Laulaja Anita Hirvosen elämää määrittää usko Jumalaan.
– Se on helppoa, eikä tarvitse pelätä missään, kun tietää olevansa suojeluksessa. En kyllä kuulu kirkkoon enkä mihinkään seurakuntaan eikä mielestäni tarvitsekaan. Riittää, että ihmisellä itsellä on tyyneys ja usko.
Anita rukoilee usein.
– Myös ennen keikkaa laitan käteni yhteen, suljen silmäni ja pyydän, että Taivaan Isä pitää huolta, kun on tällaisen tehnyt.
Tässä iässä hänellä ei ole enää suuria haaveita.
– Olen saanut Emmat ja Venlat ja kultalevyt. Kunhan pää pysyisi kasassa ja aivot terävinä. Muistelmia en aio kirjoittaa, turhaan siinä korokkeelle itseään nostaa. Naurattaa, kun hädin tuskin kolmekymppisistä kirjoitetaan omaelämäkertoja. Eiväthän ne ole vielä edes eläneet.
– Olen myös sitä mieltä, että ihminen ei voi lähteä palvomaan itseään. Siksi olen ollut huono juhlistamaan tasavuosia tai mitään muutakaan. Viisikymppisiä tai kuusikymppisiä en juhlinut, vaan olin töissä. 70-vuotisjuhlat sentään vietin.
Anitan kultalevytkin lojuivat vuosia vessan lattialla, nyt sisko on naputellut ne Anitan kodin seinälle.
– Linnan juhliin jos kutsuttaisiin, niin en menisi. Pitäisi köyhälle kansalle ne juhlat järjestää.
Lue myös:
Teksti Jari Peltomäki
