On sateinen marraskuun aamu, kun ­saavun Oravin ­lomakylän pihaan. Ruskankeltaiset koivunlehdet sinnittelevät pihakoivun oksilla, nurmi hehkuu vihreänä aamun helmeilevässä udussa. On aivan tavallinen aamu, vaikka kaikkialla ympärillä merkit viittaavat siihen, että asiat eivät ole ­entisellään.

Talven luonne Saimaalla on muuttunut.

Astelen nurmea pitkin rantaan. Siellä ovat työn touhussa Marie Louise Fant ja hänen puolisonsa Jukka Laitinen. Pariskunnan pyörittämän matkailuyrityksen Saimaa Holiday Oravin sesonki on ohi, ja päivät kuluvat huoltotöissä ja tulevan ­valmistelussa.

– Pitäisi saada kajakit talviteloille ennen kuin pakkaset tulevat, Laitinen toteaa ja katselee ympärilleen.

Oravin­kanavan rannalla lepää pitkin nurmea ylösalaisin kymmeniä kajakkeja. Ne ovat olleet koko kesän ja syksyn matkailijoiden ahkerassa käytössä.

Kanavan vastarannalla seisoo ilmeikkäiden talojen rivistö, Oravin kylä. Siellä on satakunta ympärivuotista asukasta ja kymmeniä mökkiläisiä. Tänään on ­hiljaista, veneet on sidottu tukevasti ­laitureihin kiinni, ja pihat ovat tyhjiä.

Katseeni kääntyy kohti jykevän sillan takana pilkottavaa kanavan suuta. Sieltä alkavat Haukiveden aavat ulapat ja Linnansaaren kansallispuisto, yksi saimaannorpan keskeisistä elinalueista. Siellä näin itsekin norpan ensimmäistä kertaa keväällä 2012, kun olin tekemässä lajista dokumenttia yhdessä maamme tunnetuimman norpansuojelijan Juha Taskisen kanssa.

Sittemmin olen päässyt seuraamaan norpan elämän saloja eri puolilla Saimaata ja tutustumaan lukuisiin ihmisiin, joilla on tärkeä rooli norpan tulevaisuuden turvaamisessa.

Yhtäkkiä taivas synkkenee, ja hyytävän kylmä sade alkaa piiskata niskaa.

– Eiköhän lähdetä tästä sisälle kahville rupattelemaan, Marie Louise vinkkaa, ja nyökkään helpottuneena. Suunnitelmanamme oli lähteä aamusta veneellä Haukivedelle norppien jäljille, mutta tällaisessa säässä norppasafari on tuhoon tuomittu.

Vielä 1900-luvun alussa Saimaalla on saattanut elää jopa tuhatkunta norppaa, mutta sitten metsästys romahdutti kannan. Norpan suojelu alkoi vasta 1970-luvun lopulla, kun laji oli jo pahasti hätää ­kärsimässä. Vain runsas sata norppaa oli jäljellä.

Aluksi suojelijat törmäsivät moniin esteisiin, koska norpan etujen katsottiin olevan ristiriidassa taloudellisten intressien kanssa, eikä luonnonsuojelulla ei ollut muutenkaan kovin järeää asemaa tuon ajan yhteiskunnassa.

Etenkin WWF Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto yhdessä eri paikallisten toimijoiden kanssa jatkoivat sinnikkäästi suojelutoimia, vaikka lähtötilanne oli niin heikko, että jo silloin tiedettiin norpan pelastamisen vaativan vuosikymmenien työn ilman minkäänlaista varmuutta onnistumisesta.

Toimijoiden välinen yhteistyö ja yhteiskunnan asenteiden muuttuminen alkoivat lopulta vaikuttaa myönteisesti norppien tilanteeseen. Vuoteen 2012 mennessä Saimaalla uiskenteli noin 310 norppaa, mikä osoitti, että suojelutoimilla kuten kesäisillä verkkokalastusrajoituksilla sekä pesäkinosten kasaamisella oli ollut ­merkittävä vaikutus.

Kanta oli kolminkertaistunut 1980-luvulta, mutta se oli edelleen hyvin pieni ja välittömässä vaarassa kuolla sukupuuttoon. Tutkimukset osoittivat, että norppia uhkasi moni asia yhtä aikaa, pahimpina ilmaston lämpenevät talvet ja verkkopyydykset. Lisäksi taustalla oli muita, vaikeammin hahmotettavia ­evolutiivisia prosesseja, jotka koettelevat erittäin uhanalaisen lajin selviytymismahdollisuuksia.

Kun lajin kanta taantuu liian pieneksi, sitä uhkaa geenien kirjon väheneminen eli sisäsiittoisuus, mikä heikentää lajin elinvoimaa entisestään.

Tutkimuksissa oli ilmennyt, että jäljellä olevat norppayksilöt elivät valtavan kokoisessa Saimaan vesistössä toisistaan eristäytyneinä, pieninä populaatioina. Tarvittiin voimakkaita suojelutoimia ja sillanrakennusta alueellisten norppa­kantojen ja samat vesialueet jakavien ihmisryhmien kesken.

Edessäni höyryää paikallisesta hauesta tehty kalakeitto. Virittäessäni nauhurin pöydälle Marie Louise Fast ja Jukka Laitinen hörppivät kahvia ja juttelevat työ­tehtävistä, jotka odottavat ennen talvi­retkeilijöiden saapumista.

– Otaksuen siis, että Saimaalla on ­kunnon talvi ja että järvi on jäässä, Jukka Laitinen sanoo.

Oravin lomakeskuksen kahvila palvelee sesonkiaikaan matkailijoita eri puolilta maailmaa. Pariskunnan yrityksen tuotteet ovat aktiviteetteja luonnon keskellä: kajakkiretkiä, mökkimajoitusta, opastettuja kalastusretkiä ja norppasafareita.

– Kyllä meidän matkailutoimijoiden homma lähtee perusasioista kuten luonnon kunnioittamisesta, ei häiritä norppia eikä muitakaan lajeja, ja toiminta on vähäpäästöistä, Marie Louise vakuuttaa.

Uhanalaisten lajien tai kokonaisten ekosysteemien suojelun onnistuminen riippuu siitä, miten hyvin ne pystytään liittämään osaksi alueen yrittäjien toimintaa. Saimaalla yksi keskeisistä elin­keinoista on matkailu, ja se on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.

Marie Louisen mukaan Saimaan matkailua kehitettäessä paikallisesta, hyvin harvalukuisesta norppalajista on tullut entistäkin tärkeämpi asia. Käänne tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun Saimaan suosio matkailukohteena alkoi kasvaa voimakkaasti.

– Norpasta on tullut koko kansan rakasta­­ma laji. Kun muuten asiakkaistamme 60 prosenttia on ulkomaalaisia, norppasafareilla on toisin päin. Norppaa tullaan katsomaan eri puolilta Suomea. Sen näkeminen koskettaa, ihmiset haluavat auttaa norppaa, Marie Louise kertoo.

Matkailusta puhuttaessa ­nousee nopeasti esille vastuullisuus. Yhä useammat matkailijat haluavat tietää palveluita ostaessaan, miten yrittäjä on ottanut huomioon kestävän toiminnan periaatteet. Marie Louise kertoo huomanneensa trendin saapuneen myös Oraviin.

Usein ongelmana on, ettei ole kovin ­selvää, mitä vastuullisuudella tarkoitetaan. Käsite tuntuu taipuvan moneen suuntaan sen mukaan, keneltä kysytään. Myös Saimaa Oravi Holidaysin nettisivuilla painotetaan, että vastuullisuus yrityksen toiminnan ydinarvo. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Marie Louise painottaa, ettei riitä, jos norpasta tehdään matkailubrändin logo ja sanotaan kauniita asioita, mutta toimitaan vastoin tutkittua tietoa.

– Kyllä se lähtee siitä, että me emme voi kehitellä mitään massaturismituotteita, tänne ei voi raahata bussilasteittain ihmisiä norppasafarille. Tuotteemme perustuvat siihen, että viemme pieniä ryhmiä ihailemaan Saimaan luontoa mahdollisimman vähäpäästöisesti, biologian ­maisteri Fast kertoo.

Vieressä Jukka Laitinen lisää, että he eivät järjestä vastuullista matkailua ­sosiaalisessa mediassa vaan käytännön arjessa, tekemällä pitkäjänteistä työtä monella eri rintamalla.

Jukka Laitinen haluaa tehdä selväksi, että hän usein vierastaa julkista puhetta luonnonsuojelusta. Koko syksyn ajan vellonut kiista metsien ennallistamisesta saa hänen karvansa pystyyn. Laitinen koulutukseltaan metsätalousinsinööri, ja hänen into­himonsa on metsienhoito. Metsurin ­hommissa hän pääsee rentoutumaan.

– Minulle kyse ei ole mistään luonnonsuojelusta, vaan luonnon kestävästä hyödyntämisestä. Meillä on Suomessakin monia asioita, joita muuttamalla voitaisiin auttaa luonnon tilaa, oli sitten kyse saimaannorpista tai vaikkapa uhanalaisista vaelluskaloista, Laitinen sanoo.

Kaloista puhuttaessa ollaankin Laitisen toisen intohimon äärellä.

– On se nyt hullua, että meillä on tuhansia järviä, jotka ovat täynnä elinvoimaisia kalakantoja, joita hyödyntämällä voisimme elää arjessa paljon kestävämmin. Siksi meidän ravintolassamme ei tarjoilla tonnikalaa, norjalaista kassilohta eikä muita lajeja, jotka on ryöstökalastettu sukupuuton partaalle. Se on päätös, jonka teimme vuosia sitten.

Marie Louise puolestaan kertoo, että matkailijoiden suosimissa pizzoissa ja hampurilaisissa tarjoillaan vain paikallisesti pyydettyjä riistaa, haukea ja kuhaa.

– Nykyään harva asiakkaistamme enää kyselee tonnikalan tai katkarapujen perään. Ja kuule, tämän haukikeiton hiili­jalanjälki on olemattoman pieni, ja se tulee Saimaan hyvinvoivista kannoista, Jukka Laitinen sanoo ja osoittaa edessäni höyryävää keittolautasta.

Ilmastokriisin torjumisessa ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa ruoan tuotantotavat ovat keskeisessä roolissa. Marie Louise kertoo, he ovat Laitisen kanssa pyrkineet kehittämään kestävää liiketoimintamalliaan yhä laajemmalle. Pariskunta ostaa paikallisilta kalastajilta kestäviä kalalajeja kuten kuhaa ja haukea ja tekevät niistä pienessä jalostamossaan kalamössöä. Sitä myydään muun muassa Savonlinnan kaupungin kouluihin kalapihvien ja -pullien raaka-aineeksi.

– Siten edistämme alueellisesti kestäviä ruoantuotantoketjuja. On hienoa ajatella, että tulevat sukupolvet tottuvat täällä syömään kestävästi pyydettyjä ja maukkaita kotimaisia kalalajeja, Marie Louise toteaa.

Vielä vuonna 2012, kun norppia eli Saimaassa kolmisensataa yksilöä, verkkokalastus oli tulenarka keskustelunaihe. Joka kesä kuutteja takertui ja hukkui kalastus­verkkoihin. Jotkut katsoivat verkkokalastuksen kansalaisoikeudekseen, joka ajoi norppien suojelun ohi.

Kymmenen vuotta myöhemmin ­keskustelu saimaannorpan nimissä rajoitettavasta verkkokalastuksesta jatkuu edelleen aina eduskunnassa saakka.

Nykyisen lainsäädännön mukaan ­verkkokalastus on kielletty norpan keskeisillä elinalueilla huhtikuun puolesta välistä kesäkuun loppuun. Monien tutkijoiden ja luonnonsuojelujärjestöjen kuten WWF Suomen ja Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan rajoitusaikaa tulisi pidentää heinäkuun loppuun saakka.

Juuri ­heinäkuussa, kun mökkikausi on kuumimmillaan ja verkkoja on eniten vesissä, kuutit ovat vielä kokemattomia ja erityisen herkkiä hukkumaan verkkoihin. Asiantuntijoiden mukaan jatkamalla verkkokalastusrajoitusta heinäkuun ­loppuun saakka voitaisiin ehkäistä useita kuuttikuolemia joka vuosi.

Asiantuntijoiden mukaan juuri kalastusrajoitukset ovat vaikuttaneet keskeisesti siihen, että Saimaan norppakanta on ­kasvanut tasaisesti kymmenen viime ­vuoden aikana. Nykyisen arvion mukaan Saimaalla elelee noin 430 norppaa. Kaikesta huolimatta laji on edelleen erittäin uhanalainen. Ilmaston lämpeneminen lisää poikaskuolleisuutta.

Jukka Laitinen ei innostu aloitteesta jatkaa verkkokalastusrajoituksia heinäkuun loppuun saakka. Mutta kun tiedustelen, edustaako keskustelu sitä julkista luonnonsuojelupuhetta, jota hän vierastaa, pudistelee hän päätään naurahtaen.

– Mielestäni koko vääntö verkko­kalastuksesta vie huomion oleellisesta, ainakin täältä Oravista katsottuna. Kalastaminen lämpimän veden aikaan niin ­paikallisilla kuin vapaa-ajan asukkailla on muuttumassa luonnostaan aktiivikalastukseksi. Norppaystävälliset pyyntimenetelmät kuten trooli, rysä, katiska ja uistelu ovat nykylaitteilla heinäkuussa huomattavasti tehokkaampia kuin verkot. Puhumattakaan kalan laadusta, Laitinen toteaa.

Marie Louise Hast antaa aiheesta käytännön esimerkin.

– Eräs tuttumme pyytää uistelemalla usein kymmeniä haukia yhdellä reissulla ja myy ne sitten meille. Nykyisin kauppaamme tulevasta kalasta yli 95 prosenttia on pyydetty norppaystävällisillä menetelmillä. Marie Louise muistuttaa, että kestävät kalastusmuodot auttavat norpan ohella Saimaan äärimmäisen uhanalaisia alkuperäisasukkeja järvilohta ja saimaannieriää.

– Olemme tehneet kovasti työtä lukuisten paikallisten toimijoiden kanssa, jotta kaikki toimintamme kehittyisi entistä vastuullisemmaksi. Se on vaatinut pitkäjänteistä sitoutumista, mutta se on todella palkitsevaa – varsinkin kun näkee, että norpat ja luonto voivat pikkuhiljaa paremmin samalla, kun luomme alueelle talouskasvua aidosti kestävillä toimilla.