Rakas ystäväni, oli Veskulla tapana tervehtiä joka kerta, kun tavattiin tai oltiin puhelimessa. Intiaanipäällikkö Suuri Sydän, se hän oli. Hänellä oli aina aikaa ja sydäntä toiselle, vaikka oma elämä ei aina ollut niitä tasaisimpia. Paljon surua mahtui taipaleelle, jos iloakin. Iloa hän haki humalasta. Surua ei tarvinnut hakea, sitä piisasi hakemattakin.

Meistä tuli varsinaisia ystäviä vasta Mika Kaurismäen ohjaaman Mestari Chengin aikana, vaikka olimme tehneet yhdessä jo kolme elokuvaa ennen sitä. Tuon elokuvan tekeminen oli urani hienoin kokemus. Ei vähiten Veskun ansiosta.

Iltaisin istuimme mökkiemme terassilla ja nautimme pari totia, ei enempää. Vesa-Matin terveys ei olisi kestänyt enää ylenmääräistä törpöttelyä, siispä ottakaamme asiallisesti tulilientä. Kahteen snapsiin ja lonkeroon rajoitimme. Emme tarvinneet enempää.

Puhuimme kaikesta maan ja helvetin välillä, kurottaen taivaisiin. Jaoimme elämäämme, kuten olisi ehkä pitänyt tehdä jo vuosia aikaisemin, mutta silloin aika kului viinan kanssa läträtessä. Ei ollut aikaa puhua syvällisiä, muuten kuin pinnallisesti – ja nuo kaksi asiaahan ovat ristiriidassa. Ei voi puhua syvällisiä pinnallisesti. Se menee tarkoituksettomaksi höpöttämiseksi, joka sekin on toki joskus paikallaan ja tarpeen. Noin sielunhoidollisesti.

Ja kyllä me sielua hoidimmekin. Kun Vesku luotti johonkuhun, hän avautui täysin. Siltä minusta tuntui noina valoisina kesäiltoina Särkijärven mökillä istuessamme. Oli helppo olla, mikään asia ei painanut, eikä tuntunut liian rankalta kertoa ystävälle syvimpiä salaisuuksia.

Rankka oli Veskun elämä. Yksi vaimo oli kuollut ja tuolloin vasta yksi pojista. Toinenkin pojista kerkesi kuolla ennen isäänsä. Ei ole oikein. Lapsen ei pitäisi kuolla ennen vanhempiaan.

Vesku tuotti paljon iloa suomalaisille, mutta hänen oma elämänsä oli surun runtelema. Viina vei terveyden tuolta monilahjakkaalta urheilijalta ja kuolema monta läheistä. On siinä yhdelle ihmiselle taakkaa.

Tyypillistä Vesa-Matille oli, että jos hän johonkin ryhtyi, hän vein sen niin pitkälle kuin mahdollista. Biljardi, nyrkkeily ja jalkapallo esimerkkeinä.

Hän suhtautui elämään intohimolla ja eli täyden elämän, josta voisi ottaa esimerkkiä niin moni tämä maisen taakan kantaja. Hänessä eli hengen tuli ja voima, hän oli suuri taiteilija. Hän vaikutti ihmisiin ympärillään ja kauempana. Hänessä yhdistyivät huumori ja syvällisyys saumattomasti, mikä on hyvin harvinaista ihmisen lajissa. Klovni ja runonlaulaja. Siinäpä.

Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen kosketuspinta Vesa-Matti Loiriin. Hänen laulunsa olivat kansanrunoutta, ja kaikkihan tietävät Uunon, jolla hän nauratti koko kansaa. Nerokasta. Lisäksi hän oli näyttelijänä erinomaisen monipuolinen, teki roolista kuin roolista itsensä näköisen, kyntäen syvän vaon siihenkin sarkaan. Hänen kanssaan oli nautinnollista näytellä. Hän improvisoi koko ajan, ja varpaillaan piti olla, ettei jää jalkoihin.

Vesku soitti joulun jälkeen ja ilmoitti, että lähtö on lähellä, mutta ei pidä surra, ei hänkään sure, on utelias näkemään, mitä toisella puolen on. Hyvillä mielin hän ilmoitti lähtevänsä.

Hyvää matkaa, Vesku, ja huikeita näkymiä siellä, missä ikinä oletkin!