Kaksi lehmää nuolee ystävällisesti Piia Anttosen kättä. Ne eivät arvaakaan, miten hiuskarvan varassa niiden henki ehti olla. Jennifer arvioitiin kotinavetassaan liian pieneksi maidon tuotantoon.

– Vuonna 2014 lehmä oli jo menossa teuraaksi, kun se pääsi tänne Tuulispäähän Somerolle ja sen elämä pelastui, suurten tuotantoeläinten eläinsuojelukeskuksen joulukuussa 2012 perustanut Piia Anttonen kertoo.

Myös Jenniferin ystävä Nunnu pelastui täpärästi Tuulispäähän.

– Sekin oli vaarassa joutua ihmisten syömäksi, Anttonen kuvaa.

Eläinpari olla möllöttää tyytyväisenä sisätiloissa. Niillä on kuitenkin avoin ovi ulos omaan aitaukseen, joten ne pääsevät milloin vain niin halutessaan lumeen ja raikkaaseen pakkaseen jaloittelemaan. Tuulispään Facebook-sivustolta löytyykin useita riemukkaita videoita, joilla keskuksen eläimet kirmaavat talvisessa metsässä tai hoitavat vapaasti sosiaalisia suhteitaan.

Piia Anttonen osti tilan Pajulan kylästä jo vuonna 2006 ja on siitä lähtien asunut Someron kauniilla maaseudulla. Keskustaan ei silti ole matkaa kuin kymmenisen kilometriä.

– Olin kaupunkilainen ja tein muita töitä. Maalle muuton myötä piti opetella kaikki maatilan työt traktorin ajamisesta alkaen.

– Valmet-merkkinen traktorini on nimeltään Armas, ja sen elämää voi seurata sen omilla Facebook-sivuilla, Anttonen vihjaa.

Isojen tuotantoeläinten turvakoti alkoi muotoutua vuoden 2012 alussa, kun tilalle ­tuli ensimmäinen hevonen.

– Se oli vanhan pariskunnan heppa, joka tarvitsi uuden kodin omistajiensa ikäännyttyä.

Anttonen kertoo, että hän tiesi kyllä kissojen ja koirien hoitoloista, mutta ei isojen eläinten turvakodeista. Hän alkoikin etsiä tietoa muiden Pohjoismaiden käytännöistä. Anttonen teki myös henkilökohtaisemman muutoksen: hän jätti elämästään kaikki eläinperäiset tuotteet.

– Ensitöikseni päätin alkaa vegaaniksi, jotta en tue tuotantoeläimiä hyväksikäyttävää teollisuutta.

Eläimet tulevat Tuulispäähän joko viranomaisten kautta tai ne vain löydetään erilaisten vihjeiden perusteella.

Tulijoita olisi enemmän kuin Tuulispää pystyy vastaanottamaan.

– Hevosia olisi helposti parisataa. Kun hevonen ei pärjää raveissa, tuomio tulee usein oitis: pois tallista, Anttonen kuvaa.

Tuulispään isossa karsinassa Jutta-hevonen ei piittaa kirpeästä pakkasesta, vaan rentoutuu aloillaan rauhallisen tyytyväisenä. Sen ei enää tarvitse kisata raviradalla.

– Tuulispäässä katsotaan jokaisen tulokkaan tilanne. Nuori, mutta raveihin sopimattomaksi arvioitu ja teurastuomion saanut hevonen saattaa jatkaa elämäänsä ratsuna jossain muualla. Tuulispäähän otetaan ne toivottomimmat tapaukset, joilla ei ole jatkomahdollisuuksia missään.

Tuulispää toimii pääosin vapaaehtoisvoimin. Palkattuna, mutta hänkin vain osa-­aikaisesti, on tilalla työskennellyt vain Piia Anttonen.

– Helmikuun alussa saamme toisen osa-aikaisen työntekijän. Vapaaehtoinen talkootyö on silti Tuulispään menestyksen edellytys. Se on myös ideamme hengen mukaista.

Eläinrakkaat ihmiset ovat auliisti mukana. Samaan suuntaan Tuulispää aikoo myös laajentua. Pihassa jurnuttaa vartin väliajoin jykevä sora-auto, joka tuo sepelikuormia navetan viereiselle tontille.

– Rakennamme uudelle koulutuskeskukselle talon. Sen tiloissa vaikkapa koululaisryhmille voidaan kertoa eläimistä ennen ja jälkeen kun niitä käydään tervehtimässä, Anttonen visioi.

Kesällä Tuulispäässä vietetään avoimien ovien päivää. Silloin keskuksen väki pitää myös kioskia, josta saadaan varoja toimintaan.

Taloudellisesti Tuulispää on lahjoittajien ja tukijoiden varassa, ja sillä on asianmukaiset rahankeräysluvat.

Tuulispään perustaja Piia Anttonen kiittää Apu-tonnista, jolla jo on ajateltu parantaa sinikettujen elinoloja.

– Sinikettu Otto on turkistarhakarkuri, joka löytyi Kokkolasta. Ihmiset ruokkivat sitä, kunnes viranomaiset määräsivät sen poistettavaksi. Otto sitten pelastettiin tänne. ­Nyt Otto saa vielä ehommat elinolot, ­kiitos Apu-tonnin, Piia Anttonen kiittelee.

Hän tarjoaa Otolle namupalan, ja tämä tulee luottavaisena syömään kädestä.

– Oton etujalat ovat vammautuneet häkissä. Nyt se saa telmiä vapaana ja ennen kaikkea tuntea oikean maan tassujensa alla.

Useimmilla eläimillä on nimet jo Tuulispäähän tullessaan. Muut Tuulispää nimeää.

Lammas Unelma oli oman lampolansa ylijäämä, ja sitä uhkasi ihmisten ruokapöytään joutuminen.

Vuohi Anselmin tarina taas on toisenlainen, Tuulispäässä ainutlaatuinen.

– Anselmi on Aprilli-vuohen poika, joka syntyi täällä. Kun Aprilli tuli meille, huomasimme vasta muutaman päivän päästä, että se oli tiineenä.

– Aprillin kohtaloksi oli käydä sen hankala luonne. Se oli liian älykäs vuohi aikaisempaan elinpaikkaansa, Anttonen tietää.

Jutta, Otto ja Anselmi nauttivat pitkästä aikaa aurinkoisesta päivästä. Nunnu ja Jennifer nuuhkivat navettansa ovelta ja tuntuvat pohtivan lähtöä ulos, mutta päätyvät sitten kuitenkin vielä palaamaan pahnoille makoilemaan ja lämpimämpiä ilmoja vartoilemaan. Ne saavat talvellakin ulkoilla halutessaan metsässä, ja kesällä tietysti laidunkausi kutsuu. 

Eläinten vapaus valita itse pitkälti päivänsä kulku tekeekin Tuulispäästä erityisen. Vaikka vuodenajat vaihtuvat, päivät Tuulispäässä jatkavat rauhallista kulkuaan ja onnelliset eläimet elämäänsä – halua­mallaan tavalla.

Löydät Tuulispään Facebook-sivut täältä ja nettisivut täältä.

Teksti Hannu Koskela, kuvat Harri Hinkka, video Tuulispää

Juttua muokattu 25.1. kello 13:47: Korjattu virheitä.