Se oli ihan tavallinen maanantaiaamu huhtikuussa. Ile Jokisen vaimo oli lähtenyt töihin ja tytär päiväkotiin. Mies köllötteli yhä sängyssä, koska hänen työpäivänsä Radio Novassa alkoi vasta iltapäivällä. Häntä janotti, ja hän kurottautui vasemmalla kädellään kohti yöpöydällä olevaa vesipulloa. Pullo ei pysynyt kädessä.

Mitä ihmettä, Ile tuumasi ja nousi ylös sängystä. Kääntyessään vasemmalle hän kaatui kontalleen. Miten voin olla näin kömpelö, hän manasi kuvitellen, että kaatuminen johtui siitä, että jalka jäi kiinni mattoon. Kalanmaksaöljypillereiden ottaminenkaan ei sujunut, koska vasen käsi vispasi miten sattui. Suihkusta tullessaan Ile kaatui uudestaan.

Hän soitti vaimolleen, ja tämä hälytti ambulanssin. Apu saapui viidessä minuutissa. ”Särkeekö päätä”, kyselivät ambulanssimiehet. Ei särkenyt, mutta verenpainelukema pomppasi mitatessa taivaisiin. Matkalla sairaalaan kehon vasen puoli alkoi puutua. Ile kiidätettiin suoraan tietokonetomografiaan.

”Jokinen, teillä on aivoverenvuoto”, ilmoitti lääkäri. No, johan lähti vappuviikko vauhdikkaasti käyntiin, ajatteli Ile itse, lähes tismalleen vuosi sitten.

Muistikuvat Meilahden sairaalan AVH- eli aivoverenkiertohäiriöyksikössä vietetyistä kahdesta viikosta ovat selkeitä, sillä Ile oli koko ajan tolkuissaan. Paniikki ei iskenyt, koska hän koki saavansa maailman parasta hoitoa.

– Minulla oli alusta asti tunne, että minusta pidettiin hyvää huolta. Vakuutin 6-vuotiaalle tyttärellenikin, että en ole rikki, vaan minua hoidetaan ja selviän tästä. En silti salannut häneltä, miten vakavasta asiasta oli kyse, vaan kerroin aivoverenvuodosta rehellisesti. Lopulta siitä tuli tytölle arkipäiväinen asia. Kun turvalukon asentaja tuli myöhemmin kotiimme, tyttö sanoi hänelle ovea avatessaan, että ”hyvää päivää, minä olen Ida ja tämä on mun isi, jolla oli aivoverenvuoto”.

Aivoverenvuodossa valtimosuoni repeää, jolloin veri vuotaa joko aivoaineen sisään tai aivojen pinnalle lukinkalvon alle. Ilellä vuotokohta oli keskellä päätä, eikä siihen ”päästy puukolla”. Vuoto saatiin loppumaan laskemalla verenpainetta, joka on aivoverenvuodon yleisin syy – ja josta myös Ilen sairastuminen johtui.

– Tämä oli minulle täydellinen yllätys, sillä minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että verenpaineeni oli koholla. Painetta ei ollut mitattu pitkään aikaan työterveyshuollossa, enkä ollut ikinä mitannut sitä kotona, vaikka meillä on ollut verenpainemittari siitä saakka, kun vaimoni oli raskaana ja tarkkaili sen takia verenpainettaan.

Ile ei pitänyt paineen mittaamista tarpeellisena, koska hänellä ei ollut mitään oireita, kuten päänsärkyä tai pahoinvointia. Jälkikäteen hän on tosin oivaltanut, että se, että hänellä oli aina kuuma, johtui juuri verenpaineesta.

– Kun minulta kysyttiin, onko suvussani verenpainetautia, sanoin ensin ei, mutta sitten oivalsin, että onhan sitä, sillä isoäitini kuoli aivoverenkiertohäiriöön. En ollut tullut ajatelleeksi, että perimäkin voi vaikuttaa verenpaineeseen.

Ilellä ei ollut aiemmin hajuakaan siitä, miten salakavala sairaus verenpainetauti on. Se ei välttämättä anna mitään merkkejä itsestään ennen kuin tilanne on vakava. Se ei myöskään ole vain vanhojen ihmisten sairaus, vaan paine voi kohota missä iässä hyvänsä epäedullisten elintapojen ja perintötekijöiden vuoksi.

– Minä olin aivoverenvuodon saadessani 47-vuotias, ja suurin osa AVH-yksikössä olevista potilaista oli keski-ikäisiä miehiä.

Akuuttihoidon jälkeen Ile siirrettiin kuntoutukseen Laakson sairaalaan. Hän tosin aloitti itsensä kuntouttamisen jo Meilahdessa.

– Kaadoin enemmän maitoa ja kiisseliä lattialle kuin yksikään päiväkotilapsi, mutta en antanut periksi, vaan yritin käyttää vasenta kättäni mahdollisuuksien mukaan. Olin päättänyt, että saisin itseni kuntoon. Sain voimaa ympärilläni olevista ihmisistä, läheisistä sekä auttajista.

Kuntoutuksessa Ile kävi ahkerasti fysio- ja toimintaterapiassa sekä neuropsykologisissa testeissä. Aivoja jumpattiin monella eri tavalla. Ile muun muassa pujotteli helmiä naruun ja pelasi kapakkapelejä, jotka kehittävät motoriikkaa. Kuntoutuminen alkoi edetä niin nopeasti, että lääkärit hämmästyivät. Ile itse tajusi toipuvansa poikkeuksellisen pikaisesti, kun hän jutteli toisen potilaan kanssa. Tämä oli ollut kuntoutuksessa puolitoista vuotta, kun Ile kotiutettiin vain reilut kaksi kuukautta sairastumisen jälkeen.

– Aluksi minua pelotti, että vuoto uusisi. Tivasin lääkäriltä, että miten minä, erittäin luulosairas mies, pystyn elämään normaalia elämää koko ajan pelkäämättä, että taas tapahtuu jotakin. Lääkäri sanoi, että jos verenpaine pysyy alhaalla, suoni ei ala uudestaan tihkua.

Helatorstaita edeltävänä keskiviikkona Ile pääsi kotiin viettämään pitkää viikonloppua. Silloin verenpainemittari näytti jo lukemia 120/69 mmHg. Hän ihmetteli, onko mittarissa jokin vika, sillä hän ei voinut uskoa lukemaa todeksi.

– Lääkitys loksahti nopeasti kohdalleen, ja siitä lähtien verenpaineeni on ollut ideaalilla tasolla.

Kuntoutusprosessin edetessä Ile koki niin suurta tyytyväisyyttä, että hän tunsi olevansa valaistuneessa tilassa. Elämässä oli vain onnea ja iloa, ja hän tahtoi kiittää ja kehua kaikkea ja kaikkia.

– Tuolloin ajattelin, että en enää koskaan valittaisi pikkuasioista, mutta puolen vuoden kuluttua kiroilin liikennevaloissa kuten ennenkin. Eihän ihminen muuksi muutu. Pienet asiat eivät kuitenkaan enää suututa samalla tavalla. Huomaan myös eläväni jokaista päivää kuin se olisi viimeinen, nauttien ja onnellisena.

Viime kesänä Ile nautiskeli auringonpaisteesta toipilaana rannalla maaten. Pikkuhiljaa voimat alkoivat palata, mutta alussa väsymys iski kauppareissullakin. Ile voimaantui myös lukemalla kannustavia viestejä, joita hän sai roppakaupalla sosiaalisen median kautta, ihan tuntemattomiltakin.

– Aiemmin ajattelin, että parane pian -viestit ovat latteita eikä niistä ole kenellekään todellista iloa, mutta mielipiteeni muuttui tyystin. Kun vanha lukiokaverini toi minulle ison pinon A-nelosia, joissa toivotettiin voimia ja jaksamista, minulta pääsi itku. En ollut yksin, vaan tukenani oli valtava joukko ihmisiä.

Elintapamuutoksia – jotka ovat verenpaineen ensisijainen hoito – Ilen ei varsinaisesti tarvinnut tehdä, sillä ne olivat hänen sairastuessaan hyvässä jamassa. Liikunta on aina kuulunut Ilen elämään. Hänet tunnetaan etenkin innokkaana pyöräilijänä. Ilellä on myös uinti- ja vesipallotausta, ja heti kuntoutuksesta kotiuduttuaan hän pulahti uima-altaaseen nähdäkseen, miten polskiminen sujui.

– Ja kunhan illat muuttuvat tästä vähän valoisammiksi, alan jälleen polkea fillarilla töihin.

Ruokavaliotakaan miehen ei tarvinnut rukata vähäsuolaisemmaksi, koska hän luopui irtosuolan käytöstä tyttärensä syntyessä. Mainio päätös, sillä suolan käytön vähentäminen alentaa verenpainetta. Seitsemän vuotta sitten tämä ei ollut päällimmäisenä Ilen mielessä, vaan hän halusi alkaa maustaa ruokaa uudella tavalla, jotta ruoan ominaismaku pääsisi paremmin esiin. Nyt hän on tekemäänsä ratkaisuun entistäkin tyytyväisempi.

– En ole myöskään sokerilokki, mutta myönnän, että välillä tekee mieli suklaata tai vauvan pään kokoisia korvapuusteja. Se on huono juttu, sillä minun pitäisi pudottaa vähän painoa. Muutamankin kilon pudotuksesta on verenpainepotilaalle hyötyä, sillä verenpaine laskee samaa tahtia kuin kilot karisevat.

Töihin Ile olisi halunnut palata jo loppukesästä, mutta lääkäri sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänen kannattaisi huilata syksyyn asti. Myös työnantaja toivoi, että Ile keskittyisi tervehtymiseen ja aloittaisi työt vasta, kun tuntisi olevansa täydessä iskussa.

– Työnantajalta saamani tuki oli kullanarvoista. En liioittele, kun sanon, että se joudutti tervehtymistäni. Myös itse töihin paluu oli osa kuntoutumistani. Etenkin nupin kannalta arkeen tarttuminen oli tärkeää.

Vaikka vointi on nyt hyvä, ihan entisellään Ilen fyysinen kunto ei ole. Vasemmassa kädessä ja jalassa on yhä vaihtelevia tuntopuutoksia.

– Ehkä Herra ajatteli, että olen sen verran paksukalloinen kaveri, että tarvitsen pysyvän muiston, jotten unohtaisi, mitä minulle tapahtui.

Ilellä on todettu myös uniapnea, jonka takia hän nukkuu maski naamallaan. Maskiin ohjataan letkun ja kompressorin avulla kevyesti paineistettua ilmaa, joka pitää ylemmät hengitystiet avoimina.

– Hyvä, että selvisi tämäkin. Samalla sain kuulla, että verenpaineen vaihtelut ovat uniapneapotilailla tavallisia. Paine nousee, kun pidättää henkeä. Työterveyslääkäri arveli, että uniapnea voisi liittyä aivoverenvuotooni, sillä yöllähän sekin alkoi, vaikka ilmeni vasta aamulla.

Koska tapahtuneesta on vasta vuosi aikaa, se eksyy mieleen, jollei nyt päivittäin, niin ainakin melkein. Sen ajatteleminen ei kuitenkaan tunnu painostavalta tai ahdistavalta, sillä Ile on sinut sairastumisensa kanssa. Hänelle on tyypillistä analysoida ja käsitellä asiat sitä mukaa kun ne tulevat eteen, olivat ne miten vaikeita tahansa.

– Laaksossa ollessani mietin paljonkin sitä, mitä minulle olisi voinut käydä. Luojan kiitos, että olen niin luulosairas, että kuvittelin heti pahinta. Muutenhan olisin kuitannut oireeni pahoinvointina ja mennyt nukkumaan, mutta siitä unesta en olisi enää herännyt.

Ile osaa olla kiitollinen myös siitä, että hän asuu Helsingin keskustassa, yliopistosairaalan lähellä. Hän sai viipymättä apua, mikä on aivoverenvuotopotilaan ennusteen kannalta tärkeää.

– Kyllä se niin on, että minulla oli enkeli olkapäälläni. Pelkästään sen takia pidän velvollisuutenani julistaa, että mitatkaa ihmiset ihmeessä verenpaineenne. Mittari antaa myös pulssilukeman, joka on sekin syytä tietää, koska myös rytmihäiriöt lisäävät aivoverenkiertohäiriöiden riskiä. Älkääkä missään tapauksessa jättäkö verenpainelääkkeitä syömättä, sillä lääkkeet ovat henkivakuutuksemme. Minä itse lähden seuraavaksi apteekkiin, hakemaan lisää lääkkeitä.

Teksti: Maarit Vuoristo

Kuvat: Kari Kaipainen