Keväällä naputtelin kolumnin siitä, miten koirat söivät viime vuonna kaikki karviaiset. Mies suuttui niin, että päätti rakentaa sellaisen vihannes-, marja- ja hedelmätarhan, johon yksikään koira ei pääse.

Koronakevään aikana puutarhan nurkkaan rakentui aidattu vihannestarha kasvatuslaatikoineen ja automaattisine kastelujärjestelmineen.

Kun toukokuussa siemenet lopulta saatiin laatikoihin, tuli hellettä ja sadetta vuoron perään. Kun mies vielä kaatoi varjostavat puut puutarhan ympäriltä, sehän siis räjähti. Koko puutarha.

Tilli tuli hulluksi ja kasvoi puolitoistametriseksi. Sen vieressä korianteri sekosi ja yritti kasvaa vielä pidemmäksi. Koska en pidä korianterista, annoin sen kasvaa. Kun korianteri alkoi kukkia, luin netistä, että on aivan liian myöhäistä korjata sen lehtiä. Kun korianteri kukkii, lehdet muuttuvat kitkeriksi.

Törmäsin myös ongelmaan, kun pikkuruiset ituset alkoivat kurkistella mullasta. Kurkin niitä takaisin ja olin kovin onnellinen: ne kasvavat! Kun ne kasvoivat pidemmiksi, tajusin, että taimia pitäisi harventaa. Mutta en pystynyt: toiset yrittävät kasvaa, ja minä menisin kiskomaan niitä ylös mullasta. Nehän olivat vihanneksia lapsina!

Moni kasvi ei lopulta pitänyt siitä, että piti kasvaa ihan kaverin kyljessä kiinni. Saan ehkä hoikkia punajuuria, mutta enpä ainakaan syyllistynyt surmatekoihin.

Jokaisessa vihannestarhassa pitää kasvaa kukkia. Ostin siis kukkia. Kukat sekosivat vielä pidemmiksi kuin korianteri ja tilli. Ne ovat kuulemma syötäviä kukkia, mutta kun maistoin, ne maistuivat hiton pahalta. Nyt ne rehottavat samassa laatikossa rucolan kanssa, joka sekin on alkanut venyä ja kukkia. Maistoin yhtä lehteä – se ei ole vielä korianteroitunut, kitkeröitynyt.

Ongelma on, etten tiedä, milloin sato pitäisi korjata. Vihanneksissa ei vilku vihreää valoa, että nyt voi tulla hakemaan! Olen nostellut sipuleita ja huomannut ne liian pieniksi, joten olen tyrkännyt ne takaisin multaan. Ne jatkavat kasvamistaan jotenkin alistuneina siihen, että käyn niitä välillä nostelemassa. Retiisitkin ovat joutuneet tarkkailun alle.

Salaatti on pahaa, ja sitä on liian paljon. Lehdet kasvavat leipälapion kokoisiksi, eikä kukaan uskalla tulla enää kylään, koska pakotan jokaisen vieraan ottamaan mukaansa säkillisen salaattia.

Olen koko kesän ihastellut ruusukaalin kasvua. Se on tehnyt valtavasti kukkia! Eilen huomasin lapusta, että ruusukaalini onkin parsakaali, jota olisi pitänyt alkaa syödä heti, kun ”pää- ja sivukukintojen nuput ovat nuppineulan pään kokoisia”. Eli sekin juna meni ohi. Seuraavaksi missaan luultavasti punajuurien ja kukkakaalien sadonkorjuun.

Ei tämä nyt aivan katastrofi ole. Kasvihuoneessa kasvaa ”Jeremy” – jytky tomaatintaimi, joka yltää jo kattoon. Se ja sen kolme muuta kaveria tuottavat valtavan kokoisia tomaatteja, joita parempia en ole syönyt edes etelän maissa.

Olen itse asiassa pystynyt koostamaan puutarhasta kokonaisen aterian, kun nappailen jotain vähän sieltä ja täältä. Valitettavasti karviaisia ei tullut tänäkään kesänä. Koirat söivät ne kaikki.