Teinitähti. Vasta 17-vuotias ”häkkipää” iski voitto-osuman finaalissa USA:n verkkoon, mutta se oli vain jäävuoren huippu Kaapo Kakon osaamisesta ja potentiaalista. Kylmäverinen ratkaisu kuvastaa Kakon luonnetta ja pelaajaprofiilia. Vaikka hyökkääjä on vielä alaikäinen ja oli Kanadassakin muita 2–3 vuotta nuorempi, hän on avainpelaajia TPS:n liigajoukkueessa.

– Hän on niin nuori, mutta samalla näyttää kolmannen vuoden veteraanilta. Kaapo ei pelkää mitään, luonnehti joukkuetoveri Eeli Tolvanen Ylen haastattelussa.

Turun kiekkopiireissä nuorukaisesta on kohistu vuosia, ja monet pitkän linjan lätkäseuraajat pitävät häntä lahjakkaampana kuin ketään seurasta ponnistanutta – Koivun veljekset mukaan lukien.

Kakolla on poikkeuksellisen kypsä pelikäsitys ja -äly. Sekä laita- että keskushyökkääjänä pelanneelta Kakolta on todella vaikeaa saada kiekkoa pois. Hän kykenee lähes aina tekemään oikeita, peliä edistäviä ratkaisuja ja luomaan ratkaisupaikkoja sekä itselleen että ketjukavereilleen.

Ilman lahjoja ei nousta huipulle, mutta ei liioin ilman niiden täysipainoisen hyödyntämisen mahdollistavaa työntekoa. Kakon läpimurto SM-liigaan ja Nuoriin Leijoniin alkoi rakentua viime kaudella, kun A-nuorissa pisteitä tehtaillut pitkä poika ryhtyi rakentamaan raameja uralleen ylimääräisellä fysiikkaharjoittelulla.

Kaiken vapaa-aikansa Turun lähiön Mälikkälän ulkokentällä yhä viettävä nuorukainen on muutenkin esimerkki Suomi-kiekon ja juniorivalmennuksen ajattelun muutoksesta. Häntä ei ole kahlittu valmiiseen muottiin, ja hänelle on C-ikäisestä lähtien ollut tarjolla myös yksilöllistä valmennusta.

Kaukalon ulkopuolisista asioistakin on huolehdittu. MM-finaalin jälkeen Kakko vastaili kansainvälisen median piirityksessä vielä tulkin välityksellä suomeksi, mutta hän opiskelee pelaamisen ohella kauppaoppilaitoksessa ja tekee välillä oppisopimustöitä TPS:n toimistossa.

Seitsemäntoistavuotiaan matka aikuisten huipulle on pitkä, mutta ensi kesänä Kaapo Kakosta voi tulla ensimmäinen NHL:n ykkösvuorolla varattu suomalainen.

Luottopakki. Tämä toisen polven kiekkoilija on sikäli erilainen tapaus, että hän on jo valloittanut paikan NHL-organisaatiossa. Chicagon tulokaspuolustaja Henri Jokiharju, 19, on silti vasta uransa alkumetreillä.

Suomen joukkueenjohto yllättyi iloisesti, kun Blackhawks antoi Jokiharjun liittyä tai suorastaan patisti tätä liittymään Nuoriin Leijoniin. Yleensä NHL-seurat vahtivat lupauksiaan mustasukkaisesti, mutta monenlaisissa vaikeuksissa oleva Chicago katsoi puolustajan kehitykselle ja ehkä henkisellekin vireydelle olevan vain hyväksi päästä ikäistensä huipputapahtumaan.

Ei sillä, että Jokiharjun mielentilasta pitäisi juuri huolehtia. Isänsä Juhan tyyliin huoleton ja lähes kestohyväntuulinen poika ei paljon stressaile, vaikka hän ottaakin pelaamisen tosissaan.

Jokiharju on tunnollinen, mutta nykypelaajapolven tapaan myös omilla aivoillaan ajatteleva ja sanavalmis.

– Hän kyseenalaisti heti, jos näki siihen aihetta. Meillä oli hyviä keskusteluja, niin kuin pitää ollakin – ettei vain valmentaja sano jotain, vaan myös pelaajalla on vahvat mielipiteet, kommentoi Tapparan A-nuorissa Jokiharjua valmentanut ex-huippupelaaja Janne Grönvall Aamulehdelle.

Kanadassa Suomen varakapteenina toiminut Henri Jokiharju erottui jo junioreissa niillä ominaisuuksilla, joilla hän luo nyt uraa: sähäkkyydellä, ketteryydellä, taitavalla kiekonkäsittelyllä ja todella hyvällä luistelulla. Nyky-NHL:ssä puolustajankaan ei tarvitse olla jääkaappiosastoa pärjätäkseen, mutta melko pienikokoiselle (183/82) Jokiharjulle tukevasta luisteluasennosta ja pelinlukutaidosta on sekin etu, että hän kykenee hoitamaan tonttinsa joutumatta jokaiseen painiin mukaan.

Aikuisten MM-joukkueesta Jokiharju putosi viime keväänä kalkkiviivoilla, mutta tulevina vuosina hänestä voi odottaa Kimmo Timosen ja Petteri Nummelinin manttelinperijää isompiin Leijoniin.

Iso poika. Hyökkääjän virheen voi paikata toinen hyökkääjä tai puolustaja ja puolustajan virheen maalivahti – mutta maalivahdin virhe näkyy tulostaululla.

Sekään vanha totuus ei muutu millään aikakaudella. Ilman Ukko-Pekka Luukkosen torjuntoja ja vastuunkantoa Nuoret Leijonat eivät olisi selviytyneet mitaliotteluihin ja maailmanmestareiksi asti.

Hyvinkään Kiekko-Ahmojen kasvatti oli SM-liigassa HPK:n ringissä, mutta uudelle tasolle torjuntavarmuus, itseluottamus ja ennen kaikkea rauhallisuus ovat nousseet Kanadan juniorisarjan OHL:n Sudbury Wolvesissa. Kymmenien tuntien puuduttavat bussimatkat ovat pieni hinta siitä, että pieni kaukalo on tullut tutuksi ja torjuntatyöskentely rauhoittunut aiempien vuosien ajoittaisesta ylipelaamisesta ja säntäilystä.

– Kiekon perässä ei tarvitse juosta. Upi on oppinut, että peliä voi lukea rauhassa ja luottaa itseensä. Buffalon organisaation kanssa on työstetty samaa juttua, Nuorten Leijonien maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena vahvisti Ylelle.

Vancouverin MM-kulta on Luukkoselle, 19, toinen nuorten mestaruus. Hän oli ratkaiseva tekijä 18-vuotiaiden MM-kisoissa 2016, kun Suomi otti kultaa. Väliin mahtui kuitenkin rikkonainen kausi ja epäonnistuminen edellisissä nuorten MM-kisoissa, mikä osaltaan johti Suomen putoamiseen jo puolivälierässä.

Se, etteivät mönkään menneet edelliskisat ja esimerkiksi alkusarjan USA-ottelun pari helpohkoa maalia jääneet kummittelemaan takaraivoon, on osoitus etenkin maalivahdille elintärkeästä itseluottamuksesta, kyvystä nollata epäonnistumiset ja siirtyä eteenpäin omassa maailmassa. Fyysisestikin Luukkonen on monella tapaa nykykiekon ihannevahti: isokokoinen ja peittävä, mutta nopeakätinen ja aktiivinen.

Luukkonen on Oulun Kärpissä aikuistuvan Veini Vehviläisen ohella ensimmäisiä nuoria suomalaistorjujia vuosiin, jolla on edellytykset nousta NHL:n ykkösvahdiksi ja todelliseen tähtiluokkaan.