Koronaviruksen takia Jukka Haapalaisen kotikaupunki vaihtui kesällä Lontoosta Helsinkiin, ja opetus- ja tuomarityöt maailmalla ovat pysähdyksissä. Myös Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaali, johon Jukka teki koreografian, harjoiteltiin poikkeusoloissa ­s­eitsemässä viikossa.

Sunnuntai-iltaisin hänet nähdään ­tuttuun tapaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman päätuomarina.

Evita-musikaali on saanut hyvät arvostelut ja ollut yleisömenestys. Millainen työ Evita on ollut?

Evita on yksi suosikkimusikaalejani. Musiikki on Andrew Lloyd Webberin helmi, ja Mikko Koivusalo on suomentanut upeasti Tim Ricen tekstit. Evitan hahmo on kaksijakoinen. Hän oli sekä vihattu että rakastettu. Hän jäi mysteeriksi myös siksi, että hän kuoli nuorena.

Valmistauduin lähinnä kuuntelemalla musiikkia, sillä halusimme ohjaaja ­Tuomas Parkkisen kanssa tehdä omannäköisen esityksen. Näyttämöllä tanssivat kaikki, niin ­kokeneet ja tanssitaitoiset musikaali­näyttelijät kuin esiintyjät, joilla on ­vähemmän tanssitaustaa. Koreografia on kansan kuva eikä ­kiillotettu tanssiryhmä, jossa kaikkien jalka nousee komeasti.

Olet toiminut Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomarina alusta saakka. Mikä saa sinut yhä innostumaan?

Jokainen kausi tuo uudet, mielenkiintoiset ihmiset. On aina hienoa nähdä, miten tähtioppilaat muuttuvat tanssin mukana ja miten kaikki oppivat jotakin. Suorassa lähetyksessä on oma kutkutuksensa joka kerta. Jokaiseen kommenttiin pitää paneutua, ja olen huomannut, että ihmiset arvostavat sanomisiamme.

Tosin en ymmärrä sitä, että meitä arvostellaan, kun vaadimme teknistä osaamista. Että se on turhaa, koska kyseessä on viihde. Se on loukkaavaa koko viihde­genreä kohtaan. Ei huono viihde viihdytä ainakaan minua.

Tanssi on esteettinen laji, johon kuuluu kauniita vartaloita ja kimallusta. Se tulee myös kalliiksi, mikäli tähtää pidemmälle. Millaisia ajatuksia tanssin ulkonäkökeskeisyys ja elitistinen leima herättävät?

Tanssin lähtötaso on edullinen. Tunneille voi tulla normaalivaatteissa ja vaikka sukkasillaan. Eivätkä tanssikengät maksa enemmän kuin hyvät lenkkarit.

Mutta kuten missä tahansa lajissa, ­tarvitaan sitä paremmat välineet, mitä korkeammalla tasolla on. Koulussamme emme aseta kehon rajoja, vaan teeseissämmekin sanotaan, että jokainen voi tulla sellaisena kuin on ja että toisia pitää kunnioittaa.

Tanssijan kuuluu olla hyvässä kunnossa, ja hän haluaa itse näyttää hyvältä. Huipputanssijat muokkautuvat lajinomaisesti ja ovat hoikkia. Minulle ulkonäkö ei ole lähtökohta, vaan tulosta tehdystä työstä. Itse haluan näyttää tervettä esikuvaa ja välittää viestiä, että oma särmä on hyvä asia.

Olet puolisosi Sirpan kanssa muodostanut Suomen menestyksekkäimmän kilpatanssiparin ja voittanut muun muassa maailman arvostetuimman tanssikilpailun, British Openin, neljästi. Valmennettavanne Jaak Vainomaa ja Tiina Tulikallio ovat voittaneet 10-tanssien EM- ja MM-kultaa. Millainen opettaja olet?

Jo nuorina ammattilaisina opetimme (puolisoni) Sirpa Suutari-Jääskön kanssa esiintymismatkoillamme. Silloin opetin enemmän itseeni peilaten, mutta nyt osaan jättää itseni taka-alalle ja nostaa keskiöön sen, mitä oppilas tarvitsee.

Opettajana haluan, että lajiperinne ei rikkoudu, mutta olen valmis antamaan tilaa muutokselle. Huippupareja valmentaessamme pidämme ­Sirpan kanssa omat tuntimme. Sirpa on huippupedagogi, ja olen oppinut häneltä paljon opettamisesta. itse olen impulsiivinen. Luotan intuitioon – ja siihen voi luottaa, kun tekniikka on ­hallussa. Ne asiat tiedän todella hyvin.

Kotinne on ollut Lontoossa vuodesta 1991 asti, mutta teillä on ollut koti myös Suomessa vuodesta 2004. Millaista on asua kahdessa maassa?

Normaalisti vuotta rytmittää kansain­välinen kilpailukalenteri, jolloin asumme Lontoossa 5–6 kuukautta ja jaamme lopun ajan Suomen ja muiden maiden kesken. Työ on moniulotteista, kun sitä voi tehdä vaikka Japanissa tai Yhdysvalloissa.

En kaipaa tulemista ja menemistä, eri paikoissa olemista kyllä. Olemme aina reissanneet edestakaisin, ja nyt tuntuu siltä, että on hyvä olla välillä paikallaan. Tykkään Suomen luonnonläheisyydestä ja kesän valosta. Aloitamme täällä myös uutta hanketta dramaattisen tanssiteatterin parissa.

Mitä tanssit mieluiten itse?

Paras olo tulee yhä latinalaistansseista parin kanssa. Rytmin ja liikkeen yhdistelmä on lyömätön, ja espanjankieliset sanoitukset ovat usein riipaisevia.

Kuuntelen paljon hitaita boleroja ja ­flamencoa. Pidän kaikesta latinalaisesta musiikista sen viehättävän polyrytmiikan takia. TTK:ssakin olemme korostaneet, että jos tanssi ei ole rytmissä, se nollaa kaiken, sillä latinalaistansseissa kaikki perustuu rytmiin.

Kerro jotakin, jota sinusta ei tiedetä.

Osaan ommella. Elätimme silloisen parini kanssa itsemme Oslossa tekemällä pukuja muille tanssijoille. Jatkoimme tätä myös Sirpan kanssa uran alkuaikoina.