Poliisin ja oikeuslaitoksen tehtävä on löytää syyllinen ja rangaista häntä. Suuri yleisö uskoo, että syyllinen on yleensä myös paha.

Asianajajan silmin syyllisyys ja pahuus ovat usein eri asioita. Tappoihin syyllistyneet ovat useimmiten eläneet nuhteetonta elämää.

Ihmisen henki lähtee helposti: joskus ­riittää yksi nyrkin isku, joskus tönäisy.

Kun asianajaja Kari Eriksson puhuu, ­hänen puheestaan kuultaa syvä inhimillinen myötätunto. Hän kertoo kauheistakin tapahtumista ja ihmisistä juohevasti ja kiinnostavasti. Kieli on elävää kuin hänen kirjailijavelipuolellaan Joni Skiftesvikillä.

Eriksson on hoitanut kolmikymmenvuotisen uransa aikana suuren määrän vakavia rikosjuttuja. Monet niistä ovat saaneet runsaasti julkisuutta. Se ei tarkoita, että ne olisivat olleet myös vaikeita juttuja hoitaa. Raskaita ne ovat silti olleet.

– Kun joku kuolee, se ei koske vain uhria ja tekijää, vaan siinä on myös omaisia molemmilta puolilta.

Mutta miten kukaan voi puolustaa raaimpiin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä?

Väkivaltarikokset kiinnostavat Erikssonia. Ne koskevat ihmiselämän äärimmäisiä asioita. Niissä on kylliksi haastetta taitavalle asianajajalle.

– Kun tuollainen asia tapahtuu, ihminen on aidoimmillaan. Kaikki turha karisee pois. Lukiossa mieliaineeni oli psykologia. Nyt ammattiini kuuluu psykologia ihan käytännössä.

Eriksson on lähtöisin köyhästä työläiskodista ja työläisyhteisöstä.

– Puhun samaa kieltä kuin useimmat asiakkaani ja jaksan kuunnella heitä.

Asianajaja ei saa tuntea työssään pelkoa. Eriksson oli 1990-luvun alussa mukana juttusarjassa, jossa alamaailman kovimmat kaverit selvittelivät välejään.

– Hieman hirvitti jutun alkuvaiheessa, mutta hoidin sitten jutun niin tiukasti kuin osasin. Lopputulos oli se, että vastapuolen miehistäkin tuli myöhemmin asiakkaitani.

Erikssonilla on paljon vakioasiakkaita. Osalla asiakassuhde on yhtä pitkä kuin hänen asianajouransa.

– Osaa voi pitää ihan ystävinä. Monet ovat ihmisinä hirveän asiallisia ja mukavia.

Toimeksiannot syntyvät usein pian tapahtuman jälkeen. Kerran kesällä yksi asiakas soitti ja kysyi, mikä on seuraamus, kun on lyönyt toista ”pikkuisen veitsellä ja paistihaarukalla”.

– Kysyin, milloin tämä oli sattunut. Vastaus oli, että kymmenen minuuttia sitten.

Vakavissa henkirikoksissa ovat järkyttyneitä kaikki osapuolet ja asianosaisten läheiset – usein myös tekijä.

Asianajaja voi onnistua vain, jos hän voittaa asiakkaansa luottamuksen. Ensimmäisessä tapaamisessa Eriksson ei yleensä juuri kysy itse tapahtumasta – eikä kauhistele.

– Kaiken lähtökohtana on rehellisyys. Kun ihminen on tehnyt hirveän teon, ainoa ihminen, johon hän voi luottaa, on avustaja. Pahinta, mitä avustaja voi tehdä, on se, että hän alkaa asiakkaansa tuomariksi.

Tapahtumien kulku on useimmiten kohtuullisen selvä. Tekijän ja hänen avustajansa keskusteluissa etsitään ennemminkin asioita, jotka ovat voineet siihen vaikuttaa.

Keskusteluissa löytyy toisinaan asioita, jotka voivat ratkaista koko jutun.

Käräjäoikeus oli tuominnut bangladeshilaissyntyisen miehen yllytyksestä vaimonsa murhaan. Eriksson keskusteli miehen kanssa sitkeästi, vaikka se oli kieliongelmien vuoksi vaikeaa. Löytyi asioita, jotka eivät olleet tulleet esiin käräjäoikeudessa. Hovioikeus vapautti miehen syytteistä.

Vaimon oli murhannut miehen veli, joka oli yrittänyt vierittää osan syystä veljelleen.

Traagisimmat jutut järkyttävät karaistunuttakin asianajajaa, syvästi ja pitkään.

Mies sytytti avioerokriisin syövereissä Tyrnävällä pyhäinpäivän aattona 2011 palamaan talonsa, ja talon mukana paloivat hänen kaksi- ja kuusivuotiaat lapsensa. Mies sai kahdesta murhasta elinkautisen tuomion ja istuu sitä yhä.

– Lähdimme lomalle heti oikeudenkäynnin jälkeen. En tahtonut moneen yöhön saada nukutuksi.

Eriksson näyttää kotonaan rautakankea, jolla mies oli yrittänyt avata talonsa ovea päästäkseen pelastamaan lapsensa, kun hän oli paniikissa itse päätynyt ulos ja ovi oli mennyt lukkoon. Eriksson uskoo, ettei mies aikonut surmata lapsiaan.

– Tilanne eteni nopeasti ja hallitsemattomasti, lopputulos ei ollut tarkoitettu.

Huomiota herättäneisiin juttuihin, joissa Eriksson on toiminut syytetyn asianajajana, kuuluu Oulun insesti-isäjuttu. Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2016 miehen, joka oli käyttänyt vuosia seksuaalisesti hyväkseen tytärtään, siittänyt hänelle lapsenkin.

Nykyisin Michael Penttilän nimeä käyttävä mies taas on kuristanut hengiltä useita naisia, alkaen omasta äidistään ja 12-vuotiaasta tytöstä. Tällä hetkellä häntä syytetään viime vuoden huhtikuussa Helsingissä tehdystä kuristusmurhasta.

Penttilä on ollut Erikssonin asiakas ensimmäisestä rikoksestaan, vuodesta 1992.

Erityisesti noissa kahdessa jutussa Eriksson on joutunut törmäämään siihen, että jotkut pitävät myös häntä syyllisenä.

– Jonkin verran on tullut sellaista palautetta ja kirjoittelua, mutta vähänkin ajattelevammat ihmiset käsittävät tilanteen. Oikeusjärjestelmä ei toimi, ellei jokaisella ole oikeutta puolustukseen ja asianajajaan. Jos sitä rajoitetaan, ei kyse ole enää oikeusvaltiosta.

Asianaja on vastuussa asiakkaalleen, ei suurelle yleisölle.

– Se on ehdoton periaate. Pitää toimia lainmukaisesti asiakkaan hyväksi, mutta kaikkia lain sallimia keinoja käyttäen.

Pelkäämään Eriksson ei ole joutunut.

– En kulje ravintoloissa. Paikoissa, joissa ihmiset ovat humalassa, saattaisi joku tulla sanomaan.

Erikssonin työpäivät ja -viikot ovat pitkiä. Usein työtä on 60–70 tuntia viikossa. Joku voisi pitää sitä raskaana, mutta ei Eriksson. Hän tekee unelmatyötään.

– Täytyyhän tähän työhön uskoa, että sitä jaksaa tehdä. Joka päivä on erilainen. Hyvät oikeudenkäynnit, joissa on hyvä syyttäjä ja avustaja, ovat hirveän mielenkiintoisia.

Työn tekee raskaammaksi se, ettei asianajaja voi juuri puhua jutuistaan ulkopuolisille. Eriksson on kuitenkin siihen tottunut, eikä sille ole vaihtoehtoa.

Onhan Erikssonilla sentään työyhteisönsä. Hänellä on töissä kaksi muuta juristia, ja toinen heistä on hänen oma poikansa. Tytär opiskelee vielä, mutta toimii myös toimiston sihteerinä. Vaimo hoitaa yrityksen taloushallintoa.

– Tämä on tällainen perheyhteisö, jossa kaikki tulee kaikkien tietoon.

Huumeet ja psyykenlääkkeet ovat raaistaneet rikoksia ja muuttaneet tekijöitä. Huumeiden käyttäjät ovat yhä nuorempia. Raaoissa rikoksissa huumeet ovat usein mukana – viimeistään, kun velkoja peritään.

Alamaailmassa oli ennen selvät sääntönsä. Esimerkiksi toisen kotiin ei saanut mennä väkivaltaisessa tarkoituksessa. Nyt suurin osa perintäjutuista hoidetaan velallisen kotona. Kun kaveri joutui ennen pidätetyksi, häntä autettiin putkaankin.

– Nyt kun kaveri joutuu putkaan, ”kaverit” käyvät tyhjentämässä pulaan joutuneen kämpän ja alkavat vielä periä jotakin olematonta velkaa tämän läheisiltä.

Ennen väkivalta oli jossakin suhteessa sen taustalla oleviin asioihin. Nykyisin raakuudella ei ole rajaa.

– Viime syksynä minulla oli tapaus, jossa nuorta miestä kidutettiin muun muassa poraamalla polveen.

Huumeet ja psyyken lääkkeet leikkaavat ihmisiltä surun ja empatian tunteet. Eriksson hoiti kerran hyvin raa’asti tehtyä henkirikosta, jota käsiteltiin myöhemmin murhana. Ensimmäisessä kuulustelussa tekijä, nuori poika, oli hyvin ilmeetön.

– Tuli tunne, ettei asia häntä koskettanut. Seuraavana päivänä tuli sitten itku. Hän oli kuin toinen ihminen. Lääkkeen vaikutus oli lakannut.

Erikssonin luulisi kohdanneen 30-vuotisella urallaan kasapäin todella pahoja ihmisiä. Hän sanoo kohdanneensa heitä vähemmän kuin kymmenen. Pahalla ihmisellä hän tarkoittaa henkilöä, joka on täysin piittaamaton muista ihmisistä ja jolta puuttuu kyky empatiaan.

– Hän on pyrkimystensä vuoksi valmis tekemään millaisia tekoja hyvänsä. Hän kokee olevansa kaikkien sääntöjen yläpuolella ja nauttii muiden hyväksikäyttämisestä.

Monessa ihmisessä on noita ominaisuuksia, pahoissa ne korostuvat. Heitä sanotaan myös psykopaateiksi. He eivät juuri parane.

– Pahasti kieroutunut ihminen oppii ainoastaan peittämään paremmin ominaisuutensa.

Kodin ja kasvuympäristön merkitys on ollut suuri. Eriksson asuu yhä lähellä syntymäkotiaan Haukiputaan Martinniemessä.

– Isäni sanoi, että ihmisen on hyvä syntyä, elää ja kuolla samassa paikassa. Olen noudattanut ohjetta.

Martinniemi oli Erikssonin lapsuudessa saha- ja satamayhteisö, jossa kävi paljon laivoja ja erilaisia ihmisiä, myös ulkomaalaisia ja eri värisiä. Se opetti hyväksymään erilaisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Politiikka vaikutti väkevästi Martinniemessä, jopa painostavalla tavalla. Aila-äiti oli vahva siinäkin asiassa.

– Kaikesta ei tarvinnut olla samaa mieltä, ja jokaisen vakaumusta tuli kunnioittaa. Toisaalta näissä ihmisissä oli paljon välittämistä.

Äiti oli ensin naimissa norjalaisen merimiehen (Jonin isän), sitten suomenruotsalaisen merimiehen (Karin isän) kanssa. Hän hankki leivän perheelleen, varat talon rakentamiseen ja lastensa koulutukseen muun muassa messityttönä ja lastaamalla laivoihin Rauma-Repolan sahatavaraa.

Perheeseen kuului Jonin ja Karin lisäksi kolmaskin poika ja yksi tytär. Aila oli yksinhuoltaja siitä lähtien, kun Kari, lapsista nuorin, täytti 11 vuotta.

Aila oli voimakastahtoinen, mutta lämmin ihminen. Hän opetti rehellisyyttä, ahkeruutta ja omapäisyyttä. Hän oli Martinniemen sivukirjaston ahkerimpia lainaajia. Hän patisti Karia jatkamaan lukioon, vaikka tälle ei koulu tahtonut maistuakaan.

– Siihen aikaan oli sellainen käsitys, että köyhien lapset eivät saa herrojen kouluja käydä. Äiti ymmärsi, että ainoa mahdollisuus päästä eteenpäin on käydä kouluja.

Kari sai kokea myös sen, miten köyhien lapsia nöyryytettiin. Ala-asteella kuulutettiin, että kunnan vaatelappuja saa tulla jonottamaan kansliasta.

– Aika leimaavaahan se oli. Aina syksyllä käytiin äidin kanssa niillä lapuilla Sokoksesta ostamassa vaatteita.

Äärimmäisen tarkkaan Eriksson muistaa, milloin hevonen juoksi hänen elämäänsä. Hän oli 5–6-vuotias, kun Lindgrenin Ville ajoi hevosella ohi. Hän ja joukko muita poikia pääsi rekeen.

– Se oli semmoinen hieno talvipäivä. Hevonen höyrysi, kun se juoksi. Oli kuin minussa olisi napsahtanut jotakin.

Sen jälkeen Kari poikkesi koulumatkallaan usein Villen tallille. Aikuisena hänellä on ollut aina hevosia, enimmillään viisi, nyt vain kaksi, kymmenvuotias suomenhevonen Puulan Poika ja kuusivuotias lämminverinen Elma Sol puoliksi Samuli Pohjamon kanssa. Pohjamo ajaa, Eriksson hoitaa ja ajaa, jos ehtii. Hevoset ovat osallistuneet raveihin, voittaneetkin.

Erikssonin Bror-isä syntyi Inkoossa, mutta asui ja kuoli Ruotsissa. Hänen tuhkansa tulivat pahvilaatikossa lentoasemalle. Kari haki laatikon Martinniemeen ja kaatoi tuhkat uurnaan tallinsa pesupaikalla. Häntä vaivasi, oliko paikka sopiva. Muuan rouva vapautti niistä mietteistä.

– Tallihan on sinulle pyhä paikka.

Eriksson on ollut vuodesta 2011 Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtaja. Yhdistys ylläpitää Äimäraution ravirataa. Eriksson on toiminut lisäksi Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana ja on tälläkin hetkellä Hippoksen valtuuskunnan jäsen.

Hevoset ja hevosurheilu ovat hyvä vastapaino raskaalle työlle rikosten maailmassa.

– Hevonen on vilpitön ja viisas. Jos sitä hoitaa hyvin, se ei välitä hoitajan ihonväristä. Ne ovat hyviä ominaisuuksia myös ihmiselle.