Puiden reunustama katu on vain kivenheiton päässä Mannerheimintiestä, mutta liikenteen häly ei tänne kuulu.

Vanhan talon paksut seinät suojelevat taiteilijaperhettä, johon kuuluvat oopperalaulaja ja tangotulkki Angelika Klas, Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kuuluva säveltäjä Sebastian Fagerlund ja pariskunnan 14-vuotias poika Maximilian.

Olohuoneessa silmään pistää heti silmään kaksi asiaa.

Yksi: muusikoiden kotona ei ole yhtään kaiutinta eikä stereoita.

Kaksi: valkoisessa flyygelissä on kiinni kuulokkeet.

– Oli meillä joskus kaiutin, mutta ammattitautiin kuuluu, että musiikkia alkaa heti jäsennellä. Että tuo on tehty noin tai noin, oli kyse sitten popista tai klassisesta. Silloin se on kaukana rentoutumisesta. Saan musiikista suuria elämyksiä, niitä vain pitää valikoida, Sebastian kuvailee.

– Sebastian tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta. Me taas olemme pojan kanssa sellaisia megaekstrovertteja ja sosiaalisia eläimiä, eikä meitä haittaa melu tai häsä. Poika myös haluaisi soittaa koko ajan pianoa, siksi meillä on kuulokkeet, Angelika kertoo.

Kotona tehdään töitä, ollaan yhdessä ja sparrataan toista.

– Meillä on yhteistyö- ja avunantosopimus, pariskunta kuvailee.

Perheessä kasvaa kolmas taiteilija.

– Poikamme on hirveän lahjakas soittaja ja laulaja. Hän sanoi minulle jollain keikalla, että äiti, tämä on niin minun juttuni. Hanki minulle keikkoja!

Pariskunnan mukana kulkenut Maximilian on kasvanut kiinni musiikkiin sylivauvasta lähtien. Lapsenhoito on aina hoidettu puoliksi, joustavasti kummankin töiden mukaan.

– Helppoa se ei ole ollut, minäkin olen ollut paljon poissa eri produktioissa. Se oli vaikeaa, mutta tätä työtä ei voi tehdä kotoa, Angelika pohtii.

Angelikan ja Sebastianin rakkaus syttyi melkein ensimmäisellä silmäyksellä.

– Näin Angelikan Töölöntorin ratikkapysäkillä. Olimme molemmat opiskelijoita ja väittelemme vieläkin, kumpi sanoi avaussanat: Sä näytät tutulta, ollaanko me tavattu jossakin?

Ratikkamatka kuljettiin samaan suuntaan, mutta Sebastian oli niin häkeltynyt, että unohti kysyä Angelikan nimen.

– Olin ollut jo hetken sinkku ja ajattelin, että jos haluaisin poikaystävän, jonkun tuommoisen voisin ottaa, Angelika sanoo.

Siihen aikaan ei ollut somea eikä nettiä, josta vieraan ihmisen olisi voinut löytää.

– Muutaman kuukauden jälkeen sitten kohtasimme kirjastossa, kuuntelimme musiikkia ja hirveän nopeasti se siitä sitten lähti.

– Olisi hirveän vaikea olla ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä tätä työtä, Angelika miettii.

Kriisejä vuosiin on tietysti myös mahtunut, ylä- ja alamäkiä.

– Konflikteja syntyy ja niistä pitää keskustella. Mutta olemme molemmat aika lyhytvihaisia emmekä kestä mykkäkoulua. Hetki sitten kränäsimme jostain asiasta ja nukuimme yön vihaisina. Aamulla emme enää jaksaneet riitaisaa olotilaa, Angelika sanoo.

– Katkeruutta ei kannata hautoa. On myös ollut tärkeää ymmärtää, että tarvitsemme molemmat omaa aikaa, Sebastian kertoo.

Sebastian kertoo arvostavansa Angelikan kilteyttä ja empaattisuutta.

– Eikä! Minulla on nuo samat sinua koskien, laulaja parahtaa.

– Jatkan vielä. Angelikassa on myös tulinen puoli. Jos minulla on heikompi hetki, hän usein sysää minua eteenpäin.

Angelika mietti jo nuorena, mistä löytää mies, joka kestää hänen määrä­tietoisuutensa.

– Sebastian on vahva ja pehmeä samaan aikaan. Jos on tarpeeksi vahva, uskaltaa olla myös pehmeä.

Korona-aika iski keväällä 2020 perheeseen ja Angelikaan kovaa, kun esitykset loppuivat kuin seinään.

– Olihan sokki, kun kaikki pysähtyi. Aloimme urheilla hulluna, ostimme kaikille sukset, pyörät, mitä lie. Tuli sellainen survival mode, halusimme tehdä kurjasta asiasta mahdollisimman kivan. Kokkailimme paljon ja lapsi nautti, kun sai olla kotona, Angelika kertoo.

– Emme ole koskaan olleet niin kovakuntoisia kuin nyt, Sebastian sanoo ja naurahtaa.

– Kun tuli ensimmäinen sulku, päätin, että nyt lähtevät mahamakkarat. Lopulta jumppasin niin paljon, että se tuli korvistakin ulos, epäurheilijamaiseksi itseään kuvaileva Angelika heläyttää.

Angelika myös innostui sienestämisestä, liittyipä marttoihinkin.

– En ole päivääkään maannut sohvalla ja katsonut Netflixiä!

Aluksi korona-aika tuntui positiiviseltakin pysähtymiseltä, sillä kiireinen pariskunta on mennyt viime vuodet tukka putkella.

– Minulle alkoi tulla loppuun palamisen merkkejä, mutta pysähtyminen on vaikeaa, jos kukaan muu ei pysähdy. Yrittäjänä en pitänyt koskaan äitiyslomaakaan varsinaisesti, Angelika sanoo.

Sitten todellisuus iski Angelikan päälle kovaa.

– Nyt se tuntuu painajaiselta. Putosin työmarkkinatuelle ja jouduin perumaan laajan kier­tueen. Pahin tilanne alkoi kulttuurialan täyssulusta viime joulukuussa. Muu elämä jatkui jollain tapaa, kuntosalit ja ravintolat aukesivat – mutta teatterit, oopperat ja konsertit olivat kiinni.

– Ajattelin, että kukaan ei kaipaa minua. Sorruin väittelemään ihmisten kanssa netissä tämän työn tarpeellisuudesta. Kun tuntui siltä, ettei kukaan tarvitse, en jaksanut enää itsekään tehdä mitään työni eteen. En treenannut laulua pitkään aikaan.

Kun keikkoja ei pystynyt tekemään, Angelika päätti lähteä opiskelemaan.

– Teen nyt kulttuurituotannon ylempää tutkintoa ammattikorkeakoulussa. Opintojen aloittamisen takia menetin sen pienenkin työmarkkinatuen, olisi pitänyt ottaa säännöistä selvää ensin, Angelika puuskahtaa.

Kun maaliskuussa 2021 korona-aikaa oli kulunut vuosi, Angelika huomasi itsessään uupumuksen oireita.

Silloin Angelika pohti, onko laulajana enää mitään tulevaisuuden näkymää.

– Olen aina ollut aktiivinen, mutta korona kirvoitti minussa kriitikon. Olin mukana sivistysvaliokunnan kuulemisessa ja olinpa kerran Säätytalonkin edessä huutamassa, Angelika kertoo.

Sebastian tuki Angelikaa myös silloin, kun laulaja seurasi liiankin intensiivisesti kulttuurialan ahdinkoa.

– Poikanikin sanoi, että miksi puhun siitä koko ajan, koska en sille mitään voi. Mutta se liittyi siihen näköalattomuuteen. Kumpikin meistä Sebastianin kanssa olisi onneton, jos ei saisi toteuttaa itseään. Olemme sopineet alusta asti, että tuemme toisiamme kaikessa.

Sebastianilla taas sävellystyö jatkui, vaikka korona-aalto keskeytti kaikkialla konserttitoiminnan. Hän on myös kauden 2021/22 Tapiola Sinfoniettan residenssitaiteilija.

– Sävellystöitä tilataan paljon etukäteen, sillä orkesterit suunnittelevat ohjelmistoaan kolme, neljäkin vuotta eteenpäin. Olen säveltänyt koko korona-ajan ajan tilausteoksia, siihen on ollut nyt enemmän aikaakin, kun ulkomaanmatkat peruuntuivat.

Siitä huolimatta tilanne tuntui Sebastianista siltä, kuin soutaisi sumuisella järvellä eikä näe rantaa.

– Nautin hirveästi, kun saan työskennellä orkestereiden ja kapellimestareiden kanssa. Kun se kaikki katosi, tunsin tulevani mökkihöperöksi omassa työhuoneessani.

Syksyllä 2020 Sebastianin kustantaja ilmoitti, että ympäri maailmaa peruuntuneita konsertteja oli jo yli 40.

Kun esitykset olivat kaikkialla maailmassa stopissa, lähtivät sitä mukaa myös säveltäjän saamat rojaltikorvaukset.

Nyt korona-ajasta ollaan pääsemässä eroon ja taiteilijalla on taas oikeus tehdä työtään.

Töiden tekeminen kotona, saman katon alla, ei pariskuntaa ahdista.

– Musiikkia Sebastian ei työnsä vuoksi jaksa vapaalla kuunnella, mutta lauluni ei häntä haittaa. Kun Sebastian menee työhuoneeseensa ja laittaa oven kiinni, hän on siellä omassa maailmassaan.

– Jos haluan päästä irti kaikesta, tarvitsen hiljaisuutta. Olen juuri se henkilö, joka tulee työhuoneesta otsa rypyssä, että voitteko olla hiljaa, Sebastian myöntää.

Pariskunta täydentää toistensa lauseita ja huumorintajulle on käyttöä.

– Vitsailemme joskus siitä, että meidän pitäisi hankkia toinen asunto egoillemme, Sebastian lohkaisee.