Apu Israelissa: tänään Ariel Seelan kyydissä
Puheenaiheet
Apu Israelissa: tänään Ariel Seelan kyydissä
Jos on äiti ihana, niin on poikakin! Näyttelijä Seela Sellan poika Ariel Sella toimii oppaana Israelissa, ja sympaaattisen Arielin tieto ja tunne välittyvät matkailijoille suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja hepreaksi.
30.4.2017
 |
Apu

Oppaasta ei voi erehtyä. Hän kulkee ryhmänsä edellä ja korkealla pään päällä on tekokukkakimppu erotukseksi muista oppaista. Juttua oppaalla piisaa, mutta ei mitään tyhjää sanahelinää.

Tälläkin viikolla Ariel Sella opastaa suomalaisten toiviomatkalaisten lähes 40-päistä ryhmää. Opastaa, kertoo oleellisen käytännön asiosta, mutta ennen kaikkea Israelin ja Jerusalemin historiasta. Nykypäivää unohtamatta, onhan hän asunut Israelissa jo 1980-luvulta lähtien, nykyään Tel Avivissa kahden poikansa ja ranskalaissyntyisen vaimonsa työn vuoksi.

- Jerusalem ei jätä ketään kylmäksi. Se herättää tunteita laidasta laitaan, hän sanoo saapuessamme ilta-auringon laskiessa hänen entisen kotikaupunkinsa muurien taakse.

Vaikka opastettava ryhmä on tälläkin kertaa aatteelleen vahvasti omistatunut suomalaisporukka, Ariel Sella osaa pitäytyä neutraalina. Hän ei ota kantaa, eikä julista.

Toiviomatkat on tuonut vuodesta 1976 lähtien 180 000 suomalaista Israeliin, ja vuoden 2017 vappumatkalla ovat mukana myös Patmos-säätiöstä tuttu, monessa julkisuuskohussa keitetty säätiön entinen toiminnanjohtaja Leo Meller ja vankilapastorina Kuopiossa vaikuttava Jouko Koistinen.

 - Historioitsijat kiistelevät siitä, missä Jeesuksen hauta sijaitsi, mutta Puutarhahaudan alueella voimme kokea jotakin siitä, mitä ja miksi tapahtui 2000 vuotta sitten. Ariel Sella sanoo.

Puutarhan hiljaisuudessa, mustarastaan laulaessa, Meller ja Koistinen pitivät koskettavan ehtoollistilaisuuden - siitä ja toiviomatkalaisten kokemuksista Betlehemissä, Jerikossa ja Kuolleessa meressä reportaasi parin viikon kuluttua Avun printissä. Kaksiosaisen reportaasin ensimmäinen osa ilmestyy silloin, kuvaajana kokenut Israelin-kävijä Timo Pyykkö.

teksti Liisa Talvitie

Kommentoi »