Kun kävelee kesällä metsässä, varvikossa tai niityllä, jalkojen juuresta lehahtaa usein lentoon pieniä perhosia. Ne ovat useimmiten väriltään ruskehtavia tai valkoisia ja räpyttelevät siipiään tiuhaan tahtiin. Niiden lento ei ole kovin sujuvaa. Yleensä ne laskeutuvatkin nopeasti läheiselle heinänkorrelle, josta niitä on vaikea havaita.
Ne ovat niin sanottuja mikroperhosia. Nimitys on perhosharrastajien slangia, ja sillä tarkoitetaan pieniä perhosia erotukseksi isommista perhosista eli ”makroista”. Mikro on kyllä liioitteleva etuliite, sillä se tarkoittaa miljoonasosaa – eikä kokoero suurimpiinkaan päivä- ja yöperhosiin sentään niin valtava ole.
Itse asiassa mikroperhosiin luokitellaan joskus myös hyvinkin kookkaita perhosia. Mikroksi lasketaan esimerkiksi puuntuhooja, koska sitä on vaikea luokitella ”tavallisiin” perhosiin, joita ovat päivä- ja yöperhoset.
Varsinaisesti mikroperhosiin kuuluvat kuitenkin esimerkiksi koit, kääriäiset ja koisat, jotka ovat yleensä reilun senttimetrin pituisia, huomiota herättämättömiä hyönteisiä.
Täytyy myöntää, että itsekin olin luontokuvaajana vuosien ajan sivuuttanut mikroperhoset, koska niiden kuvaaminen ei tuntunut kiinnostavalta – ne ovat niin tavallisen näköisiä ja vaikeasti kuvattavia. Jokin aika sitten aloin kuitenkin perehtyä aiheeseen ja huomasin kiinnostuvani niistä aivan uudella tavalla.
Halloween keskellä kesää
Kenties tunnetuin mikroperhonen on kauniin valkoinen ja pilkukas kuin dalmatiankoira. Itse perhoseen tuskin tulisi kiinnitettyä erityistä huomiota, elleivät sen toukat vaikuttaisi niin näkyvästi ympäristöönsä.
Tuomenkehrääjäkoin toukat elävät suurina ryhminä erittämänsä seitin suojissa. Runsaina esiintymisvuosina ne syövät puut jopa täysin lehdettömiksi. Tuomet selviävät yleensä runtelusta hyvin, mutta jos huomattava tuho toistuu useina vuosina peräkkäin, puut saattavat kuolla.
Tänä vuonna ilmiö on tavallista yleisempi. Tuomenkehrääjäkoi esiintyy tavanomaista runsaampana noin kymmenen vuoden välein.
Kesäkuun alkupuolella huomasin Nurmijärven Palojoella pyöräillessäni saman asian kuin moni muukin eri puolilla Suomea: tuomet olivat kauttaaltaan harmaan harson peittämät.
No onkos tullut halloween, nyt kesän keskelle... Hyräilin itse sanoittamaani joululaulun mukaelmaa samalla, kun pujottelin tahmeiden seittien välissä joenrannan tuomistossa.
Kun esittelin kuviani Facebookin luontoryhmissä, monelta tuli kauhistelevia kommentteja puiden kohtalosta ja surullisia hymiöitä sateli enemmän kuin varsinaisia tykkäyksiä. Tuomenkehrääjäkoin massaesiintyminen meni tunteisiin.
Kyseessä on kuitenkin täysin luonnollinen ilmiö. Yhtä vähän meidän on syytä kauhistella vaikkapa merimetsojen ulosteiden peittämiä puita kuin tuomenkehrääjäkoin tekosia.
Heinäkuussa palasin samalle tutulle paikalle. Tuomiin olivat jo kasvaneet uudet lehdet. Perhoset olivat juuri kuoriutuneet koteloistaan, ja kaikkialla lenteli pieniä, valkoisia siipipareja.
Tuholaisia ja harmittomia siipiveikkoja
Mikroperhosia on hyvin suuri lajimäärä, ja ne elävät monenlaisissa ympäristöissä. Kuten kääriäisten nimestä voi päätellä, nämä mikroperhoset rullaavat lehtiä kääröiksi. Toiset taas tekevät lehden sisään ohuen käytävän.
Toisinaan pikkuperhosia voi tulla sisätiloihin. Monet mikroperhoset ovat tuhohyönteisiä, mutta kotipuutarhurin ei tarvitse menettää yöuniaan niiden vuoksi, sillä kasvit selviävät yleensä hyvin toukkien aiheuttamista vaurioista ilman mitään torjuntatoimia.
Keltarullakääriäinen on yleisimpiä ja helpoimmin havaittavia mikroperhosia. Sen pää ja etusiipien tyvi ovat vaaleankeltaisia. Etusiivet ovat kermanvalkoiset ja kuviottomat, takasiivet puolestaan harmaat.
Keltarullakääriäinen elää puutarhoissa, niityillä ja metsänreunoissa – ylipäänsä sellaisilla alueilla, joista löytyy toukan ravintokasveja. Niitä ovat muun muassa kaunokit, angervot, juolavehnä ja mansikka. Toukka käärii lehdistä ja joskus myös kukan terälehdistä suojan, jonka sisällä se ruokailee.
Myös koisat ovat hyvin yleisiä mikroperhosia. Maassa tai oksalla lepäillessään ne ovat huomaamattomia, aivan kuin havunneulasen pätkiä. Niiden pituus on reilun senttimetrin luokkaa ja ilmaan lähtiessään ne tunnistaa perhosiksi.
Heinäkoisat viihtyvät puutarhoissa, niityillä ja joutomailla, joissa on heinikkoa, toukkien ravintokasveja.
Sulkaperhosen erikoinen ruumiinrakenne
Erikoisimpia ilmestyksiä mikroperhosten maailmassa ovat sulkaperhoset. Tälle heimolle on tunnusomaista siipien surkastuminen kapeiksi kaistaleiksi. Sulkaperhosten vartalo on hoikka ja raajat pitkät. Lisäksi raajoissa on yleensä pitkiä, terävän näköisiä kannuksia.
Sulkaperhosten etusiivet ovat kapeita. Ne ovat jakaantuneet kahteen yhtä suureen osaan, jotka erkanevat toisistaan siiven ulkoreunassa. Takasiivet muodostuvat kapeista liuskoista, joiden reunoja kiertää rivi hyvin tuuheita, pitkiä ripsiä.
Lennoltaan sulkaperhoset muistuttavat koisia. Useimmat lajit ovat aktiivisia yöllä.
Monien mikroperhosten lentoaika on heinäkuun alusta syyskuun alkuun, jolloin niitä voi helposti houkutella valolla. Olen kuvannut perhosia usein niin, että jätän yöksi ulkovalon palamaan ja sitten käyn aamulla kokemassa ”saaliin”.
Tämä on kiehtova osa luontoharrastusta, sillä koskaan ei voi etukäteen tietää, millaisia yön perhosia seinälle on jäänyt lepäilemään. Pienen pieni sulkaperhonen, kääriäinen tai koisa paljastaa kauneutensa vasta suurennuslasin tai kameran makro-objektiivin välityksellä.
Kun katson mikroperhosta, katson luonnon monimuotoisuutta silmästä silmään.
PuheenaiheetSyksyn sinnikkäät perhoset uhmaavat viilenevää säätä – Syksy on karaistuneiden perhosten aikaa
PuheenaiheetNäin perhoset pukeutuvat ruskaan – syysperhosista suurin osa on yöperhosia, jotka maastoutuvat maisemaan
PuheenaiheetNäin nerokkaasti perhoset maastoutuvat ympäristöönsä – parhaat hämääjät tekeytyvät kuolleiksi lehdiksi
