Marsin pinnalle helmikuun 18. päivänä laskeutuneella Nasan Perseverance-mönkijällä on edessä iso urakka. Se etsii merkkejä muinaisesta elämästä punaisella planeetalla yhden Marsin vuoden eli 687 Maan päivän ajan.
Takanaan Perseverancella on yli 470 miljoonan kilometrin matka, jonka se taittoi Maasta Marsiin hieman alle seitsemässä kuukaudessa. Laskeutumisessa laskeutumiskapselin lämpökilven piti kestää jopa 2 100 asteen lämpötiloja.
Marsin pinnalla Perseverancen ja sen monien herkkien laitteiden on pärjättävä varsin vaihtelevissa lämpötiloissa. Yöllä lämpötila voi laskea peräti -99 asteeseen ja päivällä taas nousta yli 20 asteeseen.
Huippunopeus 150 metriä tunnissa
Tonnin painoisen ja auton mittaisen mönkijärobotin maksimivauhti on noin 150 metriä tunnissa. Sen tehtävänä on kerätä kivi- ja maaperänäytteitä Jezeron kraatterista, koska sen paikalla on mahdollisesti ollut järvi yli 3,5 miljardia vuotta sitten.
Näytteet pakataan sinetöityihin putkiloihin. Ne jäävät Marsiin odottamaan seuraavaa alusta. Se tuo näytteet Maahan mahdollisesti vuonna 2031.
Mönkija tutkii Marsin geologiaa ja ympäristöolosuhteita, mutta myös testaa, kuinka tulevien Mars-missioiden astronautit voisivat tuottaa happea planeetan ohuen kaasukehän hiilidioksidista.
Mukana minikopteri
Mönkijä on varusteltu kamerajärjestelmillä, lasereilla, antureilla, tutkilla ja röntgenspektrometrilla. Mukana on myös parin kilon painoinen minikopteri, jolla Nasa haluaa testata lentämistä Marsin ohuessa kaasukehässä.
Perseverance, suomalaisittain Sisu, saa kiittää nimestään 12-vuotiasta Alexander Matheria, jonka ehdotus voitti Nasan järjestämän kilpailun. Kilpailu keräsi 28 000 ehdotusta koululaisilta ympäri Yhdysvaltoja.
Myös Nasan aikaisemmat Mars-mönkijät ovat koululaisten nimeämiä: Sojourner (1997), Spirit ja Opportunity (2004) sekä vuodesta 2012 Marsia tutkinut Curiosity.