Kun 21-vuotias Ville Peltonen on tehnyt hattutemppunsa ja Timo Jutila vetää neljännen maalin ruotsalaisten verkkoon, koko Suomi repeää. Suomalaiset ovat jääkiekon maailmanmestareita ensimmäistä kertaa lajin historiassa!

Se tapahtuu rakkaan arkkivihollisen pääkallonpaikalla Globen-hallissa. Hallissa raikuvat nyt ainoastaan Suomi-huudot. Ruotsi on lyöty ja hiljainen. Suomalaiset omivat itselleen naapurin tsemppikappaleen Den glider in.

Ottelu on päättynyt 4–1,  selostaja Antero Mertaranta on huutanut mikrofoniinsa: ”Se on siinä, se on siinä!” Sitä hokemaa ei unohdeta koskaan.

Pian siniristilippu nousee Globenin kattoon, leijonien silmät seuraavat ylösnousemusta, mutta ruotsalaiset painavat päänsä masentuneina. Voiko suomalaisten voitto olla makeampi?

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren sydänalassa vähintäänkin läikähtää. Hän on Lontoossa toisen maailmansodan päättymisen 50-vuotisjuhlallisuuksissa. Hän ei valitettavasti ole päässyt todistamaan tapahtumaa läheltä. Hän on silti pysynyt perillä Tukholman tapahtumista, sillä adjutantti on kirjoittanut hänelle viestilappuja ottelun etenemisestä maali maalilta.

Samaan aikaan koti-Suomessa väki karjuu onnesta kodeissa ja kapakoissa. Harva malttaa pysyä neljän seinän sisällä. Ihmiset tahtovat ulos pihoille ja kotikaupunkiensa kaduille purkamaan tunteitaan. Halutaan olla yhdessä. Ajellaan hillittömästi, riisutaan paidat pois ja roikutaan ikkunoista.

Pelaajat ovat kullastaan pöllämystyneitä, mutta voittoa on pohjustettu kovalla työllä ja pikkuhiljaa 1970–80-luvulta alkaen. Aiemmin on tyydytty hakemaan sijoja 5–6, ja sitten mitaleita on alkanut tulla tihenevää tahtia.

Vuonna 1988 saavutetaan historiallista hopeaa Calgaryn olympialaisissa, 1991 menestytään Kanada Cupissa ja 1994 voitetaan pronssia Lillehammerin olympialaisissa.

Ruotsin kultafinaalin jälkeen kapteeni Jutilan puhelin täyttyy vanhempien pelaajien ja valmentajien viesteistä. Vuosien työ on palkittu. Vihdoin se saatiin!

Kolmikymppisen maalivahdin Jarmo Myllyksen kultaa on edeltänyt karvas tappio. Kun Suomi on hävinnyt MM-finaalin rangaistuslaukauskisassa Kanadassa vuonna 1994, Myllys kokee olevansa murjottu henkilökohtaisestikin.

– Kun pahin pettymys laantui, Curre sai katseet käännettyä eteenpäin: ensi keväänä revanssi, te olette valmiita. Niin kuin sitten oltiinkin, Jarmo Myllys sanoo Avulle nyt.

Curt Lindström tunnetaan miehenä, joka ei hermostu koskaan. Hän on mies, joka on oppinut diskuteeraamaan, keskustelemaan helppojen ja vaikeiden ihmisten kanssa.

Kun ruotsalainen valmentaja aloittaa suomalaisten luotsina, hän pistää pelaajat kysymään itseltään: Miksi ruotsalainen pelaaja olisi muka parempi kuin minä?

Leijonat antavat vastauksensa 7. toukokuuta Globenin jäällä.

Curre on Kalervo Kummolan löytö. Suomalaisen kiekkoilun taustamafia – Kummola, Kai Hietarinta, Martin Saarikangas ja Ilkka Hollo – on alkanut ideoida uudenlaista valmentajaa pari vuotta aikaisemmin.

Saarikangas heittää silloin idean. Miksei pestattaisi ruotsalaista valmentajaa? Jo seuraavana päivänä Kummola kysyy Curren kiinnostusta. Mafia hyväksyy miehen.

Peli on kovaa. Valmentaja Pentti Matikainen saa yllättäen potkut, vaikkei hänen aikaisempia ansioitaan kiistetäkään.

Kummolan kertoman mukaan muualta alkaa tulla puukkoa selkään. Suomalaisvalmentajat ovat kitkerinä. Tukholman jälkeen asetelma muuttuu kuin salamaniskusta.

Leijonia on rakennettu voittajiksi myös toisella tavalla. Maahan on pystytetty kymmeniä uusia jäähalleja, vanhemmat ja valmentajat ovat terästäytyneet, ja Suomen pojat harrastavat.

Juuri ennen Tukholmaa maajoukkueen johto lupaa jokaiselle leijonalle 100 000 markkaa kullasta.

Tukholman kisa-alueella peliä seuraa vähintään 25 000 ihmistä. Joka ei ole saanut ostettua lippua Globeniin, seuraa taistelua viereisessä Hovet-hallissa. Toki suuri osa yleisöstä ottaa kullan vastaan olutteltoissa.

Seuraavaksi hurrataan leijonille Sergelin torilla 5000-päisen yleisön voimin. Ruotsinsuomalaiset hykertelevät, mutta myös kantaruotsalainen yleisö onnittelee reilusti.

Kun leijonat nousevat Arlandasta, Draken-hävittäjät tekevät kunniaa Ruotsin ilmatilassa.

Kotiterminaalissa Ville Peltosen äiti suukottaa poikaansa. Finaalipäivä on ollut äidin syntymäpäivä, ja kulta on kuin syntymäpäivälahja.

Äiti kertoo medialle, että Ville on aina ollut ihana lapsi. Tyttöystävä, taitoluisteluvalmentaja Hanna odottaa kyyneleet silmissä ja kertoo:

"Kun Ville ampui kolmannen maalinsa, putosin sohvasta persuksilleni lattialle. Viimeiset minuutit itkin onnesta."

Jarmo Myllys tuo tuliaisiksi kultamitalin ja kolmivuotiaalle tyttärelleen Jasminalle myös Barbie-nuken.

Curresta tulee hetkessä rakas. Ruotsalainen on opettanut meidät voittamaan, ja tamperelaisetkin pelaajat nöyrtyvät huutamaan: ”Hyvä Clasu!” Curren pehmeitä menetelmiä aletaan arvostaa.

Torilla tavataan Suomessakin. Helsingin kaduilla 100 000 suomalaista hurraa, kun valkoinen avo-Cadillac lipuu eteenpäin etupenkillään jumalolennoksi nostettu Saku Koivu ja kapteeni Jutila.

Tuskin on Kauppatori ollut koskaan näin ääriään myöten pullollaan. Juhlaväki velloo katukivien ja likaisen Kolera-altaan välissä ja laulaa Finlandia-hymniä.

Leijonat ovat sekaisin sekä onnesta ja juhlajuomista että kansan riemusta.

Jostakin kansalaiset ovat löytäneet Tupu, Hupu ja Lupu -naamareita. Sinivalkoiset liput liehuvat.

Show jatkuu Tampereella. Curre ja pojat päättävät levyttää Den glider in -voittolaulun ja toteuttaa ideansa studiossa Kirkan kanssa.

– Ruotsissa juhlittiin vielä jotenkin normaalisti omalla porukalla, mutta sitten paluulennolla alkoi pörrätä hävittäjiä ympärillä, ja koko maa näytti menneen sekaisin. Viikkoon ei tullut pahemmin nukuttua, Jere Lehtinen muistelee nyt Avulle.

Lehtisestä tulee mestari 21-vuotiaana  legendaarisen Peltosen ja Koivun ketjun laiturina. Väitettiin, että kenenkään muun pelaajan alusasu ei ollut pelien jälkeen märempi kuin Jeren.

Tupu, Hupu ja Lupu. Sillä nimellä media alkaa kutsua joukkueen parikymppisistä, keltanokista koostunutta kolmosketjua. Siitä huolimatta nuoret ottavat ratkaisijan roolia tavalla ja laajuudessa, jota maajoukkueessa ei ollut ennen nähty.

Jutila puolestaan arvioi, että tärkeintä oli kokonaisuus, loistava sekoitus eri-ikäisiä ja -luonteisia pelaajilla, joille kaikille löytyi tehtävänsä.

Lehtinen muistuttaa, että käytännössä koko MM-kultajoukkue tuli kotimaan liigasta. Junnuketjun sukupolvi oli ensimmäinen, joka oli kasvanut urheilijan elämään, kovaan harjoitustahtiin ja vaatimustasoon alusta lähtien.

Kullan jälkeinen hullunmylly jatkuu koko kesän 1995. Saku Koivu malttaa kieltäytyä, kun häntä pyydetään laulamaan iskelmiä.

Myllys saa kokea huomion kielteisetkin piirteet. Pelaajien elämä on koko ajan suurennuslasin alla, ja tavallisesta baari-illastakin revitään kohu-uutisia.

Kun nuorten miesten menestys nousee ennen näkemättömiin mittoihin, ylilyönneiltä ei voi välttyä. Tamperelainen Janne Ojanen arvelee, että hänen hattuunsa menestys ei noussut missään vaiheessa.

–  Perhe palautti minut nopeasti maan pinnalle. Meille oli alkanut tulla lapsia. Tyttö oli syntynyt edellisenä vuonna Lillehammerin olympialaisten aikaan. Poika syntyi 1995 syksyllä, Ojanen kertoo.

Myös Myllyksen perhe sai toisen lapsen kesällä pian mestaruuden jälkeen. Arki ohjasi isät vähitellen tavallisuuden hellään huomaan.

Keväällä 1995 Avun vt. päätoimittaja Uki Kiviranta analysoi voiton merkitystä lamassa laahustavalle kansalle.

"Saimme aihetta juhlaan ja polttoainetta arkeen. Tuntuu siltä, että hihassa on vähän enemmän ruista kuin ennen."

Kiviranta arvioi, että jääkiekosta saattaa tulla Suomessa jopa ensimmäinen laji, joka mielletään vientiteollisuudeksi.

Ylistyksestä ja analyyseistä ei tahdo tulla loppua, ja miksi pitäisikään. Pian tapahtuman jälkeen tuoreeltaan liikuntatieteen lisensiaatti Kalle Virtapohja julkaisee Den glider in -kirjan. Hän käsittelee sankarijoukkueilmiötä.

Virtapohja rinnastaa maajoukkueemme ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Hän löytää kultakiekkoilulle vertailukohtia myös antiikin sankarimyyteistä. Hän osoittaa, kuinka yksi urheilukulta on osa isompaa askelta, jota koko kansakunta on ottamassa euroaikaan.

Toimittaja Hellevi Pouta tekee ylevän haastattelun Saku Koivusta. Nuorukainen on valittu turnauksen parhaaksi pelaajaksi, ja hän on lähdössä kisojen jälkeen NHL:n Montreal Canadiensiin. Pouta toteaa:

"Suomen kulttuuri ja olosuhteet takaavat, että täällä poika voi ikään kuin syntyä luistimet jalassaan ja maila kädessä. Suomessa jäällä temppuileminen on yhtä luontevaa kuin pallon potkiminen Brasilian slummipojille."

Jarmo Myllys kuului kultaleijonien kokeneimpaan kaartiin ja oli pelannut useissa arvoturnauksissa.

– Henkisesti MM-kulta vei koko lajin yli ison kynnyksen, vaikka ei sitä silloin tajunnut. Pelaajana elää hetkessä, ja etenkin maalivahdin on keskityttävä vain omaan tekemiseensä. Molari kun voi paikata muiden virheitä, mutta omat näkyvät taululla, Myllys sanoo.

Jere Lehtinen on uransa ja etenkin vuonna 2014 alkaneen maajoukkueen GM-pestinsä vuoksi ajatellut vuoden 1995 kisojen merkitystä myöhempinä vuosina paljon.

– Tapahtuma-aikaan oma fokus oli niin voimakkaasti tulevassa, seuraavassa kaudessa ja NHL:ssä ja sen vaatimuksissa, että maailmanmestaruudesta tuli siirryttyä niin henkisesti kuin fyysisesti aika äkkiä eteenpäin, vaikka se tuli ulkopuolelta koko ajan vastaan.

Mutta olihan sen merkitys valtava.

– Tuli julkisuutta, juniorien määrä kasvoi, rakennettiin lisää halleja ja niin edelleen. Pelaajille se merkitsi ponnahduslautaa isompiin ympyröihin ja sellaista yhteistä kokemusta, joka säilyy aina mielessä, Lehtinen sanoo.

Voiton jälkeen jääkiekon päättäjät pistävät töpinäksi. Vaatimukset jääkiekkoilun kehittämiseksi alkavat saada vastakaikua.

Helsinkiin pitää saada suurhalli! Junttaus on kovaa. Kummola sanoo tiukasti Avun haastattelussa:

"Jollei hallia saada valmiiksi vuoden 1997 MM-kisoihin mennessä, se tietää tuollaista 10 miljoonan markan menetystä."

Kansalle ja päättäjille luvataan menestystä myös jatkossa. Lajille alkaa virrata sponsorirahaa. Leijonien kultakulkuun uskotaan varsinkin, kun Curren kaltainen hahmo vetää joukkuetta.

Telakkapomo ja Suomen liikunnan ja urheilun puheenjohtaja Martin Saarikangas on täysillä mukana hallihankkeessa. Masa Yards sijoittaa siihen miljoonia.

Liikemies Harry Harkimo joutuu vakuuttelemaan, ettei ole rakentamassa hallia vain itselleen ja seuralleen Jokereille.

"Jos halli jotain on, se on minun intohimoni. En ymmärrä, miksi minua karsastetaan, enhän minä yritä ottaa keneltäkään mitään pois vaan tuoda kiekkoiluun uusia tuulia."

Halli rakennetaan Pasilaan.

Jere Lehtinen on yksi Suomen kaikkien aikojen NHL-pelaajista ja Dallas Starsin ikoni. Stanley Cupinkin (1999) voittanut Lehtinen on pohtinut, kuinka vahvan muistijäljen ensimmäinen maailmanmestaruus on Suomessa siirtänyt sukupolvelta toiselle.

– Asia nousee yhä esiin keskusteluissa sellaistenkin pelaajien ja muiden nuorten kanssa, jotka olivat vuonna 1995 pikkulapsia tai eivät edes syntyneet. Jääkiekkokulttuuri ja etenkin menestys on Suomessa aika nuorta kansainvälisesti katsottuna.

Lehtinen on miettinyt, mikä koko hommassa on olennaista.

– Näin jälkikäteen ajateltuna hienointa on mestaruuden kulttuurinen merkitys ja sukupolvelta toiselle siirtyvä arvostus.

Nyt on itsestäänselvää, että Suomi on yksi lajin suurista, joka tavoittelee joka vuosi mestaruutta. Suomi sai itsetuntoa, joka 20 vuoden jälkeen heijastuu jopa jalkapallomaajoukkueen menestykseen.