Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan varhain torstaiaamuna 24. helmikuuta 2022 käynnisti uuden luvun Euroopan ja myös koko kylmän sodan jälkeisessä maailmanhistoriassa. Ukraina ei ole lilliputtivaltio, vaan 44 miljoonalla asukkaalla samaa kokoluokkaa kuin Ranska, Britannia, Espanja tai Italia. Pinta-alaltaan 600 000 neliökilometrin maa on lähes kaksi kertaa Suomen kokoinen ja heti Venäjän jälkeen Euroopan toiseksi suurin.

Venäjällä ja Ukrainalla on tiivis yhteinen historia, joka kiteytyy Rusin löyhään valtioliittoon, joka sitoi keskiajalla yhteen itäslaavilaiset ja ugrilaiset kansat aina pohjoisesta Vienan- ja Itämereltä Mustalle merelle asti. Rusin pääkaupunki oli Kiova, jolla on siis symbolinen asema niin ukrainalaisten kuin venäläistenkin yhteisenä alkukotina.

Venäjän ja ukrainan kielet ovat niin läheistä sukua, että neuvostoaikoina ei ollut harvinaista törmätä siihen, että venäläiset kutsuivat ukrainaa venäjän murteeksi. Putininkin asenne kulminoituu tavassa, jolla venäläiset ovat kutsuneet itseään isovenäläisiksi ja ukrainalaisia vähävenäläisiksi.

Kolme vuosikymmentä itsenäisyyttä on kuitenkin luonut vahvan oman kansallisen identiteetin eikä venäjänkielisten, ukrainankielisten tai pienempien vähemmistöjen kesken ole ollut epäselvyyttä isänmaasta. Aikojen saatossa ukrainalaisia on muuttanut miljoonittain ulkomaille, etupäässä Amerikkaan ja Neuvostoliiton aikana sen eri osiin, mutta erityisesti oranssi värivallankumous 2004 on tarjonnut toivoa tulevaisuudesta kotimaassa.

Viime aikojen siirtolaisuutta on ollut töissä käynti länsirajan takana Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa, mutta rahat on lähetetty kotiin Ukrainaan, jonne on pidetty tiiviisti yhteyttä. Ukrainan länsiraja eli EU:n itäraja onkin ollut varsin matalalla kynnyksellä ylitettävä ja selittänyt osaltaan, miksi Itä-Euroopan mailla on ollut varaa suhtautua karsaasti kaukaisempien maiden pakolaisiin: niillä on jo ollut omat halpatöiden tekijänsä.

Vaikka Vladimir Putinin lopulliset tavoitteet eivät vieläkään ole täysin kirkkaat, hyökkäystä on perusteltu historialla hyvässä ja pahassa. Yhteinen muinainen menneisyys, mutta myös natseista on puhuttu, yrittämällä muistuttaa, että monet ukrainalaiset veljeilivät toisen maailmansodan veritekojen aikaan saksalaisten kanssa. Väite Ukrainan nykyjohdoista natseina on tietenkin kaukaa haettu, semminkin kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on itse juutalainen.

Koronapandemia on runnellut Venäjää huomattavasti pahemmin kuin muita Euroopan maita – osin valtiojohdon alkuvaiheen neuvottomuuden takia. Perinteeseen kuuluu uhan osoittaminen ulkoiseksi ja sen personoiminen, mistä viime päivät on ollut hyvä esimerkki. Mutta virusta on vaikeampi osoittaa nimenomaan venäläisvastaiseksi. Tilannetta pahensi entisestään ylpeys, joka sai turvautumaan itse kehitettyihin rokotteisiin. Lääketiede ja farmasia on kyllä Venäjällä korkeatasoista, mutta kun rokotekehitykseen kuuluvat kliiniset kokeet oli jo etukäteen poliittisella päätöksellä määritelty onnistuneiksi, on vain pienen piirin tiedossa, mikä on totuus venäläisrokotteiden todellisesta tehosta.

Eri kaupungeissa on sekoiltu koronamääräysten kanssa alun jälkeenkin. Lopputuloksena yhteiskunnan toiminta ja tuottavuus on häiriintynyt isosti. Myös kansalaisten luottamus viranomaisiin on laskenut entisestään – ja sekoilu on kiihdyttänyt tätä kierrettä.

Kun Putin mitä ilmeisimmin on myös teettänyt työhuoneestaan täydellisen kopion Sotshille voidakseen näytellä olevansa Moskovassa ja hänet tavatakseen pitää lähipiirinkin olla ensin kaksi viikkoa karanteenissa, ei voi olla ajattelematta, että vainoharhaisuus on noussut uudelle tasolle.

Emme tiedä, valitsiko Putin hyökkäyksen keinoksi saada muuta ajateltavaa tai hyökkäyksen ajankohdan hetkeen, jolloin muu maailma ei ole vielä palannut normaalimpiin oloihin. Varmaa on kuitenkin, että epidemia leviää muutenkin heikoissa kenttäoloissa toimivan sotaväen keskuudessa.

Koronapandemialla on ollut iso vaikutus myös Venäjän vientituloihin, kun liikenne ja öljyn kulutus maailmassa pieneni dramaattisesti keväällä 2020. Öljynviejämaiden järjestö OPEC ja muutamat keskeiset viejät, Venäjä näiden joukossa, päättivät yhdessä rajoittaa tuotantoa voimakkaasti ehkäistäkseen liiallisen öljyn hinnanlaskun. Iso osa Venäjän öljystä tulee kuitenkin arktisilta alueilta, joissa tilapäisesti suljettuja öljylähteitä ei ankarissa oloissa ole aina helppo saada takaisin tuotantoon.

Vuoden 2021 lopun tilanne näyttäisikin siltä, että vaikka Venäjällä on valtavat öljy- ja kaasuvarat, se ei ole pystynyt nostamaan tuotantoaan täyteen mittaan samalla tavoin kuin muut öljyntuottajat. Uusista satelliittikuvista käy myös ilmi, ettei Venäjän öljy- ja kaasuputkiverkosto ole kaikkialla häävissä kunnossa, hävikkiä syntyy matkan varrella paljon. Tällöin sille on sitäkin tärkeämpää, että energian hinta pysyisi mahdollisimman korkealla – ja sota toimii aina tähän suuntaan.

Pakotteet ovat rauhanomainen painostuskeino, jonka tarkoitus on yhdessä muiden keinojen kanssa tehdä hyökkääjälle haittaa niin paljon, että se muuttaa käyttäytymistään. Ne ovat poikkeus vapaakaupasta eli tavaroiden, rahan ja ihmisten mahdollisimman vapaasta liikkumisesta ja niitä käytetään tyypillisesti sekä jälkikäteen rangaistuksena – ei ennaltaehkäisevästi – että vaiheittain kiristäen. Näin ollen kutakin pakotekierrosta voi seurata vielä tiukemmat pakotteet, jos kohde jatkaa tuomittavaa toimintaansa. Mutta silloin pitää siis olla myös jotakin varalle eikä käyttää kaikkia paukkuja kerralla.

Pakotteet ovat myös tärkeä viesti niitä käyttävien maiden omalle yleisölle: teemme edes jotakin. Samalla viestitään kohdemaan yleisölle, että vallanpitäjien toimintaa ei pidetä muualla hyväksyttävänä.

Saadaanko pakotteilla sitten mitään aikaan? Sitä on vaikea mitata tarkasti, sillä hyöty riippuu myös monista muista asioista. Esimerkiksi Etelä-Afrikan rotusortohallitus kärsi pakotteista isosti, mutta vastarintaliike ANC:n maltillistuminen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen oli välttämätön kehitysvaihe ennen rauhanomaista siirtymistä pois valkoisesta harvainvallasta. Ilman pakotteita tätä tuskin olisi tapahtunut.

Venäjään on jo kohdistettu taloudellisia pakotteita ja niitä tullaan jatkamaan varmasti useammassa vaiheessa. Pääkohteina ovat tosiasialliset vallanpitäjät sekä maan rahoitusjärjestelmä. Pankit ovat talouselämän hermoverkko ja sen tähden niiden kanssa asioinnin kieltämisellä on laaja vaikutus. Tekninen katkaisu maailman yleisimmästä kansainvälisestä varainsiirtojärjestelmästä Swiftistä on kuitenkin epätodennäköistä, sillä se iskisi myös Yhdysvaltojen dollarin asemaan maailman ykkösvaluuttana. Pakotteiden mitoittamisessa ja ajoittamisessa onkin aina tärkeää miettiä myös hinta, joka niistä seuraa väistämättä pakotteiden asettajalle. Lisäksi on varmaa, että Venäjä tulee asettamaan vastapakotteita.

Venäjällä on hyvin vähän ulkomaanvelkaa, mutta vientituloja se tarvitsee ja niitä tulee ensi sijassa energiasta. Euroopalla on jonkin verran käytettävissään vaihtoehtoisia energianlähteitä, mutta kaikkea energiantuontia ei ole varaa katkaista. Vaikka nopeita ratkaisuja ei synny, niin irti pyristely Venäjän energiatuonnista sopii kuitenkin hyvin yhteen fossiilisen energian käytön alas ajamiseen, joka on jo ennestään sekä EU:n että USA:n politiikan päälinja.

Valtion ja yritysten lisäksi pakotteet kohdistuvat henkilöihin. Silläkin tavoitellaan sekä viestiä että haitantekoa. Monacon rannoille sekä Lontoon kartanoihin pesiytyneet oligarkit voivat hyvinkin joutua etsimään uudet kakkoskodit halutessaan välillä pakoon Moskovan entistä ankeammaksi muuttuvaa ilmapiiriä.

Entä presidentti Putin itse? Ei ainakaan vielä tässä vaiheessa. Ensinnäkin keskustelukanavien on syytä pysyä auki ja toiseksi Putinin on hyvä tietää, että uhkia on vielä jäljellä.

Venäjällä on toki hallitus ja parlamentti, mutta käytännössä valtaa pitää epämääräinen joukko Putinin liittolaisia, joka koostuu energia- ja suurteollisuuden johtajista, presidentinhallinnon ylimmästä virkamiesjohdosta sekä niin sanottujen voimaministeriöiden johdosta eli käytännössä turvallisuuspoliisi FSB:n sekä puolustusvoimien kenraaleista. Tätä joukkoa on pitänyt koossa keskinäinen kiitollisuudenvelka: järjestyksen ylläpito ja raaka-aineiden viennistä saatavien valuuttatulojen siirtäminen porukan omiin taskuihin.

Järjestykseen on ostettu koko ajan lisäaikaa demokratiaa ja perusoikeuksia monin tavoin kaventavilla laeilla – ja energiadollareiden kotiuttamiseen liittyy useita epävarmuustekijöitä.

On päivänselvää, että 100 % kenraaleista ja eversteistä ei ole hyökkäyksen takana. Yhtä selvää kuin se, että tämä ei ole vielä se viikko, jolloin eriävä mielipide tuodaan julki. Mutta esikuntien salakuuntelulta turvallisissa paikoissa, vessoissa ja kylmillä pihoilla kokoontuu varmaan muutamakin tupakkirinki jo nyt.

Ja päivä päivältä lähemmäs tulee myös kysymyksistä kiinnostavin: Putinille ei perintöprinssiä ole ollut tiedossa enää pitkään aikaan, joten tapana on ollut ajatella, että vaihtoehto voi olla ojasta allikkoon. Torstaiaamu siirsi spekulaation huonommista vaihtoehdoista historiaan, ja tämän tietää myös Venäjän eliitti.

Valtioviisauteen kuuluu miettiä vaihtoehtoja ajoissa ja se aika on alkanut viimeistään nyt, niin Moskovassa kuin maailmalla. Kaikki eivät ole kätkeneet omaisuuttaan niin huolella kuin pääjehu itse, ja kun henkilöihin kohdistetut pakotteet purevat, se synnyttää toisissa enemmän katkeruutta kuin toisissa.

Jos on kaikilla eurooppalaisilla yöunien rippeissä pitelemistä, niin näin on siis varmasti Venäjän eliitilläkin.

En usko, että on sattumaa, että uskollisuudenvalat hallitsijalle näytettiin suorana lähetyksenä televisiossa. Samaan aikaan se kertoo siitä, että tätä todistusvoimaa myös haluttiin kerätä, pitää koossa ja julkistaa. Josif Stalinin kaudella samaan showhun olisivat kuuluneet myös näytösoikeudenkäynnit ja lähipiirin öiset teloitukset.

Mutta oligarkkien ja kenraalien arki ei ole 1930-lukua eivätkä he halua taantua edes 1980-luvulle takaisin Neuvostoliittoon. Ratkaisevaa ei ole se, pommitetaanko Ukrainaa vuosisatoja taaksepäin, vaan miten kitka kehittyy siellä, missä on – osa venäläisyyden kronikkaa, vaikkakaan ei Putinin puheissa esiintyvää – hovijuonittelujen, palatsivallankumousten ja sisäpiirin keikausten historiaa meidän päiviimme asti eikä ole mitään syytä uskoa että tämä perinne olisi Moskovan Kremlissä ikiajoiksi loppu.

Maailma on muuttunut ratkaisevasti siitä, kun Neuvostoliitto meni Afganistaniin ja siitäkin, kun Venäjä miehitti Krimin kahdeksan vuotta sitten. Kun Putin puhuu televisiossa, hän puhuu maalaisille ja eläkeläisille, sillä kaupunkien nuoriso ei katso perinteistä televisiota Venäjällä sen enempää kuin muuallakaan maailmassa. Uusi sukupolvi on kasvanut känny kädessä kiinni YouTuben, Instagramin ja Tiktokin maailmaan.

Lainsäädännöllä on kyllä kiristetty nettisensuuria, mutta kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka kattavasti se toimii – paitsi että mitään Kiinan kaltaista Suurta Palomuuria Venäjä ei ole ennättänyt pystyttää. Valtiovalta ei ole myöskään onnistunut synnyttämään paikallisia palveluita, joiden suosio olisi niin suuri, että ulkomaiset palvelut voisi estää ilman valtavaa paheksuntaa. Vaikka paikallinen – ja putinistien nykyisin hallitsema – VK onkin maan suurin somealusta, siitä ei koskaan ole tullut samanlainen monopoli kuin Kiinassa WeChat, Weibo tai Kuaishou.

Vaalien alla Venäjä on jyrähtänyt mm. Twitterille, mutta niin kauan kuin läntisiä palveluja on useita, niitä on vaikeampi saada kaikkia tottelemaan hetkistä kauempaa. Venäjä on tyytynyt lähinnä hidastamaan somealustojen toimintaa. Lisäksi venäläisten itsensä kehittämä ja Venäjällä suosittu Telegram on tietoturvallisempi kuin läntiset yhteensä – ja isoilta osin edelleen itsenäinen. Eikä Venäjältä lopu koodaus- tai hakkerointiosaaminen myöskään kesken, jos on tarvis kiertää rajoituksia.

Somen merkitys korostuu silloin kun informaatioilmasto on sumusta sakea. Tiedot sodan paikkakunnista ja ajoista leviävät somessa nopeasti ja lisäksi ihmiset havaitsevat, etteivät ole yksin tai ainoana ihmettelemässä, mitä on oikein tapahtumassa. Nuoret ovat lisäksi aina osanneet viestiä toisilleen aikuisten rakenteiden ohi. Ja nuoret ovat myös samoja tyyppejä, joiden kaverit, veljet ja poikaystävät ovat armeijassa parhaillaan. 190 000 sotilasta tarkoittaa useiden miljoonien ihmisten kiinnostunutta lähipiiriä.

Jos someriippuvuutta ajatellaan meillä usein taakkana, jota pitäisi vähentää, se voi Venäjällä olla se väylä, josta muutos lähtee liikkeelle.

Kuvatekstiä muokattu 24.2.2022 kello 21.04. Korjattu oranssin vallankumouksen vuosiluku 25.2.2022 kello 8.47.