Jannika B:n perheeseen muutti irlantilainen au pair: ”Tyttäreni Martta on jo kuukaudessa oppinut pieniä fraaseja englantia”
Puheenaiheet
Jannika B:n perheeseen muutti irlantilainen au pair: ”Tyttäreni Martta on jo kuukaudessa oppinut pieniä fraaseja englantia”
Vaikka Jannika B on herkkä, hän osaa olla myös määrätietoinen. Laulajana tunnettu Jannika B on viimeiset vuodet tehnyt yhtäjaksoisesti keikkoja, saanut lapsen ja rakentanut uraansa. Nyt on aika hengähtää ja keskittyä musiikkiin.

Moni artisti on joutunut tänä vuonna perumaan keikkojaan. Miltä loppuvuotesi ja ensi kevääsi näyttää?

Peruin kaikki keikkani ennakkoviisaana jo heinäkuussa. Seuraan maailman tilannetta ja tajusin, että olemme muutaman kuukauden jäljessä muita maita. Tiesin, että syksyllä olemme samassa tilanteessa kuin keväällä. Itselleni epävarmuus on kaikista pahinta, vaikka yleensä pyrin olemaan optimistinen.

Odotan innolla loppuvuotta, koska kirjoitan parhaillaan studiolla uutta musiikkia. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa urani aikana on tietynlainen rauha. Olen siitä tosi innoissani. Minulla ei ole mitään tv-produktiota tai suoraa lähetystä, joita olen tehnyt kolme vuotta putkeen. Olen tehnyt myös paljon keikkoja, rakentanut uraani ja saanut lapsen. Siinä on ollut oma hommansa. Nyt voin keskittyä ainoastaan musiikkiin.

Palaan uuden musiikin ja keikkojen pariin vasta, kun on kunnolla annettavaa. Vietän ensi vuoden syksyllä 10-vuotistaiteilijajuhlaa, joten sinne olisi hienoa keksiä jotain.

Olet kertonut, että on raastavaa lähteä keikkailemaan pienen lapsen luota. Miltä tauko tuntuu?

Tuntuu mahtavalta tehdä ihan normaaleja asioita. Monesti ihmiset kuvittelevat, että keikkatauko on lomaa. Oikeasti samaan aikaan tehdään musiikkia, haastatteluja ja suunnitellaan tulevaa. Firmaa pyöritetään yhdeksästä viiteen ja viikonloput ollaan keikoilla. On vaikeaa ottaa vapaapäiviä.

Nyt tuntuu ihanalta, että viikonloppuisin kukaan ei halua minusta mitään. On eri asia tehdä itsellään töitä kuin olla toisen leivissä. Artistina omat kasvot liittyvät tekemiseen niin paljon.

Olen sama ihminen lavalla ja kotona. En voi esimerkiksi sanoa, etteikö sattuisi, jos artistiminääni haukutaan. Se on raadollista ja sattuu. Sellaista on vaikea ohittaa. Toisaalta jos joku nyt huutelee, että olet paska laulaja, se ei tunnu enää niin pahalta. Olen oppinut kymmenen vuoden aikana ymmärtämään, että olen ihan hyvä laulaja!

Itkun ja naurun ennätykset rikki

Tähdität tuoreinta Vain elämää -kautta. Millainen kokemus kuvaukset olivat?

Olen tehnyt tv-ohjelmia sen verran, että ihmiset ovat jo päässeet tutustumaan minuun ja herkkään puoleeni. Vain elämää tuo minusta toisen puolen esiin. Vaikka olen herkkä, osaan olla myös määrätietoinen.

Tiedän itsekin, että ei ole helppoa olla ihmisten edessä ilman ennakkoluuloja. Tunnen kokeneeni vääryyttä, sillä ihmiset ovat tehneet olettamuksia minusta ja urastani ilman mitään faktoja. Se on yksi asia, jonka toivon tulevan ohjelmassa esille.

Veikkaan myös, että teemme itkun ja naurun Vain elämää -ennätykset! Ystävystyin parhaiten Mariskan kanssa, sillä meillä on samanikäiset tyttäret. Hän on kyläillyt luonani.

Myös Stig on tosi hurmaava tyyppi. Valitettavasti kuvaukset ovat niin hektiset, että hirveästi kahdenkeskistä aikaa toisten kanssa ei ole. Illan päätteeksi lämmitetty saunakin jäi väliin, sillä minulla on niin vaikeasti atooppinen iho. Kaikesta huolimatta oli hienoa tutustua ihmisiin, joista en tiennyt mitään etukäteen.

Kuvauksiin mahtui paljon tunteita, sillä vaikka olemme artisteja, jotka esiintyvät ihmisten edessä, meitäkin jännitti ihan hirveästi. Ohjelma aiheuttaa myös paineita, sillä siinä voi onnistua mutta toisinkin voi käydä. Se herkistää ihmisen vahvasti.

Martta-tyttäresi tekee ohjelmassa lauludebyyttinsä. Miten sait suostuteltua hänet mukaan?

Ajattelin eräästä biisistä, että tähän sopisi hyvin lapsen laulu. Pohdin jotain koululaiskuoroa, mutta tuntui hassulta, että tuntematon ääni laulaisi kappaleella. Kysyin Martalta, haluaisiko hän laulaa, ja vastaus oli ensin ei.

Kolmen viikon kuluttua olimme vanhempieni mökillä ja Martta oli jäämässä sinne hoitoon. Olimme viimeisenä iltana sängyssä lukemassa ja laulamassa, kun yhtäkkiä Martta sanoi, että Mamma, minä haluankin laulaa. Kysyin, saanko äänittää laulun, ja niin otimme hänen äänensä talteen accapellana.

Marttaa tuetaan kaikessa, mitä hän haluaa tehdä, mutta jos hän haluaisi jonain päivänä musiikkialalle, auttaisin häntä löytämään oikeita ihmisiä ympärilleen – siis mikäli omien vanhempien neuvot eivät kelpaisi!

On tärkeää, että on tukea ja turvaa. Tämä on raskas ammatti niin fyysisesti kuin henkisesti. Tässä jää helposti yksin, vaikka ympärillä hääräisi paljon ihmisiä. Musiikkia pitää tehdä oikeista syistä ja ilon kautta, vaikka läpimurto jäisi haaveeksi. Vasta sitten se voi onnistua. Saat sen mistä päästät irti.

Martta bongasi perheen au pairin

Teille on muuttanut hiljattain au pair arkea auttamaan. Mistä päätös syntyi?

Kyselin Instagramissa, mistä saisi luotettavan ja hyvän au pairin. Pian löysin sivuston, jonka kautta löysimme ihanan tytön Irlannista. Martta bongasi itse asiassa hänet, sillä au pairillamme on kuvassa ankka sylissä.

Hän asuu meillä ja auttaa arjessa tosi paljon. Aamuisin hän vie Martan tarhaan ja tekee meille päivällisen sekä kuskaa Marttaa harrastuksiin. Joskus hän auttelee myös iltaisin. Hän puhuu Martalle englantia, ja Martta on jo kuukaudessa oppinut pieniä fraaseja.

Koronan vuoksi au pairimme ei pysty reissaamaan alkuperäisten haaveidensa vuoksi ulkomailla, joten olemme yrittäneet keksiä hänelle matkailua Suomen sisällä. Aiomme mennä porukalla Lappiin, Hankoon ja Porvooseen.

Kerro jokin salaisuutesi

Katson tosi paljon TLC-kanavalta turhanpäiväisiä tosi-tv-ohjelmia.

Jannika Ona Elisabeth Wirtanen

  • Syntyi: 28. helmikuuta 1985 Tammisaaressa.
  • Asuu: Lahdessa.
  • Perhe: puoliso, tytär, Tuire-koira ja au pair.
  • Harrastaa: aikuisbalettia ja musiikkia.
  • Ajankohtaista: Jannikan Vain elämää -jakso Ruutu.fi-palvelussa.

Kommentoi »