Kun Hanna Rosti meni Kenian Taitavuorten metsään etsimään pikku­galago-puoliapinaa, hän ei voinut aavistaa mitä tulisi pian kuulemaan.

– Paikallinen metsänvartija vei minut metsään. Istuimme puunrungolla odottamassa pimeyttä ja galagoja. Kun puutamaani ensimmäisen kerran kiljaisi, miltei putosin tukilta. Kysyin metsänvartijalta, mikä ihme se oli, kertoo Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Rosti.

Paikallisille asukkaille puutamaani oli jo ennestään tuttu, mutta tutkijat ovat jo vuosikymmeniä yrittäneet etsiä sitä. Laji saattaa olla tieteelle aiemmin tuntematon nisäkäslaji.

Vähitellen Rostille alkoi valjeta, että nämä hämmästyttävät eläimet, jotka konsertoivat yöllä metsän latvuksissa, ovat norsun sukulaisia. Puutamaaniuroksen terävät kulmahampaat ovat kuin mini­kokoiset kulmahampaat. Eläin näyttää pullealta marsulta ja painaa 2–5 kiloa.

Puutamaanit ääntelevät liki sadan desibelin voimalla. Niiden useista äänteistä koostuva laulu voi kestää yli 12 minuuttia. Laulu on ilmeisesti koiraiden kutsulaulua lisääntymishalukkaille naaraille.

Puutamaanit elävät Taitavuorten 30 miljoonaa vuotta vanhoissa alkuperäismetsissä, joita on hakkuiden takia jäljellä vain kolme neliökilometriä. Metsissä on puita, joiden halkaisija on kolmekin ­metriä, ja latvusto kurkottelee 50 ­metrissä. Päiväsaikaan puutamaanit ­nukkuvat puiden onkaloissa.

– Öisin ne huutelevat toisilleen puiden latvustoista. On käsittämätöntä, miten pulleavartaloinen eläin voi kiipeillä ja hyppelehtiä puissa kolmella nakki­maisella varpaallaan, Rosti sanoo.

Hän vietti Taitavuorilla kolme kuukautta ja palasi sinne vuoden vaihteessa.

– Nyt mukanani on lämpökamera, joka saattaa paljastaa puutamaanien elämästä jotakin aivan uutta.

Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa Taitavuorten lajit tieteellisesti ja auttaa niiden suojelua. Tutkimuksen ensitulokset on julkaistu Diversity-tiedelehdessä.