Kevyt tuuli työntää sammutettua moottorivenettä kaislikon suuntaan Tammisaaren takana. Aurinko on lyönyt mittariin 15 astetta lämpöä, taivas on neljännespilvinen.

Veneessä seisoo kolme miestä: keulassa näyttelijä Jasper Pääkkönen, ruorin ääressä kalastusopas ja ”apajaneuvos” Ari Paataja vieressään tanskalainen haukiekspertti Gordon P. Henriksen.

Perhot viuhuvat, merenlahti plumpsahtelee hiljaisen rupattelun lomassa. Aika ajoin joku ilmoittaa: puikkari!

– Pikkuhauki, osaa Henriksen jo suomeksi sanoa kiskoessaan siimaa kireälle.

Henriksen irrottaa koukun sinisillä hohtimilla ja laskee hauen takaisin veteen. Äkäisellä potkulla se katoaa kaislikkoon.

Ei ole hauen kannalta paras keli eikä vuodenaika, kutuaika juuri aluillaan. Mutta se on toissijaista. Tanskalaisen on saatava kokea tämä varhaiskesältä maistuva suomalainen huhtikuun loppu.

Lohi ja silakka sikseen – tänään hauki on kala.

Kaikki juontaa National Geographic Channelista. Pääkkönen, Henriksen ja turskankalastuksen maailmanmestari Raymond Haaland Norjasta ottivat viime vuonna mittaa toisistaan amerikkalaiskanavan tv-sarjassa King Fishers, kuningaskalastajat.

Pääkkönen voitti, kun heitti taimenten lisäksi peliin savusaunan ja tangon. Ohjelmaan tarvittiin näet paikallista eksotiikkaa kulloisestakin maasta. Pääkkönen hommasi paikalle Kimmo Pohjosen haitareineen.

– Kimmo soitti Satumaata, ja kolme tanssinopettajaa opetti suomalaista tangoa veden päällä olevalla laiturilla Konnevedellä.

Sauna leikattiin pois liian alastomana, mutta tango puri amerikkalaisiin kuin Marabou Deceiver hauen leukaan. Sattui vielä hirvi uimaan virran poikki, ja vieraat pitivät sitä normipäivänä Suomessa.

Henriksen jäi koukkuun. Hän oli kiertänyt ympäri maailmaa kokeilemassa haukionneaan, tehnyt matkoistaan tv-ohjelmia ja kirjoittanut artikkeleita erälehtiin. Suomen kirkkaat vedet ja idylliset rannat ovat tehneet tasamaan mieheen vaikutuksen.

Henriksen tulee Sjellannista, Tanskan suurimmalta saarelta, Ison-Beltin ja Juutinrauman kainalosta. Tv-sarja Sillan ystävät muistavat Juutinrauman sillalle jätetystä ruumiista, mutta Henriksenin kannalta on olennaisempaa, että saaressa on Tanskan suurin järvi, Arresø, ja Kööpenhamina.

Kärpänen puri Henrikseniä varhain, kun hän sai ensimmäisen sinikiduksensa Floridassa. Hänen perheensä tulee Yhdysvalloista, joten hän on kalastellut runsaasti siellä ja Meksikossa. Hauki on hänelle intohimo, jota hän pyytää perholla, virvelillä, jerkillä, hyvä ettei käsin.

– Hauki on iso saalistaja, häijy ja aggressiivinen, bad boy. Moni pitää sen pyytämistä helppona, mutta taitoa tarvitaan, ja on niin monta tapaa pyytää sitä, Henriksen perustelee mieltymystään.

Se tulee hänellekin yllätyksenä, että Suomessa hauet purevat ihmisiä joka kesä.

Viuh, vauh ja huiskis – sinne sinkoutui Pääkkösen perho. Itse sidottu, mutta sikäli ”vanhan koulun” jäänne, ettei Pääkkönen ole kymmeneen vuoteen oikein jaksanut haukeen paneutua.

– Viime vuosien aikana haukiperhojen sidontatekniikat ja materiaalit ovat kehittyneet tosi paljon. Sitä mukaa, kun haukikalastus on yleistynyt, niin uusia trendejä ja innovaatioita tulee.

Pääkkönen on kalamies ytimiään myöten. Siitä lähtien, kun poikana istui vessanpöntöllä pilkkimässä tai esikouluikäisenä Vantaanjoella virvelöimässä, hän on ajautunut yhä syvemmälle kalastuksen syövereihin, erityisesti perhojen maailmaan.

Niillä joilla, näillä merillä häneen on noussut kalamiehen uhma, vaelluskalan puolustajan sitkeä vimma, jolla Suomessa saa sekä ystäviä että tasokkaita vihollisia.

Juuri nyt, tässä suojaisassa lahdelmassa, ei näy jälkeäkään siitä myrskystä, jota Pääkkönen on nostattanut kannanotoillaan Suomen uhanalaisista vaelluskaloista tai ”ammattikalastajia hyysäävästä” maa- ja metsätalousministeriöstä.

Ammattikalastajat tai ministeri Jari Koskinen eivät ole tämän miehen kalakavereita. He sietävät tätä ”ituhippiä” korkeintaan vaihtoehtoäänenä keskustelussa, jos sellaisenakaan.

Heitä riepoo Pääkkösen ajatus siitä, että vähiin käyneet ammattikalastajat voitaisiin maksaa pois merilohimarkkinoilta ja orientoitua virkistyskalastukseen. Pääkkösestä tämä on kansantaloudellisesti viisaampaa.

On helppo ymmärtää, miksi Pääkkönen ja Henriksen tulevat niin hyvin juttuun. Henriksen on projektipäällikkönä Fishing Zealand -projektissa, joka kehittää kestävään virkistyskalastukseen nojaavaa matkailua Sjellannissa.

Projektissa on mukana Tanskan urheilukalastusyhdistyksen lisäksi kuntia, matkailujärjestöjä ja yksityisiä yrittäjiä. Tarkoituksena on suojella ja kehittää ympäristöä sekä edellytyksiä, joilla paikalliset yhteisöt hyötyvät kalastusmatkailusta.

– Vuonna 2010 virkistyskalastuksen tuotto Tanskassa oli 2,9 miljardia kruunua, noin 400 miljoonaa euroa. Tutkimuksen mukaan hauen vapakalastus tuottaa paikkakunnalle 1200 kruunua eli 160 euroa saaliskiloa kohti, joten kala on arvokas, Henriksen sanoo.

Pääkkönen kadehtii tanskalaisia. Että siellä on laskettu sekin, mitä yksittäinen hauki tuottaa. Hän on jo pitkään mainostanut virkistyskalastuksen isoa merkitystä kansantaloudelle. Haukikin kävisi.

– Meillä on enemmän haukivesiä, hauet kasvavat isommiksi ja maisemat ovat upeat Tanskaan verrattuna. Mutta niin kauan kuin asioista päättävä ministeriö ei halua selvittää potentiaalia ja nykyarvoakaan, ei voi odottaa, että kansanedustajat saavat mitään konkreettista aikaan.

Vene seisoo kaislikossa, mutta Pääkkönen alkaa käynnistyä.

– Ei voi kuin ihmetellä: kun Suomessa järjestetään Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama kolmipäiväinen kalastusseminaari, jossa on huippuammattilaisia ja asiantuntijoita yli kymmenestä maasta, niin maa- ja metsätalousministeriöstä ei vaivauduttu paikalle edes kuuntelemaan, saati kertomaan, mitä Suomessa asioista ajatellaan.

– Ministeriö on päässyt ihan rauhassa ajamaan kestämätöntä kalastuspolitiikkaa jo vuosikymmeniä. Onko lopulta edes ammattikalastajien etu, että vaelluskalamme on ajettu sukupuuton partaalle? Toivotaan, että ministeriön uusi kalavirkamies Risto Lampinen järjen miehenä näkee todellisuuden ja sen, miten yksipuolisesti asioita on ministeriössä ajettu.

Pääkkönen kaipaa kalastuspolitiikkaan hallinnollista selkeyttä.

– Yhdysvalloissa on kaksi virastoa. Toisen vastuulla ovat uhanalaiset kalat, toisen vastuulla muut. Norjassa yksi ministeriö hallinnoi vaelluskaloja, toinen kaupallisia kalakantoja. Jos se muuallakin toimii, miksei Suomessa? Kun meillä siirrettäisiin edes ne uhanalaiset kalat ympäristöministeriöön. En vielä ole ymmärtänyt, miten kalat olisivat maa- tai metsätaloutta.

Pääkkösen suu käy kuin poliitikolla. On pakko kysyä: eduskuntaanko ensi keväänä?

Pääkkönen kieltäytyy kohteliaasti.

– Kala-asioissa vaikuttaminen on paljon tehokkaampaa ulkopuolelta, ja muissa asioissa jätän vaikuttamisen ihmisille, joilla riittää siihen aikaa ja intohimoa, hän hymähtää.

Henriksen häärää keulassa jotain omituista. Siellä on hylätty verkko, johon on tarttunut kaloja.

Pääkkönen harmistuu.

– Siinä taas kuin tilauksesta yksi loistava esimerkki, mikä meidän verkkokalastuskulttuurissa on vikana. Kuka tahansa saa vetää niin pitkät verkot kuin haluaa, ja sitten on valtava määrä haamuverkkoja, jotka ovat unohtuneet tai kadonneet. Millainen määrä kaloja niissä kituu kuoliaaksi. Ei tuollainen ole missään muualla maailmassa sallittua.

– Jos puhutaan kotitarvekalastajista, kenelläkään ei ole niin iso tarve, että pitäisi saada vetää monta sataa metriä pitkät verkot lahden tai järven poikki. Kotitarpeisiin saa kalaa pienemmälläkin määrällä pyydyksiä, katiskoilla ja pienillä rysillä.

Vapa vingahtaa, hauki ui varjona ohi.

Tämä on Jasper Pääkkösen mielimaisemaa, lahjomaton merenlahti, jossa paristakymmenestä elokuvaroolista ja tuoreesta Jussista ei ole paljon apuja.

Perhon intensiivisestä lennosta ja vuotuisista kalamatkoista milloin Venäjälle, milloin Alaskaan tai Islantiin, voisi melkein luulla, ettei leipätyölle jää enää aikaa.

Ei se nyt ihan niin mene.

Juurikin Pääkkönen on ollut Intiassa brittielokuva Jet Trashin kuvauksissa. Ohjaaja Charles Henri Belleville oli nähnyt Pääkkösen Dome Karukosken Leijonasydämessä ja tilannut hommiin, näyttelemään outoa miestä.

– Oli seikkailu olla Intiassa kuvaamassa, mutta samaa duuniahan se on, kieli vain vaihtuu. Hetken aikaa harmitti perua Hietalahden Hissun 50-vuotiskalareissu Kuubaan, mutta Hissu näyttelijänä tietää tämän alan lainalaisuudet. Lähdemme juhannuksen jälkeen Kuolan niemimaalle.

Kalaretket ovat vastapainoa kaupunki- ja työelämälle.

– Viime vuonna minulla oli 5–6 viikkoa tehokasta kalastusta, joista osa oli kuvausreissuja. Tehtiin se National Geographicin sarja ja suomalaista ohjelmaa Arktiset vedet Islannissa. Tänä vuonna on tarkoitus mennä viikoksi Alaskaan ja Grönlantiin. Niistä töistä ei makseta, mutta pääasia, että pääsee kalaan.

– Parasta tämä on ehdottomasti porukassa, kun jaetaan kokemuksia, nauruja, fiiliksiä ja nuotiolla istumisia yhdessä. Tosi vähän on keskinäistä kilpailua, mutta toki reissun päätteeksi muodollisesti juhlistetaan suurinta kalaa ja iloitaan siitä yhdessä.

Haukiretki jatkuu. Vielä on se kahdeksankiloinen jallittamatta.

Teksti Jorma Lehtola

Kuvat Jaakko Jaskari