”Hei, hyvät kädet! Vielä pari kikkaa!”

Joukkuetoverit naljailevat hyväntahtoisesti, kun Wiljami Myllylä harhauttelee Avun videokuvaajalle Nordenskiöldin kadun harjoitushallissa, tutussa ”luolassa”.

Kiekko tottelee rightin hyökkääjää mallikkaasti; Myllylä jakaa IFK:n A-nuorten sisäisen maalipörssin piikkipaikan (15 osumaa) Miika Herralan kanssa.

Wiljami Myllylä kasvoi Kokkolassa ja on Hermeksen kasvatti. Vain C-ikäisenä hän muutti Jyväskylään, kun liigaseura JYP houkutteli nuorta lupausta junioreidensa riveihin.

Visiitti jäi kuitenkin kauden mittaiseksi; pelaaja tuli tukijoukkoineen siihen tulokseen, että 14-vuotias on liian nuori muuttamaan kotoa.

– Asuin toki sijaisperheessä, mutta olin kasiluokkalaisena sen verran nuori jätkä, ettei kuvio tuntunut hyvältä. Pelasin vuoden JYPin C-junnuissa ja palasin sitten Hermekseen, jossa pysyin yhtä puolivuotiskeikkaa Vaasan Sportiin lukuun ottamatta siihen asti, kun HIFK tarjosi sopimusta, Myllylä kertoo.

Jo 16-vuotiaana Hermeksen edustusjoukkueessa debytoinut Myllylä mätti pisteitä Mestisjoukkueessa ja esiintyi poikamaajoukkueissa siihen malliin, että agenttien Simo Niirasen ja Sami Mettovaaran ei tarvinnut isompia myyntipuheita pitää. Kolmevuotisesta sopimuksesta HIFK:n kanssa on nyt menossa toinen.

– Hermes oli hyvä kasvuympäristö, mutta vanhempana tarvitsee parempaa valmennusta, kovempia pelejä ja ammattimaisempaa otetta. HIFK kiinnostui minusta ja tarjoaa niitä kaikkia, Myllylä sanoo.

Seura maksaa pelaamisesta asiallista palkkaa ja auttoi asunnon hankinnassa. Myllylä asuu Vallilassa kimppakämpässä 16-vuotiaan joukkuetoverinsa Viljam Sandvikin kanssa.

Helsingissä ei ole tarvinnut hankkia ajokorttia, ja arkiset askareet kuten siivous, pyykkäys ja ruoanlaitto sujuvat.

– Kyllä me pärjätään, ei ole tarvinnut äitejä hälyttää apuun, Myllylä virnistää.

Myllylän äiti Suvi Paavola (ent. Myllylä) asuu Kokkolassa. Hänen isäpuolensa, kiekkovalmentaja Petri Vehmanen on ainakin toistaiseksi Helsingissä töidensä takia ja Wiljamin tukena. Wiljami kutsuu isäpuolta ”Peteksi”.

Hänen oma isänsä, ex-maastohiihtäjä Mika Myllylä menehtyi vuonna 2011, jolloin Wiljami oli 10-vuotias.

Kun miehensä uran jälkeiseen alkoholismiin ja ongelmiin uupunut Suvi muutti kolmen lapsen kanssa pois ja pari erosi, kuopus Wiljami oli kuuden vanha.

– Minulla on isästä aika vähän muistoja. Olin niin pieni, ja sitä aikaa leimasi tietynlainen shokkitila. Nyt vanhempana olen alkanut muistaa enemmän, hän toteaa rauhallisesti.

Erosta ja vaikeuksistaan huolimatta Mika Myllylä oli läsnä lastensa elämässä, ja nämä olivat hänelle tärkeitä loppuun asti. Wiljami on jutellut isästä äitinsä ja sisarustensa kanssa.

– Minulle oli ja on joskus yhä vaikeaa olla Mika Myllylän poika. Revitään sinne ja tänne ja on ollut julkisuutta, vaikka ne jutut eivät edes kuulu minulle. Mutta en ole isälle vihainen enkä katkera: asiat vain menivät niin, vastaavaa sattuu muillekin ja pitää katsoa eteenpäin. Haluan muistella hyviä asioita ja pitää ilmapiirin positiivisena. Ja minä olen kuitenkin oma itseni, Wiljami Myllylä.

Suvi Paavola pyörittää Kokkolassa firmaansa, esikoinen Benjamin asuu Vaasassa ja sisko Olivia Kokkolassa. Wiljami myöntää, että vaikeat kokemukset ovat osaltaan tiivistäneet perhesuhteet läheisiksi.

– Melkein joka päivä ollaan yhteyksissä, ja loma-aikoina pyritään kokoontumaan yhteen.

– Hiihdin ja pelasin futista, mutta hoki on aina ollut paras maailma. Päätin aika varhaisessa vaiheessa, että keskityn täysillä siihen. Olen lapsesta asti ollut liikkuvaista sorttia, rymynnyt menemään pihoilla ja sitä rataa. Koulu ei ole kiinnostanut ikinä pätkääkään, Myllylä lataa.

Koulunkäynnin hän lopetti peruskouluun. Se ei ole riskitön vaihtoehto etenkään nykypäivänä, vaikka tavoite ammattikiekkoilijan urasta on Myllylälle täysin realistinen.

HIFK:ssa A-nuorilla on vähintään yhdet harjoitukset päivässä. Viikonloput kuluvat otteluissa, ja bussissa matkapeleihin istuminen vie oman aikansa

A-nuorten SM-liigassa on peräti 18 joukkuetta, ja tasoerot ovat paikoin suuret. Sarjaa on jo pidempään arvosteltu siitä, ettei se valmista nuoria pelaajia riittävästi aikuisten vauhtiin, mutta Myllylän mukaan viiden-kuuden ryhmän kärki tarjoaa kovia pelejä.

– Tällä hetkellä sarjassa on ainakin minulle ihan riittävästi haastetta, mutta totta kai tavoitteet ovat miesten peleissä.

Tuliko kotona sanomista, kun et suostunut hakemaan jatko-opintoihin?

– Koin, ettei ole järkeä mennä mihinkään kouluun, kun se ei yhtään kiinnosta. Äiti kyllä purnasi ja keskusteltiin aika kovaankin ääneen, mutta kyllä ne tajusivat sitten, ettei kannata pakottaa. Satsataan nyt täysillä hokiin; opiskella voi sitten myöhemmin, jos tulee tarvis.

Maaottelutauolla HIFK:n riveistä puuttui 11 pelaajaa, ja Wiljami Myllylä sai liigakasteensa Porissa Ässiä vastaan, kuten myös vasta 15-vuotias Brad Lambert.

– Neljässä minuutissa ja kuudessa vaihdossa ei hirveästi taiota, mutta pääsi siinä vauhtiin ja kamppailemaan. Ei pelissä niin paljon eroa ole kuin etukäteen luulin, Myllylä tokaisee.

HIFK:ssa juniori- ja edustuspuolen yhteys on pätkinyt vuosia, ja liigaorganisaatio on profiloitunut yhtenä SM-liigan pahimmista tuhlareista ja alisuorittajista.

Pelaajaostoksilla pitää käydä jatkuvasti, kun oma tuotanto ei resursseista ja lähialueiden juniorien kerman kuorimisesta päältä huolimatta realisoidu ainakaan isomman roolin liigapelaajiksi. Sen sijaan lista muualla esiin nousseista HIFK:n kasvateista on pitkä.

Viime vuosina yhteys on kuitenkin alkanut tiivistyä. Kollien päävalmentaja on seuraikoni Kimmo Kuhta. Ryhmä voitti kolme viimeistä otteluaan ja lähtee joulutauolle A-nuorten alkusarjan kolmantena.

Kaikista huippupelaajista ei tule hyviä koutseja, mutta Kuhdan ote joukkoihinsa vaikuttaa mutkattomalta.

– Tykkään ”Kiben” otteesta: hän neuvoo paljon ja pitää ääntä, mutta on myös sopivan rento. Kiben kanssa puhutaan myös muusta kuin jääkiekosta, Myllylä kommentoi.

Suomen armeija on lähestynyt Myllylää, mutta hän sai kutsuntoihin lykkäystä vuoden 2021 heinäkuuhun. Kun asepalveluksen aika joskus koittaa, hän suorittaa sen Santahaminan urheilujoukoissa.

NHL-varausta Myllylällä ei vielä ole. Sekin on tavoite, mutta ei pakkomielle.

– Totta kai kaikki haluavat änäriin, mutta en mieti asiaa arjessa. Varaus tulee, jos on tullakseen. Päätavoite on olla ammattilaiskiekkoilija, joko Suomessa tai ulkomailla. Olen muutenkin sellainen, että en turhaan stressaa. Mun mottokin voisi olla, että "älä ressaa".

Se on usein oikein hyvä motto. ■