Jouluisin Hope-yhdistyksen Pitäjänmäen toimipisteen tilat Helsingissä muuttuvat tonttupajaksi. Normaalit lahjoitustavarat siirretään varastoon, ja pöydät täyttyvät lahjakasseista, jotka ovat täynnä pienten asiakkaiden täytettyjä toiveita. Lahjojen pakkaaminen lahjakääreisiin sentään jää lasten vanhemmille.

– Olemme kysyneet asiakasrekisterimme perheiltä lasten joulutoiveet etukäteen. Kukin lapsi saa esittää kaksi toivet­- ta, ja yritämme toteuttaa niistä toisen parhaamme mukaan, kertoo Hopen toiminnanohjaaja Nora Nederström.

Lasten toiveet päätyvät esimerkiksi yritysten aulatiloihin tai kauppakeskuksiin pystytettyihin lahjakuusiin. Niistä kansalainen voi napata toivelapun, ostaa toivotun tavaran ja jättää sen keräyspisteelle tai Hopen toimipisteeseen.

Marraskuisena maanantaina Hopella on Pitäjänmäessä normaalia toimintaa. Hyllyt notkuvat lastenvaatteita, kosmetiikkaa, leluja, kenkiä, liinavaatteita, astioita, henkareita ja dvd-levyjä. Yksi kokonainen huone on omistettu lasten urheiluvälineille, ja hyllyillä on säntillisillä riveillä monoja, nappulakenkiä, luistimia, räpylöitä. Seinällä pieni taekwondoasu odottaa jotakuta onnellista.

Yhdellä käytävällä seisoo käytetty Stiga. Vaippahyllyssä lukee ohje: ”1 paketti/perhe”.

Maanantaista puolet on aina pyhitetty siivoukselle, asiakkaita tulee vasta iltapäivästä. Sen takia käytävillä kykkivät tietotekniikkayritys Lenovon Suomen, Ruotsin, Norjan ja Liettuan toimintojen henkilöstöpäällikkö Suvi Piira-Koskinen sekä Account Manager Matti Ihalainen. He ovat tulleet tekemään vapaaehtoistyötä työntajansa luvalla.

– Todella harvoin lajittelemme leluja työaikana! Tai meillä on vähän erilaisia leluja, maailman suurimman pc-tietokonevalmistajan palkolliset naureskelevat.

Lelujen lajittelun lomassa Piira-Koskinen ja Ihalainen vakavoituvat. He pohtivat, että jos omassa kodissa sattuisi tulipalo ja kaikki tavarat tuhoutuisivat hetkessä, olisi lohdullista voida tukeutua Hopen kaltaisen järjestön apuun.

– Onhan se sydäntäsärkevää, että tässä ovat lapset kyseessä. Mutta kai se olisi vaikeaa rakentaa yhteiskuntaa, jossa ei olisi mitään köyhyyttä, he pohtivat.

Lenovolaisten vieressä toisella käytävällä lasten vaatteita hyllyttää eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen viestintäpäällikkö Annukka Lalu. Hänkin on tullut tekemään vapaaehtoistyötä työajalla.

– Yhtiöllämme on tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuosi, sen teemana on nuoret ja työelämä. Osana juhlavuotta saamme tehdä yhden työpäivän vapaaehtoistyötä. Kun olen töissä muita kannustanut tähän, piti itsekin tulla, Lalu kertoo.

Asiakkaat löytävät Hopeen joko itse tai esimerkiksi koulujen, terveydenhuollon tai kunnallisen sosiaalitoimen avulla. Vaate- tai harrastusapua tarvitseva perhe täyttää ensiksi lomakkeen internetissä.

Apua voi pyytää, jos perheessä on alle 18-vuotiaita lapsia, perheellä on oikeus suomalaiseen sosiaaliturvaan, ja se tuntee olevansa avun tarpeessa.

– Tavaramäärä on rajattu niin, että jokainen perheenjäsen saa viedä mukanaan yhden kestokassillisen tavaraa. Jos perhe tarvitsee isomman tavaran, vaikkapa turvaistuimen, sitä emme laske kassin sisällöksi. Sääntelyllä pyrimme siihen, että apua riittää kaikille, Nederström kertoo.

Perheiden täytyy myös allekirjoittaa lomake, jolla he sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Tarkoituksena on edistää tasapuolisuutta ja estää väärinkäytökset.

– Paljon tuemme myös lasten harrastuksia, esimerkiksi harrastusvälineillä, rahalla, urheiluseurojen tarjoamilla vapaapaikoilla tai maksuhelpotuksilla.

Hopella on toimintaa 20 paikkakunnalla, ja useimmilla asiakasperhe saa tulla valitsemaan tavaraa toimipisteeltä vain ajan varattuaan. Joillakin paikkakunnilla avustuskassit pakataan perheille valmiiksi.

Ja sitten on Seinäjoki.

– Heillä on ihan erilainen toimintatapa kuin muilla. Koronapandemia on saattanut hetkeksi muuttaa sitä, mutta aikaisemmin kaikki seinäjokiset perheet tulivat yhdistykseen yhtensä päivänä ja istuivat kaikki yhden pitkän pöydän ääressä kahvittelemassa. Vanhemmat saattoivat jutella toistensa kanssa kahvittelun lomassa, toiminnanohjaaja Nora Nederström kehuu.

Pitäjänmäessä Hope pystyy palvelemaan turvavälein neljää perhettä kerrallaan. Päivässä perheitä ehtii käydä 20–30. Niin työteliäs toiminta vaatii sujuakseen vähintään viisi vapaaehtoista työntekijää päivittäin.

– Yhdistyksellämme on vapaaehtoisia, jotka ovat olleet mukana toiminnan alusta saakka ja jotka tekevät töitä usein; toiset taas työskentelevät esimerkiksi vain jouluisin keräyspisteillä tai kampanjoissa. Jotkut puolestaan hoitavat kuljetuksia, Nederström kertoo.

Kaikkien Hopen 20 toimipisteen tiiminvetäjätkin ovat vapaaehtoisia. Yhdistyksessä isotkin vastuut annetaan vapaaehtoisten harteille.

– Ei meillä ole vaihtoehtoja, mutta samalla se sitouttaa vapaaehtoiset toimintaamme.

Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo, että viime vuonna yhdistys tavoitti 9 181 asiakasperhettä. Varoja hankittiin yli kaksi miljoonaa euroa, ja vapaaehtoistyöntekijöitä osallistui yhdistyksen toimintaan ympäri Suomea yhteensä 800.

Hopella on vain kaksi täyspäiväistä, palkattua työntekijää, Hostila ja Nora Nederström, ja heidän lisäkseen muutamia työllistettyjä ja työkokeilijoita.

– Paljon jäisi tekemättä ilman yhteistyötä. On ihanaa, että yritykset auttavat meitä esimerkiksi kuljetuksissa. Yritysten vapaaehtoispäivien suosio on kasvanut, ja moni kokeilija jää meille vapaaehtoiseksi, Hostila kertoo.

Ruoka-avulle on kasvavaa tarvetta, mutta Hostila ei usko Hopen ryhtyvän varsinaiseksi ruoka-avun järjestäjäksi.

– Jaoimme ruokalahjakortteja silloinkin, kun koronapandemian aikana ei paljon muuta voinut tehdä. Meidän lahjakorteilla perheet pystyvät ostamaan ruokaa niin kuin kaikki muutkin. Se vähentää avun pyytämisen synnyttämää häpeää, Hostila pohtii.

Hope ry perustettiin vuonna 2009. Asialla olivat kaksi perheenäitiä pääkaupunkiseudulta, jotka halusivat tehdä jotakin käytännönläheistä lapsiperheiden köyhyyden lievittämiseksi.

– Toiminta syntyi ihan puhtaasta auttamishalusta. Tuskin he tiesivät, mihin toiminta kasvaisi. Tämä on osunut tarpeeseen, ja toiminta on edelleen hyvin kansalaislähtöistä, Hostila sanoo.

Viime vuonna yhdistyksen keräämässä asiakaskyselyssä asiakkaat kiittivät yhdistystä muun muassa siitä, että ”Hopessa oikeasti välitetään. Yhdistykseltä saadut vaatteet ja tavarat ovat vain osa saamastamme avusta”.

”Nyt koronakeväällä, koska oli todella tiukkaa jäädä pakkolomalle palkatta, saimme yllätyksenä Atrian lahjakortin. Itkin, kun se saapui. Saimme jotakin muuta ruokaa kuin puuroa edes muutaman kerran”, eräs vanhempi kertoi.

Asiakkaat kertoivat myös siitä, että lasten jalkapalloharrastuksen mahdollistaminen antaa lapsille tunteen, että he ovat samanlaisia kuin ystävänsä.

Toiminnanjohtaja Hostilan mukaan yhdistys on siitä erikoisessa asemassa, että asiakasmäärät kasvavat koko ajan – mutta mikään hyvä asia se ei ole. Se kertoo Suomessa lisääntyvästä lapsiperheköyhyydestä. Sitä ei pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa saisi näin paljon olla.

– Meidän toimilla lapsiperheiden köyhyyttä ei kitketä, mutta voimme lieventää köyhyyden haittavaikutuksia. Päätöksenteossa ei oteta riittävästi huomioon lapsiperheitä. Ei ole yhtä toimenpidettä, joka poistaisi köyhyyden, mutta esimerkiksi harrastaminen on monien lasten perustarve. Olemme tehneet kuntapäättäjille vinkkilistan, miten kaikille lapsille saataisiin mahdollisuuksia harrastuksiin.

Pitäjänmäessä Hopella paiskitaan jälleen sen myönteisen ongelman kanssa, että lahjoitusviikkoina tavaraa tulee paljon. Lajitteluun kuluu suurin osa vapaaehtoisten ajasta. Välillä lahjoituspusseista löytyy lääkkeitä, poronsarvijauhetta, seksileluja – tai ihan tavallisia roskia.

– Lahjoituspusseissa voi olla ihan mitä tahansa. Farkkuja tulee esimerkiksi niin paljon, ettemme voi niitä kaikkia hyödyntää. Lähetämme niitä eteenpäin esimerkiksi työväenopistoihin ompelumateriaaliksi. Vanhoja peittoja lahjoitamme eläinsuojeluyhdistyksille, Nora Nederstöm kertoo.

Toiminnanohjaaja toivoo, että lahjoituspusseja täyttävät tekisivät pientä vapaaehtoistyötä jo pakkaamisvaiheessa. Hopeen saisi päätyä vain puhdasta, ehjää tavaraa, jota kehtaisi antaa omille lapsilleen tai sukulaisilleen.

– Tietysti, jos kaikki tavara tulisi tänne jo valmiiksi viikattuina, mikä tarve meillä olisi enää vapaaehtoisille, Nederström hymyilee.