Jääskeläisten esikoispoika syntyi kymmenes elokuuta ja sai nimekseen Risto. Koististen ainokaiseksi jäävä lapsi, tyttö, tuli maailmaan viikkoa myöhemmin ja sai nimekseen Katri. Oli ensimmäinen elokuu sotien jälkeen, eikä kansan uskoa uuteen elämään ollut nujerrettu.

Katri ja Risto syntyivät suuriin ikäluokkiin, ja ikätovereita heillä riitti. Vuonna 1945 Suomeen syntyi 95 758 lasta.

Toisiaan Katri ja Risto eivät tunteneet, vaikka kummankin koti sijaitsi Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa.

– Minä olen syntyisin maalaistalosta Vatalan kylästä, sanoo Helsingin metropoliitta, Isä Ambrosiuksena tunnettu Risto Jääskeläinen.

– Minä taas elin lapsuuteni Uusi-Värtsilän tehdasyhdyskunnassa, jatkaa koko kansan tuntema taiteilija, laulaja Katri Helena. 

He ovat tavanneet toisiaan satunnaisesti joissakin tilaisuuksissa, mutta parempaa tuttavuutta tehdään molempien 70-vuotispäivien kynnyksellä Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa ortodoksisessa Kulttuurikeskus Sofiassa.

Tummat pilvet nousevat Kallvikin lahden yli, sitten taas Pyhän Viisauden kappelin ikkunoista pilkahtaa kirkasta taivasta aivan kuin harvinaisen yhteishaastattelun teemoja symboloiden.

– Minä näin ensimmäistä kertaa Katri Helenan Joensuun lyseon abien juhlassa vuonna 1964, kun hän lauloi Puhelinlangat laulaa -hittiään. Kannattaa täyttää seitsemänkymmentä, kun nyt on mahdollisuus tavata kunnolla,  Ambrosius sanoo.

Kun Katri Helena alkajaisiksi ojentaa hänelle viime vuonna ilmestyneen, jo kolmanteen painokseen yltäneen kirjansa Taivaan tie (Otava), Isä Ambrosius sanoo, että taivas on ollut hänelle opiksi vuosikymmeniä.

Niin Katri Helenallekin jo vuodesta 1988.

Lapsuuden taivas, sen sen huolettomat päivät Pohjois-Karjalassa eivät ole heiltä unohtuneet. Syntymässä saatu karjalaisuus on heimo-ominaisuus, joka ei Katri Helenan sanoin lähde ihmisestä pois. Ambrosius vahvistaa tuntemuksen. Katri Helena tosin tunnustaa, että tultuaan nuorena tyttönä Helsinkiin hän yritti lapsellisesti pitää juuriaan piilossa ja välttää murteen puhumista.

– Konkreettisesti karjalaisuus näkyy nyt karjalanpiirakoissa, joiden leipomisen äiti opetti minulle ja minä tyttärilleni. Ja olenhan minä sellainen hölöttäjä, hän sanoo.

Ambrosius sanoo olleensa nuorena miltei yltiökarjalainen ja aktiivi Helsingin Yliopiston Karjalaisessa osakunnassa.

– Olen saanut sen jälkeen paljon kansainvälistä kokemusta, mutta omat juurensa on tärkeää tuntea. Ulkomailla opiskelu ruokki humanismia ja ymmärrystäni erilaisuutta kohtaan.  

Vaan Suomi, johon he syntyivät oli monessa erilainen maa kuin nyt. Elämä ei ollut mutkikasta, yhtenäisyyskulttuuri kukoisti. Monet elämänarvoistakin olivat sotakorvauksia maksavalle kansakunnalle yhteisiä.

– Vaikka olin ainoa lapsi, pihapiirissämme riitti lapsia, joiden kanssa leikittiin hurjia leikkejä. Kotikasarmilla asui kuusi perhettä, joiden isät työskentelivät Wärtsilän sulattamolla. Aloitin koulunkäynnin Peijonniemen kansakoulussa, mutta oppikouluun en päässyt hyvästä todistuksestani huolimatta, Katri Helena kertoo.

Hänen äitinsä totesi, että liika lukeminen on rasittavaa. Muutamia vuosia myöhemmin tyttö meni kauppakouluun, mutta tähtiin oli jo kirjoitettu hänelle aivan toinen ura kuin kauppakoulun tytöille ja pojille.

Ambrosiuksen pitkä opintie alkoi Vatalan kansakoulusta. Kymmenvuotiaana hän polki pyörällä kymmenen kilometriä oppikoulun pääsykokeisiin. Lapsia ei 1950-luvulla kuskattu ympäriinsä ja paapottu kuten nykyisin.

– Silti isä meni katsomaan tulokset ja ilahtui niistä. 

Teini-ikäisenä poika pääsi Joensuun lyseoon, joka on toiseksi vanhin suomenkielinen oppikoulu maassamme.

Parhaat eväät elämäänsä Katri Helena sanoo saaneensa lapsuudenkodin turvallisuudesta.

– Olin äidille ja isälle aina paras ja uskon saaneeni sitä kautta itsetuntoa. Vaikka olimme köyhiä, elimme onnellista elämää. Isä teki kovasti töitä tehtaalla, oli ay-aktiivi ja sekatyömies. Hän ajoi päivätyönsä lisäksi välillä tehtaan hevosta, ja me lapset pääsimme kyytiin.

Isän sylissä Katri Helena kuunteli putkiradiosta 1940- ja 50-lukujen iskelmiä ja kävi elokuvissa. Tänä kesänä Katri Helena katseli 98-vuotiaan Bertta-äitinsä kanssa Ville Salmisen vuonna 1950 ohjaamaa elokuvaa  Kaunis Veera. 

– Muistin nähneeni sen isän kanssa lapsena, ja miten Kipparikvartetin musiikki innosti pientä tyttöä. 

Katri Helenan uudelleen virinnyt kalastusharrastus yhdessä elämänkumppani Tommi Liimataisen kanssa juontaa kalareissuihin isän kanssa.

– Minä olen keskittynyt apostoliseen kalastamiseen, Ambrosius sanoo.

Hän osasi viisivuotiaana liikkua ilman vanhempia linja-autolla. Kun hän meni itsekseen Jussi Murasen kauppaan, häneen tekivät vaikutuksen ikonit, niiden edessä hiljaisella liekillä väräjävät lampukat kaupan, perähuoneen ja kauppiaan tuvan nurkissa.

– Äitini oli valveutunut ja meillä luettiin paljon, enemmän kuin monessa muussa maalaistalossa. Kotini oli luterilainen, mutta kasvoin kohti ortodoksisuutta. Pohjois-Karjalaan evakkoon tulleet siirtokarjalaiset toivat mukanaan heleitä värejä, iloa ja juhlamieltä.

Kun kerran kuussa radiosta tuli ortodoksinen jumalanpalvelus, resitatiivi, puheen ja laulun välillä oleva ilmaisumuoto tarttui pieneen poikaan. Hän resitoi salaa niin ettei muu perhe kuullut.

Kymmenvuotiaana hän pääsi mukaan Marttojen vetämälle Uuden Valamon -retkelle. Luostari teki sellaisen vaikutuksen, että hän päätti ottaa selvää ortodoksisuudesta. Täyttymyksen päätös sai, kun hänet vuonna 1979 vihittiin ortodoksiseksi munkiksi Uuden Valamon luostarin veljestöön kuuluvana.

Samana vuonna Katri Helenan albumi Katson sineen taivaan myi kultaa.

Henkilökohtainen evoluutio kestää koko elämänmitan. Isä Ambrosius kuvaa kasvuaan kohti ortodoksisuutta omaksi evoluutiokseen, jonka merkittävä käännekohta oli hänen liittymisensä ortodoksiseen kirkkoon.

Katri Helenan evoluutio taiteilijaksi alkoi viimeistään siitä, että hän karkasi iskelmälaulukilpailuihin 13-vuotiaana.

– Jo lapsena huomasin, että ihmiset tykkäävät laulamisestani. Yhtä tärkeää on nykyään, että saan ihmiset mukaan tunteisiin. Se on ollut johtotähteni koko urani ajan ja yhä toivon saavani levyttää lauluja, jotka ovat merkityksellisiä kuulijoille. 

Ambrosiuksen lapsuudenelämykset ikonien, Katri Helenan iskelmien äärellä ovat olleet tunnekokemuksina tulevaa määrääviä.

Niin erilaisissa ammateissa kuin nämä kaksi syntyperäistä tohmajärveläistä ovat, yhteistä heidän työlleen on tunteiden äärellä oleminen.

Ihmisen sielu saa olla kirkossa ja konsertissa paljaana ja avoimena vastaanottamaan.

Katri Helena sanoo, ettei hänellä ollut opiskelujen tuomaa tiedon turvaa. Sen sijaan on ollut kyky tulkita ihmisten tunteita ja omat elämänkokemukset.

– Elämän laajempi ymmärrys syntyy vasta iän myötä. Voimaa ja iloa olen vaikeiden elämänkokemusteni myötä saanut siitä, että minulla on vahva luottamus korkeimpaan voimaan. Saan rukouksiini vastauksia ja tiedän, ettei minun tarvitse yksin soutaa venettä.

Kun hänen lastensa isä, puoliso Timo Kalaoja kuoli vuonna 1988, Katri Helena tunsi surussaan, että hänet on avattu ymmärtämään.

Ambrosius kuuntelee Katri Helenaa, miettii hetken ja jatkaa ajatuskulkua. 

– Ihminen kasvaa henkisesti ja hengellisesti. Itse olen etuoikeutettu, koska voin työni puolesta pohtia syntyjä syviä. Kun menen kirkkoon toimittamaan palvelusta, ei kukaan purnaa tai pyydä minulta mitään. Jumalanpalvelus on voimakas yhteisöllinen kokemus. Taivas on läsnä.

Katri Helenan elämään on mahtunut menetyksiä ja suruja, myös paljon onnea ja iloa.

– En ole silti kokenut kriisejäni niin kuin ihmiset monesti kriisit tulkitsevat, enkä kapinoi niitä vastaan.

Ambrosius sanoo kasvaneensa ihmisenä hitaasti, eikä hänen elämänsä ole kulkenut kriisistä toiseen.

Kun rakastaa enkeleitä, niistä kykenee puhumaan avoimesti. Kun Katri Helena ja Isä Ambrosius puhuvat enkeleistä, ne tuntuvat olevan luontevasti samassa huoneessa, ikonien lempeiden katseiden alla. 

Nämä seitsemänkymppiset tuntuvat iättömiltä ja mikä on ollessa, kun on terve ja työ sellaista, jota saa ja voi jatkaa yli tavanomaisen eläkeiän.

Enkeleitä rakastava pysyy nuorena, Ambrosius sanoo.

– Meitä lähellä olevista enkeleistä tulee valoa ja iloa elämään, Katri Helena jatkaa.

Hän kertoo Taivaan tie -kirjastaan, miten sen syntyprosessi alkoi sanoilla ”Jumala on”.

– Se, mistä kirjoitan, ovat kokemisia, minulle opiksi annettuja.

Mitä enemmän elämänkokemusta, sitä enemmän ymmärrystä ja armoa itseä ja muita kohtaan, tämän viestin Katri Helena ja Isä Ambrosius haluavat syntymäpäiviensä alla välittää.

– Jos voisimme hyväksyä toisemme sellaisenaan, erilaisina jokaisen, niin elämässä olisi paljon vähemmän erimielisyyttä ja sotia, Katri Helena sanoo.

– Monikulttuurisuuskeskustelu on ollut osittain surullista, mutta samalla uskon sen puhdistavan ilmaa. Meidän on opittava elämään erilaisten ihmisten kanssa. Teologinen näkökulma on, että jokainen meistä on Jumalan luoma ja siksi arvokas, Isä Ambrosius uskoo.

Kallvikin yli pyyhkäissyt sadekuuro on ohitse. Aurinko paistaa. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Kari Kaipainen