Joulukuun puolivälin tiistaiaamupäivän tunnelma Peuramaa Skin hiihtokeskuksessa Kirkkonummella on idyllinen. Vaikka ruoho pilkottaa vielä hiihtokeskusta ympäröivällä golfkentällä, maisemaa halkovat laskettelurinteet hohtavat kiiltävän valkoisina. Kuusi tuntia myöhemmin Peuramaan laskettelukausi aukeaa, ja rinteet ottavat vastaan ensimmäiset laskijat.

Peuramaan laskettelukeskusyrittäjä Janne Uotila laskee Avun valokuvaajan pyynnöstä rinteen alas pariin kertaan. Uotila hymyilee leveästi, syystäkin. Yhdeksän vuotta Peuramaan laskettelukeskusta pyörittänyt Uotila nimittäin tietää, että Etelä-Suomen laskettelukeskusyrittäjän arkeen mahtuu paljon hetkiä, jolloin hymy on tiukassa.

Ei tarvitse muistella pidemmälle kuin viime talveen, joka oli Uotilan yrittäjäuran pahin katastrofi.

Alppihiihto on kuulunut 45-vuotiaan Janne Uotilan elämään aina. Ensimmäiset laskunsa hän teki isänsä jalkojen välissä nelivuotiaana Pyhätunturilla.

Janne ja vuotta nuorempi pikkuveli Sami pääsivät laskettelumäkiin Suomen Matkailuliitossa työskennelleen Juhani Uotilan työmatkoilla, ja perhelomatkin vietettiin pääasiassa Lapin hiihtokeskuksissa.

Veljekset kilpailivat alppihiihdossa tiukasti, myös keskenään. Janne kilpaili 23-vuotiaaksi asti, omien sanojensa mukaan ”ihan täyden setin”. Pikkuveli Sami ylsi maailman huipulle ja saavutti ensimmäisenä suomalaisena miesalppihiihtäjänä maailmancupin palkintopallipaikan vuonna 2001.

– Kansalliselle huipulle pääsin, mutta en maailman huipulle, minne yritin. Sinne ei ihan rahkeet riittänyt, vaikka loppuaikoina oli loukkaantumisiakin.

Myös hiihtokeskusyrittäminen kulkee Uotilan perheessä verenperintönä. Juhani Uotila toteutti suuren haaveensa perustamalla vuonna 1984 Matkailuliitolle laskettelukeskuksen Vihtiin. 1990-luvun lamavuosien jälkeen Uotilan perhe osti Vihdin keskuksen omakseen vuonna 1994.

– Yhdeksänvuotiaasta asti olen nähnyt konkreettisesti, mitä tämä homma on. Ja tietenkin opetellut kaikkia eri töitä, mitä hiihtokeskukseen liittyy.

Juhani Uotila kuoli yllättäen 57 vuoden iässä heinäkuussa 2004. Janne otti vetovastuun Vihdin hiihtokeskuksesta muutamaksi vuodeksi. Sami Uotila lopetti kilpauransa 2007 ja halusi alkaa pyörittää hiihtokeskusta. Janne siirtyi rinteiltä Vihti Golfin nurmikentille, mutta huomasi nopeasti olevansa väärällä alustalla.

– Äiti ja veli näkivät, että he ovat hiihtokeskusihmisiä ja pyörittävät sitä. Se golf vähän niin kuin jäi mulle. Se otti päähän aika paljonkin, koska golf on sellaista taloyhtiöhommaa. Ei siinä voi oikein kehittää mitään. En mä saanut siitä oikein mitään itse. Koko ajan oli tiedossa, että jotain mä siinä haen.

Puuttuva palanen oli oma laskettelukeskus, ja sellainen löytyi lopulta Peuramaalta.

Peuramaa Ski oli ollut pitkään myynnissä. Janne Uotilakin kävi katsomassa hiihtokeskusta ensimmäisen kerran jo vuonna 2004. Peuramaan edellinen omistaja, Suomen vanhimman laskettelukeskuksen Kalpalinnan perustajasukuun kuuluva Martti Kalpala, yritti säännöllisesti saada Uotilasta jatkajaa Kirkkonummen keskukselle.

– Mara soitteli mulle noin kerran vuodessa, että eksä nyt saamari osta sitä. Tiedän että soitteli monelle muullekin, koska tätä ei ollut helppo myydä. Ei tällaisia hulluja ole kovin montaa, jotka tähän lähtee.

Sopiva hetki Kalpalan yhteydenotolle osui itsenäisyyspäivään 2010. Hiihtokeskusyrittäjän arkeen lopullisesti kypsynyt Kalpala sai viimein toivomansa vastauksen.

– Sattui olemaan juuri sellainen hetki, että mun ostoikkuna oli ekaa kertaa auki. Sanoin sille että mikä ettei. Sovittiin seuraavalle viikolle treffit Hankoon ja käytiin asiat läpi. Siitä tämä homma sitten lähti.

Uotila aloitti Peuramaa Skin yrittäjänä vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä. Mikään läpihuutojuttu se ei ollut nopeasti sujuneista kauppaneuvotteluista huolimatta, sillä hankkeesta piti vakuuttaa myös pankki.

Uotilan yllätykseksi pankki luokitteli Etelä-Suomen hiihtokeskusten liiketoiminnan kaikkein riskisimpään luokkaan, joten lainaa ei herunut euroakaan ilman varman päälle laskettuja täysiä reaalivakuuksia.

– Silloin oli aika tiukka paikka. Siinä oli kuitenkin mun oman kämpän lisäksi mun isoäidinkin kämppä panttina. Mutta onneksi tiesin koko ajan mitä teen. Muuten en olisi uskaltanut lähteä tähän hommaan.

Etelä-Suomen hiihtokeskusyrittäjäksi palatessaan Janne Uotila tiesi lähtevänsä säiden armoilla olevaan bisnekseen mukaan. Tämä konkretisoitui heti alussa. Talvet 2007 ja 2008 olivat olleet todella huonoja, mutta 2009 ja 2010 taas vastaavasti todella hyviä. Tämä antoi myös Uotilalle uskoa lähteä Peuramaan yrittäjäksi.

Mutta heti ensimmäinen kokonainen talvi yrittäjänä oli todella huono, sillä kaudella 2011–12 rinteet saatiin auki vasta 11. tammikuuta 2012. Se sai Uotilankin miettimään, mihin oli tullut lähteneeksi.

– Sitten tuli kaikkien aikojen talvi 2012–13, mikä oikeastaan pelasti minutkin tämän kanssa. Se oli sellainen talvi, jollaista ei ole Etelä-Suomessa ennen koettu. Vastakohtana on sitten viime talvi huonoudessaan. Sellaistakaan ei ole ennen koettu.

Uotilan kokemuksen mukaan noin kymmenen vuoden sykliin mahtuu keskimäärin pari kolme hyvää talvea, pari kolme huonoa talvea ja loput menevät kategoriaan ”sinne päin -talvet”.

Viimeistä 20 vuotta ajateltaessa talvet eivät välttämättä ole menneet absoluuttisesti huonompaan suuntaan, mutta talven alku on siirtynyt noin kuukaudella eteenpäin.

Vuodesta 2010 lähtien Peuramaan rinteiden avauspäivä on vaihdellut 12. 11. (vuonna 2016) ja 18.1. (vuonna 2018) välillä. Yli kahden kuukauden ero aloituspäivässä on merkittävä, sillä lumitilanteesta huolimatta laskettelukausi päättyy etelässä 5.–10. huhtikuuta mökkikauden alkaessa.

Yksi keino taistella lumipulaa vastaan ovat lumen varastointiratkaisut. Hiihtolatuja on avattu ajoissa edelliskeväästä säilötyllä lumella, ja esimerkiksi Levin ja Rukan laskettelukeskukset voivat sen ansiosta lukita syksyn aloituspäivänsä jo edellisenä keväänä.

Janne Uotila uskoo, että lumen säilöminen voi yleistyä myös Etelä-Suomen laskettelukeskuksissa, mutta pelastukseksi siitä ei Rukan ja Levin tapaan ole.

– Ei kukaan tule sateessa Peuramaalle. Aktiivit kyllä, mutta isot massat ryntäävät tänne vasta kun niiden kotipihaan sataa sentti lunta. Ja siihen asti tämä on ihan nappikauppaa.

Turbulentista luonteestaan huolimatta etelän hiihtokeskusyrittäminen on varsin pitkäikäistä toimintaa, jossa perheyrittämisen henki elää vahvana.

Kun vuosikymmeniä Talman hiihtokeskusta Sipoossa pyörittäneet Esa ja Jaana Pihlajaniemi jäivät viime kesänä eläkkeelle, vetovastuun keskuksesta otti Esan veli Vesa. Pariskuntakin jatkaa hiihtokeskusbisneksen parissa toimimalla taustatukena Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskusyrittäjänä syksyllä 2020 aloittaneelle vävylleen Matias Petäistölle.

Sveitsin edellinen yrittäjä Markku Hyttinen jäi eläkkeelle pyöritettyään hiihtokeskusta vuodesta 1998 lähtien. Janakkalassa sijaitseva Kalpalinna siirtyi Kalpalan suvulta uusille omistajille vuonna 2019. Kalpalinnan uudet omistajat, arkkitehti Petri Ilmarinen ja yrittäjä Ari Laivola, tulevat edellä mainituista poiketen hiihtokeskusbisneksen ulkopuolelta.

Jo haastattelupäivän iltana, kun kauden ensimmäiset laskijat saapuvat Peuramaan rinteisiin, viime päivien pikkupakkaset muuttuvat jälleen ankeaksi vesisateeksi.

Haastattelua tehdään joulun edellä. Janne Uotila ei voi tehdä muuta kuin toivoa, että tarkoituksella paksuksi ja kapeammalle alalle levitetty tykkilumi kestää läpi sadejakson.

Tunnelin päässä näkyy myös valoa, sillä ennusteiden mukaan sää olisi kylmenemässä. Suurin jännitys kohdistuukin nyt siihen, toteutuuko ennustettu pakkanen. Muutaman päivän sulkeminenkaan ei olisi katastrofi, tärkeintä olisi että rinteet ovat auki ja sää laskettelulle otollinen joululomalla.

Etelän hiihtokeskusten sesonki on käytännössä kuusi viikonloppua, joululoma ja hiihtoloma. Koko vuoden tulos on tehtävä 20 päivän aikana. Lumiriskin lisäksi uhkana on myös sääriski. Lopputuloksen kannalta merkittävä ero on sillä, osuuko noihin viikonloppuihin sadetta vai pakkasta.

Janne Uotilan pitkään pelkäämä katastrofitalvi toteutui lopulta viime vuonna. Peuramaan rinteet saatiin auki vasta 31.12. Kunnon talvea ei saatu lainkaan. Rinteet olivat auki, mutta huonossa säässä rinteeseen eivät lähde kuin innokkaimmat paikalliset juniorit.

Peuramaan hissilipunmyynti oli edellisellä kaudella 1 150 000 euroa. Nyt se putosi 150 000 euroon. Hiihtolomaviikon myynnistä katosi 91,5 prosenttia. Peuramaa Oy:n tulos painui lähes puoli miljoonaa euroa tappiolle.

– Hurjia lukemia, Uotila toteaa.

Samalla hän uskoo, että pohjanoteeraus on nähty. On vaikea kuvitella, että tilanne voisi mennä enää huonommaksi. Tässä on myös se perimmäinen syy, miksi Janne Uotila ei ollut koskaan täysin tyytyväinen golfkentän ”taloyhtiöhommissa”.

– Nautin eniten siitä, minkälaiset vibat tästä saa. Kun on huono talvi tai huono viikonloppu, miten syvissä vesissä sitä voi käydä. Ja sitten taas kun on hyviä hetkiä, miten taivaassa siinä voikaan lentää. Tämä on niin erilaista kuin joku normi­yrittäminen, missä mennään päivästä toiseen samalla tavalla. Tässä käydään taivaan ja helvetin väliä koko ajan.