Se oli hieno puhe. Erityisesti mieleen jäi tämä lause:

Hallitus rakentaa kovaa maailmaa, jossa oikeus omaan lapseen on kiinni lompakon paksuudesta.

Ja tietenkin myös kohta, jossa Emma Kari esitti vetoomuksen kansanedustajille ja erityisesti hallituspuolueen jäsenille:

Teihin vetoavat nyt kaikki ihmisoikeusjärjestöt Unicefista Amnestyyn, Pelastakaa lapsista YK:n pakolaisjärjestöön. Teihin vetoavat nyt kaikki tämän maan uskontokunnat, evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispasta juutalaisten seurakuntien johtoon, ortodoksikirkon arkkipiispasta Islam-seurakunnan johtoon ja katolisen kirkon piispaan. Mutta jos mikään ei saa hallitusta heräämään ja näkemään tämän esityksen julmuutta, Suomessa eletään aidosti synkkiä aikoja.

Vaikka huhtikuussa eduskunnan täysistunnossa pidetty puhe oli koskettava, hallitus ei taipunut.

Esitykseni perheenyhdistämisen vaikeuttamisen hylkäämisestä kaatui äänin 102–67. Surullista. #äitiäikävä, Emma Kari twiittasi 22. kesäkuuta.

Puhe ei silti mennyt hukkaan. Facebookiin ladattua videota on katsottu liki 65 000 kertaa.

Emma Kari, 33, on vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Hän työskenteli Anni Sinnemäen eduskunta-avustajana vuosina 2011–2013 ja ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajana 2014.

Hän on erikoistunut puhumaan lapsi- ja perheasioista. Tätä kirjoitettaessa Emma Karin nettisivujen neljä tuoreinta artikkelia käsittelevät kaikki samoja teemoja: Jokaiselle lapselle oikeus omaan perheeseen; Sisäministeri Orpo, miksi lapsen oikeuksia heikennetään entisestään; Emma Kari: Hallitus vie lapsiperheiden tuloista yli puoli miljardia euroa ja Äidit tarvitsevat populismin sijaan tukea.

Huoli lapsista on perinteisesti kuulunut arvokonservatiivien, kuten kristillisten ja keskustan, etupiiriin. Toki vihreätkin ovat puhuneet lapsista, mutta usein aiheena on silloin ollut jokin isompi kysymys, vaikkapa seksuaalinen tasa-arvo tai maailman jättäminen jälkipolville.

Kiitos Emma Karin, perhearvot eivät ole enää konservatiivien yksinoikeus.

Jo ennen kuin haastattelu on alkanut, Emma Kari ehtii kertoa, että hänen perheensä unirytmi on sekaisin.

”Normaalisti pidän kiinni lasten nukkumaanmenosta. Mutta eilen en voinut. Tajusin, että ne tulee muistamaan sen ikuisesti”, Kari uskoutuu kantaessaan noutokahviaan eduskunnan lisärakennuksesta ulkoilmaan, Musiikkitalon edustalle pengerretyille nurmiportaille. Edellisiltana pelattiin jalkapallon EM-kisoissa ottelu Englanti–Islanti.

”Mä luulin, että kun Rooney teki sen pilkun, se oli siinä! Ja Islannin kannattajat, niiden huuto, ja se miten ne menivät matsin jälkeen kiittämään yleisöä!”

Mahtava peli. Mutta viime päivinä on tapahtunut muutakin. Iso-Britannia on äänestänyt itsensä ulos EU:sta ja lykännyt Emma Karin kesälomaa. Kari on eduskunnan EU-asioita puivan suuren valiokunnan jäsen. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina se kokoontui brexitin vuoksi ylimääräiseen istuntoon. Kolmen tunnin annin voi tiivistää kahteen lauseeseen.

1: ”Kaikkien huoli on se, että persuilla alkaa keulia.”

2: ”Pääministeri Sipilä oli asiaa esitellessään tosi maltillinen ja järkevä.”

Kumpikaan ei ole varsinainen uutispommi. Eikä sitä ole tietenkään sekään, että kansanäänestyksen tulos oli Karille järkytys.

”Mutta olen asunut Englannissa parikymppisenä puolitoista vuotta ja nähnyt, että se ilmapiiri on ollut todella, todella pitkään hirveän vihamielinen. On luotu totuus, että EU on vain syyllinen kaikkeen – ja samaa on tehty täällä, koska se on niin helppoa poliitikoille silloin, kun on vaikea päätös edessä.”

Niin kävi Karin mukaan myös keväällä, kun hallitus päätti vaikeuttaa turvapaikan hakijoiden perheenyhdistämistä. Kylmää politiikkaa perusteltiin EU-direktiivillä, jonka alkuperäinen tarkoitus oli päinvastainen: taata turvapaikanhakijalle oikeus perheenyhdistämiseen.

Hävittyään äänestyksen Kari lähti kymmenen kilometrin lenkille Helsingin rannoille. Juokseminen on hyvä tapa tyhjentää pää silloin, kun asiat eduskunnassa menevät päin helvettiä.

Lenkkareille on ollut totisesti käyttöä.

”Välillä tuntuu kuin katsoisi hidastettua kolaria lasin takaa”, Kari itse kuvailee tunnelmiaan eduskunnassa.

Suomi elää niin synkkiä aikoja, että Emma Kari on saanut juoksijan polven. Hän nauraa, että fysioterapeutilla oli rasitusvammalle suorempikin nimitys: ”jumittunut perse”. Se on onneksi hoidettavissa venyttelemällä ahkerasti, välttämällä juoksemista kovilla pinnoilla ja pitämällä lenkit maltillisen mittaisina. Ja toki asiaa auttaisi, jos hallitus tekisi inhimillisempiä päätöksiä.

Vaikka tietenkin juuri hallitusta on kiittäminen vihreiden ennätyskorkeasta suosiosta. 14,8 prosenttia! Kannatus ei ole ollut koskaan niin korkealla kuin Ylen gallupissa kesäkuun alussa. Jos vain naiset saisivat äänestää, vihreät nousisi nyt eduskunnan suurimmaksi puolueeksi. Samaan aikaan hallituspuolue perussuomalaisten suosio sulaa nopeammin kuin napajäätikkö.

Kari kuitenkin vakuuttaa, että hän olisi koska tahansa valmis vaihtamaan paikkaa perussuomalaisten kanssa.

Emma Karilla on kurittomat kiharat, yksinkertainen musta mekko, mersunmerkin kokoinen hopeinen jääkarhuriipus, vaaleanpunaiset Converset, matala ääni ja nimi, jolla voisi myydä kymmeniätuhansia iskelmälevyjä.

Hän ei siis vaikuta perinteiseltä ammattipoliitikolta. Silti Kari on toiminut koko elämänsä luottamustehtävissä. Hän pääsi läpi kuntavaaleissa 2008, vain 26-vuotiaana. Hän oli tuolloin Helsingin kaupunginvaltuuston nuorin jäsen.

”Kun aloitin kunnallispolitiikassa, kerrottiin faktana, että kouluja ja päiväkoteja pitää sulkea, koska lapsiperheet muuttavat pois Nurmijärvelle”, Kari sanoo – ja piirtää ilmaan itselleen raskausvatsan. Hän odotti tuolloin esikoistaan.

”Olin siellä, että ei ei ei, meillä on 44 neliötä, sinne tulee pian lapsi ja me pärjätään hyvin.”

Kari puhuu paljon käsillään, ja satunnaisesti hän koskee juttukumppanin olkapäätä – tyypillinen ele niin poliitikoille kuin taskuvarkaillekin.

Helsingissä vihreillä on todellista valtaa. Sillä on toiseksi eniten valtuutettuja, vain kokoomus on suurempi. Puolue on Helsingissä vaa’ankieliasemassa: se voi päätöksestä riippuen liittoutua joko kokoomuksen tai vasemmistopuolueiden kanssa.

Emma Kari nousi ryhmän puheenjohtajaksi ja kaupunginhallituksen jäseneksi 2013. Tultuaan valituksi eduskuntaan hän jättäytyi rivivaltuutetuksi.

Kari listaa saavutettuja tavoitteita, ja niitä on paljon. Helsinkiin tulee pormestarimalli. Lapsiperheiden eriarvoistumiseen on kiinnitetty huomiota. Liikenneratkaisuissa suositaan kävelyä ja pyöräilyä. Keväällä valtuusto päätti Karin kotikadun Hämeentien muuttamisesta joukkoliikenne- ja pyöräilykaduksi.

Kaiken kruunaa uusi yleiskaavaehdotus, joka tiivistää kaupunkirakennetta ja muuttaa sisäänmenoteitä kaupunkibulevardeiksi.

Liikenne ruuhkautuu, valittavat kriitikot. Heille Emma Kari siteeraa ulkomuistista Kööpenhaminan pormestari Frank Jenseniä.

”Kaupunkia ei tule ajatella niin, että miten ihmiset pääsevät mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen, vaan miten ihmiset haluaisivat pysähtyä mahdollisimman usein.”

”Eikö olekin ihana tapa ajatella?”

Kaikki päätökset eivät ole olleet helppoja. Karin puheenjohtajakaudella kaupungin liikelaitos Palmia osin yhtiöitettiin ja kouluja on lakkautettu. Kaksi vihreiden valtuutettua, Sirkku Ingervo ja Zahra Abdulla, erosivat vihreiden ryhmästä keväällä 2015 ja siirtyivät myöhemmin vasemmistoliiton ryhmään. Molemmat kritisoivat vihreiden politiikan olleen jo pitkään liian oikeistolaista.

Emma Kari vaivautuu, kun häneltä kysyy lähdön syistä. Hän aloittaa ympäripyöreällä vastauksella – mutta tekee sitten väistöliikkeen.

”Molempien kanssa asiat keskusteltiin monta kertaa läpi. Totta kai tällaisissa tilanteissa on aika monia muitakin kysymyksiä kuin sen hetkinen poliittinen päätös. Aika usein ne voi olla sitten… Sä voit vaikka kysyä vasemmistoliiton tämänhetkiseltä ryhmänjohtaja Veronika Honkasalolta, minkälaisia kysymyksiä heillä nousee jäsentensä kanssa. Mä aina käyn vain halaamassa ja silittämässä sitä ja sanomassa, että tsemppiä.”

No, kysytään.

Tehdään yksi asia heti selväksi: Veronika Honkasalo ei erityisemmin kaipaa jaxuhaleja. Hän myös kertoo puhelimessa, ettei jaa muiden puolueiden edustajan (saati Imagen lukijoiden) kanssa oman ryhmän sisäisiä asioita.

”Emmahan on tosi hauska seuranainen ja hyvä bilettäjä”, Honkasalo luonnehtii.

”Johtoasemassa olevat naiset politiikassa jäävät ehkä aika yksin, enkä edes tiedä, kuinka vaikeaa Emmalla on ollut. Ei se varmaan ole helppoa ollut, vaikka ulospäin meidän kaikkien pitää usein esittää pärjäävää.”

Honkasalo kertoo olevansa mökillä. Loma on antanut etäisyyttä politiikkaan. Yksityiskohtien sijaan ehtii miettiä yleisempiä asioita, esimerkiksi sitä, kuinka tärkeää on politiikassa kyky viestiä asioita sekä omalle ryhmälle että ulospäin. Siinä Emma Kari on lahjakas.

Ja kun Honkasalo luki Hesarista Tommi Niemisen jutun Onko maailma tullut hulluksi – vai oliko se hullu jo valmiiksi? (HS 24.7.), hänelle jäi mieleen siinä haastatellun professori Laura Kolben ajatus: järjen sijaan nyt korostuvat tunteet ja elämykset. Elämme individualismin ja empatian aikakautta. Se näkyy myös politiikassa.

”Minusta ajan henki tiivistyy jollain tavalla Emma Karissa. Hän on hyvä kirjoittaja ja pelaa paljon somen avulla. Päivityksissä on hyvin mietitty kaari, niissä tuodaan henkilökohtainen näkökulma usein omien lapsien kautta ja pyritään puhumaan niin, että tunteet saadaan mukaan.”

Honkasalosta on hienoa, jos näillä keinoilla saa herätettyä ihmisiä. Mutta ongelma on, että päätösten takana olevat yhteiskunnalliset ilmiöt ovat usein monimutkaisia. Eikä Kari ole ainoa lajissaan. Honkasalon mielestä myös vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön puheet luiskahtavat välillä paatoksen puolelle.

Jos tunteet ovat kovin pinnassa, on vaikea päästä syvemmälle.

Ville Niinistö tuo mieleen A-studion, Emma Kari Vallan linnakkeen. Tanskalaissarja on superhyvä, ennen kaikkea käsikirjoituksensa vuoksi. Se teki politiikasta draamaa nivomalla saumattomasti yhteiskunnallisen päätöksenteon ja päähenkilöiden yksityiselämän.

Samaa kaavaa näyttää hyödyntävän myös Emma Kari.

Suomalaisessa politiikassa ei ole tavattu turhia tunteilla. Jutta Urpilainen sai lähteä SDP:n puheenjohtajan paikalta, kun hänen politiikkansa leimattiin ”tunnehötöksi”. Kokoomus valitsi kesäkuussa impulsiivisen Alexander Stubbin tilalle värittömän Petteri Orpon.

Keskustassa muistellaan vielä kauhulla pääministeri Matti Vanhasen suhdesotkua Susan Kurosen kanssa. Juha Sipilän insinöörikarisman tenhosta voi olla montaa mieltä, mutta ainakaan hän ei sorru julkisen hempeilyyn.

Äitiys on poliitikolle tarkka paikka: siinä voi helposti leimautua joko huonoksi äidiksi tai heikoksi johtajaksi. Vihreän Langan haastattelussa kuuden vuoden takaa Emma Kari kertoo olevansa ”1,4-vuotiaan” Otson äiti, mutta sanoo heti perään, että häneltä puuttuu äiti-identiteetti.

Nyt äiti-identiteetti näyttää löytyneen. Eikä se yhtäkkiä vaikuta lainkaan negatiiviselta asialta.

Omasta taustastaan Emma Kari kirjoitti muutaman vuoden takaisella vaalisivustollaan näin:

Synnyin Espoossa, kasvoin omakotitalossa, kahden auton perheessä. Bussipysäkille oli lähes puolen tunnin kävelymatka, juna-asemalle käveli tunnin. Isäni käytti aikansa kokoomukseen ja Lions clubiin, äitini meditoi, hoiti yrttitarhaa ja teki savitöitä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olen looginen tulos tästä yhdistelmästä.

Emma Kari nostaa kädet kasvoilleen. Vanha teksti vähän nolottaa!

Ihan suotta. Tämä on hyvää kamaa. Kuin lukisi Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjasarjaa Valitut palat -lyhennelmänä. (Hieman yllättäen Emma Kari ei ole lukenut Knausgårdia, mutta hän on kuullut parhaita paloja miehensä ääneen lukemana.)

Viisivuotiaana perustin leikkikavereiden kanssa ryhmän taistelemaan roskanheittäjiä vastaan. Leikkimökissäni oli sairaala katkenneille madoille ja jalkansa menettäneille hämähäkeille. Myöhemmin löysin punkrockin, värjäsin hiukseni vihreiksi, lopetin lihansyönnin ja lähdin vuodeksi Englantiin tekemään ympäristötaidetta.

En halunnut ajaa ajokorttia, en halunnut omakotitaloa, en halunnut diplomi-insinööriksi enkä halunnut äänestää kokoomusta. Pakenin autokaupungista Helsinkiin. Järjestin sodanvastaisia mielenosoituksia, työskentelin tehtaassa ja itkin kuullessani balladin toveri Viljasesta.

Selvä kuin pläkki. Kyse on isäkapinasta! Onhan isä Ilkka J. Kari entinen kokoomusvaikuttaja, joka toimi kahdeksan vuotta Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Sittemmin hän on toiminut kiinteistöyrittäjänä ja ollut mukana useassa huomiota herättäneessä konkurssissa.

”No varmaan jokainen teini käy läpi aika vahvan kapinan kotiaan kohtaan”, Emma Kari vähättelee.

Karin vanhemmat erosivat jo hänen ollessaan pieni. Kotona Emmalle tai hänen neljä vuotta vanhemmalle isolleveljelleen Antille ei pakkosyötetty porvarillisia normeja. Siksi Emma pääsi lähtemään kesken lukion taidekouluun pohjoisenglantilaiseen kalastajakaupunkiin. Grimsbyssä hän opiskeli paitsi ympäristötaidetta myös biologiaa. Lisäksi hän sai käytännön kurssin luokkayhteiskunnasta.

”Asuin työväenluokkaisella alueella. Siinä oli kaksi koulua vierekkäin, ja sen toisen ympärillä oli muurit ja sinne mentiin mustilla autoilla ja sitten oli se koulu, mitä mä kävin ja jonne mentiin bussilla. Oli selvää, että me oltiin eri porukkaa kuin ne tyypit muurin toisella puolella.”

Emma Kari ei teini-iässä ajatellut ryhtyvänsä poliitikoksi, vaikka cv tuntuu kertovan muuta. Hän toimi jo Viherlaakson lukiossa oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Kari sai tovereineen läpi idean kouluun perustettavasta kirjastosta, pystytti koulun tiloihin kioskin ja hankki sen tuotoilla kirjaston ensimmäiset kirjat.

Kun Kari äskettäin kävi puhumassa lukionsa kevätjuhlassa, rehtori kiitti häntä siitä, että lukio on saanut pitää taide- ja ilmaisupainotuksen. Kari oli itse unohtanut koko jutun.

”Olin kuulemma kerännyt hirveän määrän nimiä adressiin koulun puolesta ja mennyt tapaamaan opetustoimenjohtajaa ja kertonut sille, miksi se painotus on meille oppilaille tärkeä.”

Emma Karin mies Tapio Laakso työskentelee Greenpeacessa ja vastaa arktisten alueiden suojelukampanjasta. Pariskunnalla on seitsemän- ja kaksivuotiaat lapset.

”Näin naispoliitikolle on aika oleellista, että lapset on tullut tehtyä feministimiehen kanssa.”

Tapio Laakson isä on kommunisti-ikoni, SKP:n ja vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Jaakko Laakso. Appiukko ei neuvo miniää politiikassa.

”Lähinnä puhumme lapsista”, Emma Kari kertoo.

Ohitsemme leijailee muovinen hedelmäpussi – vihreiden toinen arkkivihollinen persujen ohella. Emma Kari loikkaa sen perään, tavoittaa pussin parilla askeleella, nappaa sen sormiinsa ja rutistaa kokoon, ottaa nurmikolla kolme lisäaskelta ja työntää pussin roskapöntön uumeniin. Sieltä se kulkeutuu muun sekajätteen mukana Vantaan Energian jätevoimalaan, jossa se poltetaan. Palamisenergia otetaan talteen, savukaasut puhdistetaan ja tuloksena on kaukolämpöä ja sähköä helsinkiläisperheiden koteihin.

Toukokuun lopussa Emma Kari kirjoitti jälleen yhden kipakan Facebook-päivityksen.

Nyt jotain rajaa! Naisten gynekologit halutaan sote-uudistuksen varjolla tehdä täysin maksulliseksi, yksityiseksi palveluksi. Eli jälleen naiset joutuvat Sipilän hallituksen uudistuksen maksajiksi. (…) Ja kun miehet laitetaan laatimaan listoja siitä, mitä hyvinvointivaltiossa pidetään tärkeänä, jäävät naiset sen ulkopuolelle. Tätä ei voi hyväksyä!

Kahdessa tunnissa 2,3 tuhatta peukutusta ja muuta reaktionappia. 437 jakoa. 85 kommenttia. Luulisi, että vihreiden viestintäosastolla hykerreltäisiin.

Helsingin vihreiden entinen viestintäsihteeri Tuomas Saloniemi kuitenkin kimpaantui. Hän kirjoitti blogiinsa, ettei Emma Karin väite pidä paikkansa. Kyse ei ole Sipilän hallituksen ehdotuksesta, vaan sote-uudistuksen pohjana käytettävän työryhmän raportista. Paperissa ei mainita gynekologeja sanallakaan. Se sisältää kyllä ajatuksen yksityislääkärikäyntien 15 prosentin Kela-korvauksesta luopumisesta. Mutta samaahan ovat vihreät itse vaatineet varjohallitusohjelmassaan!

En usko, että Emma Kari asiaan perehtyneenä ammattipoliitikkona tekisi näin karkeaa virhettä vahingossa; tämä on täysin puhdasveristä populismia ja ihmisten peloilla ratsastamista, Saloniemi kirjoitti.

Emma Kari itse puolustaa päivitystään. Asia on mutkikas, tietenkin, onhan kyseessä sote.

Pähkinänkuoressa: Sekä Emma Kari että vihreät kannattavat yksityisen Kela-korvausten poistamista, mikä tapahtuu sote-uudistuksen yhteydessä. Uudistuksen tavoitteena on myös kasvattaa yksityistä palveluntuotantoa ja antaa sille tasa-arvoinen asema julkisten palvelujen rinnalla. Siksi uudistuksessa täytyy määritellä, mitkä palvelut tulevat olemaan yhteiskunnan tukeman valinnanvapauden piirissä.

”Tällä hetkellä valinnanvapaus voi tarkoittaa mitä tahansa. Nyt oli sitten tilanne, jossa selvitysmies vain sivulauseessa totesi, että gynekologipalvelut ei tule sitten kuulumaan tähän. Mä halusin todeta, että ei tämä näin voi mennä”, Kari sanoo.

Hän muokkasi Facebook-päivitystään, kun huomasi, että sen voi tulkita vastustavan Kela-korvausten poistoa. Mutta hän myös samaisti selvitysmiehen yksittäisen heiton hallituksen kannaksi.

Haiskahtaa populismilta.

”En ajattele, että kyse on populismista silloin, kun pyrkii puhumaan asioista selkeästi ja sanomaan, että oikeasti politiikassa on kyse myös arvoista ja niistä pitää puhua avoimesti.”

No, ainakin mielipiteet ovat kärjekkäitä.

”Hallitus tekee kärjekästä politiikkaa.”

Karin mukaan vihreitä leimaa ratkaisukeskeisyys, se että vastustamisen sijaan tarjotaan konkreettinen vaihtoehto.

”Mutta se on johtanut siihen, että asioista on puhuttu liian vaikeasti ja monimutkaisesti. Usein politiikassa on kyse selvistä arvoristiriidoista ja siitä, millaista maailmaa tavoitellaan, ja mun mielestä se on sanottava ääneen.”

Loppujen lopuksi sotenkin mutkat saa vedettyä suoriksi.

”Sote-uudistuksen lähtökohdan pitäisi olla se, että meillä on rikkaan ja köyhän elinaikaodotteessa yli kymmenen vuoden gäppi. Se on häpeällinen asia, josta meidän pitäisi puhua ja korjata se. Nyt näyttää siltä, että meille tulee byrokraattinen hallintohäkkyrä, jotta saadaan yksityisille palveluntuottajille mahdollisimman hyvät markkinat”, Kari sanoo. ”Meillä on pelko, että lapsi menee pesuveden mukana.”

Ensi kesänä vihreät vaihtaa puheenjohtajaa: Ville Niinistöllä tulee puolueen sääntöjen mukaiset kuusi vuotta täyteen. Toistaiseksi kukaan ei ole ilmoittautunut puheenjohtajakilpaan. Emma Karikaan ei halua kertoa, lähteekö hän ehdolle vai ei.

Vihreä Lanka kyseli maaliskuussa puolueen valtuuskunnan 27 jäseneltä suosikkia seuraavaksi puheenjohtajaksi. Mainita sai useamman ehdokkaan. Eniten mainintoja sai Emma Kari, seitsemän. Seuraavina tulivat Touko Aalto, Outi Alanko-Kahiluoto, Hanna Halmeenpää ja Maria Ohisalo.

Alanko-Kahiluoto oli mukana jo edellisessä puheenjohtajakisassa 2011. (Jatkokausille Niinistö on valittu ilman vastaehdokasta.) Loput listan nimistä ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia.

Iltalehti julkaisi kesäkuussa gallupin, jonka mukaan suomalaisten suosikki uudeksi puheenjohtajaksi on vapaaehtoisesti viime vaaleissa eduskunnasta jättäytynyt Oras Tynkkynen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto oli kyselyn toinen ja Emma Kari kolmas.

Kyselyjä ei kannata ottaa kovin tosissaan. Puheenjohtajaa eivät valitse suomalaiset, eivätkä puoluevaltuuskunnan jäsenet, vaan puoluekokous.

Ville Niinistö on nähty kuluneena kesänä Emma Karin kanssa useampaan otteeseen. Helsingin Sanomien Nyt-liite bongasi heidät pelaamassa Pokémonia Helsingin Kaivopihalla, ja Seiska uutisoi heidän juhlineen Ruisrockin vip-alueella yhdessä Touko Aallon kanssa.

Ville Niinistön voisi kuvitella kannattavan suojattiaan myös vihreiden puheenjohtajaksi. Toistaiseksi hän on kuitenkin malttanut pysytellä puheenjohtajakilvan ulkopuolella. Tai no, melkein.

”Nyt on aika siirtää kapulaa seuraavalle sukupolvelle. Eduskuntaryhmästä löytyy erityisesti uusia kansanedustajia, jotka ovat osoittaneet nopeasti kykyjään. Uskon, että sieltä löytyy tulevia puheenjohtajia”, Niinistö kommentoi tulevan puheenjohtajan valintaa toukokuussa Yle Uutisille.

Vallan linnakkeen alkujaksoissa sarjan päähenkilö, fiktiivisen Maltilliset-puolueen uusi puheenjohtaja Birgitte Nyborg Christensen voittaa vaalit ja nousee sensaatiomaisesti vasemmistohallituksen pääministeriksi. Sarjan ensimmäinen kausi on mainio, ja toinenkin hyvä. Poliittisen valtapelin ja arjen perhe-elämän yhdistelmästä saa kiinnostavaa draamaa, vaikkei uskoisi.

Kolmas kausi jäi sarjan viimeiseksi. Idea oli käytetty loppuun. Se alkoi vaikuttaa kaavamaiselta. Emma Karilla on käynnissä ensimmäinen kausi eduskunnassa. Riittääkö draamaa vielä kolmeksi seuraavaksi vuodeksi – ja pidemmälle?

Toinen haastattelu, kaksi päivää edellisestä. Emma Kari ehdotti tapaamispaikaksi Kruunuvuorenrantaa. Hän lupasi, että kokemus olisi järisyttävä.

Kruunuvuorenranta on yksi Helsingin rakenteilla olevista asuinaluista. Kymmenen vuoden päästä täällä asuu 20 000 helsinkiläistä. Eikä siinä kaikki: aiemmin öljysäiliöistään tunnettu alue saa raitiovaunusillasta napanuoran kantakaupunkiin.

Luvassa on parasta, mitä vihreä kaupunkisuunnittelu voi tarjota:

”Me rakennetaan tiivistä, urbaania kaupunkia, jossa ihmiset voivat asua lähellä toisiaan, jossa pystyy liikkumaan mahdollisimman hyvin kävellen ja polkupyörällä ja jossa luonto on lähellä”, Kari sanoo saapastellessaan pääsy kielletty -aidan ohi metsäpolulle.

Ja todellakin: vain kymmenen minuutin kävelymatka, ja meitä ympäröi aarniometsä. Tuolla on uskomattoman kaunis peilityyli lampi, jossa ui telkkäperhe ja johon helsinkiläiset vaihtoehtoihmiset ovat rakentaneet pop-up-laiturin. Ja kun menee vielä syvemmäs metsään, törmää yhtäkkiä alueen rapistuneisiin huviloihin.

Pienenä Emma Kari seikkaili näissä aavehuviloissa, ja vähän vanhempana joi niissä kavereineen kaljaa. Nyt hän retkeilee niissä lastensa kanssa.

Huviloista ei ole kovin paljon jäljellä. Ne on jätetty oman onnensa nojaan, kun alueen hankkinut grynderi ei saanutkaan rakennuslupaa. Nyt taloja asuttavat mehiläiset, lepakot ja satunnaisesti ihmiset, joilla ei ole muutakaan paikkaa mihin mennä. Pihamaat kasvavat kaljatölkkejä, sammalta, lasinsiruja ja pastaa. Paljon pastaa, kokonainen kattilallinen on heitetty maahan.

Huvilat ovat korjauskelvottomia. Kari jättäisi ne paikoilleen, ovathan ne osa alueen historiaa ja kaavalla suojeltua metsää. Pastan ja muut sotkut hän sentään siistisi pois.

”Ihmiset lähtökohtaisesti rakastaa hulluja, omituisia asioita, mitkä on just vaan siinä paikassa. Nämä kummitustalot, joissa kaikki saavat kiivetä ja konuta, ovat osa tämän paikan taianomaisuutta. Koen syvää surua, jos tulevilla helsinkiläisillä lapsilla ei ole mahdollisuutta leikkiä näissä.”

Polun päässä avautuu näkymä merelle. Emma Kari laskee piknik-eväät selkärepustaan kalliolle. Mansikoita, pensasmustikoita ja maitokahvia, jossa on outo, imelä sivumaku.

”Sori, siinä on soijamaitoa.”

Vastarannalla näkyy Helsingin tuomiokirkko, ja Agricolan, Johanneksen ja Kallion kirkkojen tornit. Ja lisäksi ainakin Hanasaaren hiilikasat ja paljon nostokurkia.

1960- ja 1970-luvulla tulevaisuudenuskoiset demarit rakensivat omien visioiden pohjalta uutta Helsinkiä, ja tuloksena oli Itä-Pasila ja Merihaka. Nyt on vihreiden vuoro.

Se, mitä vaikka hiilikasojen tilalle tulee joskus ensi vuosikymmenellä, on vielä auki.

”Voi myös ajatella niin, että mitä kaikkea tänne voi syntyä. Minusta on iso merkitys sillä, että on tekemisen meininki”, Emma Kari sanoo, ja siirtyy puhumaan Helsingin sijaan koko Suomesta. Pelottelun ja ankeuden sijaan ihmisille tulee tarjota positiivisia tunteita, kuten toivoa.

”Velkaantumisestakin voi puhua kahdella tavalla, joko niin, että tuho on nurkan takana, tai niin kuin itse ajattelen, että on oltu kovassa paikassa aiemminkin ja selvitty.”

Sitten hän kääntyy kohti ja hymyilee.

”Tai en mä tiedä. Kumpi inspiroi sua enemmän?” ■

Tyyli: Suvi Poutiainen,  meikki ja hiukset: Pia Seikkula