Helsingin Kannelmäen lähiöön on piilotettu 1970-luvun arkkitehtoninen aarre: Erivärisiä kaksikerroksisia puukuutioita vieri vieressä, toinen toistaan mielikuvituksellisimmissa mutta silti maanläheisissä väreissä: sammaleenvihreää, oranssia, suklaanruskeaa, mustaa. Alue on määritelty kaupunkikuvallisesti merkittäväksi kohteeksi. Sen sisällä ei saa edes ajaa autoilla.

Joidenkin mielestä tämä Kannelkyläksi nimetty, 1974 rakennettu länsihelsinkiläinen asuinyhteisö on parasta maailmassa, toisten mukaan se saisi välittömästi jäädä raivaustraktorin alle.

Kaikkiaan 31 talon, 191 huoneiston ja noin 500 asukkaan alue on kuuluisa ainakin yhdestä asiasta: parhaillaan käynnissä olevasta jättimäisestä taloyhtiön remontista, johon oli vaikeuksia saada jopa pankkilainaa. Noin 30 miljoonan euron jättikunnostuksessa pannaan lähes koko alue uusiksi talojen julkisivuista, asuntojen ilmanvaihdoista ja tonttien salaojituksesta alkaen.

Helsinkiläinen media-alan työntekijä Jenni Räikkönen perheineen on yksi niistä, joita eivät 70-luvulla rakennetut talot eivätkä niiden remontit pelota. Hän on juuri tehnyt asuntokaupat Kannelkylän rivitaloasunnosta. Perhe oli pitänyt Kannelkylän asuntotarjontaa silmällä jo pitkään, sijainnin vuoksi.

– Mieheni on ranskalainen, ja poikamme käy Munkkivuoressa ranskalaista koulua lukion loppuun asti. Kun bussilinjoja uudistettiin, Kannelmäestä alkoi päästä Munkkivuoreen yhdellä bussilla. Se avasi pelin meille. Tunsimme alueen entuudestaan.

Toivottu asunto Kannelkylästä löytyi pian: neljä huonetta, sauna, avokeittiö, piha ja parveke.

– En tiedä, ollaanko hullunrohkeita, kun taloyhtiössä on iso remontti käynnissä, mutta täällä on koko ajan kohteita myynnissä, ja hinnat ovat helsinkiläisittäin huokeita, Räikkönen kertoo.

Perhe on varannut remonttiinsa muutaman kuukauden. Asunnon sisäpinnat on vuosikymmenien aikana uusittu, alkuperäistä 1970-luvun henkeä on jäljellä enää vain julki­sivussa ja asunnon pohjasuunnittelussa. Uudet asukkaat suunnittelevat palauttavansa kaksikerroksiseen kotiinsa ainakin alkuperäisen kaltaiset mustat, metalliset kierre­portaat.

– Urakoitsijan mukaan portaiden hinta on noin 7 000 euroa, puolet siitä on työn hintaa. Meitä viehättävät 1970-luvun arkkitehtuuri, isot ikkunat, muunneltava pohjaratkaisu ja piha.

Räikkönen puolisoineen tiedostaa, että heidän ostoksensa sisältää kaikki tyypilliset 1970-luvun rakennus­suunnittelun riskirakenteet, mutta he luottavat taloyhtiön tekemään remonttiin.

– Emme olisi ehkä uskaltaneet ostaa 70-luvun omakotitaloa, mutta tässä on turvallisempi olo, kun taloyhtiö on varmasti tehnyt kaikki kuntokartoitukset remontin suunnittelu­vaiheessa. Olemme kerran remontoineet 70-luvun kerrostaloasunnon, joten vähän kokemusta on.

Jenni Räikkönen ei ole ainoa, joka uskoo Kannelkylään. Helsingin Sanomien heinäkuussa julkaiseman haastattelun mukaan alueen suunnittelijoista toinen, arkkitehti Kai Lohman asuu itse edelleen kylässä.

Lohman sanoi haastattelussa olevan hienoa, kun Helsingin kaupungin rakennusvalvonta on alueen perus­korjauksen yhteydessä pitänyt huolen siitä, että kylän ulkoasu ja yksityiskohdat eivät saa muuttua – vaikka se onkin kasvattanut remontin kustannuksia.

Käynnissä näyttää olevan jonkinlainen 70-lukulaisten talojen muoti-ilmiö, ainakin pääkaupunkiseudun kuumentuneilla asuntomarkkinoilla. Sisustuslehti Avotakka kertoi marraskuun numerossaan, että Natalia Salmelan, Stella Harasekin, Elisa Koskisen ja Hanna Gullichsenin kaltaiset sosiaalisen median vaikuttajat ovat kaikki sattumalta tai harkitusti hiljattain ostaneet ja remontoineet 1970-luvun asunnon.

Virossa syntynyt 33-vuotias bloggaaja-yrittäjä Natalia Salmela esitteli 50-vuotiaan itähelsinkiläisen paritalonsa remonttia Helsingin Sanomille marraskuussa. Hän kertoi yrittävänsä kaivaa talosta mahdollisimman paljon alkuperäisiä materiaaleja ja rakenteita esiin. ”Surettaa, että tässäkin talossa on 90-luvulla tehty remontti, jossa 70-luvun henkeä on tuhottu”, Salmela sanoi.

Parjatun ja huonomaisen 70-luvun rakentamisen riskit eivät unelmatalonsa ostanutta Salmelaa haastattelussa huolettaneet. ”Itse en ole koskaan tajunnut kiinnittää niihin erityisemmin huomiota, koska minkä tahansa vuosikymmenen rakentamisessa on omat riskirakenteensa.”

Salmela teetätti kattavan kuntotarkastuksen kauppakohteessa ennen asuntokauppoja. Uusiksi menevät remontissa ainakin vesi- ja lämpöputket, sähköt, ilmanvaihto- ja lämmöneristysratkaisut. Remontin kokonaisbudjetti on Salmelan mukaan noin 150 000 euroa. Sisustaessaan hän saattaa kattaa osan kuluista tekemällä kaupallisia yhteistöitä sosiaalisessa mediassa.

Oululainen arkkitehti-muotiyrittäjä Paula Kouri kaavaili alun perin ostavansa yhtiökumppaninsa kanssa uudiskohteen tai tontin – mutta ostoskoriin tarttuikin 1975 rakennettu suuri omakotitalo. Seitsemänkymmenluvulle tyypillisessä öky­talossa oli kaikki aikakautensa herkut: uima-allas, kasvihuone, kylmiö ja eteisen puhelinkaappi.

– Ihastuimme siihen, kun tämä on niin omalaatuinen. Sijainti on hyvä, Oulusta on vaikea löytää hyviä tontteja. Pidämme talon luonteesta ja tilaratkaisuista, isosta olohuoneesta ja keittiöstä. Ei tällaista kukaan nykyään rakentaisi, mutta tykkäämme, Kouri kertoo.

Kourin perhe teki neljä vuotta sitten ostettuun taloon suuren remontin. Muun muassa talotekniikka uusittiin kokonaan, mutta vanhoja sisustusmateriaaleja, kuten seinien puupaneleja ja tiililaattoja, säästettiin mahdollisuuksien mukaan.

– Olohuone on juuri niin kuin alun perinkin, vain sähköratkaisut on uusittu, Kouri kertoo.

Myös talon tasakatto ja salaojitus on nyt uusittu, pihaa sekä terasseja on kunnostettu, ja trooppinen kasvihuonekin maalattioineen meni uusiksi. Nyt sitä käytetään puoli­lämpimänä juhlatilana kasvien kasvatuksen ohessa.

– Totta kai tasakatto ja piilosokkeli olivat riskirakenteita. Mutta uskon, että jos talo on yli 40 vuotta vanha, sen suurimmat ongelmat ovat tulleet jo esille. Emme pelänneet ostaa tätä, Paula Kouri vakuuttaa.

Eksoottinen uima-allas säilytettiin, mutta koska veden lämmitys maksaa maltaita, Kourin perheellä on uimaviikot, jolloin vesi lämmitetään 30-asteiseksi. Kouri arvelee, että altaan ympärillä tuskin on paljon eristeitä – nykyään uima-allaskin eristettäisiin paremmin.

– Monet 70-luvun omakotitalot ovat isoja, ja omistajat ovat halunneet näyttää, että rahaa on. Meidänkin talossa on kylmiö, ei mikään tavallinen jääkaappi. Se on elintasovaruste. Saimme siitä hyvän vaatehuoneen, kun talossa ei varsinaista eteistä ole.

Paula Kouri myöntää, että hänen ammatistaan oli suuressa taloremontissa valtavasti hyötyä. Hän näki jo kaupantekovaiheessa, mitä talossa olisi mahdollista tehdä ja kuinka laajaa remonttia tarvittaisiin – ja millä hinnalla. Kouri suosittelee ammattitaidon hankkimista muillekin 70-luvun kiinteistöremonttia suunnitteleville.

– Pysyimme budjetissamme. Vanhaa taloa ostaessa on hyvä muistaa, ettei remontissa kannata pyrkiä uudis­rakentamisen tasoon. Meilläkin on esimerkiksi alkuperäiset ikkunat, niiden kyky eristää lämpöä ei ole lähelläkään nykytasoa. Uusimme ne myöhemmin.

Kouri suosittelee vanhaa kiinteistöä ostavalle kuntokartoituksen teettämistä. Kartoitus paljastaa mahdolliset ongelmat, ja ostaja voi miettiä, mitkä olisivat remontissa hyväksyttäviä kompromisseja.

– Rohkein mielin vain eteenpäin!

Helsingin Sanomien mukaan pääkaupunki­seudun noin 102 000 asuinrakennuksesta 1970- luvulla rakennettuja on vajaat 10 600 eli runsaat kymmenen prosenttia. Eniten niitä on Espoossa, toiseksi eniten Helsingissä ja kolmanneksi eniten Vantaalla.

Aikakauden taloilla on jo pitkään ollut huono maine. Matalien perustusten ja tasakattojen kaltaiset rakenteet ovat osoittautuneet alttiiksi muun muassa kosteus­vaurioille.

Miksi sellaisia asuntoja ja taloja on sitten rakennettu Suomi täyteen, erityisesti pääkaupunkiseudun lähiöihin?

Koska Suomen sotien jälkeen arkkitehdit matkustelivat ulkomailla ja ihastuivat erityisesti sveitsiläissuunnittelija Le Corbusierin ajatuksiin funktionalistisesta arkkitehtisuunnittelusta sekä saksalaisesta Bauhaus-arkkitehti­koulusta, sanovat arkkitehdit.

Monet syyttävät suomalaisesta funkkisvillityksestä pitkälti kansallisarkkitehti Alvar Aaltoa – hän näytti unohtaneen, että esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa fantastisesti toimivat avoimet atrium-pihat ja tasakatot eivät sellaisenaan yksinkertaisesti toimi Pohjolan oloissa.

On myös hyvä muistaa, millaisessa maassa suomalaiset 1970-luvulla elivät. Sotien jälkeen kaupungistuminen oli nopeaa, ja pääkaupunkiseutu kärsi valtavasta asunto­pulasta. Lähiöitä nousi ympäriinsä kuin sieniä sateella.

Aikaisemmin rintamamiestaloissa ja muissa puu­rakennuksissa keskellä Helsinkiäkin asuneille kaupunkilaisille uudet kaupunkiasunnot kivitaloissa olivat silkkaa luksusta: oma kylpyhuone, juoksevaa vettä, sauna, tilaa ja ehkä oma pihakin.

”Asuntojen varustelutaso ja asumisväljyys kasvoivat 1970-luvuilla merkittävästi. Samalla vapaa-aika lisääntyi. Olohuone oli keskeinen, siitä tuli perheen yhteinen oleskelutila”, Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö, kulttuurihistorian dosentti Minna Sarantola-Weiss selitti suunnittelun historiallista taustaa Avotakka-lehdessä 11/2021.

Arkkitehdit muistuttavat, että 1970-luvun kaupunkisuunnittelua leimasi myös vahva ajatus pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, jonka kuuluu tarjota edullisia asuntoja kaikille – ja edullisia lähiöasunnot olivatkin, myös Kannelkylän kaltaisessa ihanneyhteisössä.

Toisten mielestä 1970-luvun rakentaminen ansaitsee vain raivaustraktorin kauhan. Pitkän linjan rakennusmestari, nykyään Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehittämiskeskus ry:n asiantuntija Timo Jokela ei juuri arvosta vanhaa, huoltamatonta rakennusta, oli se miltä aikakaudelta tahansa.

– Lähtökohtaisesti kaikki ennen 1980-lukua rakennetut talot ovat enemmän tai vähemmän huonoja laiminlyötyjen huoltojen vuoksi. Tänä päivänä on tietotaitoa rakentaa hyviä taloja, mutta lopputulos on yhtä hyvä kuin valvonnan laatu, Jokela pudottelee.

Nyt puheena oleva 1970-luvun ”lättähattutyyli” on Jokelasta asuntosuunnittelun pohjanoteeraus. Harjakatto on hänen mukaansa suomalaisiin ilmasto-oloihin ainoa oikea vaihtoehto, ja funkkis­arkkitehtien vimma sovittaa talo maisemaan johti maan alle kaivettuihin valesokkeleihin.

– Arvaa, mitä tapahtuu, kun betoni- ja puurakenteinen lattia kaivetaan maahan. Kapillaari-ilmiö nostaa maan kosteuden rakenteisiin kuin pesusieni, mistä syntyy homevaurioita.

Vanhoille taloille kosteusvaurioita aiheuttavat usein myös koneellisen ilmanvaihdon ja riittävän korvausilman puuttuminen. ”Painovoimainen ilmanvaihto” on Jokelasta lähinnä sanahelinää.

– Jos haluaa hankkia 70-luvun talon, on pidettävä huoli, että talosta on tehty perusteellinen kuntokartoitus ja että tärkeimmät peruskorjaukset on tehty. Olen nähnyt muutamia rakenteellisesti kunnossa olevia 70-luvulla rakennettuja taloja. Usein ne ovat sijainneet hiekkaharjulla tai muulla kuivalla rakennuspaikalla.

Peruskorjaamattomat 70-luvun rakennukset vaativat niin suuria remontteja, että Jokelasta olisi parasta purkaa ne ja rakentaa uutta tilalle. Niiden remontoiminen on taloudellisesti järkevää vain, jos pystyy itse korjaamaan talonsa.

– Seitsemänkymmentäluvulla rakennetun talon peruskorjaukseen saa helposti menemään 200 000 euroa. Ammattimaista tietoa peruskorjaamisesta on tarjolla, ja sitä kannattaa hyödyntää, Jokela sanoo.

Yksi niistä harvinaisista 1970-luvun taloremonteista, jotka saavat rakennusmestari Timo Jokelankin hyväksynnän, löytyy Helsingin Tapaninvainiosta. Kolmen perheen rivitaloyhtiössä on juuri päättynyt suuri kokonaisremontti – mutta taloyhtiö on huoltanut rakennusta vuosittain ainakin 30 viime vuotta, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Rahko.

– Talo on 51-vuotias, ja teimme sen historian suurimman linjasaneerauksen. Aloitimme suunnittelun jo kaksi vuotta sitten, mutta koronapandemia hidasti remonttiamme. Raaka-aineet kallistuivat niin paljon, että kun aamulla katselin netistä saunapaneeleja, illalla niiden hinta oli noussut 10 prosenttia, Rahko päivittelee.

Rakennuksen jatkuva huolto on mahdollistanut sen, että taloyhtiö on ehtinyt kilpailuttaa urakoitsijat ennakoivasti. Se on säästänyt rahaa.

Rahko tiedostaa, että kotitalon tasakatto on riskirakenne Suomen olosuhteissa, mutta sen kanssa pärjää, jos katosta pidetään säännöllisesti huolta. Loppujen lopuksi hyvät puolet voittavat: suuri piha, isot huoneet suurelle lapsiperheelle, kodinhoitotilat, esteettömyys, lämmitetty autotalli, isot ikkunat.

– Ei näitä löydä uusista taloista. Totta kai pihamme on työleiri, mutta talo on pitänyt ryhtinsä, ja pystymme sen jonakin päivänä myymään. Se tulee olemaan iso päätös, sillä tämä on ollut kotimme jo 30 vuotta.