Nyt pitää opiskella uusi kieli, ruotsi, sanoo sujuvaa suomea puhuva sveitsiläinen Meinrad (Meiri) Rohner, jonka äidinkieli on saksa.

Hän on muuttamassa perheineen Hyrynsalmelta Pohjois-Ruotsiin, sillä elämä Kainuun metsissä on heidän mukaansa käynyt mahdottomaksi. Rankat vanhojen metsien hakkuut ovat vieneet edellytykset luontomatkailulta ja hirsiveistämöltä.

Kemiläisen Päivi Sainio-Rohnerin kanssa avioitunut Meiri muutti Suomeen vuonna 2004, ja he perustivat Hyrynsalmen Hakokylän entisen kansakoulun yhteyteen yrityksen nimeltä Alppisalvos. Se on valmistanut käsin veistettyjä hirsitaloja. Yrityksen liikevaihto on ollut noin 250 000 euroa vuodessa.

Hirsivalmistuksen ohella pariskunta on järjestänyt muun muassa ohjattuja hiihtovaelluksia ja retkeilyä Hyrynsalmen vanhoissa metsissä. Luontomatkailu on ollut suosittua etenkin sveitsiläisten parissa. Matkailijat ovat yöpyneet keskellä monikäyttömetsiä sijaitsevalla koululla, jonka nimi muutettiin Salvoskievariksi.

Majoitustiloina on ollut 12 hengen makuusali sekä yksi kahden hengen ja yksi neljän hengen huone. Lisäksi läheisen Hakojärven rannassa on kuuden hengen mökki.

Nyt Rohnerit muuttavat Pohjois-Ruotsiin, jonne siirtyy myös hirsiveistämö ja luontomatkailutoiminta.

– Lähdemme, jotta emme katkeroituisi täällä, sillä emme mahda Metsähallitukselle mitään. Se ei ole pitänyt lupauksiaan, Meiri sanoo.

Pariskunta esittelee parin kilometrin pituista polkureittiä, jota myöten matkailijat ovat joko kävelleet tai hiihtäneet Salvoskievarista järven rannassa olevalle laavulle.

– Noin kymmenen vuotta sitten Metsähallitus teki metsään pienaukkoja, mutta työnjohtaja lupasi, että lähialuettamme käsitellään kuten retkeilymetsää. Nyt lupaukset on unohdettu, ja metsät on kaadettu avohakkuissa. Jäljellä on vain taimikkoa tai nuorta metsää, Päivi Sainio-Rohner ihmettelee.

Miten käy kainuulaisen metsämaiseman, kun jo nyt osa paikallisista asukkaista ja luontomatkailuyrittäjistä voi pahoin? Vanhat metsät ovat vähentyneet ja yksipuolistuneet niinä 36 vuotena, joina olen toimittajana liikkunut kainuulaisissa metsissä.

Entä riittääkö metsiä kaikille, jos kaavailtu Kainuun sellu- ja biotuotetehdas toteutuu Paltamoon? Se käyttäisi puuta ja purua 2,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Metsähallituksen Kainuun yksikön hakkuut olivat viime vuonna 1,4 miljoonaa kuutiota.

Jo nyt kainuulaista puuta virtaa Äänekosken sellutehtaalle. Myös kilpailevia metsä- ja biojalostamohankkeita on viritteillä Kuopiossa, Kemissä ja Kemijärvellä.

Kainuussa ryskyvät nyt hallituksen kärkihankkeekseen nostaman suomalaisen biotalouden rattaat. Täkäläisiä rantametsiäkin uudistetaan niin, että vesirajaan jää vain muutaman metrin kaistale. Lisäksi järvien saarimetsiä kaadetaan yhä vimmaisemmin, kuten Kuhmon Lammasjärvellä.

– Tilanne näkyy suurena vinoumana metsien kehitysluokkajakaumassa. Hyvässä metsässä on kaikenikäisiä puita. Nyt vanhoja, yli satavuotiaita metsiä on Kainuun valtion metsissä vähän. Sata vuotta vanha puu ei ole Kainuun oloissa edes vanha, sanoo metsätalousinsinööri Matti Vainio Suomussalmelta. Hän oli aikaisemmin Metsähallituksen palveluksessa.

– Syynä ovat eduskunnan Metsähallitukselle asettamat liian suuret tuottotavoitteet, joita Metsähallituksen johto ei ole halunnut vastustaa. Lopputulos on ruma.

Meiri Rohnerin mielestä Metsähallituksen harjoittama hakkuupolitiikka on liian mustavalkoinen.

– On suojelualueita, joilla ei ole minkäänlaista metsänkäyttöä. Sitten on vain talousmetsiä, joissa hakataan tehometsätalouden opeilla.

Röhnerin mukaan Suomi voisi ottaa mallia Keski-Euroopasta ja Sveitsistä.

– Vuoristoalueella metsiä kaadetaan pienemmällä tulostavoitteella. Poimintahakkuissa metsässä säilyy kaikenikäisiä puita, mikä on hyvä myös luontomatkailun näkökulmasta.

Metsähallitus vetoaa siihen, että hakkuumäärät ja toteutustavat on sovittu asukkaiden ja sidosryhmien kanssa alueellisissa luonnonvarasuunnitelmaryhmissä (LVS).

Metsähallituksen mukaan se on keskeisin metsien käytön päätöksentekoelin.

Antti Majava Hyrynsalmelta ja Jouni Laaksonen Kuhmosta olivat kutsuttuina asiantuntijoina viimeisessä vuoden 2015 Kainuun LVS-ryhmässä.

Hakkuumäärät ja -tavat oli heidän mukaansa jo päätetty ennen ryhmän kokoontumisia. Prosessissa ei ollut varattu aikaa eri alojen näkökulmien esittelylle. Ainut vaikuttava tekijä oli metsäteollisuuden kasvava puun tarve.

Hakkuumääriä ja -tapoja kritisoivat asiantuntijajäsenten lisäksi luontojärjestöt ja monet yrittäjät. Kainuun Ely-keskuksen lausunnossa suunnitelman todettiin kiihdyttävän luonnon monimuotoisuuden kapenemista ja johtavan käytännössä vanhojen metsien häviämiseen suojelualueiden ulkopuolelta suunnitelmakaudella.

Edes ympäristöviranomaisen lausunnolla ei kuulemma ollut vaikutusta prosessin lopputulokseen.

– Osallistuin LVS-ryhmään, koska metsät ovat minulle hyvin tärkeitä. Muutimme perheeni kanssa vuonna 2002 pääkaupunkiseudulta Kainuuseen. Valitsimme juuri Kainuun siksi, että täällä on vielä luontoa ja eritoten metsää, luontokirjailija Jouni Laaksonen kertoo.

Laaksosen mukaan LVS-toimintaohjelmaluonnoksen päälinjat kertovat karua kieltä. Hakkuut lisääntyvät paljon, ja muut arvot tuntuvat hukkuvan taloudellisen voiton tavoittelun jalkoihin.

– Koen, että meitä yhteistyöryhmäläisiä huijattiin luonnonvarasuunnittelun prosessissa. Meitä ei kuunneltu lainkaan, Laaksonen lisää.

Edes liito-oravan esiintyminen ei ole estänyt lisääntyneitä vanhojen metsien hakkuita.

Kainuulainen Jorma Seppänen harmittelee tapahtunutta. Hän on Ylä-Kainuun Luonto ry:n varapuheenjohtaja.

– Ympäristöministeriön siunauksella Metsähallitus sai omat uudet ohjeensa liito-oravametsien käsittelyyn. Liito-oravan pesäpuun ympärille säästetään kahdenkymmenen metrin metsärenkula. Sitten puusta jätetään kapea metsänauha, niin sanottu hyppypuiden rykelmä, Seppänen sanoo.

Jos puut kaatuvat myrskyssä, koko oravan elinpiiri on menetetty.

– Alueellinen ely-keskus ei voi estää tapahtunutta, sillä nyt se voi tehdä enää jälkikäteistarkastuksia, kun liito-oravametsät on jo kaadettu. Liito-oravat viihtyvät vanhoissa metsissä.

Seppänen epäilee, että Metsähallituksen aluejohto halusi Hakokylän lähimetsien hakkuilla näpäyttää yrittäjäpariskuntaa, koska he olivat arvostelleet Metsähallitusta liiallisista hakkuista. Sen vuoksi Metsähallitus vaikeutti Seppäsen mukaan myös Alppisalvoksen tukkipuun saantia.

Avohakkuiden vuoksi Hakokylän maisema on avartunut niin paljon, että myös laavulla istuvat keskieurooppalaiset luontomatkailijat näkevät Hakokylän ja valtatie 5:n väliin nousseen tuulivoimapuiston roottorit ja voimalatornien varoitusvalot.

Päivi Sainio-Rohner pohtii, onko tukkipula niin suuri, että teiden varsiin aukkojen näkösuojaksi jätetyt kulissimetsätkin on pitänyt kaataa.

– Erämaisuus on kadonnut, ja tätä voi nyt nimittää teollisuusalueeksi. En toivoisi kenellekään tällaista kohtaloa, Sainio-Rohner harmittelee.

Siksi tällä perheellä on edessä muutto Ruotsiin.