Tarja Kinnula, 52, on onnellisempi kuin aikoihin – hänelle on löytynyt asunto. Vielä joitakin kuukausia sitten asiat olivat paljon huonommin. Vankilasta äskettäin vapautunut Kinnula asuu edelleen haastatteluhetkellä veljensä kanssa pienessä yksiössä, mutta muutto omaan rauhaan koittaa pian.

– Näen tulevaisuuteni todella hyvänä. Työ, asunto ja aktiivisuutta elämässä. Normaalin elämän rutiinit, hän listaa.

Koevapauden aikana Kinnula hakeutui Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) vapaaehtoistyöntekijäksi. Kun koe­vapaus päättyi, Kinnula pääsi TE-toimiston kautta kuntouttavaan työtoimintaan VVA:lle.

Hän kiittelee vuolaasti saamaansa apua.

– Kun asiaa alettiin kunnolla puimaan VVA:n työntekijöiden avustuksella, asunto löytyi nopeasti. VVA:n kautta sain takauksen siitä, että olen varma ja hyvä vuokralainen ja pystyn asumaan itsenäisesti.

Kinnulalla ei ole vuokravelkaa ja hän on ollut pitkään päihteettömänä. Runsaan 47 neliön remontoitu kaksio löytyi Y-säätiön kautta Helsingin Mellunmäestä.

Suurimmalle osalle suomalaisista oma koti ja turvallinen katto pään päällä on itsestäänselvyys. Samaan aikaan yli 4 000 suomalaista elää ilman vakituista asuntoa. Heistä pitkäaikaisasunnottomia oli vuonna 2020 hieman yli 1 000.

– Meillä Suomessa asunnottomat eivät näy katukuvassa. Siinä mielessä tilanne on aivan erilainen kuin monessa muussa maassa. Suomessa on tyypillistä, että nämä ihmiset menevät piiloon katseilta. Ihmiset majailevat tuttaviensa ja kavereiden luona. He etsivät paikan, jossa ovat suojassa, Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola sanoo.

Hän johtaa yhdistystä, jonka tunnetuin vuosittainen tapahtuma on Asunnottomien yö. Se järjestettiin lokakuun puolivälissä yli 30 paikkakunnalla. Apu-tonnilla tuetaan Vailla vakinaista asuntoa ry:n työtä.

Tiivolan toinen ammatti on teatteriohjaaja. Hänen isänsä työskenteli aikanaan Helsingin Ruoholahdessa sijainneessa Lepakossa, joka toimi 1967–1979 asunnottomien alkoholistien ensisuojana.

– Olen lapsesta saakka pyörinyt näissä piireissä ja oppinut toimimaan asunnottomien kanssa. Itselleni on tärkeää se, että heikommassa asemassa olevat saavat apua. Nämä ihmiset ansaitsevat kaikkea hyvää, koska eivät he ole ihmisiä kummempia.

Suomessa asunnottomuus luokitellaan pitkäaikaiseksi, kun se on kestänyt vähintään vuoden ajan tai jos ihminen on ollut toistuvasti ilman asuntoa edellisten kolmen vuoden aikana.

Siinä missä asunnottomat oleilivat takavuosina lähinnä metsissä, nykyisin he etsivät yöpaikkoja kaupunkitiloista kuten rappukäytävistä, vessoista ja jopa jopa roska-astioista, jos muuta suojapaikkaa ei löydy. Asunnottoman pitää joka päivä selvittää, missä nukkuu seuraavan yön.

Väliaikainen majoitus ei ole useinkaan paras vaihtoehto, sillä pidemmällä aikavälillä se vaikuttaa henkilön toimintakykyyn.

– Jos ihminen on väliaikaismajoituksessa, hän ei saa nukuttua kunnolla eikä pysty hoitamaan asioitaan, kun olo on koko ajan stressaantunut ja väsynyt. Ihmisen pitää saada levätä ja sen jälkeen hän on paremmin kykeneväinen hoitamaan asioitaan, Tiivola sanoo.

Asunnottoman ja pitkäaikaisasunnottoman erona on yleensä se, että jälkimmäiseen ryhmään kuuluvilla on asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma. Yleensä se liittyy velkaantumiseen, päihteisiin tai mielenterveyteen.

VVA:n päätehtävänä on järjestää ihmisille mahdollisuus itsenäiseen asumiseen. Toiminnan oleellisena osana on ihmisten tukeminen käytännön byrokratiassa. Tuki voi olla konkreettista käytännön apua tai psykososiaalista tukea. Yhdistyksen käytössä on muun muassa päihde- ja mielenterveysalan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

Tiivolan mukaan yhdistyksessä ei puhuta asiakkaista vaan vieraista tai kävijöistä. Heistä suurin osa on 30–60-vuotiaita. Miehiä on selvästi naisia enemmän.

– Sukupuolijakauma on aina mennyt niin. On hyvä kysymys, miksi asia on niin kuin on. Usein esimerkiksi erotilanteessa mies on se, joka pakkaa laukun ja lähtee.

Ilmiö on erityisen ajankohtainen tänä vuonna, kun VVA on valinnut toimintansa teemaksi miesten kokeman syrjinnän asuntomarkkinoilla.

– Ihminen ottaa meihin yhteyttä, kun häätö on ajankohtainen tai hänellä on riski jäädä asunnottomaksi. Kaikki saavat aina jonkinlaisen avun, Tiivola lupaa.

Asuntoprosessi voi olla hankala etenkin niillä, joilla on vuokravelkaa edellisestä asunnosta.

– Se on aina tosi vaikea tilanne, koska vuokravelkaa ei katsota sormien läpi edes sosiaalitoimessa. Luonnollisesti myös luottotietojen menettäminen vaikeuttaa asunnon saamista.

Päihdeongelma ei ole läheskään aina VVA:lta apua hakevien taustalla. Tiivola korostaa, että asunnottomuus ei yleensä ole seurausta päihderiippuvuudesta.

– Päihdeongelmaisia on yksi kolmasosa kävijöistä. Mitä pidempään ihminen on asunnottomana, sen vaikeammaksi kaikki asiat käyvät ja päihteet voivat tulla mukaan kuvioihin.

Suurempi riski asunnottomuudelle on pienituloisuus. Kun toimeentulo järkkyy, ihmisellä on Tiivolan mukaan suuri riski jäädä ilman asuntoa.

Vailla vakinaista asuntoa tunnetaan paitsi Asunnottomien yöstä, myös Kalkers-yökahvilasta. Se on kaikille avoin ”kriisipaikka”, joka tarjoaa yösijan enimmillään parillekymmenelle tulijalle. Paikan päällä on aina kaksi VVA:n työn tekijää ja tarvittaessa kävijät saavat ruokaa ja vaatteita.

Merkittävä rooli yhdistyksen toiminnassa on Helsingissä sijaitsevalla Vartiosaaren toimintakeskus Saarella. Kyseessä on kesällä avoinna oleva keskus, jossa keskitytään ihmisten käytännön asioiden hoitamiseen rauhallisessa ympäristössä.

Saari on päihteetön paikka, mikä helpottaa arkisten asioiden edistämistä yhdessä yhdistyksen työntekijän kanssa. Kesällä käytössä on myös Helsingin Ramsinniemessä sjiaitseva sauna.

VVA:lla on myös päivätoimintakeskus, joka sijaitsee Pasilassa.

– Tämä Pasilan-paikka on tarkoitettu vain olemiseen. Korona-aikana monelle oli tärkeää, että oli sisätila, jossa voi lukea lehtiä, soittaa puheluita ja tavata ihmisiä.

Yhdistyksellä on Helsingissä kaksi väliaikaista asumisyksikköä, Sällikujalla ja Junailijankadulla. Jälkimmäisen toiminta päättyy vuodenvaihteessa, kun sopimus kaupungin kanssa päättyy ja talo puretaan. VVA pyrkii parhaillaan löytämään korvaavan kiinteistön.

VVA:ssa on vuosien mittaan huomattu yhteiskunnan rakenteellinen ongelma, joka liittyy asuntomarkkinoihin.

– Pääkaupunkiseudulla ei ole riittävästi pieniä tai kohtuuhintaisia asuntoja. Erilaisia asumisratkaisuja pitäisi ehdottomasti kehittää ja tarjota nykyistä enemmän.

Yli 30 vuotta sitten yleistynyt asunto ensin -malli on Tiivolan mukaan murenemassa Suomessa. Mallin perustana on näkemys, jonka mukaan asunnon hankkiminen ihmiselle on etusijalla muihin tukitoimenpiteisiin verrattuna. Asunnon saamisella on keskeinen merkitys sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ratkaisemisessa. Malli lähtee siitä, että luottotietojen menetys tai päihdeongelma eivät ole esteitä asunnon saamiselle.

– Tällä mallilla saatiin laskettua asunnottomuuslukuja Suomessa. Sen aktivoiminen Suomessa olisi tärkeää, etenkin kun nykyisen hallituksen tavoitteena on puolittaa asunnottomien määrä vaalikaudella ja sen jälkeen poistaa ongelma kokonaan. Teot vaativat kuitenkin rahoitusta, mitään ei tapahdu ajatustasolla, Tiivola huomauttaa.

Tarja Kinnula on tyytyväinen vapaaehtoistyöhönsä VVA:lla. Hän huolehtii muun muassa ruokaostoksista ja lahjoitusten hakemisesta. Yhdistyksen toimintaa tuetaan muun muassa kuolinpesien lahjoituksilla.

– Tämä työ on lähellä sydäntäni, olen todella innoissani. VVA:lla on ihania työntekijöitä, jotka auttavat ihmisiä saamaan elämänsä raiteilleen, jos vaan ihminen sitä haluaa. Oma motivaatio on tärkeää.

Kinnulan 23-vuotias poika vapautuu myös pian vankilasta. Suunnitelmat pojan elämän ovat olemassa.

– Aion tehdä hänelle samoin, kuin tein itselleni eli viedä VVA:n palveluiden piiriin. Tiedän varmasti, että sieltä hän saa apua. Asuntolapaikan jälkeen lähdetään etsimään mahdollisuuksia itsenäiseen asumiseen.