Ympäri Suomea järjestetään vanhemman väen yökerhoja, täällä kotopuolessakin K45-disco, jonka liput myytiin sekunneissa loppuun. Yhtä hurjaa on ollut kysyntä muuallakin Suomessa.

Niin että tilausta tosiaan on. Mutta mihin – siinäpä miettimisen aihetta. Itseäni ainakin täkäläinen konsepti häiritsee.

Miksi? Ensinnäkin ”discossa” (vaiko sittenkin klubissa?) soitetaan vain viime vuosituhannen hittejä. Baari kaupittelee kasarilta tuttuja Sininen enkeli -drinkkejä.

Kaiken lisäksi ilta päättyy jo kello 01 – ei kello 05, kuten yökerhot yleensä – ja sitten tarjolla onkin ”yhteistyökumppanin lämmin pirssi”, jolla ilmeisesti pääsee nopeasti kotiin iltamaidon, flanellipyjaman ja ruututohvelien huomaan.

Tai no, ehken vain ole kohderyhmää.

Ageismi eli ikäsyrjintä elää stereotypioista – siis pinttyneistä käsityksistä, millaisia kaikki ikääntyneet ovat.

Ei ole kauaa siitä, kun viisikymppiselle lahjoitettiin syntymäpäivänä kiikkustuoli ja kunnanviiri, ja tämän perinnön hometunkka tupruaa yhä ilmassa. Se näkyy esimerkiksi somepalstoilla, jossa kaavamaisesta keski-ikäisestä vähänkin poikkeavaa julkisuuden henkilöä kehotetaan ”ikääntymään arvokkaasti”.

Mutta mitä tuo ”arvokkuus” itse asiassa tarkoittaa? Kun raaputtaa hiukan pintaa, paljastuu alta moralistinen vaatimus, jonka mukaan ihmisen pitäisi luopua tietyistä persoonallisuudenpiirteistään ja jättää kaikki nuorille. Nostalgia sallitaan, sehän ei uhkaa ketään.

Samaan aikaan vanhempia työntekijöitä syytetään kuitenkin siitä, etteivät he uudistu tai pysy ajassa – ovat siis ”boomereita”.

Ja koska Suomi on siitä jännä maa, että täällä on kansainvälisesti ottaen paljon työpaikkakiusaamista ja rasismia, niin eurobarometrin mukaan täällä harjoitetaan tietenkin myös keskimääräistä enemmän ikäsyrjintää.

Eikä kyse ole mistään pikku­jutusta. Ageismia tutkineen Yalen professorin Becca Levyn mukaan ikäsyrjintä saattaa ahmaista ihmisen elämästä miltei kahdeksan elinvuotta.

Kyse on Levyn mielestä pitkälti juuri siitä, miten ihmiseen suhtaudutaan. Jo viisikymppistä pidetään ikäloppuna mummelina, jonka glitterhametta paheksutaan ja jonka bilettämistä yökerhossa katsotaan paheksuvasti – tai jolle avoimesti nauretaan.

Onhan ikääntyvä muka jotenkin ”hupaisa”, aivan kuten ylipainoinenkin – hän alkaa itsekin nähdä itsensä valmiina rollaattoriin.

Levyn mukaan Japanissa vanhemmat naiset eivät raportoi yhtä paljon vaihdevuosioireista (soijan syönnillä saattaa toki olla osuutta asiaan) ja vanhempien miesten testosteronitasot ovat länsimaita korkeammat. Japanissa eläkeikään ei suhtaudutakaan vääjäämättömänä luisuna kohti silkkivuorattua arkkua, vaan ajanjaksona, jolloin voi kokeilla asioita, joista ruuhkavuosina ehti vain haaveilla.

Jos Suomessa vallitsee työvoimapula ja rapiat 40 prosenttia suomalaisista työikäisistä on plus viisikymmentä, mikä järki on ikäsyrjinnässä?

Ja miten ihmeessä kaikkiin pätisivät samat stereotypiat?