Vuosi sitten Heidi Heralan äiti Marja Korhonen oli mukana perheen joulussa viimeistä kertaa. Jo vuosia Riistavuoren palvelukodissa asunut näyttelijä kuljetettiin ambulanssilla Heidi Heralan ja Seppo Maijalan kotiin, ja hän jaksoi olla pienen hetken mukana läheistensä joulunvietossa.
Alzheimerin tautia sairastanut näyttelijä Marja Korhonen kuoli runsas puoli vuotta joulun jälkeen, kesäkuun puolivälissä. Heidi Herala aloitti pian sen jälkeen ensimmäisen suuren elokuvaroolinsa kuvaukset.
– Se oli erikoinen kesä ja erikoislaatuinen tilanne. Tämän sanon keräämättä mitään armopisteitä.
Kesän jälkeen Heralan ja Maijalan näyttelijäperheessä on eletty syksyn kiivasta näytäntökautta.
Heidi Herala on näytellyt viitenä iltana viikossa Helsingin kaupunginteatterissa Arena-näyttämöllä hulvattoman hauskassa Otetaas toiset! -komediassa ja harjoitellut uutta roolia Flirttikurssi 55+ -näytelmään. Nyt hänet nähdään kautta Suomen tapaninpäivänä ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Eila, Rampe ja Likka.
Heidi Heralan pitelemättömät komediennen taidot ovat olleet tänä vuonna täydellä teholla käytössä, mutta moni teatterissakävijä muistaa hänet myös vahvoista draamarooleista, muun muassa presidentti Urho Kekkosen rakastajattarena Anita Hallamana.
Heidi Heralan puoliso Seppo Maijala on hurmannut katsojia Teatteri Vantaan Kuningaskalastajassa, ja perheen esikoispojan, ohjaaja Lauri Maijalan ohjaukset KOM-teatterissa ja Teatteri Viiruksessa eivät ole jättäneet katsojia kylmäksi.
Kiireen keskellä on aika pysähtyä jouluun. Muutama hetki ennen aattoa Heidi Heralan mieleen nousevat kaikki hyvät, mieltä lämmittävät muistot.
Äiti oli laittanut aattoaamuna riisipuuron hautumaan, sitten lähdettiin haudoille. Hietaniemessä oli äidin isän, näyttelijä Jaakko Korhosen hauta, Kauniaisissa taas äidin siskon, jolla oli äitinsä, näyttelijä Heidi Blåfieldin etunimi.
Raskaammaksi käynnit hautausmaalla muuttuivat, kun Heidi Heralan veli, perheen esikoinen Jarkko Herala kuoli liikenneonnettomuudessa vuonna 1974.
– Hän kuoli tammikuussa ja muistan, miten sen vuoden jouluna pöydässä oli yksi paikka vähemmän. Kaikki muu oli ulkoisesti samalla lailla.
Heidi Herala muistaa, että lapsuuden jouluina oli aina pakkasta ja lunta, kylmä luihin ja ytimiin saakka. Hyvin hautunut riisipuuro lämmitti, kun päästiin hautausmaalta kotiin.
– Isoveljeni kiusasivat minua siitä, miten manteli löytyi aina juuri minun puurostani. Äiti taisi laittaa puuroon peräti kaksi mantelia.
Riisipuuron syömisen jälkeen lapsista tuntui siltä kuin kello olisi pysähtynyt. Televisiossa ei vielä 1960-luvulla ollut sellaista lastenohjelmien määrää kuin nyt, ei sinne päinkään. Radiosta sentään tuli Noita Nokinenä. Äkäisen noidan nimiroolissa tietenkin Heidin äiti, valloittava Marja Korhonen.
– Yritimme kuluttaa aikaa piirtämällä, mutta tunnit ennen joulupukin tuloa olivat loputtoman tuntuisia.
Vanhemmat keskittyivät herkkujen valmistamiseen. Heidin isä, näyttelijä, sittemmin myös leipuri Helge Herala (1922–2010) valmisteli juhlapöytään kinkun, laittoi pintaan korppujauhot, neilikat ja sinappihunnun.
Ruokaa piti olla paljon, mutta alkoholi ei kuulunut joulun juhlaan.
– Viinin tarjoilu jouluaattona on minulle edelleen hieman vieras ajatus ja vähän turhaa hienostelua. Kotikaljaa ja spritea mieluummin kuin viiniä. Kun olin jo aikuinen, äiti saattoi tokaista isälle ja minulle, että ottakaa nyt pienet moukut, niin olette mukavampia!
Heidin kummitäti, näyttelijä Pia Hattara oli lähettänyt tekemiään laatikoita ja suussasulavaa mustaherukkahilloa. Sellaista pitää joulupöydässä edelleen olla.
Vuosikymmeniä vanha, hieman repaleinen ja kellastunut keittokirja on Heidi Heralalla tallella. Äiti on kirjoittanut siihen kuulakärkikynällä ohjeita ja huomioita sivun laitaan. Sieltä löytyvät niin Pian piparit kuin imelletyn perunalaatikon ohje.
– Ihana kummitätini on nyt 91-vuotias, ja käymme tänäkin vuonna tervehtimässä häntä ennen joulua.
Lahjoja lapsuudessa saatiin paljon, mutta vasta illallisen jälkeen. Joulupukkina vuorottelivat Kansallisteatterin näyttelijät, välillä Edvin Laineen veli Aarne Laine, välillä Uuno Montonen.
– Joulupukkiuskoni alkoi horjua, kun tunnistin pukin parran alla tuttuja naamoja, vanhempieni työtovereita, mutta se ei joulumieltä latistanut.
Helge Herala oli joulupukkina ennen Heidin syntymää Turussa, jossa vanhemmat 1950-luvulla asuivat. He olivat tavanneet Turun kaupunginteatterissa.
– Palkkioksi isä sai joulupukin keikoistaan omenoita, makeisia ja kinkkuviipaleita, mutta tuskin rahaa. Hänellä oli kaikenlaisia hulluja tempauksia, kerran hän osti teurastamosta vasikan virtsarakkoja, joista teki tamburiineja.
Heidi Herala on kuullut isän joulupukkiajoista tarinan, joka on kuin Hans Christian Andersenin sadusta. Näin se menee: Isä näki pakkasessa porttikäytävässä kyyhöttävän naisen, joka pyysi joulupukilta apua. Naisella ei ollut rahaa, ja hänen kuumeinen lapsensa oli yksin kotona. Joulupukki-Helge lähti naisen kanssa tämän kotiin, jossa pieni tyttö makasi sängyssään kuumeesta hehkuvin poskin. Joulupukki pystyi antamaan pienelle perheelle parhaimman, läsnäolonsa ja jotakin kontistaan.
Heidi Herala sanoo isän kertoneen tarinaa aina uudestaan, kyyneleet silmissään.
Juuriaan, perinteitä kantaa läpi elämänsä. Sen huomaa erityisesti jouluna, jolloin vanhemmat ovat jo poissa. Sitäkin, mikä nuorempana mahdollisesti kiukutti, huomaa kaipaavansa.
Heidi Herala sanoo, ettei hänellä ollut teini-ikäisenä joulunvastaista kapinaa. Hän on aina pitänyt joulusta.
Kun ikääntyvät vanhemmat eivät enää jaksaneet järjestää joulua, tulivat he tyttärensä perheen luokse.
– Isän viimeinen joulu oli vuonna 2009. Kun kysyimme häneltä, jaksaako hän tulla meille, isä vastasi, että mikäli mahdollista! Ja tuli.
Kun vanhempia ei enää ole, on tärkeää käydä sytyttämässä kynttilä heidän haudalleen.
– Käymme haudoilla rauhassa jo aatonaattona ennen aaton ruuhkia. Olen käynyt sytyttämässä kynttilän Hietaniemessä myös Kansallisteatterin näyttelijöiden haudalle, jonne on haudattu muun muassa isoisäni Jaakko Korhonen ja kummisetäni Pentti Irjala. Kauhistelin haudan huonoa kuntoa Kansallisteatterissa näyttelevälle kollegalleni Katariina Kaitueelle. Hän otti asian vakavasti ja kävi siistimässä hautakiveä.
Heidi Herala sanoo miettineensä, että nuorten näyttelijöiden olisi hyvä käydä katsomassa, keitä näyttelijöiden hautaan on haudattu. Se sijaitsee Urho Kekkosen haudan jälkeen pääkäytävästä vasemmalle.
Joulupöydän kattaminen on Heidi Heralalle tärkeää.
Aaton ohjelmassa on Lumiukko-animaation katselu televisiosta ja joulurauhan julistuksen kuunteleminen ainakin puolella korvalla.
– Aina puhutaan, että tehdään joulu yhdessä, mutta jotenkin sitä äitinä ottaa yliotteen valmisteluista. Kun vatsat ovat täynnä ja lahjat avattu, alkaakin äiti pilkkiä. Viime jouluna perhe naljaili siitä, että jaksoin valvoa peräti kymmeneen.
Emännän vastuusta on vaikea irrottaa, vaikka siitä voi aina vähän kiukutella perheelle. Se kuuluu äidin rooliin.
Heidi Herala toivoo saavansa tänäkin jouluna kaikki lapset kotiin, myös jo kotoa muuttaneet Juhanin ja Laurin.
Joulunpyhinä perheessä on harrastettu elokuvissakäyntiä. Nyt hän on mukana Eila, Rampe ja Likka -elokuvassa, jota lähdettiin tapanina katsomaan. Taru Mäkelän ohjaus Sinikka ja Tiina Nopolan tarinasta on herkullinen kuvaus rakastetusta tamperelaispariskunnasta ja piintyneistä tavoista. Eila yrittää jälleen kerran olla hienompi kuin onkaan ja kietoutuu hätäpäissään melkoiseen valheiden verkkoon. Hän, joka ei halua tehdä numeroa mistään, saa aikaan varsinaisen sirkuksen.
Heidi Heralan vastanäyttelijänä elokuvassa on Pirkka-Pekka Petelius, jonka kanssa hän teki ensimmäistä kertaa töitä. Likkaa näyttelee lahjakas Emmi Parviainen, jonka Shooting star -listaa ylläpitävä promootiojärjestö nosti juuri joulun alla nuorten eurooppalaisten elokuvanäyttelijäkykyjen listalle.
Miten Heidi Herala kuvittelisi Eilan viettävän joulua?
– Elokuvan promootiokiertueella vallitsi nauruhysteria autossa, kun mietimme muun muassa pariskunnan joulua. Luulen, että Eila järjestäisi hyvin perinteisen joulun. Sukua olisi paikalla, mutta ongelmaksi muodostuisivat Likan syömiset!
Sellaista ongelmaa Heidi Heralan joulupöydässä ei ole, vaikka perheessä on kasvissyöjiäkin. Ruoanvalmistuksessa hän ottaa kaikki huomioon ja huokaisee onnellisena, kun näkee koko perheen ympärillään.
Se on joulussa parasta.
Teksti: Liisa Talvitie
Kuvat: Timo Pyykkö
