Avaruusmatkailu on taikauskoista hommaa. Usein rituaalin ja taikauskon välillä on vain veteen piirretty viiva.
Kun Juri Gagarin lähti 12. huhtikuuta 1961 maailmanhistorian ensimmäiselle miehitetylle avaruuslennolle Neuvostoliiton huippusalaisesta laukaisukeskuksesta, Kazakstanin Baikonurmista, jonkin matkaa ennen laukaisualustaa hän pysäytti bussin ja pissasi sen oikeaan takarenkaaseen. Koska Gagarin lähti avaruuteen ja palasi takaisin elossa, tänään kaikki maailman astronautit ja kosmonautit pissaavat ennen laukaisualustaa bussin renkaalle.
Vielä pitää tietyllä laukaisualustan portaalla kääntyä ja vilkuttaa, sitten voi lähteä matkaan.
Amerikkalaisten avaruussukkulat poistettiin käytöstä vuonna 2011, mutta vielä silloin kun niitä käytettiin, astronautit pelasivat aina ennen lähtöä pari erää pokeria. Lähtö ei tullut kuuloonkaan, ennen kuin kapteeni oli hävinnyt. Ajateltiin, että hän oli käyttänyt huonon tuurinsa koko päivän osalta ja siten avaruuslento katsottiin turvalliseksi.
Muun muassa näitä ja monia muita avaruusmatkailuun ja Kansainväliseen avaruusasema ISS:ään liittyviä sisäpiiritietoja paljastaa 53-vuotias astronautti Scott Kelly juuri suomennetussa kirjassaan Kiertoradalla – vuosi avaruudessa (Bazar).
Vuonna 2012 NASAssa kuultiin, että venäläiset aikovat lähettää kosmonautin Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle vuoden ajaksi. Nasan piti tehdä sama tai selittää, miksei Yhdysvalloissa otettu vastaavaa haastetta vastaan?
Jotta suunnitelmat miehitetystä Mars-lennosta toteutuisivat, tarvitaan vielä enemmän tietoa yhtämittaisen pitkäkestoisen avaruudessa olemisen vaikutuksia ihmiseen.
Matka Marsiin veisi noin 260 päivää, paluumatka yhtä kauan ja koska myös perillä halutaan viettää aikaa, ajallisesti koko matka kestäisi pari vuotta. Miehistöä uhkaisivat säteily, painottomuus, fyysiset muutokset sekä psyykkiset ongelmat.
Nyt jo tiedetään, että pitkien avaruusmatkojen huolestuttavimmat negatiiviset vaikutukset kohdistuvat astronauttien näköön. Suurimmalla osalla muutokset katoavat lennon jälkeen maassa, mutta ennen kuin näköongelma ratkaistaan, Marsiin ei voi lähteä. Miehistö ei voi laskeutua kaukaiselle planeetalle, ohjata avaruusalusta, hallita mutkikasta laitteistoa ja tutkia planeetan pintaa ilman hyvää näköä.
Koska vuoden oleskelu avaruudessa antaisi paljon tärkeää tietoa, NASA perusti ISS year long mission –tutkimushankkeen. Tehtävään valittiin tiukan seulan jälkeen neljän avaruuslennon veteraani, 159 päivää ISS:llä viettänyt Scott Kelly.
Kellyn myötä NASA sai myös bonuksen. Vertailukohteena päästiin käyttämään Scott Kellyn identtistä kaksosveljeä, astronautti Mark Kellyä, joka jäi maahan. Vuoden aikana näitä kahta miestä vertailtiin aina geneettiselle tasolle asti – ja tullaan vertaamaan vielä vuosia.
Maaliskuussa 2015 Kelly ja venäläinen kosmonautti Mihail Kornijenko aloittivat 340 päivää kestäneen pestinsä Kansainvälisellä avaruusasemalla.
Astronautti Scott Joseph Kelly (s.1964) on kotoisin Orangen kaupungista, New Jerseyn osavaltiosta. Vanhemmat olivat poliiseja. Siinä, missä kaksoisveli Mark hoiti koulunsa kunnolla, Scott otti laiskemman linjan. Koulu meni pitkälti penkin alle.
Eräänä päivänä Kelly joutui kohtaamaan sen tosiasian, että elämässä pärjääminen vaatii asennemuutoksen. Hän löysi uuden suunnan, kimmokkeena toimi Tom Wolfen kirja The Right Stuff (Valiojoukko). Romaani kertoo Yhdysvaltojen 1950-luvun sotilasilmailun koelentäjistä, joista monista valikoitui sittemmin astronautteja maan avaruusohjelmaan.
Kelly suoritti alemman korkeakoulututkinnon New Yorkin osavaltion yliopistosta pääaineenaan sähkötekniikka vuonna 1987. Ylemmän korkeakoulututkinnon hän suoritti Tennesseen yliopistossa vuonna 1996 pääaineenaan lentotekniikka.
Haave toteutui, kun Kellystä tuli laivaston lentäjä. Sotilasarvoltaan hän on laivaston kapteeni ja hänelle on myönnetty useita kunniamerkkejä tehtävistään muun muassa Persianlahdella. Koelentäjänä hän lensi yli 3 000 lentotuntia 30 eri koneella. Lentotukialus-laskeutumisia hänellä on takanaan yli 250.
Vuonna 1996 hänet valittiin astronauttikoulutukseen ja neitsytlentonsa hän suoritti vuonna 1999. Vuoden pestiä avaruusasemalle Kelly pohdiskeli jonkin aikaa: hän on aina ollut sydämeltään pilotti, ennen kaikkea avaruus-sukkulan pilotti. ISS:llä tehdään tiedettä.
ISS (International Space Station) on jalkapallokentän kokoinen, 72,8 metriä pitkä ja 108,5 metriä leveä laitos, joka kiertää maata vajaan 400 kilometrin korkeudella noin 28 000 kilometrin tuntivauhtia. Avaruusaseman näkee maasta käsin paljain silmin.
ISS:n toiminta on suunnattu ennen kaikkea tieteelliseen tutkimukseen ja sitä ylläpitää liittoutuma, johon kuuluivat Yhdysvaltojen ja venäjän avaruusjärjestöjen lisäksi Euroopan, Japanin, Brasilian ja Kanadan avaruusjärjestöt sekä 15 eri valtiota. Oikeastaan se on maata kiertävä huippulaboratorio.
Asema koostuu lukuisista paineistetuista moduuleista. Aikanaan vaati yli 100 lähtölaukausta, ennen kuin kaikki osat olivat kiertoradalla ja toiset sata avaruuskävelyä, ennen kuin ne oli liitetty toisiinsa. 2. marraskuuta 2000 ISS miehitettiin ja siitä lähtien siellä on koko ajan ollut minimissään kahden hengen miehistö.
Avaruusasemalla on käynyt yli kaksisataa ihmistä 16 eri maasta. Juri Gagarin vietti historiallisella lennollaan 108 minuuttia avaruudessa ja kiersi maapallon kerran. Tänä päivänä astronautti viettää normilennollaan avaruusasemalla viidestä kuuteen kuukautta.
Historiansa aikana ISS on taittanut niin paljon matkaa, että sillä olisi käynyt kymmenisen kertaa Marsissa.
Kellyn mukaan avaruusasema on niin iso, että siellä eksyy helposti. Asuinpinta-alaa on yli 400 neliötä. Tuulettimien ja sähkölaitteiden humina on niin kova, että Kelly kaipasi välillä täydellistä hiljaisuutta. Lopulta taustahuminaan tottuu.
Kaikkeen täytyy tottua. Kolme neljästä astronautista kärsii avaruuspahoinvoinnista, ennen kuin keho tottuu painottomuuteen ja oksentelu loppuu. Kestää neljästä kuuteen viikkoon, ennen kuin olo palautuu taas normaaliksi.
Jokaisella on oma hytti, jossa on yhtä paljon tilaa kuin puhelinkopissa. Mutta avaruudessa ei ole helppoa nukkua. Vaikka silmät ovat kiinni, näkökentässä näkyy välähdyksiä, kun kosminen säteily lävistää verkkokalvot ja luo illuusion valosta.
Kaikki pinnat ovat täynnä tietokoneita, kokeita, jääkaappeja, kameroita, työkaluja ja johtoja. Kädensijoja on kaikkialla, samoin tarranauhoja ja teippejä. Kun esineen päästää käsistään, se leijuu tiehensä. ISS:llä katoaa koko ajan esineitä.
Komentokeskus aikatauluttaa astronautin päivän jopa viiden minuutin tarkkuudella ja joka perjantai sekä juhlapäivinä on tapana syödä yhteinen illallinen venäläisten moduulissa, jokainen tuo mukanaan omia herkkuja. Astronautit syövät avaruudessa leipien sijaan tortilloja, koska ne murustavat vähemmän.
Hedelmät ja vihannekset vanhenevat nopeammin avaruusasemalla kuin maassa, mikä ihmetyttää kovasti tiedemiehiä.
Aurinko nousee ja laskee puolentoista tunnin välein. Asema kiertää maapallon 15 kertaa vuorokaudessa.
Kelly kertoo suoraan tuntemuksistaan ja vaikeuksistaan ja päästää lukijan todella lähelle.
Mutta nauraakin saa. Kellyn vuoden mittainen riesa, ehdoton inhokki on hiilidioksidipoistolaite CDRA, jota täytyy koko ajan hoitaa, ruokkia, huoltaa ja korjata.
Nasa nipottaa pienimmistäkin asioista. Hervoton lienee Kellyn kukkienkasvatus-projekti, jossa Nasa kokousteli ja pohti maassa, pitääkö kukkia kastella vai ei, ja samaan aikaan kukat nuokkuivat veden puutteesta. Lopulta Kelly käveli Nasan yli ja päätti kastella kukat ilman Nasan lupaa.
Joka viikonloppu asemalla on siivouspäivä. Maassa pöly, nukka, hiukset ja ruoanmurut laskeutuvat maahan, avaruusasemalla ne leijuvat ympäriinsä ja päätyvät seinille, kattoon tai johonkin kalliiseen laitteeseen. Seinissä kasvaa hometta, vaikka niitä pyyhitään säännöllisesti antiseptisillä lapuilla.
Tarvikkeita lähetetään maasta neljä kertaa vuodessa miehittämättömillä raketeilla, mutta ne tuppaavat edelleen räjähtämään lähtöalustoilla ja vievät mennessään kymmenien miljoonien dollareiden arvosta ruokaa, vettä, happea, vaatteita, kokeita ja laitteita.
Vuoden aikana Kelly tapasi 13 ihmistä, kun miehistö välillä vaihtui.
Kirjan jälkeen tietää, miltä tuntuu olla erossa läheisistään, kuinka yhteisolo sujuu suljetussa tilassa, mitkä vaarat uhkaavat miehistöä ja avaruusasemaa? Miten avaruusasemalla käydään vessassa (imuri) syödään (pusseista), nukutaan (makuupussissa) ja peseydytään (pesulapuilla).
Kelly kaipailee maasta eniten läheisiään, luontoa, painovoimaa ja juoksevan veden tuntua iholla. Avaruusasemalla ei ole tuoleja, koska astronautti vain kelluisi tuolin päällä. Lopulta mies ostaa avaruusasemalta käsin kotiinsa ruokapöydän ja tuolit vain sitä varten, että jonain päivänä voi istua pöydän ääressä läheistensä kanssa.
Tulee vaaratilanne – ja kesken sitä Nasa ilmoittaa suorasta televisio-haastattelusta. Tulee avaruuskävelyitä, eikä kirjan jälkeen koskaan enää luule, että ne olisivat jotenkin helppoja. Lukija on avaruuskävelyn jälkeen yhtä nääntynyt kuin astronautit.
Kirjan jälkeen tietää, ettei painottomuudessa pysty sylkäisemään (hammastahna pitää niellä) ja avaruusasemalla on Euroopan avaruusjärjestön lähettämä espressolaite, jonka valmistaminen lennonkestäväksi maksoi yli miljoona dollaria.
Scott Kelly palasi maahan 2.3.2016 venäläisellä Sojuz laskeutumismoduulilla. Paluuta verrataan junaonnettomuuteen, jonka jälkeen joutuu autokolariin, jonka jälkeen kaatuu pyörällä. Kellystä itsestään tuntui, kuin tulisi palavassa tynnyrissä Niagaran putousta alas.
Hetkeä ennen kuin moduuli iskeytyy Kazastanin maaperään, lennonjohto alkaa muistuttaa astronautteja suun avaamisesta. Isku on näet niin kova, että pahimmillaan saattaa purra kielensä poikki.
You Tubesta löytyy Time – lehden tuottama 12 –osainen sarja A Year In Space, jossa seurataan Kellyn avaruus-vuotta aina lähdöstä paluuseen.
