Entinen häirikkö Roope Salminen kohtaa nyt alkoholisminsa ja rikostuomionsa: "Olin matkalla syviin vesiin"
Puheenaiheet
Entinen häirikkö Roope Salminen kohtaa nyt alkoholisminsa ja rikostuomionsa: "Olin matkalla syviin vesiin"
Roope Salmisen menevä maailma pysähtyi, kun korkki meni kiinni ja päälle tuli tuomio seksuaalirikoksesta. Viime vuodet ovat olleet itsetutkiskelun aikaa. – Sitä on kuvitellut olevansa ihminen, joka ei voisi löytää itseään tällaisesta tilanteesta. Sen hyväksyminen on ollut vaikeaa.
31.5.2021
 |
Apu

Roope Salminen, 31, on innoissaan. Etelähelsinkiläisellä äänitysstudiolla on päättynyt hetkeä aiemmin televisiojuontaja Arman Alizadin haastattelu, ja taukotilan tuolille lysähtävä Salminen yrittää sisäistää kuulemaansa. Alizad on tehnyt tarinoillaan vaikutuksen.

– Suoraan sanottuna mulla kestää hetki toipua siitä. Armanhan tunnetaan tosi hauskana tyyppinä, mutta toi oli tosi synkkä sessio. Puhuttiin tosi rajuista asioista ja niiden hyväksymisestä. Jäi aika mietteliäs olo, Salminen kuvailee.

Haastattelu on osa Salmisen luotsaamaa podcast-sarjaa Kolme käännekohtaa. Maaliskuun lopulla alkaneessa sarjassa julkisuudesta tutut henkilöt kertovat kolmesta ratkaisevasta hetkestä elämässään. Oman tarinansa kertovat muun muassa räppäri Mikael Gabriel, europarlamentaarikko Silvia Modig ja radiojuontaja Esko Eerikäinen.

Roope Salminen puhuu podcast-sarjassaan myös elämänsä käännekohdista. – En ajattele olevani pelkästään hyvä tyyppi. Enkä sellaista kuvaa pyri antamaankaan. Uskon olevani monimutkainen ihminen, jolla on ongelmallinen menneisyys, hän sanoo.

Kertomukset ovat häkellyttävän avoimia, ja sivuavat henkilökohtaisimpia ja arimpia hetkiä haastateltavien elämässä. Kaikkein pisimmälle menee silti Salminen itse.

Ohjelmasarjan ensimmäisessä osassa hän avautuu oman elämänsä pahimmista kipukohdista: lapsuudentraumoistaan, alkoholiongelmastaan ja seksuaalirikostuomiostaan.

Elämä lähti nopeasti nousukiitoon

Itsevarma, häpeilemätön ja arrogantti. Tällaisen kuvan Roope Salminen on meille itsestään luonut. Tunnemme hänet suorasanaisena mediapersoonana, komedialahjakkuutena, television viihdeohjelmien räiskähtelevänä juontajana, ja lavoilla säkenöivänä poptähtenä. Miehenä, jonka laajalle repertuaarille vetää vertoja vain hänen valtava egonsa.

Niin ei ole ollut aina.

Vielä ala-asteikäisenä Salminen oli hiljainen ja syrjään vetäytyvä pikkupoika, joka häpesi äänensä sorahtavaa r-kirjainta niin paljon, että lopetti puhumisen vuosien ajaksi lähes kokonaan.

Yläasteella kaikki muuttui. Sisään patoutunut epävarmuus purkautui jatkuvana esittämisenä ja tunneilla koheltamisena. Pian Salminen huomasi, että mitä enemmän häiriköi, sitä enemmän hän sai luokkakavereiltaan huomiota. Se oli kuin huumetta. Salminen päätti ryhtyä isona esiintyjäksi.

Vuonna 2008 hän sai roolin suositussa Kotikatu-sarjassa, ja vuosikymmentä myöhemmin hän oli noussut Mikko Leppilammen ja Heikki Paasosen rinnalle Suomen suosituimmaksi miesjuontajaksi. Samalla hän loi menestykästä musiikkiuraa Roope Salminen & Koirat -yhtyeen keulahahmona. Huonosti ei mennyt naisrintamallakaan. Vuonna 2015 Salminen aloitti seurustelusuhteen Miss Suomi Sara Siepin kanssa.

Hän tunsi itsensä maailman omistajaksi.

''Pidin itseäni todella tärkeänä tyyppinä, ja suhtauduin unelmieni toteutumiseen siten, että sen sijaan, että olisin ollut niistä kiitollinen, ajattelin ainoastaan olevani aika kova jätkä, kun olen saanut ne toteutettua. Se on aika älytön tapa ajatella. Totuus kun on, etten ole saavuttanut mitään yksin tai pelkästään omilla ansioillani.''

– Roope Salminen –

Täydellisen elämän ylle alkoi kuitenkin kerääntyä tummia pilviä. Salminen huomasi alkoholin käytön hallitsevan yhä enemmän hänen elämäänsä.

Rakkaus juomiseen syttyi jo yläasteella

Ensimmäisen känninsä Salminen oli vetänyt yläasteikäisenä. Hän rakastui juomiseen heti. Se oli hänestä ihanin tunne koko maailmassa. Alkoholi teki hänestä itsevarman ja sosiaalisemman, ja humaltuneena hän tunsi itsensä muiden silmissä hauskaksi tyypiksi.

Ongelma oli, ettei Salminen osannut lopettaa. Toinen olut tuntui aina paremmalta kuin ensimmäinen, kolmas vielä toistakin paremmalta ja niin edespäin. Jo yläasteella koettu ensikänni oli päättynyt sammumiseen kissanhiekkalaatikkoon. Kännitoilailut alkoivat vaikuttaa työelämään.

Käännekohta sattui elokuussa 2019, kun Roope Salminen sammui ja myöhästyi sovitulta aamulennolta bändinsä keikalle.

Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman nauhoituksiin Salminen ilmestyi useamman kerran pahassa krapulassa. Ennen studiolle saapumista hän jynssäsi hampaitaan maanisesti useaan otteeseen ja imi ennen lähetystä kurkkupastilleja paljastumisen pelossa.

Käännekohta tapahtui elokuussa 2019. Salminen heräsi kohmelossa. Hän huomasi puhelimen täyttyneen vastaamattomista puheluista ja tekstiviestejä bändikavereilta ja perheenjäseniltä. Hän tajusi sammuneensa ja myöhästyneensä sovitulta aamulennolta bändinsä keikalle.

Salminen lopetti juomisen ja sai kuulla tulevansa isäksi. Elämä näytti asettuvan uomiinsa. Sitten jysähti pommi.

Se oli piste. Salminen myönsi viimeinkin itselleen olevansa alkoholisti, ja päätti, että juomisen oli loputtava pysyvästi. Päätös piti.

Muutama viikkoa myöhemmin hän sai kuulla tulevansa isäksi. Elämä näytti asettuvan uomiinsa.

Neljä kuukautta myöhemmin jysähti pommi.

”Olen saanut tiedon, että minua vastaan on nostettu syyte nimikkeellä ’pakottaminen seksuaaliseen tekoon’”, Salminen aloitti 23.12.2019 kirjoittamansa Instagram-päivityksen.

Roope Salmisella on tehnyt menestyksekkään uran kotimaisessa viihdeteollisuudessa. Julkisuudesta hän ei silti edelleenkään nauti.

Seuraavan vuoden syyskuussa Salminen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon 70 päiväsakkoon ja maksamaan 1 000 euron vahingonkorvaukset uhrille.

Rikoksen tapahtumat ajoittuvat elokuulle 2015. Asianomistaja ja Salminen olivat viettäneet illan ja yön yhdessä ja päätyneet seuraavana päivänä jatkoille asianomistajan asunnolle. Asianomistajan käräjäoikeudessa esittämän kertomuksen mukaan hän oli mennyt sänkyynsä makaamaan, jonne Salminen oli häntä seurannut. Käräjäoikeus ei pitänyt todennäköisenä, että asianomistaja olisi humalatilastaan johtuen kyennyt itse riisuuntumaan, vaan piti uskottavana asianomistajan kertomusta siitä, että Salminen oli painostanut häntä riisuuntumaan ja avustanut siinä.

Salmisen omat muistikuvat tapahtumista olivat monessa kohtaa erilaiset, ja hän kiisti syyllistyneensä rikokseen. Pian tuomionsa jälkeen hän ilmoitti Instagramissa, että aikoo valittaa asiasta hovioikeuteen.

Muutamaa päivää myöhemmin hän perui aikeensa.

Salminen puhuu elämänsä vaikeimmista hetkistä nieleskellen

Salminen palaa viime vuosien tapahtumiin podcast-sarjansa ensimmäisessä osassa. Hän puhuu alkoholiongelmastaan kiertelemättä ja kertoo ajatuksistaan seksuaalirikostuomioonsa liittyen, vaikka varsinaisiin tapahtumiin hän ei palaakaan.

Voi kysyä, miksi hän niin tekee. Salminen on ollut aiemmin pidättyväinen yksityiselämänsä suhteen. Nyt hän puhuu avoimesti elämänsä vaikeimmista hetkistä. Nieleskellen ja selvästi ahdistusta tuntien.

Roope myöntää olleensa viime vuonna ”matkalla syviin vesiin”. Ajatukset olivat kiinni saadussa rikostuomiossa, ja välillä tuntui vaikealta olla omissa nahoissaan.

Mitä hän halusi podcast-puheellaan saavuttaa?

Salminen naurahtaa, että ohjelman päällimmäisin tavoite oli puhtaasti itsekäs. Hän myöntää olleensa viime vuonna ”matkalla syviin vesiin”. Ajatukset olivat väistämättä kiinni saadussa rikostuomiossa, ja välillä tuntui vaikealta olla omissa nahoissaan.

Salminen kertoo, että vaikeina aikoina hänellä on ollut tapana keskittyä työntekoon. Ongelma oli siinä, että keväällä 2020 töitä ei ollut tarjolla. Varmasti rikostuomiolla oli osansa asiassa, hän myöntää, mutta lopullisesti kalenteri tyhjeni koronapandemian myötä.

– Halusin pysyä jotenkin järjissäni, Salminen perustelee.

Salminen sanoo, ettei hänellä ollut alun perin tarkoituksena pelastaa ketään tai auttaa ketään muuta kuin itseään. Mutta niin vain pääsi käymään. Hän kertoo saaneensa ohjelmasta valtavasti kuulijapalautetta. Reaktiot ovat olleet voimakkaita ja osin traagisiakin.

Erityisesti alkoholiongelmasta puhuminen on herättänyt vastakaikua. Moni kuulija on kertonut kamppailevansa samojen kysymysten kanssa. Salminen sanoo pitävänsä ohjelmaa tärkeimpänä yksittäisenä asiana urallaan.

''Tällaisesta alkoholismista Suomessa ei ole juuri puhuttu. En vastaa tyypillistä kuvaa, joka suomalaisilla alkoholisteista on. Sellaiselta ojassa makaavalta spurgulta.''

– Roope Salminen –

On helppoa ajatella, että motivaatioita oli muitakin. Seksuaalirikostuomio tahrasi väistämättä Salmisen maineen suosittuna viihteentekijänä. Siitä kertoo jo hänen pudottamisensa syksyn 2020 Putouksen juontajantehtävistä.

Kyynikko sanoisi, että podcast-sarjassa ei ole lopulta kyse muusta kuin julkisesta ripittäytymisestä, maineenhallinnasta ja yrityksestä puhdistaa tahriintunut imago. Ja vaikkei olisikaan, onnistuu Salminen silti inhimillistämään kuvaa itsestään varsin tehokkaasti.

Analysoimalla itseään, heikkouksiaan ja käytöstään hän tulee väistämättä myös etäännyttäneeksi itsensä siitä Roope Salmisesta, joka hän vielä joitakin vuosia sitten oli. Siitä rikostuomion saaneesta ylimielisestä alkoholistista.

Tuntuu lähes kuin hän puhuisi eri ihmisestä. Tämän Salminen kiistää.

– Se on tietysti houkutteleva ajatus, ja sen ajatuksen kanssa on saanut tehdä paljon töitä. Se on lämmin ja seireenin lailla kutsuva ajatus. Että unohda koko juttu, että sä olit silloin ihan erilainen kuin nyt. Mutta fakta on, että me ollaan loppujen lopuksi tekojemme ja arvojemme summa. Menneisyyteni on osa sitä yhtälöä. Siksi en voi päättää, että se oli vain se menneisyyden Roope. Kyllä se olin minä. En pääse siitä mihinkään.

Hän lisää, että ohjelma saa aiheuttaa hänen puolestaan kuulijoissa minkälaisia tunteita tahansa. Hän ei ole oikea ihminen päättämään, miten ohjelma pitäisi ottaa vastaan tai mitä hänestä pitäisi ajatella. Sympatiaa tai ymmärrystä hän ei ole sarjallaan hakemassa.

– En voi muuta kuin puhua totta, Salminen sanoo.

Voisithan olla puhumatta?

– Se on totta. Mutta olisiko parempi vaihtoehto vaieta asiasta ja olla kertomatta mun tarinaa? En usko siihen. Koen, että se on tärkeää.

Ei hän silti kiellä, etteikö olisi muuttunut ihmisenä kahden viime vuoden aikana. Itsetutkiskelun ja raitistumisen myötä suhde elämään on muuttunut nöyremmäksi. Ennen tyydyttävä arki vaati äärikokemuksia. Nyt aamuherääminen tuntuu hyvältä.

''Rima sille, mikä on hyvä päivä, on aika paljon alempana kuin aikaisemmin. En pidä enää mitään itsestäänselvyytenä.''

– Roope Salminen –

Ennen haastattelua Salmiselta kysyttiin ehdotuksia kuvauspaikan suhteen. Hän ehdotti kuntosalille menemistä. Ei hän silti mikään salihirmu ole, Salminen toppuuttelee. Treenaamassa hän käy noin kolmesti viikossa. Penkistä nousee 85 kiloa.

– Hyvänä päivänä, Salminen lisää.

Siitä, miten rikostuomio on vaikuttanut hänen elämäänsä, Salminen ei kuitenkaan halua puhua. Aihe on hänen mielestään ongelmallinen, koska tuomio värittää väistämättä hänen koko viime vuottaan. Siksi tuntuisi mauttomalta avata prosessin vaikutusta häneen.

– Nautin huomiosta silloin, kun olen mukana suositussa jutussa, se on tosi siistiä. Pelkästä julkisuudesta ei ole Suomessa mitään hyötyä, ennemminkin haittaa.

Hän ei halua ottaa kantaa esimerkiksi siihen, miten asia on vaikuttanut hänen perhe- tai ystävyyssuhteisiinsa tai spekuloida menetetyillä työmahdollisuuksilla. Toisaalta ei hän koe tarvetta selitellä mitään.

– On joitain valintoja, jotka eivät ole selitettävissä. Tyydyn toteamaan, että se oli rankka vuosi. Mutta ei mulla ole oikeastaan missään kohtaa ollut päällimmäisenä ajatuksena, että mitäköhän mun elämälle käy.

Sitä on vaikea uskoa.

– No, tietysti valehtelisin törkeästi, jos väittäisin, etten ole missään vaiheessa prosessia miettinyt, että mitenköhän mulle käy. Mutta se ei ole ollut päällimmäisin ajatus. Totta kai on inhimillistä ajatella sitä ja käydä läpi erilaisia skenaarioita tulevaisuuden varalle. Mutta huomattavasti isompi kamppailu on ollut sen kanssa, minkälainen tyyppi oikeasti olen. Kun on kuvitellut olevansa ihminen, joka ei voisi löytää itseään tällaisesta tilanteesta. Sen hyväksyminen on ollut vaikeaa.

– Fakta on, että olemme loppujen lopuksi tekojemme ja arvojemme summa. Menneisyyteni on osa sitä yhtälöä. Siksi en voi päättää, että se oli vain se menneisyyden Roope. Kyllä se olin minä. En pääse siitä mihinkään.

Pääseekö häpeästä irti?

– Ei tietenkään kokonaan, enkä tiedä, tarvitseeko päästäkään. Ei mun pyrkimys ole unohtaa koko juttua tai vaieta sitä kuoliaaksi. Tietysti toimisin toisin, jos vain voisin. Sen kanssa pitää vain elää.

Podcastin tekeminen avasi silmät

Salminen kertoo podcast-sarjan tekemisen opettaneen häntä valtavasti siitä, miten hän katselee muita ihmisiä. Hän sanoo, ettei yksikään ohjelman vieras ollut sellainen kuin hän oli alun perin ajatellut. Kaikki olivat paljon enemmän.

– Julkisuuden henkilöt edustavat monesti vain yhtä asiaa, esimerkiksi biisiä, elokuvaa tai lehtijuttua, joiden pohjalta muodostamme heistä kuvan ihmisinä. Oikeasti meillä kaikilla on takana suruja ja tragedioita, joista muut eivät tiedä mitään. Sen ymmärtäminen on opettanut mulle tosi paljon empatiaa ja sitä, että en voi automaattisesti tietää, mitä kukin käy elämässään lävitse. Yritän ajatella jokaista kokonaisena ihmisenä, enkä esimerkiksi yhtenä virheenä, jonka hän on joskus tehnyt, hän sanoo.

Salminen treenaa salilla noin kolmesti viikossa.

Puhuuko Salminen nyt myös itsestään? Hän sanoo, että hänelle itselleen on selvää, ettei rikostuomio ole koko totuus hänestä. Samaan aikaan hän ei silti voi olla katkera tai vihainen siitä, missä valossa hänet nähdään.

Hän sanoo aiheuttaneensa negatiiviset ajatukset vain omilla valinnoillaan. Siksi hän ei koe, että kenelläkään olisi velvollisuutta ymmärtää tai antaa anteeksi tekoja. Hän sanoo, ettei voi kuin yrittää elää mahdollisimman hyvin ja edustaa niitä arvoja, jotka ovat hänelle tärkeitä.

Hän ei enää koe katkeruutta ketään kohtaan. Ja elämässä ei ole yhtään ihmistä, kenelle hän ei olisi antanut anteeksi parin viime vuoden aikana.

Entä itsellesi?

– No, se on prosessi. Se on vielä kesken.

Roope Salminen

  • Syntyi: 1989 Helsingissä.

  • Perhe: puoliso, näyttelijä Helmi-Leena Nummela ja tytär. Isä Eppu Salminen ja äiti Minna Turunen.

  • Työ: laulaja, juontaja, näyttelijä (mm. Kotikatu, Putous, Enbuske, Veitola & Salminen). Roope Salminen & Koirat -yhtye. Vuoden mediapersoona 2016. Suomen Impromestari kolme kertaa, Kultainen Venla 2015: paras uusi esiintyjä.

Meikki Emma Bentley, kuvauspaikka Rautaranta Outdoor Gym, Helsinki.

Päivitetty 31.5. – Ilmestynyt 26.5.2021

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »