
Keskiajalla keholliset muoti-ilmiöt koskettivat vain eliittiä. Vielä tuolloin pepuista ei puhuttu avoimesti, mutta sekä miehet että naiset vitsailivat seksuaaliseen sävyyn hännistä eli takapuolista. Sanonta kiss my tail (nykyisin kiss my ass) oli käytössä jo uuden ajan alussa. Sillä naiset saattoivat hämmentää tai nolata väittelyissä miespuolisia vastustajiaan, kertoo 1500- ja 1600-lukujen englantilaista historiaa tutkinut Anu Korhonen, joka työskentelee Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professorina.
Ensimmäisen kerran peput pääsivät huomion kohteeksi 1870-luvulla, kun viktoriaanisen ajan turnyyrihameet tulivat muotiin. Krinoliinien eli vannehameiden muoto muuttui, ja takapuolen päälle alettiin kasata erilaisia vannerakennelmia, kangaskerroksia sekä ruusukkeita. Vaikka pylly pysyi visusti piilossa kangaskerrosten alla, muodin luoma siluetti loi liioitellun uhkeita pyllynmuotoja.
Takapuoli paljastui vaatekerrosten alta vasta 1900-luvun loppupuolen muodissa, kun naisten seksuaalinen ja yhteiskunnallinen asema vapautui. Sittemmin erilaisia muoti-ilmiöitä on riittänyt, ja kauneusihanteet ovat aina heijastaneet aikaansa.
Esimerkiksi Marilyn Monroe oli sodanjälkeisen pin up -kulttuurin kruununjalokivi. Hän ja monet muut filmitähdet muodostivat 1950-luvulla kurvikkaan naisruumiin ihanteen: reidet olivat tuhdit, povi muodokas. Rehevä vartalo symboloi hyvinvoinnin kulttuuria, joka oli ollut kadoksissa toisen maailmansodan aikana.
Seuraavaksi muotiin tuli keijukaismaisen siro naisihanne, jota edustivat muun muassa huippumalli Twiggy sekä näyttelijä Audrey Hepburn. Heistä tuli kansainvälisiä muoti-ikoneita. Hoikkuus on pysynyt vallitsevana kauneusihanteena tähän päivään saakka.
1980-luvulla kuntosalit kehittyivät ja treenaamisesta tuli muotia muidenkin kuin urheilijoiden keskuudessa. Tämä nosti ihailun kohteeksi kiinteät ja erottuvat lihakset. Syntyi uusi liikuntamuoto, aerobic, joka sai naiset hikoilemaan ja pani surkastuneet lihassolut jälleen töihin. Jane Fondan treenivideot pyörivät VHS-soittimista 80-luvun kodeissa. Piti olla hoikka ja treenattu, timmi mutta naisellinen.
Myöhemmin muotimaailman valtasi niin kutsuttu heroin chic -ilmiö. Riutuneella lookilla leikiteltiin, äärimmäisen laihuuden rajoja koeteltiin. Jotkut flirttailivat avoimesti syömishäiriön kanssa. Huippumalli Kate Moss totesi: “Nothing tastes as good as skinny feels”. Mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin laihuus tuntuu.
Yltäkylläisyyden maailmassa pieni peppu symboloi kontrollia ja itsekuria.
Crista Jaatisen implanttien asennuksesta on kulunut nyt lähes kolme vuotta. 20-vuotias Jaatinen istuu sohvalla kotonaan Vantaan Tikkurilassa ja hörppii kahvia vaaleanpunaisesta mukista. Sylissä hyrisee Prada-chihuahua. Pöydillä palaa tuikkuja ja kynttilöitä, kaikkialla on pörröistä ja vaaleanpunaista.
Iso peppu ei kuitenkaan tuonut onnea. Päinvastoin, se oli viedä häneltä hengen.
Jaatinen leikattiin Liettuassa maaliskuussa 2017. Implanttien asentamisen jälkeinen vuosi oli sumuista aikaa. Kun Jaatinen heräsi nukutuksesta, hän alkoi huutaa kivusta. Kukaan ei ollut varoittanut, ettei implanttien asentamisen jälkeen pysty edes liikuttamaan varpaitaan. Jaatinen kertoo soittaneensa heti äidilleen ja itkeneensä, että implantit pitää ottaa pois. Kipuun annettiin kaikkea mahdollista: ibuprofeenia, parasetamolia, kodeiinia, tramadolia, oksikodonia, morfiinia. Mikään ei tuntunut helpottavan särkyä, mutta lääkepöhnä toi hetkeksi unen. Jaatinen oksenteli ja pyörtyili. Vessaan tarvitsi kaksi taluttajaa, pissaaminen onnistui vain seisten.
Kun Jaatinen alkoi toipua ja palasi Liettuasta Suomeen, implantit tulehtuivat. Alkoi monta vuotta kestänyt infektioiden, komplikaatioiden ja korjausleikkausten kierre, jonka aikana paikalliset ambulanssikuskit tulivat tutuiksi.
”Siellä oli aina vastassa se sama ensihoitaja, joka sanoi, että sinäkö taas! Hän ei olisi halunnut nähdä mua enää.”
Implanttien laitto meni kirjaimellisesti päin persettä.
Crista Jaatinen on aktiivinen somepersoona, ja hän on kertonut pieleen menneestä leikkauksesta sosiaalisen median kanavissaan. Kertomukset ovat herättäneet polemiikkia. Nettikiusaajat ovat epäilleet erityisesti Jaatisen blogissa ja viestisovellus Jodelissa, että hänellä on mielenterveysongelmia tai vääristynyt kehonkuva.
“Mutta kun ei ole! Mä en ole vihannut itseäni. En ajatellut olevani ruma tai oksettava. Mulla vain oli kauneusihanne, ja ajattelin sen saavuttamisen tekevän mut onnelliseksi”, Jaatinen sanoo.
Mitä ajastamme kertoo se, että pyöreä peppu on niukempien vuosien jälkeen taas muotia?
Joidenkin mielestä se on merkki kehopositiivisuusliikkeen noususta, toiset pitävät trendiä vain uutena itsekurin muotona kuntosalirääkkeineen ja tarkkoine ruokavalioineen.
Vai onko se kulttuurista omimista? Valkoiset ovat alkaneet arvostaa isoja takapuolia vasta hiljattain, vaikka mustat ovat tehneet samaa vuosikymmeniä. Mustassa amerikkalaisessa kulttuurissa naisilla on jo pitkään saanut olla iso takapuoli. Ehkä kyse on siis mustan kulttuurin appropriaatiosta – siitä, että valkoiset tavoittelevat nyt mustille tyypillisempää ruumiinmuotoa. Tällaisia tulkintoja esitettiin, kun Vogue-lehti vuonna 2014 julisti “suuren takapuolen aikakauden” alkaneeksi.
Kyse ei ole appropriaatiosta, sanoo Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen ja taidehistorian dosentti Leena-Maija Rossi. Hän on toiminut Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajana vuosina 2011–2016 ja asunut Yhdysvalloissa jo 1990-luvun alussa.
“Valkoisetkin naiset ovat aina olleet eri kokoisia. Jos ajattelee tätä ilmiötä emansipaation tai kehopositiivisuuden näkökulmasta, niin on täysin turha miettiä, onko kyse kulttuurisesta omimisesta.“
Rossi myöntää, ettei ole kiinnittänyt Suomessa peppumuodin ajoitukseen millään lailla huomiota. Jossain vaiheessa hän vain huomasi, että sama ilmiö oli rantautunut Suomeenkin.
Mustilla takapuolilla on myös synkkä, rasistinen historiansa. Orjuuden aikana valkoiset kohtelivat mustia ruumiita pilkaten ja häpäisten. Iso takapuoli rodullistettiin mustaksi ilmiöksi. Raadollisin esimerkki on 1800-luvulla elänyt Sarah ”Saartjie” Baartman, pilkkanimeltään Hottentotti Venus, jonka alastonta vartaloa esiteltiin häkkiin teljettynä teattereissa ja sirkuksissa. Valkoiset miehet maksoivat siitä, että saivat nähdä eteläafrikkalaisen naisen suuret pakarat.
Afroamerikkalaiset ovat kääntäneet orjuuden aikaisen häpeän päälaelleen, ikään kuin kulttuurisena vastaiskuna sorrolle. Isot takapuolet ovat voimaantumisen välineitä, ja ne saavat näkyä ja kuulua amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.
I like big butts and I cannot lie / you other brothers can’t deny / when a girl walks in with an itty bitty waist and a round thing in your face, riimitteli räppäri Sir Mix-A-Lot vuonna 1992.
”Kun ajatellaan tätä modernia mustaa Amerikkaa, niin naisten ruumiinmuotoihin on suhtauduttu todella sallivasti, jopa ihannoivasti. Sekin on osa mustaa historiaa”, Rossi huomauttaa.
Baby got back. Muijalla on persettä.
Pyllymuodista huolimatta suhtautuminen kauneuskirurgiaan on monilla varautunutta.
Pyllyn kasvattaminen onnistuu myös salilla, ja peppupakkomielteestä voikin syyttää osittain fitness-lajien suosiota. Ennen oli mahdollista kilpailla vain kehonrakennuksessa, mutta 2010-luvulla alkoi syntyä erilaisia alalajeja: bikini fitness, body fitness, figure, physique, body building. Naisten fitness-kilpailut yleistyivät, ja naiset suuntasivat punttisaleille myös puhtaasti harrastusmielessä.
Jyväskylän yliopiston liikuntafysiologian apulaisprofessori Juha Hulmi syyttää hieman myös itseään.
”Julkaisin Lihastohtori-blogissani vuosina 2012–2014 pakaralihasten harjoitteluun liittyviä postauksia, ja niitä on käyty lukemassa nyt noin miljoona kertaa. Ratsastin trendin aallonharjalla”, Hulmi kertoo.
Ennen 2010-lukua pakaralihakset olivat Hulmin mukaan unohdettu lihasryhmä. Siksi hän on seurannut ilolla sitä, kuinka niiden merkitys on jälleen ymmärretty. Pakaralihaksilla on suuri rooli esimerkiksi palloilulajeissa ja pikajuoksussa. Lisäksi ne auttavat arkisissa asioissa, kuten sängystä tai sohvalta nousemisessa.
”Mutta nykyään lihasryhmä on melkeinpä ylikorostettu. Joillakin treenaaminen on mennyt överiksi.”
Hulmin mukaan urheilijoilla on eri kokoisia takamuksia osittain sen mukaan, kuinka paljon mikäkin laji vaatii voimantuottoa pakaralihaksista – lukuun ottamatta fitness-lajeja, joissa merkitys on myös esteettinen. Ylettömällä treenaamisella voi aiheuttaa itselleen kuitenkin myös hallaa. Yksipuolinen treenaaminen saattaa aiheuttaa lihasepätasapainoa, josta voi seurata erilaisia lonkan ongelmia tai ylirasitustiloja.
”Ulkonäkö taas on subjektiivinen juttu. Jos joku haluaa suhteettoman suuret pakaralihakset, ei minulla ole oikeutta arvostella sitä. Monipuolinen kroppa on toimintakyvyn kannalta paras.”
Ptvgymin kuntosaliyrittäjä ja personal trainer Jooel Vatanen ymmärtää, miksi pyöreä peppu kiinnostaa. Pyöreys on naisellinen muoto, jota kaikki ihailevat – vähintäänkin salaa, Vatanen väittää. Siinä missä miehet tavoittelevat paksuja käsivarsia ja isoja hauiksia, naiset haluavat pyöreät pakarat.
”Mä en pistäisi pahitteeksi, vaikka katukuvassa näkyisi enemmänkin kivoja peppuja. Mutta jos kivan pepun tavoittelu muuttuu pakkomielteiseksi siten, että joku alkaa kytätä onko kaverilla kivempi, ei treenaaminen ole enää tervettä.”
Pakaraimplanteista tai rasvansiirroista Vatasella ei ole erityistä mielipidettä.
”Jos leikkeleminen tekee ihmisen onnelliseksi, niin sanon, että hanaa vaan! Mutta jos multa kysytään, kannattaa kokeilla ensin luonnollista tietä. Jokainen voi saavuttaa hyvät muodot terveellisesti treenaamalla.”
Mutta onko trendi ikuinen? Vatanen uskoo, että elämme parhaillaan trendin aallonharjalla. Muoti-ilmiöt uppoavat tuulipukukansaan, mutta trendi on jo kääntymässä hiljalleen laskuun. Ei pakaroiden treenaaminen jaksa kiinnostaa loputtomasti, Vatanen arvelee.
Isot tissit, ampiaisvyötärö, thigh gap. Naisen keho on loputon savotta, jota ohjailee kapitalismi. Näin sanoo Jyväskylän yliopiston sukupuolentutkija Hannele Harjunen. Kun naiset ovat epävarmoja kehostaan, he kuluttavat: ostavat kuntosalikortteja, maksavat personal trainereille, investoivat kauneuskirurgiaan.
Naisen saavuttaessa tavoitteensa muoti on saattanut jo muuttua.
Meillä on aina ollut selkeä käsitys siitä, miltä sosiaalisesti hyväksytty naisen keho näyttää. Käsitys on vaihdellut ajassa ja paikassa, mutta yhteiskunnalla on aina pyrkimys määritellä, millainen on ihanteellinen nainen.
Toki syitä tehdä ja jättää tekemättä on monia muitakin kuin ulkopuolelta tuleva paine.
“Naisilla on monenlaisia motiiveja tehdä asioita: meikata, laittaa kynsiä tai käydä kuntosalilla. En väitä, että naiset tekisivät näitä asioita pelkkinä sätkynukkeina, vaikka usein käykin niin, että osallistumme tiedostamatta sortoa ylläpitävään järjestelmään”, Harjunen sanoo.
Mielipiteitämme ja päätöksiämme ohjailee kasvatus, kulttuuri ja ympäröivä yhteiskunta. Harjusen mukaan olemme kaikki hyvin seksistisen kulttuurin tuotteita.
”Siksi ruumiin muokkaamiseen liittyvää vapaata valintaa on vaikea arvioida. Tämä peppuilmiö on erityisen mielenkiintoinen, koska nyt tavoiteltava takapuoli ei ole geneettisesti luotu. Siinä on läsnä muokkauksen elementti, ihan kuin silikonirinnoissakin.”
Hän uskoo, ettei nykyinen kauneusihanne ole muuttumassa ainakaan kovin radikaalisti.
”Urheilu on tullut ihmisten elämään harrastuksena ja ajan piirteenä. Samaan aikaan kulttuuri on individualisoitunut, eli ihminen kokee vartalonsa henkilökohtaiseksi projektiksi, jolle voi tehdä mitä tahansa.”
Tutkijoiden mukaan lihava naisvartalo on stigmatisoitu. Kurvikkuuden trendi ei kuitenkaan tarjoa vapautusta tästä stigmasta, vaan päinvastoin: kyseessä on taas uusi normi, johon naisen pitäisi ahtautua. Sitä paitsi kurvikkuus tarkoittaa usein tiimalasivartaloa, jollainen hyvin harvalla on luonnostaan.
Ison pyllyn tavoitteluun liittyykin paljon kontrollin vaatimuksia. Takapuoli ei saa olla löysä tai läski, ja vyötärön ja takapuolen suhde on tärkeä. Sitä paitsi perinteisiä leveitä periä ei vieläkään arvosteta.
”Emäntämäinen vartalo on täysin erityyppinen kuin tämä nykyihanne”, Harjunen sanoo.
Crista Jaatinen on vähitellen toipumassa pakaraimplanttien aiheuttamista traumoista. Hän katuu leikkaustaan.
”Siitä mä olen itseäni soimannut. Miksi piti ottaa implantit, vaikka ei ollut mitään tarvetta? Olen menettänyt terveyteni ja hirveästi rahaa. Kärsin seurauksista koko loppuelämäni.”
Somessa näkyy enemmän pyöreitä peppuja kuin Vantaan kaduilla. Myös Jaatinen jakaa Instagramissa itsestään meikattuja, äärimmäisen laitettuja ja kurvikkaita kuvia. Vastapainoksi glamourille hän pyrkii olemaan avoin kokemistaan vastoinkäymisistä.
”En minä ole tullut maailmaan tämän näköisenä tai tällä pepulla. Tämä kroppa ei ole syntynyt sormia napsauttamalla. Olen saanut kärsiä sen takia ja jopa käynyt lähellä kuolemaa.”
Nykyisin Jaatinen suhtautuu kauneusleikkauksiin harkiten mutta edelleen myönteisesti.
”Mielestäni kaikki saavat näyttää miltä haluavat, kunhan vain ymmärtävät kauneuskirurgian riskit. Ihmisiä kuolee rasvansiirtoihin, ja monet saavat implanteista samanlaisen infektion kuin minä.”
Entä jos nuori, tuntematon tyttö kertoisi Jaatiselle, että pakaraimplantit parantaisivat hänen itsetuntonsa – suosittelisiko Jaatinen leikkausta?
Hän empii.
”Kai mä vastaisin, että jos on oikeasti miettinyt asiaa pitkään, ottanut selvää siitä, tuntee riskit ja tietää hyvän kirurgin… Jos se auttaa oikeasti itsetuntoa, niin se on sen arvoista.”
Lihas lähtee kuihtumalla, täyteaineet ja rasvansiirron tulokset sulavat pois. Mutta implantin saa poistettua vain kirurgin veitsellä.
Tähän asti implanttien poistoleikkaukset ovat olleet hyvin harvinaisia, kertoo plastiikkakirurgi Riikka Veltheim. Hän on koko 15-vuotisen uransa aikana poistanut vain yhdet pakaraimplantit. Mutta entä sitten, kun pyllymuoti muuttuu?
Leikkaus on helppo: kirurgi menee vanhan arven kautta implanttiluukkuun eli pakaralihaksen alle, missä implantti sijaitsee. Luukku huuhdellaan, implantti poistetaan ja joissain tapauksissa sinne laitetaan dreeni. Se on silikoninen laskuputki, joka poistaa leikkausalueelle kertyvää kudosnestettä. Sitten implantti heitetään roskikseen, ellei potilas halua säilyttää sitä muistona muhkeista muodoistaan.
Toimenpiteen jälkeen pitäisi päästä kotiin samana päivänä. Tavallisesti haava parantuu kahden viikon sisällä.
