Sodankylässä pakkastaa, 12 astetta ja kiristymään päin. Lumi narisee rouheasti Kitisenrannan koulun pihalla, jossa lapset valloittavat valkeaa kukkulaa.

Koulun takana on pieni moottoripaja, sen vieressä Sodankylän filmijuhlien varastoituja lavasteita.

Pajan ovella seisoo musta 2,5 litran BMW, jokseenkin riisuttu malli. Kahdensadan hepan ajokki toimii ”ihan täysin”, kunhan kelvollinen moottorinohjausyksikkö saadaan hankittua.

Ideoista ei ole pulaa.

– Tehdäänpä Bemarista pop-auto. Hommataan subbari ja mankka, niin tulee subbariauto, takakontti auki ja vahvistin sinne, ehdottaa joku.

Jahka talvi tästä kehittyy, tuunatulla ajokilla lähdetään jääharjoitteluun.

– Tärkeätä ei ole se, että korjataan autoja, vaan se, että ollaan yhdessä ja kokeillaan perusasioita: autolla ajamista, auton käynnistystä, mitä autossa on. Kun ammattitaito ei riitä, paikallinen moottorikerho avustaa meitä. Veli-Martti Kivelä antoi vanhoja jääratarenkaitakin ilmaiseksi, sanoo toimintaa vetävä Jouni Salminen.

Alkuvuodesta Bemaria odottaa valtakunnallisen erityisnuorisotyön jääratakisa Kajaanissa. Sinne on tulossa nuoria isoistakin kaupungeista, Lahdesta ja Tampereelta.

– Me liikutaan aivan erilaisissa määrärahoissa. Meillä on alkeellisemmat vehkeet ja tilat kuin kaupungeilla, mutta silti me pärjätään. Halu on niin kova, Salminen sanoo.

Nuoriso hyppää autoihin ja suuntaa Kitisen vartta pohjoiseen. Luminen tie mutkittelee halki tumman metsän, ohittaa ampumahiihtoareenan ja tömpsähtää Kommattilammen huurteiseen rantaan.

Kunnallisessa Kommatin majassa palaveeraa terveyskeskuksen porukkaa, joten nuoriso parkkeeraa kookkaaseen kotamalliseen leiritilaan, jonka keskellä lepattaa tulisija.

Tänne porukka keskiviikkoisin suuntaa sählymatsin jälkeen, ”raataamaan ja makkaraa paistamaan”.

Reippaimmat lähtevät saunaan. Joulukuun karvainen pakkastaivas heijastuu huokuvasta avannosta, jota pulputtava uppopumppu pitää auki. Saunassa löylykauha käy tiheään.

– No niin, tullaan sieltä, Salminen komentaa.

Rohkea nelikko juoksee jäistä kulkuväylää avannolle.

– Hyvä pojat, liikkuu, liikkuu, kannustaa Tuomas Virtanen, jolla ei ole avantoon aikomustakaan.

– Jostain syystä menen lumihankeen herkemmin kuin veteen, vaikka lumi on kylmempää.

Lammen takana yksinäinen hiihtäjä painaa kunnan latua hiki huuruna hartioilla.

Tulisijan reunalla kodassa odottaa rasioittain nuorten tuottamaa makaronilaatikkoa.

– Takki kannattaa pittää päällä, seinä selvästi vettää, Salminen ohjeistaa.

Tupa on täynnä etsivän nuorisotyön nuoria. Valtaosa heistä on – toiminnasta kuultuaan – itse ottanut yhteyttä ja halunnut mukaan toimintaan.

– Nykyisin puhutaan verkostoista, mutta vähän väitän, etteivät ne hirveän hyvin toimi. Kun nuori itse ottaa yhteyttä, se tarve on todellista, eikä tule jonkun määräämänä. Nuorella itsellään on halu saada jotakin palvelua. Siinä asiakkuus kohtaa aika hienosti, ja kaikilla nuorilla pitää olla mahdollisuus olla osa tätä, Salminen sanoo.

Ovet ovat leveät: toiminnassa on viikoittain mukana jopa 40 nuorta, iältään 13–29 vuotta. Mukana on valmistuneita, opintonsa keskeyttäneitä ja junioreita.

He eivät ole jääneet peräkammareihinsa syrjäytymistä odottamaan, vaan lähteneet reippaasti tulevaisuutta päin, virikkeitä ja vertaistoimintaa etsimään.

Puolitoista vuotta mukana olleelle Tuomas Virtaselle toiminnan anti on kirkas:

Virtasen visio on selvä.

– Minulla on jo pitempään ollut ajatus, että lähtisin ammattikorkeakouluun kouluttautumaan sosionomiksi. Tämä toiminta minun mielestä tukee sitä, että voisin mahdollisesti jopa päästäkin sinne. Mutta sitä ennen pitää vielä armeija käydä.

Moni on ollut mukana vuosia, osa vasta aloittelee. Ja aina joku lentää pesästä – työelämään tai seuraavaan opinahjoon.

– Tänä syksynä yksi kaveri, joka oli ollut mukana 3–4 vuotta, pääsi ihan oikeisiin töihin. Joka vuosi joku pääsee eteenpäin, mutta voi mennä pitkäkin aika, Jouni Salminen sanoo.

Ville Halvari on suorittanut näyttöjä Salmisen ohjauksessa ja on joulun maissa valmistumassa nuoriso-ohjaajaksi. Rakennusalaakin opiskellut Joel Mukku tähtää oppisopimuksella ja palkkatuella kasvatus- ja yhteisöohjaajaksi. Hänenkin oppialustansa on etsivässä nuorisotyössä.

Ulkona nuoria odottaa viluinen maailma.

Salmisen mielestä syrjäytyminen on Suomessa todellista. On eri kasteissa olevia ihmisiä, toisilla menee hyvin, toisilla ei. Eriarvoisuus ei ole vähenemässä.

– Inarissa kertoivat, että kun etsivä nuorisotyö oli yrittänyt tavoittaa jotakin nuorta, se oli kirvannut, että perkele, kun ei saa enää rauhassa syrjäytyäkään. Lapin ihmisellä voi olla erilainen se kuva, kun voi esimerkiksi tehdä kesällä kovasti töitä ja talvella vähän levähtää. Sehän ei ole oikein suotavaa nykyaikana. Pitäisi olla koko ajan jossakin toiminnassa mukana. Jos et ole, niin sitten patistellaan, että pitäisikö alkaa, Salminen toteaa.

Tietotekniikka on muuttanut elämää ja elämänlaatua. Liikunta vähenee, uni kärsii.

– Koulumaailmassa ihmetellään, miksi Jeppe ei jaksa käydä koulua. Jokaisella on oma juttunsa, josta pitäisi päästä selvyyteen. Jos esimerkiksi keskeyttää opinnot ja jää kämpille, niin usein taustalta löytyy monenlaisia ongelmia.

Maailmoja ei tarvitse mullistaa, riittää, kun laitetaan vaikka yhdessä oikeaa ruokaa.

– Nuori menee niin helposti Lidliin ja saattaa viikkotolkulla syödä pelkkää valmispizzaa.

Sodankylä on vajaan 8500 asukkaan pitäjä, joka tunnetaan elokuvajuhlistaan, kaivostoiminnastaan ja Tankavaarastaan, osaapa joku suunnistaa Luostollekin lustinpithoonkin.

Mutta kunnan sävel soi haikeassa mollissa. Vaikka elinkeinoelämä kehittyy, on väestö vähentynyt 1990-luvulta alkaen.

– Kunnan talous on kuralla. Isoja juttuja rakennettu, ja onko tehty vääriä juttuja. Vähän heikolta näyttää, mutta työttömyysaste on Lapin alhaisimpia. Kaivosteollisuus vetää hyvin, Salminen arvioi.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti arvioi, että Kevitsan kaivos voisi tuoda kunnalle 15–17 miljoonan euron lisäpotin verokertymiin.

Olisiko kaivoksista näiden nuorten tulevaisuudeksi?

Sodankylä on heille hyvä paikka asua, puitteet hiihdolle tai jääkiekolle oivat. Tosin kaikilla ”ei todellakaan” ole suksia.

– Suurimmalla osalla tätä porukkaa pääharrastus on varmaan tietokonepelit. Kuukausi sitten saatiin koululta lainaksi sukset, mutta nyt on odoteltu kelejä. Voitelu on haastavaa, Salminen sanoo.

Sählyä porukka sentään harrastaa.

– Se on helppo ja halpa harrastus, töppöset ja mailat. Jääkiekkoa varten kylässä on uusi halli, mutta se on aika kallis laji. On valitettavaa, että raha ratkaisee monessa asiassa, Salminen sanoo.

Sodankylässä luonto on lähellä. Tähänkin porukkaan mahtuu muutama Pahtaharjun Lassin kaltainen eräjorma.

– Lassi suoritti viime kesänä metsästäjätutkinnon ja sai ammuttua koppelon tänä syksynä. Moni ampuu linnun tuelta, mutta Lassi ampui selällään maaten, Salminen kehaisee.

– No, kun koira ajoi sen siitä läheltä suoraan pään yläpuolelle, Lassi vähättelee.

Leinosen Aatukin on ”juossut mettässä koko syksyn” ja pyytänyt 24 kanalintua.

Sodankylässä on tutkitusti enemmän aseita kuin asukkaita.

– Pyssykyläksihän tätä sanotaan. Jos otetaan otanta jostain koululuokasta, niin kyllä sieltä yli puolet metsästää aivan varmasti, Salminen sanoo ja vilkaisee ympärilleen.

– Tässä porukassa taitavat metsästää enemmän naisia, mutta sekin on hyvä tapa nuorella miehellä.

Aatu on sentään kulkenut kalassa.

– Kelpaako sulle made, mulla on nyt koukku, hän Salmiselta kysäisee.

– Mikä sinulla on syöttinä?

– Särki tai ahvenen pää.

– Taimenen mie ottaisin ennemmin, matikka on vähän semmoinen...

– Kevväästä mie kyllä taimenia saisin, en mie vielä talvella.

Musta nokipannu porisee. Salminen sekoittaa tukevat kahvit.

– Tämä maailma on niin painostava, kun kaikkien pitäisi tehdä äkkiä kaikki jutut ja olla samassa muotissa. Nämä ovat sankareita kaikki omalla tavallaan, Salminen sanoo.

Etsivän nuorisotyön palkkarahat tulevat valtiolta, toimintaa rahoittaa kunta. Salminen pitää Sodankylän toimintamallia ainutlaatuisena, ja paikalliset yrityksetkin tukevat sitä.

– Me järjestetään hillittömän paljon ryhmätoimintoja ja otetaan nuoria myös ihan kuntouttavaan työtoimintaan. Isommissa kunnissa etsivän tehtävä on ohjata nuoria palvelujen piiriin, mutta tämmöisessä pienessä kunnassa palveluja on huonosti. Pelkällä ohjaamisella monikaan ei ota niitä vastaan. Täytyy olla mukanakulkija, jos haluaa, että se toimii, Salminen sanoo.

Täysikuu alkaa viritellä kaarevaa lentoaan Kommattijärven ylle.

Nuorisotyö jatkuu, koska tuloksiakin tiedetään. Rikollisuus on pudonnut aika paljon ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan ansiosta.

Siksikin nuorisotyölle, jonka tukieurot ovat soikeita, Apu-tonni on tervetullut lisä.

– Palkinto auttaa siinäkin, että saadaan jätkien tarinoita esiin, ja ihmiset ymmärtävät, että tällä työllä on tarkoitus ja merkitys, Salminen sanoo.

Vetoapua ei ole koskaan liikaa. Ari Vatanenkin kävi takavuosina vilkaisemassa autopajatoimintaa. Syötettiin pororuoat ja viritettiin mestarille vanha Corolla.

– Muuta ei saatu kuin että hajotti sen auton, Salminen nauraa.