Iina Kuustonen: Kesää, kaveruutta ja kiireitä
Viihde
Iina Kuustonen: Kesää, kaveruutta ja kiireitä
Sisarukset Minka ja Iina Kuustonen juhlistivat tänään Kesäkaverit-elokuvan kutsuvierasnäytöstä Helsingin Bio Rexissä.
31.7.2014
 |
Apu

Tällä viikolla ensi-iltansa saava draamakomedia kertoo aikuistumisen kivuista ja ystävysten villistä kesänvietosta Hangossa. Kuustoset ovat leffan päätähtiä.

Iina Kuustosen mukaan näytteleminen siskojen kesken oli mutkatonta ja luontevaa.

– Olemme tehneet pienestä asti esityksiä yhdessä. Siitä oli apua, että meillä on luottamus ja tunnemme toisemme niin hyvin. Toisen katsetta osaa lukea heti.

Siskot asuivat kimppakämpässä koko kuvausjakson ajan. Kämpässä asui myös elokuvan kolmas tähti Anna Paavilainen.

– Se auttoi näyttelemisessä. Ei ollut mitään sensuuria, ja sai sanoa kaiken ihan suoraan. Meillä ei mennyt aikaa luottamuksen rakentamiseen. Uskon, että se välittömyys näkyy leffassakin, Iina miettii.

Hän on ylpeä siitä, että koko elokuvantekijöiden ydinporukka ohjaaja Inari Niemen johdolla koostui naisista.

Iina Kuustoselle elokuu on kiireistä aikaa. Kojoottikuu-musikaalin ensi-ilta on Espoon kaupunginteatterissa syyskuussa, ja suositun Pop Slut -kabareen esitykset nähdään vielä Tampereen Teatterikesässä tulevalla viikolla.

– En oikein ehdi muuta kuin töitä miettiä. Äskenkin kun olin meikattavana, katselin huomisia repliikkejä. Mutta en stressaa, se kuuluu asiaan.

Iinan yksityiselämä on pysynyt arvoituksena. Kuka olisi hänelle unelmien kesäkaveri?

– Siihen ei tule vastausta, Iina sanoo ja nauraa.

Kommentoi »