"Sain vuonna 2017 idean. Ajattelin, että yrityksemme voisi toimia Aurinkorannikolla loistavasti. Kun tulin Fuengirolaan, yrityksessä olin vain minä. Nyt työntekijöitä Espanjassa on 15, ensi vuonna arvioni mukaan 30.

Espanjan muutossa ratkaisivat työn ohella myös henkilökohtaiset syyt. Olin pitkästynyt Suomen loskaan ja tietynlaiseen jäykkyyteen.

Suomessa asiat tehdään usein niin kuin on aina tehty. Espanjassa arkipäivän ilo on vahvemmin esillä yritystoiminnassa. Lisäksi täällä mennään nopeammin asiaan ja verkostoituminen on äärimmäisen vauhdikasta.

Olen huomannut käyväni yhä vähemmän Suomessa, osa perheestäni asuu edelleen Suomessa ja mieluiten kokoan perheeni luokseni Espanjaan aina kun on mahdollista.

Haasteita toki on tullut vastaan. Aluksi oli opettelua Suomesta poikkeavien byrokratiakuvioiden ja erilaisen lainsäädännön kanssa.

Myös yhteisö on erilainen kuin Suomessa. Täällä korostuu ihmistuntemuksen tärkeys

ja kyky tulla toimeen verkoston erilaisten toimijoiden kanssa. Ääripäät ovat vahvempia kuin Suomessa, niin hyvässä kuin pahassa.

Olen vakuuttunut siitä, että ne jotka eivät viihdy Aurinkorannikolla, eivät ole löytäneet omaa yhteisöään, harrastuksia, ystäviä tai työpaikkaa."

Irina Viitala, 40, kasvuyrittäjä, asunut 2,5 vuotta Aurinkorannikolla.

"Asun perheeni kanssa Benalmadenan kukkuloilla sivussa Fuengirolan vilinästä. Tulin itse tänne töiden perässä vuoden 2015 lokakuussa ja kaksi tytärtäni lensivät pari viikkoa perässä. Olimme tykästyneet paikkaan jo aikaisemmin lomaillessamme alueella.

Pääsin ensin työharjoitteluun Aurinkorannikolle, sitten työstin Suomessa loppuun opettajan opintoni ja huomasin sattumalta, että Fuengirolaan haetaan yksityisopettajaa.

Silloin tajusin, että tässä se mahdollisuuteni nyt on. Kysyin asiasta mieheltäni ja hän sanoin heti, että mene vaan. Olemme mieheni kanssa liikkuvaista sorttia ja meillä on kokemusta erillään asumisesta.

Aloitin Espanjassa kaiken nollasta ilman kenenkään apua. Säästöt olivat vähissä ja piti mennä kädestä suuhun. Sitä mukaa kun sain tuloa, ne menivät vuokraan. Nyt on menossa viides vuosi ja kaikki laskut olen saanut maksettua. Ei tällä työllä purjevenettä osteta, mutta en sillä mielellä tänne lähtenytkään.

Meillä on Nokialla edelleen omakotitalo, jossa mieheni asuu kun on Suomessa. Taloudellisesti tämä on järjetön ratkaisu, mutta toisaalta on kiva olla koti jonne palata kun tulemme jouluksi ja kesäksi Suomeen."

"Muistan, kun vuonna 2003 istuin Moskovan rautatieasemalla. Vaimoni lähetti viestin, jossa kertoi yhteisen tuttavamme hakeneen töitä Fuengirolan suomalaisesta koulusta. Vaimoni ehdotti, että emmekö mekin voisi muuttaa Espanjaan. Olen aina tehnyt nopeita päätöksiä ja vastasin vaimolleni, että ei sitä asiaa tarvitse miettiä. Niin me lähdimme ja tiesimme vain tämän koulun ja sen, että aurinkoa riittää. Asuimme Aurinkorannikolla puolitoista vuotta.

Seuraavan kerran tulin pysyvämmin Fuengirolaan vuonna 2013. Tein jonkin aikaa töitä, kunnes myin yritykseni. Sen jälkeen olen huomannut, että vapaa-aika on ollut kortilla, vaikka en ole töitä tehnytkään niin paljon.

Pelaan tennistä ja kilpailen turnauksissa, lyön golfia ja harrastan myös padelia, joka on täällä iso laji. Lisäksi laulan kuorossa ja olen mukana politiikassa ja teatteritoiminnassa. Olen tehnyt satunnaisia radiotöitä ja kirjoittanut kirjan nimeltä Ostamisen vaikeus – elämisen helppous.

Pidän siitä, että Espanjassa vallitsevat pitkälti samat säännöt kuin Suomessa. Täällä käytetään kuitenkin enemmän maalaisjärkeä. Auton voi pysäköidä tarvittaessa paikkoihin, joissa Suomessa annettaisiin välittömästi sakko. Jos jokin asia ei täällä häiritse muita, sen voi tehdä."

"Vanhempani perustivat Olé-lehden vuonna 1985. Tulin itse lehteen töihin 1994, vaikka olinkin mukana kaikenlaisessa puuhastelussa lehden perustamisvaiheessa 16-vuotiaana. Ensin liimasin postimerkkejä kirjekuoriin. Hiljalleen tein kaikkea: olin asiakaspalvelussa, ilmoitusmyynnissä ja taitoin lehteä.

Kun tulin Espanjaan, työluvan saaminen ei ollut yksinkertaista, koska maa ei ollut vielä EU:n jäsen. Olin ensin 1,5 vuotta töissä espanjalaisessa lentoyhtiössä, jotta sain työluvan.

Nyt olen ollut lehdessä 25 vuotta, päätoimittajana vuodesta 2006. Aluksi lehti kasvoi hurjasti, mutta viime vuosina tilaajamäärä on tasaantunut noin kuuteen tuhanteen.

Nykyisin katson Espanjaa aivan eri silmin kuin 15-vuotiaana. Nuorena jopa pidin Suomen pimeydestä, talvesta ja lumesta. Nykyään kun käyn Suomessa loka-marraskuussa, päivän lyhyys on shokki. Jos haluan nähdä lunta, ajan muutaman tunnin ja käyn Sierra Nevadassa laskettelemassa.

Pidän Fuengirolaa edelleen lintukotona, vaikka tietty vanhoillisuus on karissut kulttuurista turismin myötä. Vastoin yleistä käsitystä tämänpäivän Espanja on kaikkea muuta kuin mañana-maa. Jos täällä aikatauluihin suhtauduttaisiin niin suuripiirteisesti kuin kuvitellaan, lehden ajallaan valmistuminen olisi mahdotonta. Espanjan ja Suomen kulttuureissa on kuitenkin eroa. Suomen ”nyt” ei tarkoita Espanjassa välttämättä juuri tällä hetkellä toimitettavaa asiaa, se riippuu siitä millä äänenpainolla sana sanotaan. Nämä erot ymmärtää vasta, kun osaa Espanjan kieltä."