Kuusimetsä Mikkelin Otavassa on tiheää ja lumen peittämää. Täällä kasvaa raha. Jos puita harvennetaan, hakataan ja kuljetetaan oikein, Suomen metsäteollisuus saa raaka-ainetta ja noin 100 000 suomalaista toimeentulonsa.

Mikkeliläinen Eetu Pasanen, 17, haluaa olla yksi heistä, jotka mahdollistavat metsäalan. Hän opiskelee Etelä-Savon ammattiopistossa Esedussa metsäkoneenkuljettajaksi ja ohjaa nyt täyttä lastia vetävää ajokonetta kapealla, pöperöisellä metsäkujalla kohti varastopaikkaa. Kujan vieressä kuuset säästyvät kolhuilta, ja myös 20 kilovoltin sähkölinja pysyy ehjänä.

– Nosturi alhaalla, hyvä. Kymmenen pisteen kuorma, lumihangessa seisova opettaja Pekka Pöyry kehaisee opiskelijan suoritusta.

Pöyry, kuten kaikki muut metsäalan opettajat Suomessa, on paljon vartijana. Maan suurin teollisuudenala tarvitsee tekijöitä. Esimerkiksi metsäkoneenkuljettajia on Suomessa nykyään noin 6 700. Metsäteollisuus ry:n mukaan eläköityminen ja metsäteollisuuden investoinnit voivat nostaa tarpeen lähivuosina yli 7 000:een.

Määrä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta edellä mainittujen tekijöiden merkitys on suuri. Metsäteollisuus ei voi investoida Suomeen, jos tehtaille ei saada raaka-ainetta. Tuhansien ammattilaisten on tehtävä työnsä siellä, missä yhä harvempi suomalainen asuu, eli kasvukeskusten ulkopuolella eri osissa Suomea.

Ei ihme, että moni taho on huolissaan siitä, miten nuoret saataisiin metsäkoneen hyttiin ja myös pysymään siellä.

Joel Romunen, 17, on niitä suomalaisnuoria, joita metsäala kiinnostaa. Hän juo Esedun koulutushakkuupaikan nuotiolla kahvia ja odottaa omaa vuoroaan päästä metsäkoneen ohjaimiin.

Mikkelin Rantakylässä kasvanut Romunen on kotoisin täältä Etelä-Savosta eli yhdestä Suomen puustoisimmista maakunnasta. Moni hänen sukulaisensa työskentelee metsäalalla.

– Minäkin olen mielelläni yksin metsässä ja koneenkuljettajana. Siellä saa olla omassa rauhassa, ei ole joku koko ajan katsomassa, mitä teet, Romunen perustelee.

Opettaja Pekka Pöyryn mukaan nuorten taustoilla on merkitystä. Jos on kotoisin Itä- tai Pohjois-Suomesta, metsäala on luonteva valinta, mutta metsäisiin maakuntiin syntyy yhä vähemmän lapsia – ja nuoret haluavat usein niistä pois.

Tulevaisuudessa metsäalalle tarvittaisiin siis myös Etelä-Suomessa asuvia nuoria aikuisia. Hekin voisivat kiinnostua alasta, jos tietäisivät siitä enemmän.

– Oppilaitoksissa markkinointi on hirmu tärkeää. Siihen pitää varata resursseja, Metsäteollisuus ry:n koulutuksen ja osaamisen päällikkö Reetta Pilhjerta sanoo.

Suomen suurimpiin ja vetovoimaisimpiin metsäkoneenkuljettajakouluttajiin lukeutuvalla Esedulla on oikeanlaisen markkinoinnin tehosta hyviä kokemuksia. Se on jo vuosia haalinut Mikkeliin toisen aloittavan vuosiluokan oman maakunnan ulkopuolelta Kymenlaaksosta. Korona heikensi tilannetta, sillä se esti nuorten kontaktoimisen paikan päällä.

– Saamme Kymenlaaksosta opiskelijoita, jos heillä on jo tuttuja ja kavereita täällä. Jos se opiskelijoiden ketju katkeaa, niin kuin se nyt koronan takia vaikuttaa katkeavan, markkinointi vieraalla seudulla pitää aloittaa alusta, Pöyry taustoittaa.

Markkinoinnin pitäisi tavoittaa paitsi vieraspaikkakuntalaiset myös tytöt. He ovat metsäkoneenkuljettajakoulutuksessa edelleen harvassa, vaikka ala soveltuu nykyään yhtä hyvin myös heille.

– Koneet ovat tietokoneohjattuja laitteita. Vanhanaikaisia mekaanisia vipuja ei ole enää ollenkaan, Pöyry huomauttaa.

Nuorten mielikuvat voivat muutenkin olla vääriä. Metsäkoneenkuljettajan työ ei enää ole sillä tavalla yksinäistä kuin ennen, sillä nykyteknologian avulla kuljettavat voivat jutella ja nähdä toisensa koko ajon ajan.

Työ vaatii kiinnostusta tietotekniikkaan, sillä ajokoneen toiminnot ohjelmoidaan digitaalisesti. Toisaalta myös koneviat ovat arkipäivää, ja niitä taas ei korjata kosketusnäyttöä painelemalla. Esimerkiksi telan ja pyörän väliin paakkuuntunut lumi on saatava metsässä irti yksin.

Työn vaativuutta lisää paine toimia tehokkaasti. Metsäkonekuljettajayritykset ovat usein pieniä, ja ne ottavat valtavan taloudellisen riskin palkatessaan harjoittelijan tai uuden työntekijän. Esimerkiksi yksi puita kaatava ja katkova motokone maksaa 600 000–700 000 euroa. Sen hyttiin on päivästä toiseen pakko saada palkattua taitava, tunnollinen ja tehokas superammattilainen.

– Hommat pitää tehdä kunnolla, sanoo myös toisen luokan opiskelija Romunen.

Pöyryn mukaan kaikista opiskelijoista ei ole ottamaan vastuuta. Peruskoulusta suoraan tulevat opiskelijat ovat hyvin nuoria, ja jo kolmantena opiskeluvuonna heidän pitäisi pärjätä työharjoittelussa varsin itsenäisesti.

– Jos opintojen eka vuosi ja vähän toistakin menee ihmetellessä ja höpöillessä, käytännössä mahdollisuus kasvaa ja työllistyä omalle alalle meni jo, Pöyry sanoo.

Sekä Pöyry, Pilhjerta ja Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtaja Ville Manner toivoisivat, että metsäalan koulutukseen olisi soveltuvuuskokeet. Tällä hetkellä Esedun nuorisolinjan opiskelijat tulevat suoraan yhteishaun pisteiden perusteella.

Etelä-Savossa hakijoita on riittänyt, ja koulutuksen läpäisyaste on hyvä, mutta sekään ei auta, jos valmistuneet eivät päädy alalle. Noin joka kolmas metsäkoneenkuljettaja ei tee koulutustaan vastaavaa työtä. Tilanteen kohentamiseksi Manner perää rahallista tukea ja koulutusta yrittäjille nuoren työntekijän perehdyttämiseen.

– Harjoittelu yrityksessä on tärkeää. Siellä ratkeaa, päätyykö nuori alalle, Manner sanoo.

Sekä Manner että Pilhjerta korostavat myös ammatillisten opettajien saatavuuden ja pätevyyden tärkeyttä. Eläkkeelle lähtijät on pystyttävä korvaamaan kouluissakin.

Mikkelin Otavan kuusikossa Pasasta, Romusta ja muita 17-vuotiaita poikia opettaa Pöyryn lisäksi Jouni Kariniemi. Hänellä on työstään 41 vuoden kokemus.

– Tämän kevään jälkeen lopetan, Kariniemi sanoo ja antaa makupalan metsässä mukana viihtyvälle Wagner-koiralleen.

Maantieteellisesti metsäalan toisen asteen koulutuspaikkojen katsotaan tällä hetkellä sijoittuvan Suomessa varsin hyvin.

– Jokainen vanhempi ajattelee, että jos lapsi on lähellä, häntä on helpompi seurata, Pöyry virnistää.

Mikkeli on yksi eteläisimmistä alan koulutuksen järjestäjistä Suomessa. Täältä on vain tunnin tai puolentoista ajomatka moniin isompiin kaupunkeihin, kuten Lahteen.

Vieraspaikkakuntalaiset opiskelijat ovat tärkeitä, koska koulutuksenjärjestäjä saa rahaa opiskelijoiden työllistymisen perusteella, ja se on todennäköisempää, kun toiminta palvelee myös vieraiden oman maakunnan työnantajia.

Esedu kouluttaa metsäkoneenkuljettajaksi myös alanvaihtajia. Pilhjertan mukaan muitakin keinoja on mietittävä.

– Toistaiseksi kuljettajapulan kanssa ei olla veitsenterällä, mutta jos se tilanne tulee, on pohdittava, miten ulkomailta tuleva työvoima voisi paikata tarvetta, miten ulkomaiset tutkinnot soveltuisivat meille ja minkälainen kielitaito riittäisi.

Metsäala kamppailee saman ongelman kanssa kuin muukin suomalainen työelämä. Jotkin alueet vetävät työntekijöitä paremmin kuin toiset. Esimerkiksi Mikkelissä metsäkoneen hyttiin kiipeävä Joel Romunen voisi hyvin olla ammattilainen, jonka Suomen historian suurimman metsäinvestoinnin tehnyt Metsä Group toivoisi muuttavan Kemin seudulle.

Romunen ei halua pohjoiseen, vaan Pieksämäelle, paikallisen Veljekset Hokkasen leipiin.

– Yksi tuttu on siellä töissä. Olen saanut kuvan, että siellä on hyvä yhtiö ja hyvät pomot, nuori mies perustelee.

Pilhjertan mukaan metsäalan yritykset voivat tiivistää yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Silti mitään yhtä lääkettä eri alueiden vetovoimaerojen tasaamiseksi ei ole keksitty.

Siinä on miettimistä koko yhteiskunnalle, miten osaajat saadaan liikkumaan.